Lue keskustelun säännöt.
Suuritarpeinen ystävä, en jaksa
Kaikki aina huonosti
02.05.2018 |
Yleensä suuritarpeisesta puhuessa tarkoitetaan lasta, joka koko ajan haluaa tai tarvitsee jotain. No, minulla on sellainen ystävä! Hän ei suoranaisesti tarvitse materiaa mutta huomiota. Ja mikä pahinta, hänen kanssaan ajan viettäminen on alkanut tuntua siltä kuin viettäisi aikaa taaperon kanssa. Olen tuntenut ihmisen yli 10 vuotta ja vasta viime vuodet ovat muodostuneet tällaisiksi. Apua!
Elävä esimerkki:
Lähdetään viettämään yhdessä iltaa leffaan ja ulkona on viileä ilma. Ystävä tekee jo kotoaan lähtiessä numeroa viileästä ilmasta, etsii vaihtovaatteita, sukkia tms. pohtii, kuinka pärjää nyt matkan ulkona ja ettei nyt vaan tule kylmä - hössötystä. Kun päästään ulos, alkaa päivittely siitä, kuinka kylmä ilma nyt on. Juttu jatkuu välissä muista aiheista, mutta muistaa kuitenkin väliin huomauttaa, kuinka jäässä hän nyt on, toppapukeutumisesta huolimatta. Seuraavaksi tuleekin sitten pissahätä, pitää äkkiä päästä vessaan! Kun on vessaan päästy, tulee seuraavaksi kauhea jano. Pitää saada nyt äkkiä vettä jostain. Sitten mielellään seuraavaksi myös jotain syötävää, koska verensokeri. Juttu ja tekeminen keskeytyy jatkuvasti siihen, että aikuinen 35v ihminen tarvitsee jotain.
Kun elokuvista on päästy, alkaa sama ralli uudestaan, ilmavaivaa, janoa, väsy..keholla jatkuvasti joku huonosti. Tämän jatkuva kommentointi ja huomion vieminen omiin fysiologisiin tarpeisiin vie yhdessä vietetystä ajasta fiiliksen. Itse en esimerkiksi puhu kuukautiskivuista kenellekään, se vain vie toisenkin energiaa. Kaikkea ei ole korrektia, eikä edes tarpeen jakaa, hyvien ystävienkään kesken. Olen ystävälleni sanonut jo, että joo, joo, sulla on aina kylmä ja neuvonut elämänhallinnassa (tyyliin käy vessassa ennen lähtöä, ota vesipullo, varahanskat, pipo jne.)
Emme tosiasiassa vielä ole puhuneet syväluotaavasti tästä tarpeiden jatkuvasta esilletuonnista ja sen vaikutuksesta yhdessä vietetyn ajan mielekkyyteen. En suoraan sanoen tiedä, miten puhua tästä ilman että loukkaan häntä. Ennen hän oli jotenkin huoleton, spontaani, mielenkiintoinen, monipuolinen ja empaattinen ihminen, nykyisin pääasiassa itsestään ja omista jutuistaan kiinnostunut. Mikä tällaista aiheuttaa? Vinkkejä? Kohtalotovereita?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän AP:n ärtynyksen täysin, tuntuuhan se vähän hassulta, kun oma lapsi sairastunut vakavasti ja se painaa mieltä, niin pitäisi vaan loputtomasti jaksaa kuunnella toisen vessa kertomuksia ja sitä, että vähän tuntuu nyt viima pohkeessa kommentteja viisi kertaa vartissa. Ei mitään pelisilmää, aina vaan sitä omaa napaa.
😇oma lapsi😇!
Pyhä äitiys, kumartakaa kaikki.
👍
Joo, ei tartte kenenkään kumartaa. Mutta jos mä itken lapseni tilannetta, niin en sillä hetkellä keskellä suruani jaksa kuunnella sun sen päivän ummetuksen viimeisiä käänteitä. Kun sehän tässä on se ongelma, kaiken pitää aina pyöriä sun ja sun paskan ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Exäni, joka paljastui sittemmin narsistiksi, oli samanlainen. Teki hirvittävän suuren numeron omista fysiologisista tuntemuksistaan, ai ai, NYT on KUUMA, MULLA on KUUMA, ai ai nyt SATTUU jalkaan, nyt ON KUSIHÄTÄ yms. Kauppareissuilla alkoi kaupassa HUUTAA ja meuhkata yhtäkkiä kuin mikäkin vauva, kuinka on kuuma ja hän ei kestä sekuntiakaan olla siellä. Ei edes tajunnut, että esim. töni ja huitoi muita reppu selässään meuhkatessaan. Kaikki oli minä, minä, minä. Paniikissa sitten piti tehdä joka kerta ostokset ja rynnätä ulos. Matkustaminen olivat painajaista, kun herra ei osannut huolehtia omista rakontyhjennyksistään ilman suurta numeroa, huutoa ja riitaa, syyttelyä, solvaamista hänen kiskottuan ensin kaljaa joka kadun kulmassa. Kaikki pyöri hänen fyysisten tuntemustensa ja tarpeidensa ympärillä, en ymmärrä yhtään miksi katselin moista miesvauvaa niin kauan. Väkivaltainen juoppo kaiken lisäksi.
On eksytty tosi kauas ap.n aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän AP:n ärtynyksen täysin, tuntuuhan se vähän hassulta, kun oma lapsi sairastunut vakavasti ja se painaa mieltä, niin pitäisi vaan loputtomasti jaksaa kuunnella toisen vessa kertomuksia ja sitä, että vähän tuntuu nyt viima pohkeessa kommentteja viisi kertaa vartissa. Ei mitään pelisilmää, aina vaan sitä omaa napaa.
😇oma lapsi😇!
Pyhä äitiys, kumartakaa kaikki.
👍Joo, ei tartte kenenkään kumartaa. Mutta jos mä itken lapseni tilannetta, niin en sillä hetkellä keskellä suruani jaksa kuunnella sun sen päivän ummetuksen viimeisiä käänteitä. Kun sehän tässä on se ongelma, kaiken pitää aina pyöriä sun ja sun paskan ympärillä.
Ei ollut ap.lla mainintaa lapsesta - eikä paskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän AP:n ärtynyksen täysin, tuntuuhan se vähän hassulta, kun oma lapsi sairastunut vakavasti ja se painaa mieltä, niin pitäisi vaan loputtomasti jaksaa kuunnella toisen vessa kertomuksia ja sitä, että vähän tuntuu nyt viima pohkeessa kommentteja viisi kertaa vartissa. Ei mitään pelisilmää, aina vaan sitä omaa napaa.
😇oma lapsi😇!
Pyhä äitiys, kumartakaa kaikki.
👍Joo, ei tartte kenenkään kumartaa. Mutta jos mä itken lapseni tilannetta, niin en sillä hetkellä keskellä suruani jaksa kuunnella sun sen päivän ummetuksen viimeisiä käänteitä. Kun sehän tässä on se ongelma, kaiken pitää aina pyöriä sun ja sun paskan ympärillä.
Empatian maksimoimiseksi muista ehdottomasti tiedottaa lapsettomalle ystävällesi, että mikään ei ole niin kauheaa kuin Oman Lapsen Sairaus.
Ymmärtää sitten, että hänen äitinsä alzheimer, puolison syöpäepäily tai oma sairaus on "ikävää" verrattuna sinun huoleesi.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni, joka paljastui sittemmin narsistiksi, oli samanlainen. Teki hirvittävän suuren numeron omista fysiologisista tuntemuksistaan, ai ai, NYT on KUUMA, MULLA on KUUMA, ai ai nyt SATTUU jalkaan, nyt ON KUSIHÄTÄ yms. Kauppareissuilla alkoi kaupassa HUUTAA ja meuhkata yhtäkkiä kuin mikäkin vauva, kuinka on kuuma ja hän ei kestä sekuntiakaan olla siellä. Ei edes tajunnut, että esim. töni ja huitoi muita reppu selässään meuhkatessaan. Kaikki oli minä, minä, minä. Paniikissa sitten piti tehdä joka kerta ostokset ja rynnätä ulos. Matkustaminen olivat painajaista, kun herra ei osannut huolehtia omista rakontyhjennyksistään ilman suurta numeroa, huutoa ja riitaa, syyttelyä, solvaamista hänen kiskottuan ensin kaljaa joka kadun kulmassa. Kaikki pyöri hänen fyysisten tuntemustensa ja tarpeidensa ympärillä, en ymmärrä yhtään miksi katselin moista miesvauvaa niin kauan. Väkivaltainen juoppo kaiken lisäksi.
On eksytty tosi kauas ap.n aiheesta.
Miten niin? Ihan samanlaiselta aikuisvauvalta kyllä minusta vaikuttaa, vaatien jatkuvaa huomiota omiin fysiologisiin tarpeisiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olipa yllätys, nämä henkilöt, jotka selostavat suolistonsa ja kehon lämpö ja kylmä tuntemuksiaan kuin jotain avara luonto dokumenttia 16 tuntia päivässä, ovat nyt sankoin joukoin loukkaantuneita, kun muut eivät halua kuunnella.
Muut eivät ole todellisia ystäviä, kun eivät pyyteettömästi jaksa vuodesta toiseen olla kiinnostuneita teidän pissahädästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän AP:n ärtynyksen täysin, tuntuuhan se vähän hassulta, kun oma lapsi sairastunut vakavasti ja se painaa mieltä, niin pitäisi vaan loputtomasti jaksaa kuunnella toisen vessa kertomuksia ja sitä, että vähän tuntuu nyt viima pohkeessa kommentteja viisi kertaa vartissa. Ei mitään pelisilmää, aina vaan sitä omaa napaa.
😇oma lapsi😇!
Pyhä äitiys, kumartakaa kaikki.
👍Joo, ei tartte kenenkään kumartaa. Mutta jos mä itken lapseni tilannetta, niin en sillä hetkellä keskellä suruani jaksa kuunnella sun sen päivän ummetuksen viimeisiä käänteitä. Kun sehän tässä on se ongelma, kaiken pitää aina pyöriä sun ja sun paskan ympärillä.
Empatian maksimoimiseksi muista ehdottomasti tiedottaa lapsettomalle ystävällesi, että mikään ei ole niin kauheaa kuin Oman Lapsen Sairaus.
Ymmärtää sitten, että hänen äitinsä alzheimer, puolison syöpäepäily tai oma sairaus on "ikävää" verrattuna sinun huoleesi.
Kiitos!
Mä jaksan kuunnella oikein hyvin ne syöpäepäilyt, lapsettomuudet ja vanhempien dementiat, mutta mä en jaksa kuunnella monta kertaa päivässä selostusta siitä millainen kakka tuli. Onko vaikea ymmärtää????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän AP:n ärtynyksen täysin, tuntuuhan se vähän hassulta, kun oma lapsi sairastunut vakavasti ja se painaa mieltä, niin pitäisi vaan loputtomasti jaksaa kuunnella toisen vessa kertomuksia ja sitä, että vähän tuntuu nyt viima pohkeessa kommentteja viisi kertaa vartissa. Ei mitään pelisilmää, aina vaan sitä omaa napaa.
😇oma lapsi😇!
Pyhä äitiys, kumartakaa kaikki.
👍Joo, ei tartte kenenkään kumartaa. Mutta jos mä itken lapseni tilannetta, niin en sillä hetkellä keskellä suruani jaksa kuunnella sun sen päivän ummetuksen viimeisiä käänteitä. Kun sehän tässä on se ongelma, kaiken pitää aina pyöriä sun ja sun paskan ympärillä.
Empatian maksimoimiseksi muista ehdottomasti tiedottaa lapsettomalle ystävällesi, että mikään ei ole niin kauheaa kuin Oman Lapsen Sairaus.
Ymmärtää sitten, että hänen äitinsä alzheimer, puolison syöpäepäily tai oma sairaus on "ikävää" verrattuna sinun huoleesi.
Kiitos!
Niin ongelmahan on just se, että jos mä puhun toisen työkaverin kanssa hänen puolison syöpäepäilystä tai mun lapsen sairaudesta, niin tämä ruumintoiminnoista jankkaaja tulee mukaan keskusteluun ja vaihtaa aiheen taas omaan napaan eli siihen että on kylmä, nälkä, pissahätä tai ummetus. Ja tätä se on päivästä toiseen. Ja teidän mielestä tästä ei saa ärsyyntyä, kun pitää jaksaa tukea toista siinä kusihädässä. Kusekoot vaikka sukkaansa, en jaksa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän AP:n ärtynyksen täysin, tuntuuhan se vähän hassulta, kun oma lapsi sairastunut vakavasti ja se painaa mieltä, niin pitäisi vaan loputtomasti jaksaa kuunnella toisen vessa kertomuksia ja sitä, että vähän tuntuu nyt viima pohkeessa kommentteja viisi kertaa vartissa. Ei mitään pelisilmää, aina vaan sitä omaa napaa.
😇oma lapsi😇!
Pyhä äitiys, kumartakaa kaikki.
👍Joo, ei tartte kenenkään kumartaa. Mutta jos mä itken lapseni tilannetta, niin en sillä hetkellä keskellä suruani jaksa kuunnella sun sen päivän ummetuksen viimeisiä käänteitä. Kun sehän tässä on se ongelma, kaiken pitää aina pyöriä sun ja sun paskan ympärillä.
Empatian maksimoimiseksi muista ehdottomasti tiedottaa lapsettomalle ystävällesi, että mikään ei ole niin kauheaa kuin Oman Lapsen Sairaus.
Ymmärtää sitten, että hänen äitinsä alzheimer, puolison syöpäepäily tai oma sairaus on "ikävää" verrattuna sinun huoleesi.
Kiitos!
Mä jaksan kuunnella oikein hyvin ne syöpäepäilyt, lapsettomuudet ja vanhempien dementiat, mutta mä en jaksa kuunnella monta kertaa päivässä selostusta siitä millainen kakka tuli. Onko vaikea ymmärtää????
En ole tavannut muita paskanjauhajia kuin äidit. Ikinä.
Välillä on kieltämättä tullut mieleen että tasapuolisuuden nimissä voisi itse kuvailla mitä pönttöön tipahti ja miltä se haisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin suuritarpeinen ja välillä muiden mukana kulkeminen on oikeasti hankalaa. Yritän pitää tarpeeni piilossa ja hallinassa, mutta tulen hermostuneeksi, jos en saa niitä hoidettua, enkä pysty keskittymään oleelliseen. Kun muut siirtyvät esim. yhteisillä matkoilla ja seminaareissa sujuvasti toiminnoista toiseen, keskittyen tauoilla tilanteen sosiaaliseen tarjontaan, on minun aivan pakko hoitaa tarpeitani kaikissa mahdollisissa väleissä, voidakseni paneutua asioihin. Vessassa pitää käydä usein ja aina janottaa, verensokerit laskee nopeasti, varsinkin aamupäivisin, ja ne alhaalla ei jaksa työskennellä tai kulkea nähtävyyksissä. Vaikuttaa mielialaankin tosi paljon. Tarvitsen myös vettä jostakin syystä päivittäin tosi paljon, ja jos en saa sitä, kuten matkoilla ja seminaareissa yleensä käy, vesipullokin tyhjenee suht pian ja usein tauoilla tarjotaan vain kahvia tai vesilasi on niin pieni, että joutuisin seisomaan koko kahvitauon vesipisteen luona kittaamassa päivän tarpeen, niin nestehukka tuntuu suussa ja päässä ja koko kehossa. Hikoilen paljon ja jos tulee kuuma, on silloin vaatetta vähennettävä heti, koska vilustun tosi herkästi ja palelen hikisissä vaatteissani. Silloin en pysty nauttimaan, enkä seurustelemaan vapautuneesti. Se vain on tällaista. Yritä hyväksyä ystäväsi sellaisena kuin hän on. Joku probleemahan tähän liittyy, eikä tunnu helpolta, vaan ärsyttävältä myös itsestä. Olisko joku erityisherkkyys kuitenkin kysymyksessä tai uupumus tai molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin suuritarpeinen ja välillä muiden mukana kulkeminen on oikeasti hankalaa. Yritän pitää tarpeeni piilossa ja hallinassa, mutta tulen hermostuneeksi, jos en saa niitä hoidettua, enkä pysty keskittymään oleelliseen. Kun muut siirtyvät esim. yhteisillä matkoilla ja seminaareissa sujuvasti toiminnoista toiseen, keskittyen tauoilla tilanteen sosiaaliseen tarjontaan, on minun aivan pakko hoitaa tarpeitani kaikissa mahdollisissa väleissä, voidakseni paneutua asioihin. Vessassa pitää käydä usein ja aina janottaa, verensokerit laskee nopeasti, varsinkin aamupäivisin, ja ne alhaalla ei jaksa työskennellä tai kulkea nähtävyyksissä. Vaikuttaa mielialaankin tosi paljon. Tarvitsen myös vettä jostakin syystä päivittäin tosi paljon, ja jos en saa sitä, kuten matkoilla ja seminaareissa yleensä käy, vesipullokin tyhjenee suht pian ja usein tauoilla tarjotaan vain kahvia tai vesilasi on niin pieni, että joutuisin seisomaan koko kahvitauon vesipisteen luona kittaamassa päivän tarpeen, niin nestehukka tuntuu suussa ja päässä ja koko kehossa. Hikoilen paljon ja jos tulee kuuma, on silloin vaatetta vähennettävä heti, koska vilustun tosi herkästi ja palelen hikisissä vaatteissani. Silloin en pysty nauttimaan, enkä seurustelemaan vapautuneesti. Se vain on tällaista. Yritä hyväksyä ystäväsi sellaisena kuin hän on. Joku probleemahan tähän liittyy, eikä tunnu helpolta, vaan ärsyttävältä myös itsestä. Olisko joku erityisherkkyys kuitenkin kysymyksessä tai uupumus tai molemmat.
Kyllähän tuon voi hyväksyä.
Toisaalta jos ystävältä ei enää nykyään mitään saa vaan "ystävä" kiskoo kaikki energiat toiselta (kuten aloittajan tilanteessa vaikuttaa olevan) niin onko se ystävyyttä enää ollenkaan. - Mikä ihmeen pakko muiden maailman ihmisten on pakko haaskata ainokaista elämäänsä tämän erityisherkän ja uupuneen seuralaisena olemiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ongelmahan on just se, että jos mä puhun toisen työkaverin kanssa hänen puolison syöpäepäilystä tai mun lapsen sairaudesta, niin tämä ruumintoiminnoista jankkaaja tulee mukaan keskusteluun ja vaihtaa aiheen taas omaan napaan eli siihen että on kylmä, nälkä, pissahätä tai ummetus. Ja tätä se on päivästä toiseen. Ja teidän mielestä tästä ei saa ärsyyntyä, kun pitää jaksaa tukea toista siinä kusihädässä. Kusekoot vaikka sukkaansa, en jaksa kuunnella.
Jos on näin tutuista henkilöistä kyse kuin työkavereista, joita on tunnettu jo pitkään, niin kyllä pyrin yleensä "neuvomaaan" heitä.
Esim. jos joku valittaa kylmyyttä, totean, että kannattaisi ottaa extra villapaita töihin mukaan. Ripuli-tai ummetusvaivaista taas neuvon syömään terveellisemmin esim.valitsemaan ruokalassa salaattivaihtoehdon, eikä sitä runsasta pasta-annosta.
Tarpeeksi kauan kun näistä asioista jankkaan, yleensä valittelut loppuvat.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin suuritarpeinen ja välillä muiden mukana kulkeminen on oikeasti hankalaa. Yritän pitää tarpeeni piilossa ja hallinassa, mutta tulen hermostuneeksi, jos en saa niitä hoidettua, enkä pysty keskittymään oleelliseen. Kun muut siirtyvät esim. yhteisillä matkoilla ja seminaareissa sujuvasti toiminnoista toiseen, keskittyen tauoilla tilanteen sosiaaliseen tarjontaan, on minun aivan pakko hoitaa tarpeitani kaikissa mahdollisissa väleissä, voidakseni paneutua asioihin. Vessassa pitää käydä usein ja aina janottaa, verensokerit laskee nopeasti, varsinkin aamupäivisin, ja ne alhaalla ei jaksa työskennellä tai kulkea nähtävyyksissä. Vaikuttaa mielialaankin tosi paljon. Tarvitsen myös vettä jostakin syystä päivittäin tosi paljon, ja jos en saa sitä, kuten matkoilla ja seminaareissa yleensä käy, vesipullokin tyhjenee suht pian ja usein tauoilla tarjotaan vain kahvia tai vesilasi on niin pieni, että joutuisin seisomaan koko kahvitauon vesipisteen luona kittaamassa päivän tarpeen, niin nestehukka tuntuu suussa ja päässä ja koko kehossa. Hikoilen paljon ja jos tulee kuuma, on silloin vaatetta vähennettävä heti, koska vilustun tosi herkästi ja palelen hikisissä vaatteissani. Silloin en pysty nauttimaan, enkä seurustelemaan vapautuneesti. Se vain on tällaista. Yritä hyväksyä ystäväsi sellaisena kuin hän on. Joku probleemahan tähän liittyy, eikä tunnu helpolta, vaan ärsyttävältä myös itsestä. Olisko joku erityisherkkyys kuitenkin kysymyksessä tai uupumus tai molemmat.
Oletko varma ettei sinulla ole diabetesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis mutta takerruin sanaan Suuritarpeinen ja sen tuomaan mielikuvaan: kaveri menee tarpeilleen ja tuotokset(tarpeet) ovat suuret🤣meillä päin tavattiin sanoa, että on tarpeillaan kun on 'isolla hädällä' vessassa.
Itse asiaan. En mä jaksaisi tuollaista ystävää. Toisaalta luonteeni tuntien, mähän sanoisin kysyisin, että onko kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin suuritarpeinen ja välillä muiden mukana kulkeminen on oikeasti hankalaa. Yritän pitää tarpeeni piilossa ja hallinassa, mutta tulen hermostuneeksi, jos en saa niitä hoidettua, enkä pysty keskittymään oleelliseen. Kun muut siirtyvät esim. yhteisillä matkoilla ja seminaareissa sujuvasti toiminnoista toiseen, keskittyen tauoilla tilanteen sosiaaliseen tarjontaan, on minun aivan pakko hoitaa tarpeitani kaikissa mahdollisissa väleissä, voidakseni paneutua asioihin. Vessassa pitää käydä usein ja aina janottaa, verensokerit laskee nopeasti, varsinkin aamupäivisin, ja ne alhaalla ei jaksa työskennellä tai kulkea nähtävyyksissä. Vaikuttaa mielialaankin tosi paljon. Tarvitsen myös vettä jostakin syystä päivittäin tosi paljon, ja jos en saa sitä, kuten matkoilla ja seminaareissa yleensä käy, vesipullokin tyhjenee suht pian ja usein tauoilla tarjotaan vain kahvia tai vesilasi on niin pieni, että joutuisin seisomaan koko kahvitauon vesipisteen luona kittaamassa päivän tarpeen, niin nestehukka tuntuu suussa ja päässä ja koko kehossa. Hikoilen paljon ja jos tulee kuuma, on silloin vaatetta vähennettävä heti, koska vilustun tosi herkästi ja palelen hikisissä vaatteissani. Silloin en pysty nauttimaan, enkä seurustelemaan vapautuneesti. Se vain on tällaista. Yritä hyväksyä ystäväsi sellaisena kuin hän on. Joku probleemahan tähän liittyy, eikä tunnu helpolta, vaan ärsyttävältä myös itsestä. Olisko joku erityisherkkyys kuitenkin kysymyksessä tai uupumus tai molemmat.
Kyllähän tuon voi hyväksyä.
Toisaalta jos ystävältä ei enää nykyään mitään saa vaan "ystävä" kiskoo kaikki energiat toiselta (kuten aloittajan tilanteessa vaikuttaa olevan) niin onko se ystävyyttä enää ollenkaan. - Mikä ihmeen pakko muiden maailman ihmisten on pakko haaskata ainokaista elämäänsä tämän erityisherkän ja uupuneen seuralaisena olemiseen?
Ap.n ystävä ei kiskonut mitään.
Hän ei vain ollut enää riittävän hauska.
Toivon vilpittömästi teille nirppanokille kivaa kroonista sairautta, jonka myötä elämä muuttuu 24/7 taiteiluksi. Perusasioiden kanssa. Jos on huoleton, ajetaan pillit soiden päivystykseen. Siellä on kivaa maata miettimässä syntyjä syviä ja sitä että näkeekö lääkärin nyt vai illalla. Tällä kertaa.
Täällähän on keskustelu vallan virinnyt uusille raiteille poissaoloni aikana. Kiitos kaikille kommenteista ja rikkaasta keskustelusta!
Tämä ei nyt asiaan liity, mutta minulla ei ole lasta (enkä täten ole ollut kertomassa lapsiarjesta ystäväni samanaikaisesti keskittyessä omiin tuntemuksiinsa). Niinkuin moni jo täällä mainitsikin, se että keskustelut ja tekeminen / oleminen joka keskeytyy toisen aloituksesta jatkuvasti, tuo ystävyyssuhteeseen haasteita.
Osalla ihmisistä on varmaan perusteet käytökselle, osalle se voi olla vain tapa. Olen tuntenut ystäväni jo 10 vuoden ajan ja hänen käyttäytymisensä muuttuminen pikkuhiljaa tällaiseksi on itsellekin mysteeri.
Aion nyt ketjun rohkaisemana nostaa kissan pöydälle ja keskustella hienotunteisesti hänen kanssaan. Kiitos kaikille erityisesti asiallisista kommenteista. Voimia myös niille, jotka itse kamppailevat em. tarpeiden kanssa esim. sairauden vuoksi.
Kaikki aina huonosti kirjoitti:
Täällähän on keskustelu vallan virinnyt uusille raiteille poissaoloni aikana. Kiitos kaikille kommenteista ja rikkaasta keskustelusta!
Tämä ei nyt asiaan liity, mutta minulla ei ole lasta (enkä täten ole ollut kertomassa lapsiarjesta ystäväni samanaikaisesti keskittyessä omiin tuntemuksiinsa). Niinkuin moni jo täällä mainitsikin, se että keskustelut ja tekeminen / oleminen joka keskeytyy toisen aloituksesta jatkuvasti, tuo ystävyyssuhteeseen haasteita.
Osalla ihmisistä on varmaan perusteet käytökselle, osalle se voi olla vain tapa. Olen tuntenut ystäväni jo 10 vuoden ajan ja hänen käyttäytymisensä muuttuminen pikkuhiljaa tällaiseksi on itsellekin mysteeri.
Aion nyt ketjun rohkaisemana nostaa kissan pöydälle ja keskustella hienotunteisesti hänen kanssaan. Kiitos kaikille erityisesti asiallisista kommenteista. Voimia myös niille, jotka itse kamppailevat em. tarpeiden kanssa esim. sairauden vuoksi.
Neuvo: voitko tuoda asian esiin siten, että olet huolestunut, et harmistunut?
Ja että olet valmis kuuntelemaan ja tukemaan, jos hän haluaa.
Siinä on aivan mieletön ero.
Exäni, joka paljastui sittemmin narsistiksi, oli samanlainen. Teki hirvittävän suuren numeron omista fysiologisista tuntemuksistaan, ai ai, NYT on KUUMA, MULLA on KUUMA, ai ai nyt SATTUU jalkaan, nyt ON KUSIHÄTÄ yms. Kauppareissuilla alkoi kaupassa HUUTAA ja meuhkata yhtäkkiä kuin mikäkin vauva, kuinka on kuuma ja hän ei kestä sekuntiakaan olla siellä. Ei edes tajunnut, että esim. töni ja huitoi muita reppu selässään meuhkatessaan. Kaikki oli minä, minä, minä. Paniikissa sitten piti tehdä joka kerta ostokset ja rynnätä ulos. Matkustaminen olivat painajaista, kun herra ei osannut huolehtia omista rakontyhjennyksistään ilman suurta numeroa, huutoa ja riitaa, syyttelyä, solvaamista hänen kiskottuan ensin kaljaa joka kadun kulmassa. Kaikki pyöri hänen fyysisten tuntemustensa ja tarpeidensa ympärillä, en ymmärrä yhtään miksi katselin moista miesvauvaa niin kauan. Väkivaltainen juoppo kaiken lisäksi.