Millaista oli opiskella 60-luvulla?

Ketään?

haudassa jo

Opiskelin 60-luvulla ja asuin alivuokralaisena Helsingissä. Samassa huoneessa asui lisäksi kämppäkaveri. Alivuokralaiasunto oli hyvin tavallinen asumismuoto siihen aikaan, kun varsinaisia opiskelija-asuntoja oli hyvin vähän tarjolla ja jonot niihin pitkät. 

Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.

Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.

Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.

Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.

Korkeakoulussa opiskelu oli varmaan sillä tavalla erilaista että heitä oli paljon vähemmän kuin nyt, moni oli sukunsa eka yo ja saattoi tuntea itsensä erityiseksi, ja suht varma ja hyvä työpaikka oli luvassa. Oli hienoa jo olla ylioppilas.

Opiskelu sinänsä oli luentojen kuuntelua ja pänttäämistä, pari seminaarityötä tehtiin ennen gradua. Puhun nyt muista kuin lääketieteestä ja muista harjoittelua vaativista aloista.

Ne auttoivat varmaan kestämään opintotuen puuttumisen ja ahtaat asuinolot jos ei ollut varakkaista oloista. Varmaan äitee sieltä maalta lähetteli ruokapakettejakin joskus? Jouluksi sitten mentiin kotiin pitkä matka junalla, ja ehkä kesällä jos ei koko kesä mennyt työssä pankkineitinä, toimitusapulaisena tai muussa vaatimattomaksi katsotussa tuleville "herroille" sopivaksi katsotussa kesätyössä.

Itse opiskelin 80-90-luvuilla ja ylläoleva käsitys on tullut minulle kirjojen ja elokuvien välityksellä.

Vierailija kirjoitti:

Korkeakoulussa opiskelu oli varmaan sillä tavalla erilaista että heitä oli paljon vähemmän kuin nyt, moni oli sukunsa eka yo ja saattoi tuntea itsensä erityiseksi, ja suht varma ja hyvä työpaikka oli luvassa. Oli hienoa jo olla ylioppilas.

Opiskelu sinänsä oli luentojen kuuntelua ja pänttäämistä, pari seminaarityötä tehtiin ennen gradua. Puhun nyt muista kuin lääketieteestä ja muista harjoittelua vaativista aloista.

Ne auttoivat varmaan kestämään opintotuen puuttumisen ja ahtaat asuinolot jos ei ollut varakkaista oloista. Varmaan äitee sieltä maalta lähetteli ruokapakettejakin joskus? Jouluksi sitten mentiin kotiin pitkä matka junalla, ja ehkä kesällä jos ei koko kesä mennyt työssä pankkineitinä, toimitusapulaisena tai muussa vaatimattomaksi katsotussa tuleville "herroille" sopivaksi katsotussa kesätyössä.

Itse opiskelin 80-90-luvuilla ja ylläoleva käsitys on tullut minulle kirjojen ja elokuvien välityksellä.

Itseasiassa kaikkein eniten opiskelijoita oli 70-luvulla, kun isot ikäluokat koulutettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.

Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.

Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.

Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.

Ahne sukupolvi on saanut elää turvatun elämän.

Olen 60-luvulla syntynyt ja varmaan vanhimmasta päästä täällä, joten omakohtaisia kokemuksia aiheesta on varmaan vaikea saada palstalla. 

Ainakin vahempani menivät yliopistoon tuosta vain. Silloin riitti lakki. 

Taloudellisesti oli erittäin tiukkaa, tiukempaa kuin nyt. Ei ollut mitään opintotukia. Käytännössä vain varakkaiden perheistä ylipäänsä tultiin ylioppilaiksi, koska jo oppikoulu oli maksullinen. 

Tai sitten piti olla henk.koht sponsori. 

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.

Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.

Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.

Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.

Jotenkin säälittävää, ettet pysty edes menneitä muistelemaan ilman että vittuilet nykyisille opiskelijoille.

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.

Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.

Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.

Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.

Vielä 1980-luvun puolivälissä asuttiin aluksi kahden hengen huoneissa niin TKYn asunnoissa Otaniemen teekkarikylässä kuin Helsingissä Dommalla. Kalustus oli muuten sellainen kuin kuvailit, mutta lisäksi oli pieni kirjahylly.

Tosin ainakin oma huoneeni Teekkarikylässä oli selvästi isompi, noin 20 neliötä (siinä oli siis lisäkseni toinen asukas).

Oli kyllä kivaa päästä lopulta 4. opiskeluvuonna omaan huoneeseen. Sekin oli kuuden hengen solussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.

Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.

Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.

Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.

Ahne sukupolvi on saanut elää turvatun elämän.

Miten niin turvatumman kuin nyt? 

Juurihan hän sanoi, että ainoa tuki oli laina. Ja kuka tosiaan elää opiskelijana nykyään edes solussa, jossa sentään on oma huone?

Vierailija kirjoitti:

Olen 60-luvulla syntynyt ja varmaan vanhimmasta päästä täällä, joten omakohtaisia kokemuksia aiheesta on varmaan vaikea saada palstalla. 

Ainakin vahempani menivät yliopistoon tuosta vain. Silloin riitti lakki. 

;

Riippui alasta. Ainakin TKK:lle ja lääketieteelliseen tiedekuntaan oli karsintakurssit, eikä sisäänpääsy niihin ollut itsestään selvää.

Vielä 1980-luvulla opistoissa oli omia asuntoloita. Järkevää,koska osa oppilaitoksista sijaitsi ihan muualla kuin kaupunkien keskustoissa ja julkinen liikenne oli mitä oli. Esim. sairaanhoito-oppilaitokset oli yleensä sairaalan kupeessa ja sairaalat oli usein 3-5 km päässä keskustasta.

Opiskelijat asuivat alivuokralaisina ja jaetuissa huoneissa, elivät teellä ja näkkileivällä ja niitäkin saadakseen oli otettava lainaa, ellei ollut onnekas vauraan perheen vesa. Ilmassa oli kuitenkin tulevaisuudenuskoa: opiskeluaikainen nuukailu olisi välivaihe, jonka jälkeen uskoimme pääsevämme melko varmasti kiinni aineellisesti turvattuun aikuisuuteen hyvien työpaikkojen myötä.

Olen itse syntynyt 1967, joten omakohtaista kokemusta ei ole, mutta mitä olen iäkkäämmiltä kysellyt, niin:

- joka paikassa oli valtavasti ikätovereita, nämä näes kuuluivat ns. suuriin ikäpolviin. Opiskelemaan pääsy oli todella vaikeaa, koska aloituspaikkoja oli surkean vähän suhteessa kasvaviin sukupolviin.

- Luennoilla istuttiin osin rappusilla, kaikille ei riittänyt istumapaikkaa. Kouluissa sitä ennen oli ihan normaalia, että luokassa oli 40 oppilasta

- opintotukea ei ollut, lainalla mentiin tai käymällä ohessa töissä. Pieni hyväosaisten porukka eli vanhempien rahoilla.

- alivuokralaisasunnoissa elettiin, sisäoppilaitoksia oli lähinnä maalla (maatalousoppilaitokset), mutta korkeakouluopiskelijoiden asuntotilanne oli todella surkea. Esimerkiksi HOAS (Helsingin opiskelija-asuntosäätiö) perustettiin vasta 1969.

- Kannattaa muuten tajuta, että asumisväljyys oli muutoinkin siihen aikaan todella surkea. Lähiöitä rakennettiin kovaan tarpeeseen, stadissa asui aika yleisesti monilapsisia perheitäkin vielä hellahuoneissa siihen aikaan. Maaltamuutto oli kovaa ja sodan jälkeen asuntopula oli ollut huutava, ja se oli 1960-luvulla vielä ns. vaiheessa.

- päivähoitoa oli - jos kyse siis oli opiskelijaperheestä, jossa oli lapsia - surkeaa. Edes töissäkäyville perheille ei ollut juurikaan tarjota päivähoitopaikkaa lapsille, niitä oli vain kaikkein köyhimmille/yksinhuoltajille monissa kaupungeissa. Esim. itselleni hommattiin naapurustosta vanha mummo peräänkatsojaksi, kun äitini palasi töihin minun ollessani 2-vuotias. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut tarjolla.

- Kirjat olivat kalliita ja niitä oli hankala löytää, yliopistojen kirjastot eivät riittäneet alkuunkaan kasvaville opiskelijasukupolville. Iso osa opiskelusta perustui käsin tehtyihin muistiinpanoihin.

YTM vm. 1967

PS: on se ihan totta, että nykyajan opiskelijoilla ei ole haisuakaan siitä, miten hankalaa opiskeleminen oli 1960-luvulla. Toki sitten valmistuttuaan akateeminen tutkinto oli hyvä väylä uralle, mutta opiskelemaan pääseminen oli todella hurjasti paljon hankalampaa kuin nykyään. Vittuilua tämä ei suinkaan ole, vaan tosiasia.

Kallista! Valtio ei ollut takaamassa opintolainaa, tarvittiin henkilötakaajat. Toimeentulotukea ei tunnettu, opintotukea ei ollut, asumistukea ei osattu edes kuvitella. Stipendi saattoi olla monen köyhän ainoa rahanlähde eikä nykyisiä halpoja opiskelija-aterioita tunnettu. Opiskelu oli vapaampaa kuin nyt, mutta samalla edistymistä seurattiin tarkemmin: professorit todella tunsivat opiskelijansa! Osa tenteistä oli suullisia, niitä varten mentiin professorin kotiin ja siellä 3-5 opiskelija ryhmässä yritettiin osoittaa, että osataan. Yliopistot olivat enemmän tiedeyliopistoja kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.

Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä. Ei varmaan enää kelpaisi nykypäivän kermaperse/maailmanreissaajaopiskelijoille.

Silloin ainoa opiskelijoiden saama tuki oli valtion takaama opintolaina. Se sitten valmistumisen jälkeen maksettiin pois.

Oi niitä aikoja, ja vielä tässä hengissä porskutellaan.

Ahne sukupolvi on saanut elää turvatun elämän.

Miten niin turvatumman kuin nyt? 

Juurihan hän sanoi, että ainoa tuki oli laina. Ja kuka tosiaan elää opiskelijana nykyään edes solussa, jossa sentään on oma huone?

- lukion käynyt oli jo itsessään jotain

- oli paljon ammatteja, mihin pääsi ilman koulutusta tai todella pienellä koulutuksella

- kun koulun jälkeen menit ensimmäiseen työpaikkaan, sait olla siinä eläkkeelle asti halutessasi

- jos et halunnut, vaihdoit kovempipalkkaiseen naapurifirmaan

- ei mennyt montaa vuotta, kun asunto, autot ja mökki oli maksettu

- pääsit vähän päälle kuusikymppisenä eläkkeelle

Kuinka monta kohtaa nykynuorista pystyy saavuttamaan? Ja jos ei saavuta, kyse ei välttämättä ole heidän laiskuudestaan/tyhmyydestään, mutta ethän sinä sitä ahkerana ja vaatimattomana ihmisenä voi ymmärtää.

Aihetta liipaten: opiskelu vielä 80-luvulla ja 90-l. alkupuolella oli silleen paljon hankalampaa kuin nykyään kun ei ollut tietokoneita eikä nettiä. Kun tarvi kirjoja (ja niitä tarvi paljon) matkustettiin joka kerta sinne kirjastoon ja ihan vain pää vinossa koetettiin löytää kirjat hyllyistä. Pahvisista kortistoista voi tarkistaa missä päin kirjastoa kirja oli.

Kurssikirjoja tietenkin oli paljon vähemmän kun tarvitsijoita, oli varausjärjestelmä ja joka varauksesta meni maksu ainakin Helsingin yliopiston kirjastoissa. Kun posti toi saapumisilmoituksen, sitten vaan junaan. bussiin ja ratikkaan hakemaan ko. kirjaa. 

Kirjalliset työt kirjoitettiin käsin ja seminaarityöt piti kirjoittaa puhtaaksi kirjoituskoneella, jossa ei ollut mitään delete-näppäimiä. Korjauslakkaa sai käyttää. 

Äitini muisteli juuri omaa opiskeluaikaansa 1960-luvun alun Jyväskylässä. Oli kuulemma onnekas, kun pääsi asumaan melko lähelle yliopistoa jaettuun alivuokralaishuoneeseen jonkun vanhan leskirouvan luo. Toisena asukkaana huoneessa oli samanikäinen opiskelijatyttö, jonka kanssa ystävystyivät ja ovat pitäneet yhteyttä näihin päiviin saakka.

Leskirouva asui kaksion toisessa huoneessa, toisen jakoivat nämä tytöt. Keittiötä vuokralaisilla ei ollut lupa käyttää ollenkaan. Asunnon mukavuuksiin kuului suihku ja sitä sai käyttää kerran viikossa. Ruokatarpeita säilytettiin kylmään vuodenaikaan ikkunan välissä. Vieraita ei ollut lupa tuoda ollenkaan ja vuokraemäntä määritteli kotiintuloajan. Siihen asuntoon olisi kuulemma ollut vaikka jonossa tulijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1970-luvulla Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vuokrasi Ruusulankadulta huoneita kahdelle hengelle. Kalusteina oli kaksi sänkyä, kaksi työpöytää ja niihin tuolit.

Oliskohan olleet kooltaan jotain 12-14 neliötä.

Vielä 1980-luvun puolivälissä asuttiin aluksi kahden hengen huoneissa niin TKYn asunnoissa Otaniemen teekkarikylässä kuin Helsingissä Dommalla. .

Minun eräs opiskelukaverini asui Dommalla tuollaisessa kahden hengen huoneessa aloittaessaan opiskelut v. 1991.