Suomalainen vapunvietto on rahvaanomaista kuten suomalaisetkin :(
Kauhulla katselimme menoa Esplanadin puistikossa eilen ja tänään autonikkunasta matkalla ystäväpariskunnan luokse vappulounaalle.
Kamalaa kännäämistä, riehumista ja rälläämistä, hyi olkoon!
Ihmisillä on rumat vaatteet ja he istuvat juovuksissa märällä nurmikolla juopottelemassa.
Missä on aito ilo, missä tapakulttuuri, missä itsestä ja toisista välittäminen?
Viimeinen kerta, kun tulemme Suomeen vapuksi!
Kommentit (28)
Olis se nyt aika teennäistä jos teinit ja opiskelijat istuisi jonkun kotona juomass samppanjaa ja syömässä jotain mätiä ja kampasimpukoita.
Eihän niillä olisi siihen edes rahaa. Eli mitä oletat?
Me teimme hyvää ruokaa, vietimme aikaa takapihalla ja nautiskelimme päivästä. Seuraavaksi aion uppoutua puutarhaunelmiini <3
Vierailija kirjoitti:

Tätähän kysyttiin
Espalle kai menee se WT.
Me olemme ainakin olleet ihat rauhallisissa merkeissä shmapanjaa juoden.
Niin, kamalaa kun käydään vappulounaalla ystävien luona, senkin pummit.
Jumalation, ihan samalta kuulostaa kuin mitä näin viime heinäkuun 14.pvä Ranskassa. Ainoa ero oli kauniimpi sää.
Expat voi mennä jonnekin itsetunnon kohotuskurssille asap.
Vierailija kirjoitti:
Olis se nyt aika teennäistä jos teinit ja opiskelijat istuisi jonkun kotona juomass samppanjaa ja syömässä jotain mätiä ja kampasimpukoita.
Eihän niillä olisi siihen edes rahaa. Eli mitä oletat?
Minun lapseni ovat yliopisto-opiskelijoita Pariisissa. He tapaavat ystäviään ravintoloissa, kahviloissa ja klubeilla. Tai ystävien kotona. Ranskassa useimmat opiskelijat asuvat vanhempiensa luona, sillä he ovat vasta 17-20 vuotiaita.
He pukeutuvat kauniisti ja esim Ranskan kansallispäivä 14.7. juhlavasti, tanssivat kaduilla aamuun asti. He eivät istu resuisissa vaatteissa juopottelemassa kurassa tai makaa puistoissa sammuneina kuten täällä Suomessa näytetään tehtävän.
Ja suurin osa kaduilla toikkaroivista humalaisista oli kyllä jo ihan aikuisia.
Ex-pat Finn kirjoitti:
Kauhulla katselimme menoa Esplanadin puistikossa eilen ja tänään autonikkunasta matkalla ystäväpariskunnan luokse vappulounaalle.
Kamalaa kännäämistä, riehumista ja rälläämistä, hyi olkoon!
Ihmisillä on rumat vaatteet ja he istuvat juovuksissa märällä nurmikolla juopottelemassa.
Missä on aito ilo, missä tapakulttuuri, missä itsestä ja toisista välittäminen?
Viimeinen kerta, kun tulemme Suomeen vapuksi!
Antakaa olla viimeinen kerta kun tulette tänne laisinkaan.
Kyllä olet nyt aitoa aatelista kun oikein vappulounaalla kävit. No mut, jaksamisia.
Vierailija kirjoitti:
Jumalation, ihan samalta kuulostaa kuin mitä näin viime heinäkuun 14.pvä Ranskassa. Ainoa ero oli kauniimpi sää.
Expat voi mennä jonnekin itsetunnon kohotuskurssille asap.
Ranskalaiset ovat sivistyskansaa ja osaavat juhlia kauniisti ja arvokkaasti, toisin kuin suomalaiset.
Mä kävin vanhempieni luona. Joimme simaa, teimme yhdessä ruokaa ja katsoimme televisiota koko ilta. Ei kaikki tykkää alkoholinhuuruisesta juhla vietosta. T. N24
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olet nyt aitoa aatelista kun oikein vappulounaalla kävit. No mut, jaksamisia.
Vaikka ilmeisesti oletkin ilmeisen vaatimattomista oloista, voit kohottautua alkuperäsi yläpuolelle omaksumalla sivistystä ja kauniit käytöstavat. Kateellisuus ja katkeruus vain tekevät sinut entistä onnettomammaksi.
Jenkeissä kaikki juhlat on sitä että grillataan rasvarifarkut jalassa
Ex-pat Finn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis se nyt aika teennäistä jos teinit ja opiskelijat istuisi jonkun kotona juomass samppanjaa ja syömässä jotain mätiä ja kampasimpukoita.
Eihän niillä olisi siihen edes rahaa. Eli mitä oletat?
Minun lapseni ovat yliopisto-opiskelijoita Pariisissa. He tapaavat ystäviään ravintoloissa, kahviloissa ja klubeilla. Tai ystävien kotona. Ranskassa useimmat opiskelijat asuvat vanhempiensa luona, sillä he ovat vasta 17-20 vuotiaita.
He pukeutuvat kauniisti ja esim Ranskan kansallispäivä 14.7. juhlavasti, tanssivat kaduilla aamuun asti. He eivät istu resuisissa vaatteissa juopottelemassa kurassa tai makaa puistoissa sammuneina kuten täällä Suomessa näytetään tehtävän.
Ja suurin osa kaduilla toikkaroivista humalaisista oli kyllä jo ihan aikuisia.
Voi kuule kyllä sitä haalariväkeä on hyvin hyvin paljon vappuna kaupungilla, mutta suuri osa on jo ihan aikuisia, totta. Suomessa korkeakouluopiskelijoita on vaikka minkä ikäisiä, suuri osa ei todellekaan enää 20-vuotiaita.
Täällä ei opiskelijoilla ole rahaa edes klubille mennä ja Suomessa ei paljoa ylipäätään muoti tai kivasti pukeutuminen kiinnosta, nimenomaan haalarit on se opiskelijajuttu, ei merkkivaatteet.
Kyllähän katollisissa maissa, esim. vaikka Alankomaiden etelässä juhlitaan karnevaalia monta päivää hassuissa asuissa jurrissa.
Täällä sitä tosiaan rahvaanomaisesti istuskellaan. Hörpitään kuoharia Ikean muovimukista ja hauskaa meillä nyt vaan on. Tuleppa sinäkin tänne, niin saat kunnon rokotuksen hienopeppuusi.
Ex-pat Finn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis se nyt aika teennäistä jos teinit ja opiskelijat istuisi jonkun kotona juomass samppanjaa ja syömässä jotain mätiä ja kampasimpukoita.
Eihän niillä olisi siihen edes rahaa. Eli mitä oletat?
Minun lapseni ovat yliopisto-opiskelijoita Pariisissa. He tapaavat ystäviään ravintoloissa, kahviloissa ja klubeilla. Tai ystävien kotona. Ranskassa useimmat opiskelijat asuvat vanhempiensa luona, sillä he ovat vasta 17-20 vuotiaita.
He pukeutuvat kauniisti ja esim Ranskan kansallispäivä 14.7. juhlavasti, tanssivat kaduilla aamuun asti. He eivät istu resuisissa vaatteissa juopottelemassa kurassa tai makaa puistoissa sammuneina kuten täällä Suomessa näytetään tehtävän.
Ja suurin osa kaduilla toikkaroivista humalaisista oli kyllä jo ihan aikuisia.
Idiootti et erota itsenöisyyspäivää vapusta
Ole hyvä, ei ole pakko syventyä juhlaperinteisiin tarkemmin.
Minä olen tänä vappuna mökkeillyt, sanonut ja laittanut maittavan lounaan, sis.mm. itse tehty perunasalaatti omatekoisen aiolin ja katkarapujen kanssa höystettynä.
Ehkä paistan vielä pitsaa, ehkä rosetteja.
Ja kaikki tämä selvin päin! Jopa mökillä harrastettu seksi!
Vierailija kirjoitti:
Ex-pat Finn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis se nyt aika teennäistä jos teinit ja opiskelijat istuisi jonkun kotona juomass samppanjaa ja syömässä jotain mätiä ja kampasimpukoita.
Eihän niillä olisi siihen edes rahaa. Eli mitä oletat?
Minun lapseni ovat yliopisto-opiskelijoita Pariisissa. He tapaavat ystäviään ravintoloissa, kahviloissa ja klubeilla. Tai ystävien kotona. Ranskassa useimmat opiskelijat asuvat vanhempiensa luona, sillä he ovat vasta 17-20 vuotiaita.
He pukeutuvat kauniisti ja esim Ranskan kansallispäivä 14.7. juhlavasti, tanssivat kaduilla aamuun asti. He eivät istu resuisissa vaatteissa juopottelemassa kurassa tai makaa puistoissa sammuneina kuten täällä Suomessa näytetään tehtävän.
Ja suurin osa kaduilla toikkaroivista humalaisista oli kyllä jo ihan aikuisia.
Voi kuule kyllä sitä haalariväkeä on hyvin hyvin paljon vappuna kaupungilla, mutta suuri osa on jo ihan aikuisia, totta. Suomessa korkeakouluopiskelijoita on vaikka minkä ikäisiä, suuri osa ei todellekaan enää 20-vuotiaita.
Täällä ei opiskelijoilla ole rahaa edes klubille mennä ja Suomessa ei paljoa ylipäätään muoti tai kivasti pukeutuminen kiinnosta, nimenomaan haalarit on se opiskelijajuttu, ei merkkivaatteet.
Kyllähän katollisissa maissa, esim. vaikka Alankomaiden etelässä juhlitaan karnevaalia monta päivää hassuissa asuissa jurrissa.
Mitä muodilla tekee tähän aikaan vuodesta kylmässä puistossa? Juhlat sisällä onkin eri asia.
Höpö höpö sinulla mitään kavereita ole.