Miten kolmenkympin "kriisi" ilmeni sinulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ikäkriisit ovat fiktiivisiä ongelmia, joita kehittelevät itselleen ihmiset, joilla on liikaa vapaa-aikaa eikä oikeita vaikeuksia. Omat kolmekymppiset menivät hoitaessa leikki-ikäistä ja opetellessa ammattiani. En vieläkään ehdi pyöriä vain oman navan ympärillä, joten ei ole ollut neljänkympinkriisiäkään.

Samaa mieltä. Oikeissa ongelmissa, esim. terveyden pettäessä ja läheisten kuollessa on vain iloinen jokaisesta vuodesta kun vielä on hengissä.

Minulla läheisen kuolema vahvisti ikäkriisiä. Tajusin silloin oman kuolevaisuuteni aiempaa voimakkaammin.

Aloin ahdistua ajatuksesta, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on. Koin tyytymättömyyttä elämään yleensä ja jotain muutoksen tarvetta, mutta onneksi en tehnyt tyhmiä päätöksiä ja mies on edelleen rinnalla..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ikäkriisit ovat fiktiivisiä ongelmia, joita kehittelevät itselleen ihmiset, joilla on liikaa vapaa-aikaa eikä oikeita vaikeuksia. Omat kolmekymppiset menivät hoitaessa leikki-ikäistä ja opetellessa ammattiani. En vieläkään ehdi pyöriä vain oman navan ympärillä, joten ei ole ollut neljänkympinkriisiäkään.

Lapsettomat ehkä kriiseilevät enemmän itsensä kanssa, mutta kyllä monelle lapsia saaneellekin jossain kohtaa iskee kunnon kriisi, kun lapset vähän vanhenevat. Jotkut ihmiset tosin ovat sellaisia, että kokoajan on kymmenen rautaa tulessa, eikä pysähdy hetkeksikään miettimään yhtään mitään.

Itse en osaa enää pelätä neljänkympin kriisiä, koska lapset ovat silloin pieniä. Tuskin riittää aika kuten kolmekymppisenä. Oletan, että pikkulapsiaikaa kolmekymppisenä eläville voi tulla kriisi myöhemmin, kun miettivät, että mitäs nyt.

Noihin aikoihin tuli tunne, että nuoruus on lopullisesti ohi. Elämän suuntaa voi toki vielä muuttaa, mutta se on työläämpää kuin nuorella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ikäkriisit ovat fiktiivisiä ongelmia, joita kehittelevät itselleen ihmiset, joilla on liikaa vapaa-aikaa eikä oikeita vaikeuksia. Omat kolmekymppiset menivät hoitaessa leikki-ikäistä ja opetellessa ammattiani. En vieläkään ehdi pyöriä vain oman navan ympärillä, joten ei ole ollut neljänkympinkriisiäkään.

Samaa mieltä. Oikeissa ongelmissa, esim. terveyden pettäessä ja läheisten kuollessa on vain iloinen jokaisesta vuodesta kun vielä on hengissä.

Ei ole kyllä läheisten kuolemat herättänyt minussa minkäänlaista iloa. Päinvastoin.

Eipä mullakaan sellaista kerinnyt tulla.

Tein niihin aikoihin montaa hommaa elättääkseni perheeni - siivu siellä, toinen tuolla, kolmas iltaisin, neljäs viikonloppuisin, yhtäällä kausiapulaisena, toisaalla keikkahommaa...ennätys noilta ajoilta on 9 eri työnantajaa/duunia samaan aikaan. Osa oli oman akateemisen koulutuksen mukaisia töitä, osa jotain ihan muuta (kaljanmyyntiä, postin lajittelua yms.).

Kun täytin 30, olin myös kolmen alle kolmivuotiaan isä, ja osallistuin erittäin paljon heidän hoitamiseensa sekä kotitöihin. Missäköhän välissä sitä olisi ehtinyt edes huomata olevansa kolmikymppinen, saati sitten ahdistua siitä?

Kai sekin vaikuttaa, etten koskaan ole pitänyt 30- tai edes 40-vuotiaita kovin vanhoina. Ensi vuonna tulee 50 täyteen, mutta en vaan osaa pitää itseäni edelleenkään vanhana. Ikä on mielentila, niinhän sitä sanotaan. Kaipa se myöskin näkyy ulospäin, koska aina kun joku arvuuttelee ikääni niin se on jossain 35-40 vuoden välimaastossa.

Halusin erakoitua ja haluan edelleen. Elämän tosiasiat iskevät vasten kasvoja siinä kolmessakympissä. Ennen vaan liihotteli menemään huolettomana.

Alkaa ahdistaa kun olen haahuillut parikymppisyyden ajan. Olen 28, mutta opiskellut 10 vuotta samassa koulussa samaa alaa. Valmistun kyllä tässä kuussa vihdoin, eli tämä vaihe saa nyt päätöksen. Nyt huolettaa työllistyminen ja jotenkin stressaa se, että samaan aikaan lukiosta valmistuneet tutut rakentavat taloja, ovat menneet naimisiin tai ovat ainakin monta vuotta minua edellä työurillaan. Päällimmäisinä tunteina siis jonkinlainen kiire edetä ja samalla huoli, että olen tehnyt elämässä etenemisestä mahdotonta, kun jumiuduin niin kauaksi aikaa opiskeluihini.

Vierailija kirjoitti:

Vaihdoin työpaikkaa sen kummemmin miettimättä ja melkein lopetin parisuhteen. Yleinen olo oli masentuneen, maanisen ja tyytymättömän väliltä. Tunnistin kriisin vasta muutama vuosi myöhemmin. Toivottavasti en koe samaa enää, mutta ainakin osaan valmistautua.

Olen 26 ja mulla iski valmistumisen jälkeen ihan mieletön kriisi (ei ehkä niinkään ikäkriisi vaan laajemmin elämänkriisi) ja lähimpänä olotilaa on tämä kuvaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ikäkriisit ovat fiktiivisiä ongelmia, joita kehittelevät itselleen ihmiset, joilla on liikaa vapaa-aikaa eikä oikeita vaikeuksia. Omat kolmekymppiset menivät hoitaessa leikki-ikäistä ja opetellessa ammattiani. En vieläkään ehdi pyöriä vain oman navan ympärillä, joten ei ole ollut neljänkympinkriisiäkään.

Onko leikki-ikäinen sun oma lapsi vai hoitolapsi?

No ihan oma oli. Jos haluaa välttyä näiltä itse keksityiltä kriiseistä, kannattaa keskittyä muihin kuin itseensä.

Se on niin yksilöllistä. Muistan aina, kun työkaverini muinoin tuskaili, että mitähän sitä kesälomallaan tekisi, kun "ei näin vanhana enää missään festareillakaan pysty käymään". Mies oli 26-vuotias, kuten vaimonsakin, lapseton nuoripari kyseessä. Olin ihan järkyttynyt, miten joku voi tuolla tavalla ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ikäkriisit ovat fiktiivisiä ongelmia, joita kehittelevät itselleen ihmiset, joilla on liikaa vapaa-aikaa eikä oikeita vaikeuksia. Omat kolmekymppiset menivät hoitaessa leikki-ikäistä ja opetellessa ammattiani. En vieläkään ehdi pyöriä vain oman navan ympärillä, joten ei ole ollut neljänkympinkriisiäkään.

Samaa mieltä. Oikeissa ongelmissa, esim. terveyden pettäessä ja läheisten kuollessa on vain iloinen jokaisesta vuodesta kun vielä on hengissä.

Ei ole kyllä läheisten kuolemat herättänyt minussa minkäänlaista iloa. Päinvastoin.

Ei kuolemasta tarvitsekaan iloita, vaan elämästä, yhdessä eletystä. Ja siitä että elämää on vielä jäljellä. Ehkä olet masentunut, sekin on läheisen menemisen jälkeen tavallista.