Miten tulla kovemmaksi? En kestä enää töissä asiakkaita ja osaa kollegoista

Välinpitämättömyys tulkitaan kovuudeksi. Opettelet vain olemaan välittämättä. Keskityt vain omaan suoritukseesi.

Kirjastosta löytyy muistaakseni jostain psykologian nurkilta erinäisiä oppaita, miten pärjätä.

Vierailija kirjoitti:

Kirjastosta löytyy muistaakseni jostain psykologian nurkilta erinäisiä oppaita, miten pärjätä.

Jos jollain on muistissa jonkun opuksen nimi, niin saa kertoa. T. Ap

Tämä aloitus voisi olla mun näppikseltä eli jään mielenkiinnolla seuraamaan. Tsemppiä ap. .

Sama vika täällä. Uutta minää opettelen terapiassa. Hidasta on muuttuminen, mutta eiköhän ajan kanssa tässä muutu tämäkin yksilö parempaan.

Ei pidä lähteä siitä näkölulmasta että sinun pitäisi muuttua jotenkin kylmemmäksi tai välinpitämättömämmäksi. Kannattaa panostaa oman terveen itsetunnon parantamiseen ja siihen, että hyväksyy aidosti itsensä ja tekemisensä. Silloin muiden asiaton tai tympeä käytös ei pääse ihon alle. Ja jos jostain on epävarma niin sekin pitää pystyä myöntämään ja sillä asenteella eteenpäin, että ei se mikään häpeä ole vaan sitten selvitetään. Tällöin lopputulos on yleensä aina parempi, kun hatusta heittely ja perään vänkääminen. Sillä saat äkkiä itsesi vain pahempaan suohon.

Työpaikoille ei kaivata lisää jurnuttajia ja itsensä kovettaneita stressipesiä vaan avarakatseista asennetta. Tällä saat jonkun muunkin lähtemään mukaan tsemppihenkeen ja hyvässä lykyssä parannettua pikkuhiljaa yhteishenkeä työpaikalla. Tsemppiä!

Älä koveta itseäsi, ettet hukkaa yhteyttä samalla tunteisiisi.

Jotkut työpaikat vaan on hirveitä. Jotkut on mukavia ja siellä suhtaudutaan ihmisiin hienotunteisesti ja arvostavasti. Onnekkaat ihmiset pääsee näihin. Ei ole reilua mutta näin on. 

Ikä tekee sen useimmille ihan itsestään. Minä olin 20 v:nä suorastaan arka ja sosiaalisten tilanteiden foobinen; 30 v:nä tavallinen eli normaalit tilanteet hoitua mutta saatoin paineistua ristiriitatilanteista liikaa. 40 v jälkeen olen räpätäti jolla ei tee tiukkaa ihan missä tahansa tilanteessa paukuttaa ilmoille mielipiteitään, ihan sama mitä muut siitä tykkää. Se on ilmeisesti ne hormonit, kun naishormonituotanto alkaa vähetä ja testosteroni valtaa alaa..

Joissain työpaikoissa ei ole varaa normaaliin tunne-elämään. 

Avainsanat on välinpitämättömyys ja ystävällisyys. Nosta itsesi korkeammalle tasolle, missä suhun ei voi koskettaa. Anna ilkeyksien ja negatiivisten sanojen valua ohitsesi. Hymyile ja ole kaikille hyvin ystävällinen, silloin suhun ei voi koskea. Ihmiset ei hauku sellaisia, jotka on niille aina ystävällisiä. Missään nimessä ei pidä mennä mukaan suunsoittoon, siinä alentaa itsensä samalle tasolle. Älä anna niille mitään, hymyile vain ja pidä tunteesi omana tietonasi.

Mä taas oon käyny vaan hauraammaksi iän myötä. Kohta ei pärjää enää ollenkaan.

Anthony de Mello: Havahtuminen

Siis. Itsestä on tullut ihan hirveä ylimielisen oloinen välinpitämätön v-pää muutaman vuoden aikana. Sitä ennen olin iloinen nössö ja sosiaalinen. Tai siis.... Koin vuosikaudet aikamoista värryyttä, joka on pikkuhiljaa muuttanut minut tällaiseksi.

Töissä ei voisi vähempää kiinnostaa työkaverit ja niiden sanomiset/mussutukset/olemiset.

Sinulla tietty hankala olla välittämättä ilkeistä asiakkaista jos kohtaat tiedät face to face. Itse olen kontaktissa asikkaisiin lähinnä puhelimessa ja jos ovat kusipäitä niin sanon jämäkästi takaisin ja nauran puhelun loputtua.

T. P*skapää

Vierailija kirjoitti:

Joo'o. Ärsyttää olla näin herkkä. Jos olen varma jostain, niin toki sen näytän ja perustelen, mutta uutena työntekijänä en ole mistään varma. Ärsyttää monien kollegoiden tapa kommunikoida ja haukkua jatkuvasti muita "idiooteiksi" yms (siis selän takana). Työkaverit on tympeitä ja asiakkaat huutaa. En jaksa, menin tänään vessaan itkemään, joka on todella ala-arvoista multa. Haluaisin olla kovempi ja vängätä vastaan vaikka olisinkin väärässä.

Miten kehitän itsestäni vähemmän tossukan?

Tämä on kova maa, jossa pitää olla todella hyvä itsevarmuus ja jämäkkyys, jotta ei tule potkituksi hajalle, valitettavasti.

Monet, erittäin monet herkät ja arat ihmiset joutuvatkin siksi käyttämään rauhoittavia lääkkeitä, jotta pärjäisivät täällä kovakasvoisten maassa hengissä, järjissään ja vieläpä kykenee panemaan hanttiin noille koviksille leppoisasti naureskellen.

Vierailija kirjoitti:

Ikä tekee sen useimmille ihan itsestään. Minä olin 20 v:nä suorastaan arka ja sosiaalisten tilanteiden foobinen; 30 v:nä tavallinen eli normaalit tilanteet hoitua mutta saatoin paineistua ristiriitatilanteista liikaa. 40 v jälkeen olen räpätäti jolla ei tee tiukkaa ihan missä tahansa tilanteessa paukuttaa ilmoille mielipiteitään, ihan sama mitä muut siitä tykkää. Se on ilmeisesti ne hormonit, kun naishormonituotanto alkaa vähetä ja testosteroni valtaa alaa..

Just niin, odotas, kun täytät 50 tai viimeistään 60 vuotta, niin sinusta tulee (toivottavasti) lempeä naisimmeinen, joka tykkää jutella vanhusten, lasten ja oikeastaan ihan kenen tahansa vieraan kanssa kaikkea mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Avainsanat on välinpitämättömyys ja ystävällisyys. Nosta itsesi korkeammalle tasolle, missä suhun ei voi koskettaa. Anna ilkeyksien ja negatiivisten sanojen valua ohitsesi. Hymyile ja ole kaikille hyvin ystävällinen, silloin suhun ei voi koskea. Ihmiset ei hauku sellaisia, jotka on niille aina ystävällisiä. Missään nimessä ei pidä mennä mukaan suunsoittoon, siinä alentaa itsensä samalle tasolle. Älä anna niille mitään, hymyile vain ja pidä tunteesi omana tietonasi.

Juuri noin ja muista tosiaan pitää pientä hymyä jatkuvastu päällä ja hyräile, kun joku ahdistaa tai kiukuttaa - hyräily tuo mieleesi malttia ja hyväntuulisuutta ja hämäät samalla muita luulemaan olevasi välinpitämätön heidän ilkeyksilleen.

Toki ihan kaikkea ei pidä niellä, vaan jos joku/jotkut pahasti sanoo/kiusaa jatkuvasti - Kysy heiltä rauhallisen ystävällisesti, mutta lujasti: "Miksi puhut minulle noin ilkeästi"? "Tiedätkö, jos tuo tapahtuu vielä, otan esimieheen yhteyttä, sillä en ole tullut tänne kiusattavaksi".

Vierailija kirjoitti:

Avainsanat on välinpitämättömyys ja ystävällisyys. Nosta itsesi korkeammalle tasolle, missä suhun ei voi koskettaa. Anna ilkeyksien ja negatiivisten sanojen valua ohitsesi. Hymyile ja ole kaikille hyvin ystävällinen, silloin suhun ei voi koskea. Ihmiset ei hauku sellaisia, jotka on niille aina ystävällisiä. Missään nimessä ei pidä mennä mukaan suunsoittoon, siinä alentaa itsensä samalle tasolle. Älä anna niille mitään, hymyile vain ja pidä tunteesi omana tietonasi.

Unohdit kateuden. Kuvailemasi ihminen saa helposti kateutta osakseen juurikin.

Vierailija kirjoitti:

Välinpitämättömyys tulkitaan kovuudeksi. Opettelet vain olemaan välittämättä. Keskityt vain omaan suoritukseesi.

Kutakuinkin näin. Eikä tarvitse kuin lakata välittämästä siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, muut arvot voi pitää. Eli käytännössä hyväksyä se, että ihmiset eivät välttämättä pidä sinusta ja sen seuraukset.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä lähteä siitä näkölulmasta että sinun pitäisi muuttua jotenkin kylmemmäksi tai välinpitämättömämmäksi. Kannattaa panostaa oman terveen itsetunnon parantamiseen ja siihen, että hyväksyy aidosti itsensä ja tekemisensä. Silloin muiden asiaton tai tympeä käytös ei pääse ihon alle. Ja jos jostain on epävarma niin sekin pitää pystyä myöntämään ja sillä asenteella eteenpäin, että ei se mikään häpeä ole vaan sitten selvitetään. Tällöin lopputulos on yleensä aina parempi, kun hatusta heittely ja perään vänkääminen. Sillä saat äkkiä itsesi vain pahempaan suohon.

Työpaikoille ei kaivata lisää jurnuttajia ja itsensä kovettaneita stressipesiä vaan avarakatseista asennetta. Tällä saat jonkun muunkin lähtemään mukaan tsemppihenkeen ja hyvässä lykyssä parannettua pikkuhiljaa yhteishenkeä työpaikalla. Tsemppiä!

Jokaiseen näkemääni ja kokemaani terveen itsetunnon kehittämiseen kuuluu vaihe, kun ei välitä paskaakaan mistään. Sen jälkeen on turvallista alkaa pikkuhiljaa välittämään asioista, kun on kokemus taustalla, että pärjää ilman hyväksyntää. Hiirulaisesta, joka ei saa suutaan auki, on tosi pitkä matka hypätä suoraan tiimin tsemppariksi, vaikka ihan kivalta tuo ajatuksena tietysti kuulostaa. Kovettuminen ei myöskään tarkoita sitä, että muuttuisi stressipesäksi, vaan nimenomaan lakkaa ottamasta liian vakavasti ulkoisia paineita. Sosiaalisia tai muita.