Apua! Miten tukea miestä kriisissä?

Pikainen vinkki:

Älä ota yhteyttä noiden äksyilyjen jälkeen. Jos mies on niin ”jääräpää” kuten itse sanot, katso miten pitkälle sitä kestää. Jos ei pariin viikkoon ala kuulua mitään, ala tehdä mielessäsi jo erotyötä hiljalleen.

Jos kuitenkin nyt tapaatte ja hän käyttäytyy jälleen oudosti, voit vetäytyä ja sanoa että ”lähden nyt kotiin, tavataan kun olet paremmalla tuulella”. Ja jätät aloitteen miehelle.

Ellei miehestä näiden aloitteiden tekijäksi ole, hän ei oikeasti piittaa sinusta pätkääkään. Satut vain olemaan sopivasti aina tyrkyllä.

Miehen tilanne tuskin korjaantuu jos jatkat kynnysmattona olemista. Hänen viimeinenkin kunnioituksensa sinua kohtaan haihtuu ja hän alkaa vihata sekä itseään että sinua kun sallit niin paskamaisen käytöksen itseäsi kohtaan jatkua.

Sinun pitää puolustaa itseäsi. Sano , ettei sinua kohdella näin. Sinun on vedettävä raja. Älä pakota miestä puhumaan. Yleensä mies sulkeutuu, jos sanoo, että meidän pitää puhua. Jos hän kaikesta huolimatta suuttuu sinulle, poistu paikalta ja jatka sen jälkeen kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Anna hänen tehdä aloitteet lähentelystä. Älä myöskään tee mitään ehdottelua yhteisistä menoista. Näin vastuu teidän suhteesta painottuu hänelle. Ole tässä asiassa viisas ja tarkka, niin selviätte.

Perheyksikössä on yleensä yksi "musta lammas" joka oireilee koko yhteisön ongelmia, jota käytetään syntipukkina jne. Miehesi on tässä roolissa ja ainoa tapa vapauttaa hänet on se, että sinä kannat ongelmista osasi. Kieltäydyt selvästi samaistumasta miehen tunteisiin ja sulkemaan silmäsi ongelmilta. Kuvauksesi kuulostaa siltä, kuin sinulla olisi vihainen koira, ja ihmettelisit kuinka koira on niin vihainen vaikka sinä olet niin iloinen. No, kaikkihan sen tietävät, ettei koira ole vihainen jos sen lauman vallitseva ilmapiiri on lempeä ja rauhallinen.

Tilanne:

Koska olen nössö, laitoin eilen lopulta taas viestin, johon mies vastasi täysin normaalisti eli oli rauhoittunut jälleen. Tätä tämä on.

Näimme pikaisesti ja puhuin hänelle asiasta niin rauhallisesti ja jopa vähän hitaasti, kuin pystyin. Osa sanoistani aiheutti "vihanleimahduksia" hänen kasvoillaan, mutta hän onnistui onneksi pitämään ne niissä rajoissa.

Sain sanottua mm. sen, että vaikka minun jotkut kysymykset vaikuttaisivat hänestä kuinka tyhmiltä tahansa (olemmehan kaksi erillistä ihmistä joiden aivot katsovat samaa tilannetta eri tavalla), se on hänen oma valintansa miten hän siihen reagoi ja tämän hetkinen reagointi on asiatonta ja erittäin ilkeää.

Tuli sieltä lopulta sitten tässä tilanteessa vihdoin hänenkin suustaan muitakin syitä käytökselle kuin minä, mutta jopa yksissä tuumin totesimme, etteivät ne asiat ole niin suuria, että "kunnossa olevalla" ihmisellä vaikuttaisivat noin vahvasti, vaan taustalla on joku laajempi masentunut/paha olo.

Lupasin omalta osaltani pyrkiä hillitsemään spontaaneja kysymyksiä noissa hänen "erikoistilanteissaan". Selitin kyllä, että se on aika vaikeaa kun itselläni ei ole mitään "vialla" ja tuollainen keskustelu/kysymys lipsahtaa helposti reaktiomaisesti, samaan tapaan kuin sitä nappaa tippuvasta tavarasta kiinni. Mutta lupasin yrittää ihan hänen vuokseen, etten triggeröi kohtausta.

Hän lupasi yrittää palata siihen enemmän, että näyttää välittämisen jollain tavalla sekä harkitsee jotakin lääkitystä tähän hänen akuuteimpaan v*tutukseen/kriisiinsä. Nuo aggressiokohtaukset ovat kuitenkin niin herkästi syttyviä ja nykyään yleisiä, että toivon totisesti hänen kokeilevan jotain.

Katsotaan miten käy. Nyt vapun vietämme erillään, koska hän ei halua "tehdä mitään." Tämä on yleistä nykyään. Mutta nyt hän saa aikaa miettiä asioita rauhassa ylipäätään, sillä itselläni on tarkoitus nähdä ystäviä.

Hyvää vappua kaikille! :)

-ap

-ap

Pitäisiköhän miehen kokeilla terapiaa ennemmin kuin lääkitystä,jotain missä hän oppii miettimään asenteitaan maailmaa kohtaan. Lääkkeillä dumpataan kyllä äkkivääryyttä, mutta sitten saattaa vain jäädä paise hautumaan. Ja epäarvostus sinua kohtaan jää kehkeytymään myös vakavammaksi.

Minun miehessäni on paljon samaa, ja varmaan aika monissa miehissä on tuota piirrettä. Samaan aikaan ollaan herkkiä pakenemaan ja suututaan, kun kysellään tyhmiä. Mielestäni yksi perusongelma silloin on se, että naiseen ei osata ihan kunnolla hakea myönteistä yhteyttä, mutta ollaan tosi tiukkoja siitä, että miehen itse negatiivisena pitämä yhteys ei toteutuisi. Tämähän on yhtälönä toiselle osapuolelle täysin sietämätön, ja siinä on todella vaikea olla kyselemättä tyhmiä, koska mitään fiksumpaa ei ehdi sanoa kun perävalot hävisivät jo. Eikä sekään onnellista vielä ole, vaikka jonkinlaista lämpöä ja läheisyyttäkin olisi - silloinhan nämä kärttymarttyyripuuskat tulevat salamana kirkkaalta taivaalta pilaamaan piknikin.

Meillä toimii se, että aina kun näen miehen seilaavan kohti kärsivällisyytensä reunaa minun suhteeni, joko suutun itse ensin tai sitten otan hyvänä päivänä lempeämmin kiinni hänen reaktiostaan ja tartun epäkunnioittavuuteen. Miehellä on muutenkin vaikeuksia arvostaa ketään, ja helposti muut nähdään tosi halveksuvassa valossa. Lopultakin aika samantyyppistä kurinpitoa joutuu harrastamaan alakoululaisen kanssa, tylsä juttu mutta kai se sitten on vain tehtävä. Toisaalta näiden järjestyksenvalvontatuokioiden jälkeen mies on rennoimmillaan niin kauan kuin teho kestää. Siis sellaisella tapaa rento, mitä hän ei omin avuin osaa ollakaan.

Samaan aikaan itse olen joutunut opettamaan itselleni riippumattomuutta ja luottamusta siihen, että kärttypää lopultakin palaa kun on ottanut pari sakkokierrosta omin päin. Se on tehnyt hyvää kaltaiselleni salaepävarmalle kovikselle. Ja olen pystynyt rakentamaan sellaisellekin tilaa, että minä uskoudun ja mies on välillä se suhteen aikuinen.Molempien epävarmuudet otetaan ajoittain perattavaksi, ja jos sävy on turhan raaka, sitä säädetään molemmin puolin. Luottamus alkaa löytyä ja toisistamme on tullut helpommaksi pitää.

Vähitellen mies on alkanut hahmottaa, mikä ilo naisen kaltaisesta räksyttimestä voi lopultakin olla.

Kymmenen taalan kysymys:

Mihin ja miten miehesi edelliset suhteet ovat päättyneet? Onko väleissä eksiensä kanssa, edes hyvänpäivän tuttuina?

Entä välit vanhempiin ja kavereihin? Yhden ex-kaverin taisit jo mainita, joka sai miehesi ärtymään...

Oletko kuullut vain miehesi version näistä suhteista ja niiden päättymisestä vai myös sen toisen puolen?

Suosittelisin pohtimaan näitä. Perusteellisesti. Ja mahdollisesti ottamaan yhteyttä johonkin eksään.

Täällä sama tilanne, ehkä kestän liikaa mutta kun ei ole oikein vaihtoehtoakaan.

Aika narsistilta kuulostaa jos raivostuu yllättäen mitättömistä aiheista ja syyttää aina muita, itsessään ei tietenkäään näe vikaa. Jos joudut varomaan ja miettimään tekojasi ja sanojasi, ollaan jo aika vaarallisilla vesillä. Kyllä suhteen pitää olla vapaa ja avoin vuorovaikutusmielessä, eikä toisen ole tarkoitus myötäillä ja kannattaa tunnelmaa toisen huonon käytöksen jatkuessa. Käy edes itse juttelemassa asiantuntijan luona.