Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämmöinen ilmiö tuttu: seurustelun myötä parantunut itsetunto - kumppani alkaa katsella muita
30.04.2018 |
Otsikossa kysymys. Itselleni on käynyt jo pariin otteeseen otsikossa mainitulla tavalla. Olen melko hyvännäköinen mutta hiljainen ja hiukan nörtti ja valikoin kumppaneikseni nörttimäisiä tai muuten kiltin ja tavallisen oloisia miehiä. Nämä ovat aluksi aina ihan ihmeissään että joku näin "huippukaunis" on kiinnostunut heistä (miesystävän kommentti lainattuna) ja kun jonkun aikaa on oltu yhdessä, miehen itsetunto alkaa minun ansiostani nousta, hän alkaa olla iloisempi ja katsella itseään peilistä silleen että ehkä olenkin ihan komea - ja tässä vaiheessa alkaa se että yhtäkkiä se kivan rauhallisen ja vaatimattoman oloinen mies, josta kiinnostuin, alkaakin muuttua sellaiseksi uuden itsetuntonsa myötä että alkaa vitsailla ihmisille enemmän, myös naisille ja yks kaks ollaan tilanteessa että minulla onkin kilpailijoita eli muutkin naiset kiinnostuu miehestä. Jotenkin tosi ärsyttävää. Onko muille käynyt näin ja voiko tälle mitään vai onko vaan taas kerran paska mies osunut kohdalle? Miehet kyllä on aina tykänneet musta mutta jotenkin se itsetuntoboosti on muuttanut heitä ulospäinsuuntautuneemmiksi ja heille on yhtäkkiä tullut elämään kaikkea muutakin ja se tuntuu jotenkin ikävältä.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Niin ja vielä, ite en ole saanut tästä suhteesta mitään itsetuntoboostia. Tietty olen siis tyytyväinen ja olen saanut elämääni ilonaiheita vs. edeltävä tilanne, mutta en ole muuttunut muuten joten en ole alkanut sen kummemmin hehkua ympärilleni mitään. Johtuu varmaan siitä että en mieti että tuollainen mies ja kelpuutti minut, vaan olen tässä jotenkin eri näkökulmasta että olenpa löytänyt kivan ihmisen. Jonka kivuutta siis kuitenkin nyt vähän epäilen kun hän muuttui menevämpään suuntaan nyt.
ap
Siis selvästi se mies on ihastunut ulkonäköösi ja on kanssasi vääristä syistä. Sinä taas luulit löytäneesi kivan ihmisen mutta ei toi nyt siltä kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja vielä, ite en ole saanut tästä suhteesta mitään itsetuntoboostia. Tietty olen siis tyytyväinen ja olen saanut elämääni ilonaiheita vs. edeltävä tilanne, mutta en ole muuttunut muuten joten en ole alkanut sen kummemmin hehkua ympärilleni mitään. Johtuu varmaan siitä että en mieti että tuollainen mies ja kelpuutti minut, vaan olen tässä jotenkin eri näkökulmasta että olenpa löytänyt kivan ihmisen. Jonka kivuutta siis kuitenkin nyt vähän epäilen kun hän muuttui menevämpään suuntaan nyt.
ap
Siis selvästi se mies on ihastunut ulkonäköösi ja on kanssasi vääristä syistä. Sinä taas luulit löytäneesi kivan ihmisen mutta ei toi nyt siltä kuulosta.
En usko että on ulkonäön takia, ei hän ole hehkuttanut ulkonäköäni kuin alussa muutaman kerran. Kyllä hän nähdäkseni tykkää minusta muista syistä, mutta minun vaikutukseni häneen on ollut myös toiseen suuntaan, eli hänen elämänsä on muuttunut siten kuin se voi muuttua ihmisellä joka yhtäkkiä alkaa ajatella että minä kelpaan. Uskaltautuu ulos kuorestaan eikä vain minun seurassani.
En siis ole vieläkään varma onko tämä miehen muutos hyvä vai huono asia. Suhteessahan kuuluukin tukea toinen toista kasvamaan jotenkin paremmaksi. Ongelma on vaan se et tykkäsin ehkä siitä vaatimattomasta miehestä enemmän, siitä joka pysytteli kotona ja eli rauhallisesti. Vaikka saan kaljaterassilta viestejä että rakastan sua niin mieluummin saisin kotisohvalta että pesin äsken pyykkiä. Ymmärtääkö joku pointin? Vai oonko outo?
ap
Mulle on käynyt kahdesti noin. Miehet oli ylipainoisia, omituisia sosiaalisesti ja heikkoitsetuntoisia. Mun kanssa paino putosi ja itseluottamus nousi, sitten alkoivat muut naiset houkuttaa. Kyllä se harmitti.
Onko joku keksinyt keinoa estää tämä ilmiö? Pitäisikö pystyä valitsemaan alkujaankin suosittu, mutta rauhallinen yksilö? - 24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sama ilmiö on jokaisen nykynaisen kohdalla kun tinderit, instagrammit ja facebookit on täynnä tykkäyksiä niin se kuuluisa pankkiirilentäjäkään ei enää kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sellainen kokemus mulla on, että mun mies oli elellyt yksinään muutaman vuoden eron jälkeen. Sitten me tavattiin ja aloimme seurustella. Mies ihmetteli jonkun ajan kuluttua, että nyt naiset on alkanut olemaan kiinnostuneita hänestä kun hänestä tuli varattu. Noina sinkkuvuosina ei kuulemma paljon vientiä ollut.
Mulla sama juttu että mies on ollut useampia vuosia itsekseen ja elellyt rauhassa poikamieselämää. Ja nyt kun me ollaan yhdessä niin itsetunto on saanut todella suuren noston, myös hyvillä kehittävillä tavoilla mutta ilmeisesti myös ruon oman viehätysvoiman osalta ja nyt sitten alkanutkin elää jotenkin menevämpää elämää sen myötä, vaikka ihastuin hänessä juuri siihen poikamiesversioon eli rauhalliseen ja kotona viihtyvään. En oikein tiedä onko tämä hyvä ja pitäiskö olla iloinen miehen puolesta että on piristynyt, vai kaivanko kuoppaa itselleni.
ap
Mun mies ei ole langennut kuitenkaan naisten vokotteluihin ja kai ne on nyt rauhottunutkin kun ollaan oltu yhdessä jo 9 vuotta.
Joku mainitsi markkina-arvon ja siinä varmaan on perää.
Jotenkin niin olen ajatellut, että kun mies alkoi seurustella, muut naiset huomasivat, että onhan se varmasti hyvä mies kun sai naisen rinnalleen. Yksinäisenä oli lähinnä epäilyttävä "kun ei kenellekään kelpaa ".
En mä usko että sun tarvii olla huolissaan jos teillä menee hyvin ja olette onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko joku keksinyt keinoa estää tämä ilmiö? Pitäisikö pystyä valitsemaan alkujaankin suosittu, mutta rauhallinen yksilö? - 24
No itse en ole enää lähtenyt suhteeseen tyypin kanssa, jolla on paska itsetunto ja joka etsii itseään vielä. Jos löytää itsensä ja tiensä luokseni niin ok, jos ei niin ok. Paljon turhaa draamaa jää välistä pois kun ei romantisoi suhdetta holhottavaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko joku keksinyt keinoa estää tämä ilmiö? Pitäisikö pystyä valitsemaan alkujaankin suosittu, mutta rauhallinen yksilö? - 24
Ap tässä eli juu en oo keksinyt mutta kiva miettiä tätä. Harmittaa juuri se että rauhallisesta miehestä, joka on vuosia elänyt rauhassa itsekseen, kuoriutuu tuommoinen bilettäjä/sosiaalinen viipottaja, kun itsetunto kasvaa. Tuntee tavallaan tulleensa huijatuksi, kun siinä vaiheessa kun tutustuu niin ajattelee tietenkin että eiköhän nämä rauhallisuus ja kotona viihtyminen ole miehen piirteitä, jos kerran on vuosia elänyt niin. Eikä mulla ole ollut hakusessa todellakaan itsetunto-ongelmaiset. Itse kun oon pitänyt näitä miehiä viehättävinä niin olen olettanut että heillä ei ole siihen asiaan komplekseja, eivätkä he ole niitä heti sanoneetkaan, vaan vasta paljastaneet silloin kun se itsetunto on noussut, että ennen sun tapaamista ajattelin itsestäni näin ja näin mutt nyt oon tosi onnellinen kulta. Eli nämä ominaisuudet on mahdoton karsia alussa kun ne ylipäötään tulee vasta kun hyvää suhdetta on takana jo sen verran että se alkaa muokata toisen ajattelua. Vaikeaahan tätä on estää, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja vielä, ite en ole saanut tästä suhteesta mitään itsetuntoboostia. Tietty olen siis tyytyväinen ja olen saanut elämääni ilonaiheita vs. edeltävä tilanne, mutta en ole muuttunut muuten joten en ole alkanut sen kummemmin hehkua ympärilleni mitään. Johtuu varmaan siitä että en mieti että tuollainen mies ja kelpuutti minut, vaan olen tässä jotenkin eri näkökulmasta että olenpa löytänyt kivan ihmisen. Jonka kivuutta siis kuitenkin nyt vähän epäilen kun hän muuttui menevämpään suuntaan nyt.
ap
Siis selvästi se mies on ihastunut ulkonäköösi ja on kanssasi vääristä syistä. Sinä taas luulit löytäneesi kivan ihmisen mutta ei toi nyt siltä kuulosta.
En usko että on ulkonäön takia, ei hän ole hehkuttanut ulkonäköäni kuin alussa muutaman kerran. Kyllä hän nähdäkseni tykkää minusta muista syistä, mutta minun vaikutukseni häneen on ollut myös toiseen suuntaan, eli hänen elämänsä on muuttunut siten kuin se voi muuttua ihmisellä joka yhtäkkiä alkaa ajatella että minä kelpaan. Uskaltautuu ulos kuorestaan eikä vain minun seurassani.
En siis ole vieläkään varma onko tämä miehen muutos hyvä vai huono asia. Suhteessahan kuuluukin tukea toinen toista kasvamaan jotenkin paremmaksi. Ongelma on vaan se et tykkäsin ehkä siitä vaatimattomasta miehestä enemmän, siitä joka pysytteli kotona ja eli rauhallisesti. Vaikka saan kaljaterassilta viestejä että rakastan sua niin mieluummin saisin kotisohvalta että pesin äsken pyykkiä. Ymmärtääkö joku pointin? Vai oonko outo?
ap
Ymmärretään, mutta minkäs tuolle mahtaa. Ihmiset ovat aina historiansa ja ympäristönsä summia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sellainen kokemus mulla on, että mun mies oli elellyt yksinään muutaman vuoden eron jälkeen. Sitten me tavattiin ja aloimme seurustella. Mies ihmetteli jonkun ajan kuluttua, että nyt naiset on alkanut olemaan kiinnostuneita hänestä kun hänestä tuli varattu. Noina sinkkuvuosina ei kuulemma paljon vientiä ollut.
Mulla sama juttu että mies on ollut useampia vuosia itsekseen ja elellyt rauhassa poikamieselämää. Ja nyt kun me ollaan yhdessä niin itsetunto on saanut todella suuren noston, myös hyvillä kehittävillä tavoilla mutta ilmeisesti myös ruon oman viehätysvoiman osalta ja nyt sitten alkanutkin elää jotenkin menevämpää elämää sen myötä, vaikka ihastuin hänessä juuri siihen poikamiesversioon eli rauhalliseen ja kotona viihtyvään. En oikein tiedä onko tämä hyvä ja pitäiskö olla iloinen miehen puolesta että on piristynyt, vai kaivanko kuoppaa itselleni.
ap
Mun mies ei ole langennut kuitenkaan naisten vokotteluihin ja kai ne on nyt rauhottunutkin kun ollaan oltu yhdessä jo 9 vuotta.
Joku mainitsi markkina-arvon ja siinä varmaan on perää.
Jotenkin niin olen ajatellut, että kun mies alkoi seurustella, muut naiset huomasivat, että onhan se varmasti hyvä mies kun sai naisen rinnalleen. Yksinäisenä oli lähinnä epäilyttävä "kun ei kenellekään kelpaa ".
En mä usko että sun tarvii olla huolissaan jos teillä menee hyvin ja olette onnellisia.
Samaa olen ajatellut että kun yli viisi vuotta sinkkuna ollut mies nyt tapasi mut ja alettiin seurustella niin väkisinkin sitten muut on alkaneet katsoa eri silmin myös. Ei olekaan enää se outo poikamies vaan oikea varteenotettava mies. Jotain tuommoista varmaan. Ja mies taas on alkanut ajatella että ehkä hän onkin oikeasti komea ja hyvännäköinen ja fiksu ja kulkee tuolla muuttuneena miehenä itekin jolloin se vaatimaton itsestäön mitään ajattelematon poikamies, jota naisetkin oudoksuu kun ei oo saanut ketään, onkin yhtäkkiä oikea saalis.
Itsetunnosta sanoi toinen kommentoija. Mun miehen itsetunnossa ei toisaalta ole eikä ollut vikaa. Hän oli hyväksynyt itsensä, tosin semmoisena vaatimattoman näköisenä poikamiehenä joka on tyytyväinen yksinkin. Eli tavallaan oli sinut itsensä kanssa nutta se käsitys itsestä muuttuikin seurustelun myötä ja näkee itsessään nyt uusia puolia, luulisin. Ei haittaisi jos parantunut usko omaan miehisyyteen näkyy mulle, mut pelottaa hiukan että ajaako se testaamaan sitä muihin naisiin. Toisaalta jos niin käy en mitään voi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Mun eka poikaystävä ei uskaltanut tyttöjä kovin lähestyä. Seurusteltuaan mun kanssa pari vuotta alkoi vikitellä mun kavereita. V@tun nyhverö. Alkoi myös kaikenlaisen pahoinpitelyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
onko tuota nyt kauan jatkunut ap?
Ollan seurusteltu noin vuosi ja noin puolen vuoden kohdalla alkoi muutos.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja vielä, ite en ole saanut tästä suhteesta mitään itsetuntoboostia. Tietty olen siis tyytyväinen ja olen saanut elämääni ilonaiheita vs. edeltävä tilanne, mutta en ole muuttunut muuten joten en ole alkanut sen kummemmin hehkua ympärilleni mitään. Johtuu varmaan siitä että en mieti että tuollainen mies ja kelpuutti minut, vaan olen tässä jotenkin eri näkökulmasta että olenpa löytänyt kivan ihmisen. Jonka kivuutta siis kuitenkin nyt vähän epäilen kun hän muuttui menevämpään suuntaan nyt.
ap
Siis selvästi se mies on ihastunut ulkonäköösi ja on kanssasi vääristä syistä. Sinä taas luulit löytäneesi kivan ihmisen mutta ei toi nyt siltä kuulosta.
En usko että on ulkonäön takia, ei hän ole hehkuttanut ulkonäköäni kuin alussa muutaman kerran. Kyllä hän nähdäkseni tykkää minusta muista syistä, mutta minun vaikutukseni häneen on ollut myös toiseen suuntaan, eli hänen elämänsä on muuttunut siten kuin se voi muuttua ihmisellä joka yhtäkkiä alkaa ajatella että minä kelpaan. Uskaltautuu ulos kuorestaan eikä vain minun seurassani.
En siis ole vieläkään varma onko tämä miehen muutos hyvä vai huono asia. Suhteessahan kuuluukin tukea toinen toista kasvamaan jotenkin paremmaksi. Ongelma on vaan se et tykkäsin ehkä siitä vaatimattomasta miehestä enemmän, siitä joka pysytteli kotona ja eli rauhallisesti. Vaikka saan kaljaterassilta viestejä että rakastan sua niin mieluummin saisin kotisohvalta että pesin äsken pyykkiä. Ymmärtääkö joku pointin? Vai oonko outo?
ap
Ymmärretään, mutta minkäs tuolle mahtaa. Ihmiset ovat aina historiansa ja ympäristönsä summia.
Tarkoititko minua vai miehiä? En ymmärtänyt ajatustasi kunnolla. Jos viittaat miehiin niin tarkoitatko että historia (ei paljon kiinnostuneita) ja ympäristö (naisia) tekee miehestä nyt sen mikä on eikä minulla ole tekemistä koko jutussa?
Mulle kävin myös noin että kokemattomasta ja ujosta nörttimiehestä kuoriutuikin melkoinen pleijeri kun vain itse potentiaalinsa tajusi. Päästin sen sitten elämään "uutta nuoruuttaan" ennen kuin sattuman oikusta palattiin yhteen 6 v myöhemmin. Hyvän miehen tuosta lopulta sai, voisi sanoa että sekä nörtti- että pleijerivaiheesta jäi jäljelle ne parhaat puolet.
Alue: Aihe vapaa
Naulan kantaan! Kuka nyt naisen haluaisi, kun voisi ehkä saada naisiA?! Olen myös ollut tuollainen ponnahduslautanainen. Nuorukainen, joka ei ollut koskaan seukannut, sai itsetuntobuustin minusta ja alkoi juosta (kirjaimellisesti) muitten tyttöjen perässä. Jälkeenpäin en olisi tuota uutta versiota halunnutkaan, tykkäsin kyllä kovasti siitä lutusesta nörttiversiosta.