Koko perhe on loppu!
En olisi uskonut, että toinen lapsi ottaa näin voimille. Luulin että yhden vauvan kokemuksella elämä toisen kanssa olisi hieman helpompaa, mutta ei. Tuntuu kuin oltaisiin taas ensikertalaisia. Naurettavaa valittaa kun jotkut toiset kamppailee sairauksien ja allergioiden kanssa, mutta väsymys ja stressi on meidän perheessä nyt huipussaan. Meillä on nelikuinen poika joka on koko pienen elämänstä kitissyt, huutanut, valvottanut ja ollut todella vaativa. Stressin takia maidontuotantoni on hiipunut jo lähes olemattomaksi. Kokeiltu on kaikki mahdolliset keinot pojan olon helpottamiseksi, erityiskorvikkeisiin asti. Melkein toivoin jo että pojalla olisi maitoallergia, että saataisiin edes jokin syy levottomuuteen ja sen kautta helpotusta elämään. Lääkärissäkin poikaa on käytetty ja suljettu pois sairaudet, vaikkei ne korvien katsomiset ja keuhkojen kuuntelut paljon kata. Yöt menee pyöriessä ja syödessä parin tunnin välein, vaikkei nälkä välttämättä olisikaan. Kitinä alkaa puoli tuntia heräämisestä. Ruokarytmit heittää häränpyllyä kun päivisin nukkumiset on mitä sattuu. Joskus otetaan vain pieniä tirsoja koko päivä, enkä enää tiedä milloin poika huutaa nälkäänsä ja milloin jotain muuta. Maissia ollaan maisteltu, mutta vähän huonolla menestyksellä. Odotan sitä päivää että pojalla on tarpeeksi ikää unikouluun, jos edes siitä olisi jotain apua. Uhmainen esikoinen kärsii tilanteesta kun äiti ja isä on koko ajan väsyneitä ja kärttyisiä. Tällä hetkellä olen varma että meidän lapsilukumme on nyt täynnä. Vaikka miten rakastan molempia lapsiamme ja varmasti rakkautta riittäisi vielä kolmannellekin niin jaksamista ei. Iänkään ei vielä pitäisi painaa, mutta siltä vähän tuntuu. Niin fyysinen kuin henkinenkin jaksaminen on niin kortilla, että joskus tuntuu mahdottomalta lähteä taas uuteen päivään. Tosin masennuksen oireita en kyllä kuitenkaan itsestäni löydä. Päivät eivät kuitenkaan tunnu aivan toivottomilta ja joka päivästä löydän jotain positiivistakin. Olemme vain miehen kanssa niin loppu, että alan jo pelkäämään sitä kestääkö liitto tämän vauva-ajan läpi.
Johtuikohan tämä purkaus siitä kun kaverimme kertoivat juuri heidän vauvansa vain syövän ja nukkuvan.
No, jos vaikka ensi yönä saataisiin kaikki nukuttua vähän paremmin.
Kommentit (7)
Taidan minäkin tietää mistä puhut, onneksi meillä rupeaa nyt helpottamaan sekä vauvan (nyt jo 9kk) että esikon mustasukkaisuuden osalta.
Noihin vatsavaivoihin (mahdollisiin sellasiin) ehdottaisin, että ainakin kokeilisit esim. maitohappobakteereja, disflatyliä tai vyöhyketerapiaa - meillä toi hetkellisen avun ja sai pari yötä nukuttua hiukan paremmin :)
oli se sitten eka, toka tai kolmas... Näin ainakin uskon. En tiedä kumpi on pahempi, se että vaativa vekara tulee ensimmäisenä vai toisena. Meillä esikoinen oli vauvana aikamoinen kitisijä. Oli koko ajan sellainen epäonnistunut tunne äitinä, ja toisaalta välillä v...tti se että vauva ei ollut juuri koskaan tyytyväinen. Ja tietenkin myös nukkui huonosti. Ensimmäisen puolen vuoden aikana taisin vain ruikuttaa kaikille miten kamalaa melkein kaikki oli. Ja vielä enemmän otti päähän kun tuntui ettei kukaan oikein uskonut.
Nyt meillä on sitten toinen vauva. Omat ongelmat on tämänkin kanssa ollut mutta muuten sanoisin häntä perustyytyväiseksi. Lähes päivittäin jaksan ihmetellä sitä miten se hymyilee ja viihtyy jopa sitterissä itsekseen. Toisaalta kyllä siihenkin hermot menee kun nukkuu pätkissä ja yöunille käyminen on taistelua.
Ja uhmaikäisen esikoisen kanssa palaa pinna päivittäin, ja välillä tosiaan tuntuu että tekis mieli myydä koko lapset pois. Ja niin tuntuu miehestäkin.
No joo, eksyin vähän aiheesta. Yritin kai sanoa että ymmärrän miltä tuntuu. On tosi raivostuttavaa kun vauva vie kaiken ajan ja teet mitä hyvänsä, tämä ei ole tyytyväinen. (Meillä tuntuu nykyään olevan tämä tilanne esikoisen kanssa. ) Mutta mikä avuksi, siinäpä kysymys. Jostain pitäisi saada omaa aikaa, mutta se ei tietenkään ole kovin helppoa varsinkin kun lapsia on enemmän kuin yksi. Itsellä auttaa pikkusen sekin että olen vain toisen lapsen kanssa. Esim. lähden vaunuttelemaan vauvan kanssa tai esikoisen kanssa kaksin ulos tai kauppaan vaikka.
Lohdutuksena voin sanoa että näistä vaativista vauvoista on yleensä kasvanut aika mahtavia taaperoita.
ps. maitoallergian lisäksi kannattaa ehkä selvittää voiko refluksi vaivata
Kuulosti niin tutulle.
Olin varautunut koliikkiin joka kestää 3kk mutta loppujen lopuksi poika huusi/kitisi 6,5kk. Vyöhyketerapia auttoi sekä kun poika oppi konttaamaan. Edelleen poika (1v10kk) on kyllä tempperamenttinen, iloinen mutta myös kitisevä..
Minusta olen nyt paljon vahvempi ihminen kun jouduin kärsimään 6,5kk.. Oli huudoista ja kitinästä paljon haittaakin; olen kärsimättömämpi nykyään ja mieheni ei ole saanut luotua pelkästään positiivista suhdetta poikaamme vaan on kovin ankara.
Onneksi se aika kuitenkin on lyhyt, pahimmillaan noin vuosi.
Nyt meille on tulossa toinen ja uskoisin että kakkonen ei ole aivan yhtä paha huutamaan. Ja jos on niin tiedän ettei siihen kuole :)
Meillä oli myös esikoinen todella vaikea tapaus. Muistan niiltä ajoilta vaan sen, että mulla oli hiki kokoajan ja se tunne että onpa kamalaa että tämä lapsi, jonka minä olen synnyttänyt ei näytä nauttivan elämästä yhtään. Silloin tuli itkettyä melkein joka päivä. Nyt meillä on kakkonen, ja mekin ajateltiin että tiedetäänpähän ainakin minkälaista vauvan kanssa voi vaikeimmillaan olla, että ei tämä voi vaikeampi ainakaan olla. Ja ollaan kyllä ihmetelty tätä kakkosta, että onko oikeasti tämmöisiä vauvoja jotka on hereillä muttei huuda? Ihan naurattaa kun katsoo sitä kun sillä on silmät auki ja kädet ihan levollisina roikkuu sivuilla eikä huido täysillä koko ajan. Kyllä minä tunsin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi tuon ykkösen kanssa ja olenkin sanonut nyt monta kertaa että nyt vasta tiedän mitä se on kun sanotaan että vauva opettaa äitiänsä. Tuntuu kuin nyt olisi tullut vasta niitä ensimmäisiä onnistumisen elämyksiä, kun joskus saa edes hymyn palkaksi.
Niin, että empatiaa saat täältäkin suunnalta. Minäkin ehdotan kärryttelyreissuja, minä teen ainakin niin kun olen loppu: kakarat kärryyn ja pitkälle lenkille. Muistan kyllä että tämä esikoinen huusi kärryssäkin niinku päätä ois leikattu irti, mutta liinassa pojan sai edes vähäksi aikaa nukahtamaan.
Jaksamista! Toivottavasti kesä ja auringon energia antavat teillekin voimia!
Kahden pienen kanssa on raskasta ja totta se on, että parisuhde joutuu todella koetukselle siinä rumbassa. Itse on väsynyt, jonka kautta pinna tiukalla ja siitä sitten kaikki alkaakin...niin tuttua ;)!
Meillä 2 pientä, joista esikoinen vilkas uhmaikäinen ja toinen ollut vaativa vauva huonojen unien kanssa. MUTTA, KYLLÄ - totta se on. Elämä helpottaa koko ajan, kun lapsetkin kasvavat :=)! Nyt 9 kuukauden ikäinen vauvamme nukkuu yöt hyvin unikoulun avulla ja on muutenkin niin iso vauva jo. Joten itsestäkin tuntuu jo pirteämmältä päivä päivältä, elämä helpottaa kesää kohti. Olen sanonutkin, että eka puoli vuotta on TODELLA raskasta aikaa ja toinen puoli vuotta " vain" raskasta, mutta sitten helpottaa :=).
Minusta ainakin on tuntunut, että en ole jaksanut oman väsymykseni takia nauttia kuopuksemme vauva-ajasta ollenkaan, josta poden huonoa omaatuntoa. Kuitenkin olemme selvinneet raskaasta ajasta hengissä ilman avioeroa, joten onhan se jo jotain ;). Ja nyt sitä jo jaksaa nauttia toisen kehittyessä koko ajan huimaa vauhtia, ihanaa aikaa!
Me täällä olemme jo voiton puolella, mutta sinne lähetän oikein paljon voimia ja jaksamisia - muista vaan, että kyllä se oikeasti joskus helpottaa!
Kieltämättä lohdutti kuulla, että jollain muillakin on ja on ollut hankalaa kahden pienen kanssa. Tänään on taas ollut sellainen päivä, että lukuunottamatta pareja päikkäreitä, huudettu on aivan koko ajan. Ei pitäisi olla mitään hätään, mutta heti kun lopetan juttelut ja menen kauemmaksi kuin metrin päähän niin huuto alkaa.
Olen tsempannut itseäni, että kyllä se esikoisenkin kanssa vuoden jälkeen helpotti ja nyt se on jo " iso" neiti. Vaikka onkin tänään pissinyt useamman kerran housuun ja ehti aloittaa kerran kakkaamisenkin ennen kuin ehti pöntölle. Joku vaihe menossa kait. Herra taas makailee mahallaan tossa vieressä ja kiukuttelee rätille. Kohta meteli taas kovenee joten menen viihdytyshommiin.
Kiitos avusta!
Kyllä se elämä ihan oikeesti helpottaa jossain vaiheessa, vaikka sen väsymyksen ja tuskaisuuden keskellä ei sitä uskoisi ;-)
Tiesitkö, että suurin osa avioeroista itse asiassa sijoittuu juuri toisen lapsen jälkeiseen aikaan . Yrittäkää pitää toisistanne huolta ja muistaa että lapset syntyvät parisuhteeseen ja vanhempien parisuhde on lapsen henkinen koti.
Hyvä, että löydät päivistä positiivisiakin asioita, pidä niistä kiinni. Ulkoile ja nauti auringon voimasta. Loppujen lopuksi uskon, että äiti on se perheen pää, jonka on JAKSETTAVA tai kaikki menee penkin alle.
Itselläni on 3 lasta 8 vee, 5 vee ja 1 vee.
Ensimmäisen syntymä aiheutti sen normaalin kipuilukriisin - tätäkö tää nyt on ;-) Toisen syntymä ei sekoittanut oikeastaan pakkaa ennenkuin hänellä todettiin sydänvika ja miehellä meni pakka ihan sekaisin. Tämä 3 ei nuku vieläkään täysiä öitä,,,,, tai no joo on hän tainnut 3 yötä nukkua elämässään jo putkeen ;-) Alussa oli koliikki ja lapsi toimi täysin samanlailla kun sinä kirjoitat omastasi. Ei kunnon päiväunia, koko ajan vähän kärttyinen, mikään ruoka ei tunnu sopivan etc. Ja tämä 3 lapsi sitten taas pisti minun elämäni ja pistää vieläkin sekaisin. Jotenkin olen kokenut kaiken aika vaikeaksi ja minustakin on välillä tuntunut, että en enää jaksa tätä perheen pyöritystä. Mies on kuitenkin ollut se henkinen voimavara, vaikka ei elämä tälläkään hetkellä ihan herkkua ole :-( Parisuhteesta ei oikein ole tietoa, kun ei väsymyksen ja päivän kiireiden jälkeen enää jaksa miestään " imettää" , jos ymmärrät mitä tarkoitan. Mutta kyllä se siitä, pikku hiljaa, pikku hiljaa. Muista, kaikki mikä ei tapa, vahvistaa ;-)
Voimia ja hyvää kesän odotusta.