Lue keskustelun säännöt.
Apua! Miten tukea miestä kriisissä?
HIK
29.04.2018 |
Heippa internet :) Täällä on paljon viisaita kirjoittelijoita, joilta kaipaisinkin nyt apua elämäntilanteessani liittyen parisuhteeseen.
Tilanne on se, että meillä on miehen kanssa suhdetta takana muutama vuosi. Viimeiset 4-5kk mies on muuttunut selvästi ja tajuan hänen olevan lievästi masentunut/stressaantunut. Siihen ei ole mitään yksittäistä syytä varsinaisesti (tai se on muutaman osan summa), vaan todennäköisesti hänellä nyt vain on tällainen vaihe elämässään, että vähän kaikki tuntuu hankalalta.
Ikävä puoli on se, että hän tekee kuten usein tässä tilanteessa monilla on tapana: purkaa sen kaiken minuun.
Minä en ole muuttunut lainkaan, eli seksiin panostan (hänellä kiinnostus vähän kärsinyt tosin) ja pyrin itse olemaan positiivisella mielellä, mutta kuitenkin tarjoten myös vakavaa keskusteluapua, jos hän haluaa.
Mies on kuitenkin täysin ns. tuuliviiri, saattaa saada pienistä asioista kamalia raivokohtauksia, joista syyttää minua (esim. katson häntä väärin tai kysyn jonkun kysymyksen, joka on hänen mielestään "epänormaali" jne). Välillä on parempia päiviä muutama, mutta sitten taas tulee päivä tai hetki, että hän raivostuu ja käyttäytyy kuin hurjistunut jääkalikka. Tai vastaavasti on kylmä ja etäinen.
No, koska itse tasapainoisena ihmisenä ja entisen työnkin kautta psykologiaa tuntevana näen kilometrin päähän, ettei todellinen syy ole mitenkään minussa, vaan hänellä on jokin henkilökohtainen kriisi, joka vain purkautuu minuun ja suhteeseen, kysynkin teiltä:
Miten minun kannattaa toimia tänä aikana, kun kriisi on hänellä päällä?
Ero ei tässä vaiheessa tule kysymykseen, koska en näe syytä katkaista suhdetta kun toisella on vaikeaa. Lääkitykseen tai muuhun hoitoon mies ei lähde, koska hän tosiaan on vaiheessa, jossa uskoo tai uskottelee, että vika on minussa tai ainakin purkaa sen täysin minuun. Puhuminen aiheesta ei tästä syystä auta, yrittänyt toki olen, mutta se johtaa vain uuteen raivoon ja syyttelyyn, että minä teen jotain väärin.
Onko mielestänne parempi esimerkiksi ottaa selkeästi etäisyyttä eli vähentää hellyyttä ja yhteydenottoja minun puoleltani, että mies saa "tilaa"?
Vai jatkanko positiivista asennetta, kontaktia ja hellyydenosoitusten antamista, vaikka hänen "tilanteensa ollessa päällä" ei minkäänlaista vastakaikua tule ja/tai yksikin hänen mielestään väärä teko tai sana saattaa laukaista "raivokiukuttelun" ja syytökset uudestaan? Tämä on toki raskasta minulle, mutta toisaalta pelkään että jos otan selvästi itse etäisyyttä, sekin on "väärin" ja mies etääntyy minusta täysin.
Eli miten tuen miestäni ja edesautan tilanteen menemistä parempaan, kun mies ei koe itsessään olevan syytä tai mitään vialla tässä vaiheessa?
Kiitos jos jaksatte neuvoa tai auttaa <3
Kommentit (49)
Onko siis parempi, etten esim. tee aloitetta seksiin, halaa tai laita tekstiviestiä tms? Vaan jätän aloitteet hänelle, meni niihin päivä tai kuukausi? Mitä mieltä olette? Tähän asti olen käyttäytynyt normaalisti.
Eilen hän taas oli aamusta lähtien pahalla päällä ja sitten kun olimme olleet elokuvissa, sen jälkeen taas räjähti, leffa oli kuulemma ihan paska ja minä "kyselen epänormaaleja" jne. Käyttäytyi todella kylmästi, jätti minut keskelle katua seisomaan mennen kotiinsa. Nyt olen taas yli vuorokauden maha perhosia täynnä odottanut, että milloin hän ottaa yhteyttä ja mikä on viestin sävy eli jatkuuko tilanne yhä, vai onko hän taas hetkeksi rauhoittunut.
Bipolääri hän ei ole, tämä on tyypillinen masennus/stressi selvästi.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko miettinyt, että voisiko miehellä olla epävakaa persoonallisuus(häiriö)?
Sinuna pitäisin hieman etäisyyttä ja lisäksi asettaisin rajat miehelle sen suhteen, että miten sinua saa kohdella (eli saako sinulle räyhätä).
Mies kohtelee sinua huonosti. Onko sillä edes väliä, että miksi hän tekee niin?
Kuulut ap niihin, jotka ymmärtää liikaa.
Samaa mieltä kuin edelliset kommentoijat. Eli mies kohtelee sinua huonosti. Olkoonkin syy mikä tahansa. Tee hänelle selväksi, että olet hänelle tukena ja apuna kun hän tarvitsee, mutta että sinua pitää kohdella myös hyvin. Tuollainen ala-arvoinen käytös ei auta ketään.
Jos asetan hänelle rajat, hän raivostuu vain lisää, koska alunperinkin vika on tosiaan hänen mielestään ollut minussa. Klassista oman pahan olon uudelleenohjausta. Eli jos sanoisin, että "älä pliis puhu mulle noin", hän ei tajua tekevänsä väärin, koska hänhän omasta mielestään suuttuu täysin aiheesta.
Stressiin ja masennukseen liittyy usein epävakaan persoonallisuuden piirteitä, olet ihan oikeassa siinä.
Millainen etäisyys olisi hyvä? Siis käytännössä kuinka "laaja" etäisyyden ottaminen? Emme siis asu yhdessä, mutta näemme noin joka toinen päivä ja sellaista tiivistä näkemistä ja yhdessä elämistä (eri asunnoista huolimatta) hän itsekin on toivonut (silloin kun oli/on tasainen oma itsensä).
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, minulla on sellainen "niin myötä- kuin vastamäessä" -mentaliteetti parisuhteissa, mitä tulee esim. toisen hankaliin elämänvaiheisiin, mutta välillä en tiedä enää miten toimia, kun se ei tunnu toimivan, että olen oma normaali itseni :) Eli ilmeisesti jos toisella on vaikeaa, on sen toisenkin jotenkin muokattava itseään? En vain hahmota aina miten...
Haluaisin vain taas niin paljon sitä normaalia, positiivista elämää jossa läheisyys (ja seksikin) on osa arkea ja toinen on se välittävä "yhteisen tiimin jäsen", eikä "ilkeä vihollinen". Tätä se olikin vielä viime vuonna, mutta sitten alkoi tuossa vuoden vaihteessa muutos miehessä. Nyt yritän löytää keinoja selvitä ja jaksaa tämän yli. Toki jos tilanne ei helpota kohtuullisessa ajassa, niin harkitsen eroa, mutta se ei ole vielä lähelläkään.
-ap
HIK kirjoitti:
Jos asetan hänelle rajat, hän raivostuu vain lisää, koska alunperinkin vika on tosiaan hänen mielestään ollut minussa. Klassista oman pahan olon uudelleenohjausta. Eli jos sanoisin, että "älä pliis puhu mulle noin", hän ei tajua tekevänsä väärin, koska hänhän omasta mielestään suuttuu täysin aiheesta.
Stressiin ja masennukseen liittyy usein epävakaan persoonallisuuden piirteitä, olet ihan oikeassa siinä.
Millainen etäisyys olisi hyvä? Siis käytännössä kuinka "laaja" etäisyyden ottaminen? Emme siis asu yhdessä, mutta näemme noin joka toinen päivä ja sellaista tiivistä näkemistä ja yhdessä elämistä (eri asunnoista huolimatta) hän itsekin on toivonut (silloin kun oli/on tasainen oma itsensä).
-ap
Jos kerran psykologiaa tunnet, niin mieti nyt kunnolla, että millainen ihminen suuttuu siitä, että hänelle asettaa rajoja.
Sitä paitsi, kuvaamassasi tilanteessa rajoja ei aseteta sanomalla että "älä pliis puhu mulle noin", vaan raja asetetaan sanomalla, että "sano kerrankin minulle vielä xxx, niin poistun tästä tilanteesta" ja kun mies sen sitten sanoo, niin sinä poistut etkä ota yhteyttä ennen kuin mies itse ottaa yhteyttä ja jotenkin ilmaisee ymmärtäneensä sinun rajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano hänelle, että koet hänen nykyisen käytöksensä olevan sinulle nyt kovin raskasta etkä halua nähdä viikkoon vaan haluat ajatella suhdettanne yksin.
Miksi haluat olla suhteessa, jossa sua kohdellaan kurjasti ja toinen ei edes halua nähdä vikaa itsessään.
Ota etäisyyttä ja jos mies vielä ottaa yhteyttä, puhutte asiat läpi, myös sinun kannaltasi.
Helppoahan tuosta on jättäytyä sivuun kun ette edes asu yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sanon, etten halua nähdä viikkoon koska haluan miettiä tms, olen lähes varma, että suhteemme päättyy siihen. Vaikka mies ei halua(isi) erota, hän on niin jääräpäinen noiden "kohtaustensa" aikana, että varmasti sanoo tyyliin "antaa olla sitten" ja itsepäisyyksissään pitää siitä kiinni, sattui miten paljon tahansa. Muuten olisin tämän jo tehnytkin, koska "munankuorilla kävely" on toki minulle aika raskasta välillä, vaikka olen onneksi myönteisyyden onnistunutkin säilyttämään.
Mutta koska siis tiedän hänen jääräpäisyytensä, pyrin välttämään tilanteita joissa se johtaisi noin äärimmäisiin asioihin kuin ero, koska tiedän ettei hän sitä pohjimmiltaan halua.
Kuitenkin välillä sitä miettii, että täällä minä kirjoittelen avunpyyntöviestejä internetissä ja rakastan+ymmärrän häntä, kun hän samaan aikaan varmaan makaa sohvalla, katsoo urheilua ja on vittuuntunut ja purkaa sen minuun :D Kai toisen on vaan oltava vahvempi, kun ei tämä elämä aina ole ruusuilla tanssimista.
Kiitos muuten kaikille viisaista ja ajatuksia herättävistä kommenteista, ootte huippuja!
-ap
HIK kirjoitti:
Jos sanon, etten halua nähdä viikkoon koska haluan miettiä tms, olen lähes varma, että suhteemme päättyy siihen. Vaikka mies ei halua(isi) erota, hän on niin jääräpäinen noiden "kohtaustensa" aikana, että varmasti sanoo tyyliin "antaa olla sitten" ja itsepäisyyksissään pitää siitä kiinni, sattui miten paljon tahansa. Muuten olisin tämän jo tehnytkin, koska "munankuorilla kävely" on toki minulle aika raskasta välillä, vaikka olen onneksi myönteisyyden onnistunutkin säilyttämään.
Mutta koska siis tiedän hänen jääräpäisyytensä, pyrin välttämään tilanteita joissa se johtaisi noin äärimmäisiin asioihin kuin ero, koska tiedän ettei hän sitä pohjimmiltaan halua.
Kuitenkin välillä sitä miettii, että täällä minä kirjoittelen avunpyyntöviestejä internetissä ja rakastan+ymmärrän häntä, kun hän samaan aikaan varmaan makaa sohvalla, katsoo urheilua ja on vittuuntunut ja purkaa sen minuun :D Kai toisen on vaan oltava vahvempi, kun ei tämä elämä aina ole ruusuilla tanssimista.
Kiitos muuten kaikille viisaista ja ajatuksia herättävistä kommenteista, ootte huippuja!
-ap
Tuota menoa myönteisyys ja vahvuus sinusta katoaa ajan myötä pikkuhiljaa. Ei kukaan jaksa tuollaista menoa kauaa. Tsemppiä valitsemallesi tielle. Itse en jaksaisi, enkä edes haluaisi, kannatella toista aikuista tuolla tavalla. Olkoon ”kriisi” tai ei, mutta jos ei pysty keskustelemaan aikuismaisella tavalla ja kaataa kaikki aina vaan toisen niskaan niin siinä sairastuttaa kyllä toisenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat olla suhteessa, jossa sua kohdellaan kurjasti ja toinen ei edes halua nähdä vikaa itsessään.
Koska tämä ei ole jatkunut vielä "liian pitkään" ja suhteissa tulee erilaisia kausia.
Näen, että miehellä ei ole kaikki kunnossa ja haluan olla hänen tukenaan ja saada takaisin hänen normaalin minänsä. En vain tosiaan tiedä mikä on järkevin tapa tukea niin, etten itse kärsi liikaa tästä. Oma elämä (työ, kaverit, harrastukset) minulla on kunnossa kyllä onneksi.
-ap
HIK kirjoitti:
Jos sanon, etten halua nähdä viikkoon koska haluan miettiä tms, olen lähes varma, että suhteemme päättyy siihen. Vaikka mies ei halua(isi) erota, hän on niin jääräpäinen noiden "kohtaustensa" aikana, että varmasti sanoo tyyliin "antaa olla sitten" ja itsepäisyyksissään pitää siitä kiinni, sattui miten paljon tahansa. Muuten olisin tämän jo tehnytkin, koska "munankuorilla kävely" on toki minulle aika raskasta välillä, vaikka olen onneksi myönteisyyden onnistunutkin säilyttämään.
Mutta koska siis tiedän hänen jääräpäisyytensä, pyrin välttämään tilanteita joissa se johtaisi noin äärimmäisiin asioihin kuin ero, koska tiedän ettei hän sitä pohjimmiltaan halua.
Kuitenkin välillä sitä miettii, että täällä minä kirjoittelen avunpyyntöviestejä internetissä ja rakastan+ymmärrän häntä, kun hän samaan aikaan varmaan makaa sohvalla, katsoo urheilua ja on vittuuntunut ja purkaa sen minuun :D Kai toisen on vaan oltava vahvempi, kun ei tämä elämä aina ole ruusuilla tanssimista.
Kiitos muuten kaikille viisaista ja ajatuksia herättävistä kommenteista, ootte huippuja!
-ap
Sinä itse olet tehnyt sen valinnan, että kävelet munankuorilla. Toki varmasti koet, että mies on ajanut sinut siihen tai että mies ei anna vaihtoehtoa. Mutta kyllä vaihtoehto on olemassa. Lakkaan kävelemästä munankuorilla ja katsot, että mitä tapahtuu. Voi olla, että mies saa raivarin ja jättää sinut. Tai voi olla, että mies alkaa kunnioittamaan sinua ja suhteenne jatkuu.
Tällä hetkellä mies hallitsee sinua ja näyttää (näkymätöntä psykologista) valtaa sinuun. Puhut miehen jääräpäisyydestä. Hän on sillä saanut sinut valtansa alle, koukkuun, tekemään asiat juuri niin kuin hän haluaa. Sinä pelkäät hylätyksi tulemista niin paljon että suostut miehen pompoteltavaksi.
Et tykkää tästä kommentista ehkä, mutta taidat olla läheisriippuvainen ja tosiaan pelätä hylätyksi tulemista. Niiden vuoksi suostut huonoon kohteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HIK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat olla suhteessa, jossa sua kohdellaan kurjasti ja toinen ei edes halua nähdä vikaa itsessään.
Koska tämä ei ole jatkunut vielä "liian pitkään" ja suhteissa tulee erilaisia kausia.
Näen, että miehellä ei ole kaikki kunnossa ja haluan olla hänen tukenaan ja saada takaisin hänen normaalin minänsä. En vain tosiaan tiedä mikä on järkevin tapa tukea niin, etten itse kärsi liikaa tästä. Oma elämä (työ, kaverit, harrastukset) minulla on kunnossa kyllä onneksi.
-ap
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että tukeminen ei välttämättä tarkoita empatiaa, ymmärtämistä ja sallimista. Joskus tukeminen tarjoittaa vaatimista ja rajojen asettamista.
Esimerkiksi alkoholistille pidemmällä tähtäimellä paras tuki saattaa olla ehdoton vaatimus lopettaa juominen (vaikkapa avioeron uhalla). Jos tämän rajan asettaa riittävän ajoissa, niin alkoholisti saattaa jopa päättää raitistua. Mutta jos vain ymmärtää ja empatiseeraa juomista, kun on niin vaikeaa, niin juominen jatkuu ja sen alkoholistin omakin elämä siinä tuhoutuu.
Kuulostat tosi ärsyttävältä kynnysmatolta, johon todellakin menisi itsellänikin hermo. Tuolla käytöksellä olet itsestäänselvyys, anteeksi nyt vain. Ja itsestäänselvyyksiä kohdellaan huonosti, koska mitä väliä.
Musta teistä kahdesta sinä vaikutat olevan se ongelma, ja ongelmaisempi, täysin rajaton ihminen. Mies voi olla ihan kunnossa, mutta sinä olet alkanut ärsyttämään lässytykselläsi ja "läsnäolollasi":
En loukkaannu mistään kommenteista, luen ne kiitollisuudella läpi. On ihanaa, että käytätte aikaanne tilanteeni kommentoimiseen, kiitos siitä.
Tässä vaiheessa, kun mies ei tosiaan itse ymmärrä, että minä olen raivon kohde, en syy, en jotenkin halua lietsoa sitä raivoa vielä korkeammalle esim. sanallisten rajojen kautta. Hänelle ne ovat tosiaan tässä vaiheessa vain lisätodisteita sille, että minä käyttäydyn väärin ja vaadin.
Hänen pitäisi nyt jotenkin vain ymmärtää, etten minä ole "epänormaali demoni", vaan kohde hänen omalle pahalle ololleen, ennenkuin tilanteesta voi sen kummemmin puhua tai laittaa suullisia rajoja.
Alan kallistua siihen, että otan fyysistä etäisyyttä, mitä moni ehdotti. En vain tiedä missä määrin se on järkevää toteuttaa; jättää kaikki aloitteentekeminen miehelle? Vai ainoastaan _vähentää_ omia aloitetta ( keskustelussa, läheisyydessä ja yhteydenotossa)? Entä oma käytös, pidänkö positiivisuuden vai otanko enemmän "coolin" suhtautumisen? Osaatteko näihin ottaa kantaa? On tosi vaikeaa muuttaa omaa käytöstään iloisesta ja normaalista johonkin tällaiseen "toisen vuoksi taktikoivaan".
P.S. En tainnut vielä mainita miehen ikää, tosin ehkä sillä ei edes ole väliä, mutta hän on siis 43 ja minä joitakin vuosia nuorempi.
-ap
HIK kirjoitti:
En loukkaannu mistään kommenteista, luen ne kiitollisuudella läpi. On ihanaa, että käytätte aikaanne tilanteeni kommentoimiseen, kiitos siitä.
Tässä vaiheessa, kun mies ei tosiaan itse ymmärrä, että minä olen raivon kohde, en syy, en jotenkin halua lietsoa sitä raivoa vielä korkeammalle esim. sanallisten rajojen kautta. Hänelle ne ovat tosiaan tässä vaiheessa vain lisätodisteita sille, että minä käyttäydyn väärin ja vaadin.
Hänen pitäisi nyt jotenkin vain ymmärtää, etten minä ole "epänormaali demoni", vaan kohde hänen omalle pahalle ololleen, ennenkuin tilanteesta voi sen kummemmin puhua tai laittaa suullisia rajoja.
Alan kallistua siihen, että otan fyysistä etäisyyttä, mitä moni ehdotti. En vain tiedä missä määrin se on järkevää toteuttaa; jättää kaikki aloitteentekeminen miehelle? Vai ainoastaan _vähentää_ omia aloitetta ( keskustelussa, läheisyydessä ja yhteydenotossa)? Entä oma käytös, pidänkö positiivisuuden vai otanko enemmän "coolin" suhtautumisen? Osaatteko näihin ottaa kantaa? On tosi vaikeaa muuttaa omaa käytöstään iloisesta ja normaalista johonkin tällaiseen "toisen vuoksi taktikoivaan".
P.S. En tainnut vielä mainita miehen ikää, tosin ehkä sillä ei edes ole väliä, mutta hän on siis 43 ja minä joitakin vuosia nuorempi.
-ap
Ap mitä enemmän kuvaat tilannetta, niin sitä vakuuttuneempi alan olla siitä, että sinun on syytä jättää tuo mies, ellei miehen käytös kahdessa viikossa nyt muutu radikaalisti sinua arvostavaksi. Miksi ihmeessä väännyt ihan tuhannelle mutkalle tuon ukon vuoksi???? Olet täysin pihalla siitä, että mitä sinä itse tarvitset ja ansaitset ja miten sinua saa kohdella. Mietit vain sitä, ettei mies vain nyt suuttuisi lisää.
Neuvoni on: jos mies suuttuu sinulle, suutu takaisin. Jos mies räyhää sinulle turhuuksista, räyhää kahta kovemmin takaisin. Kasvata nyt nainen munat.
Vierailija kirjoitti:
Musta teistä kahdesta sinä vaikutat olevan se ongelma, ja ongelmaisempi, täysin rajaton ihminen. Mies voi olla ihan kunnossa, mutta sinä olet alkanut ärsyttämään lässytykselläsi ja "läsnäolollasi":
Vaikea tähän ottaa täysin objektiivisesti kantaa, koska puhun itsestäni, heh, mutta aiemmin en ole tällaiseen tilanteeseen suhteissani törmännyt tässä mittakaavassa ja esim. kavereiden kanssa ei ole ollut ikinä viitteitä tästä. En myöskään lässytä miehelle, ja hänkin siis päinvastoin kokee, että minä olen "epänormaali" toimissani ja teen asioita "väärin". Aiemmin hän näytti rakkauden jne, nämä ilkeät puheet alkoivat tosiaan 4-5kk sitten ilman, että itse suhteessa tapahtui mitään muutoksia. Vaihtelevasta seksistä yms olen pitänyt aina jne (mainitsen tämän erikseen siksi, että usein seksi tai sen puutetta arvellaan syyksi).
-ap
Vaikutat todella hyvältä ja huolehtivalta naiselta, voisi sanoa että olet jo ihan vaimomatskua, mutta mitä tuohon mieheesi tulee niin se on aika vaikea tilanne.
Sen sinusta huomaa heti että et ole sellainen perus av-mamma joka olisi heti lähtemässä ja jättämässä miestä kun tällä on vaikeaa. Ongelmaan ei varmasti ole helppoa löytää mitään nopeaa ratkaisua, mutta varmasti sellainen löytyy kun vaan jaksaa etsiä.
Toivottavasti tilanteenne paranee ja saatte apua, voimia ja jaksamista ja teille molemmille.
Jos teillä on lapsia niin huomio myös miten tämä miehesi sairaus vaikuttaa heihin.
Esim bipolaarihäiriön maniavaihe on sellainen, ettei henkilö itse sitä myönnä, missään tapauksessa.
Tai sitten hän on introvertti, jolle toisen ihmisen läsnäolo pitää pientä stressiä.
Jokatapauksessa, terve suhde ei ole kaksi puolikasta, vaan kaksi kokonaista ihmistä. Eli anna hänelle tilaa ja aikaa äläkä hätyytä. Muista elää myös oma elämäsi.