Miksi mielenterveysammattilaisten on niin vaikea myöntää että monet eivät keskusteluhoidosta/terapiasta hyödy ja osalle siitä on jopa haittaa?

Ei ole vaikea myöntää. Mitkä vaihtoehdot sitten mielestäsi ovat? Huumaavat/turruttavat lääkkeet ainoastaan kelpaavat? Jätetään hoitamatta kokonaan? Sinun ei ole pakko käydä terveydenhuollossa ellet itse sitä halua. Joten älä mene.

Liikaa terapeutteja joiden pitää itsensä elättää?

Koska suurin osa hyötyy. Eihän kaikki hyödy syöpähoidoistakaan mutta suurin osa hyötyy.

Ei ole vaikea myöntää. Puhuminen ei aina auta. Ja jotkut eivät kykene edes tutkimaan itseään ja sanallistamaan ajatuksiaan. Palveluiden käyttäminen ei ole pakollista. Kaikkia ei voi auttaa.

Osasyy voi olla sekin että nykyisin täysin normaaleja psykososiaalisia toimintoja halutaan diagnosoida mielenterveysongelmiksi.

Kukapa haluaisi sahata omaa oksaansa?

Terapian vaikuttavuutta on ihan tutkittukin. Se ei ole 100% eikä edes lähellä.

Varmaan se, että paljon muutakaan ei ole tarjolla. Uusien meta-analyysien myötä on aiheellisesti on noussut paljon keskustelua masennus- ja psykoosilääkkeiden tehottomuudesta, mutta tosiaan vaikuttavuustutkimusten mukaan psykoterapiasta ei ole hirveän paljon enempää apua kuin lääkkeistä kun katsotaan yleisellä tasolla tuloksia. Joillekin, joilla asiat naksahtavat kohdalleen, siitä saattaa olla hyvinkin paljon apua. Ikävä kyllä apua tarvitsevan ihmisen pitää olla itse aktiivinen ja kuunnella itseään, ja miettiä mikä hänelle sopii ja ei sovi. Koska mt-ongelmat ovat hyvin monimuotoisia ja yksilöllisiä, niin samoin on sopiva hoito.

Vierailija kirjoitti:

Terapian vaikuttavuutta on ihan tutkittukin. Se ei ole 100% eikä edes lähellä.

Ei ole syöpähoidotkaan, silti ei sanota että pitäisi erikseen puhua siitä ettei kaikki hyödy hoidosta, tai että hoidot pitäisi lopettaa kaikilta muiltakin.

En ole törmännyt tuollaisiin ammattilaisiin. Mulle ainakin sanottu ihan suoraan, ettei keskustelumuotoista terapiaa kannata harkita mun kohdalla. Muutenkin yleensä käydään muut vaihtoehdot ensin läpi ennen kuin päädytään hoitoon yksilökeskustelun/terapian parissa.

Kyllä mun lääkäri ja hoitaja sen myöntää, kun tietvät minkätyylinen persoonallisuus olen ja kauanko mua on jo yritetty hoitaa sosiaaliseksi. Ovat onneksi fiksuja ja nämä nykyset ja sanovat suoraan että olen sellanen persoonallisuus joka haluaa olla yksin eikä pysty elämään sellasta elämää joksi maailma haluaa kaikki ihmiset pakottaa.

Kyllä noissakin piireissä jo tajutaan, ettei kaikki ole samasta puusta veistettyjä. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.

Lähes kaikki hyötyisivät jossain määrin jonkinlaisesta keskusteluun tukeutuvasta terapiamuodosta tai muusta hoidosta jossa keskustelu on yhtenä välineenä. Jos toteaa että keskustelu ei auta, se on aika paljon sanottu. Ja samalla se usein osaltaan aiheuttaa toivottomuuden tunnetta. On totta että kaikki eivät jostain tietystä hoitomenetelmästä mutta heillekin voisi löytyä menetelmä ja hlö jonka tuella apua on saatavissa. Eri asia on sitten se mitä missäkin on tarjolla ja varsinkin mitä ja missä määrin yhteiskunta on valmis maksamaan. Yhteiskunta maksaa terapioita tietyin perustein. Jos ne eivät täyty on muun julkisen terveydenhuollon ja erikoisairaanhoidon sekä kolmannen sektorin varassa tai vastaavasti hankkii hoitoa omakustanteisesti yksityiseltä puolelta. Asia ei ole ihan yksiselitteinen ja alueelliset erot tarjonnan suhteen ovat isoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vaikea myöntää. Puhuminen ei aina auta. Ja jotkut eivät kykene edes tutkimaan itseään ja sanallistamaan ajatuksiaan. Palveluiden käyttäminen ei ole pakollista. Kaikkia ei voi auttaa.

Tämä on varmaan monien mielenterveysongelmien takana ja terapiassa nimenomaan oppii tekemään tuota.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se, että paljon muutakaan ei ole tarjolla. Uusien meta-analyysien myötä on aiheellisesti on noussut paljon keskustelua masennus- ja psykoosilääkkeiden tehottomuudesta, mutta tosiaan vaikuttavuustutkimusten mukaan psykoterapiasta ei ole hirveän paljon enempää apua kuin lääkkeistä kun katsotaan yleisellä tasolla tuloksia. Joillekin, joilla asiat naksahtavat kohdalleen, siitä saattaa olla hyvinkin paljon apua. Ikävä kyllä apua tarvitsevan ihmisen pitää olla itse aktiivinen ja kuunnella itseään, ja miettiä mikä hänelle sopii ja ei sovi. Koska mt-ongelmat ovat hyvin monimuotoisia ja yksilöllisiä, niin samoin on sopiva hoito.

Tämä. Koko psykiatrian kenttä on ollut vuosikymmeniä kehitykseltään liian hiljainen. Se on pelottavaa, ottaen huomioon, että mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin. Parantavaa hoitoa/lääkitystä ei ole lainkaan, ja toivankin kanssa vähän niin ja näin. Paljon kertoo hoitomuotojen vuosikymmeniä kiertävä luuppi: nyt suositellaan taas sähköhoitoa. Ironisesti ajatellen voimme siis odotella lobotomioiden paluuta.

Oikeasti olisi korkea aika siirtää tutkimusta rankasti neurologian puolelle, ehkä silloin tiedon myötä löytyisi myös taitoja parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se, että paljon muutakaan ei ole tarjolla. Uusien meta-analyysien myötä on aiheellisesti on noussut paljon keskustelua masennus- ja psykoosilääkkeiden tehottomuudesta, mutta tosiaan vaikuttavuustutkimusten mukaan psykoterapiasta ei ole hirveän paljon enempää apua kuin lääkkeistä kun katsotaan yleisellä tasolla tuloksia. Joillekin, joilla asiat naksahtavat kohdalleen, siitä saattaa olla hyvinkin paljon apua. Ikävä kyllä apua tarvitsevan ihmisen pitää olla itse aktiivinen ja kuunnella itseään, ja miettiä mikä hänelle sopii ja ei sovi. Koska mt-ongelmat ovat hyvin monimuotoisia ja yksilöllisiä, niin samoin on sopiva hoito.

Tämä. Koko psykiatrian kenttä on ollut vuosikymmeniä kehitykseltään liian hiljainen. Se on pelottavaa, ottaen huomioon, että mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin. Parantavaa hoitoa/lääkitystä ei ole lainkaan, ja toivankin kanssa vähän niin ja näin. Paljon kertoo hoitomuotojen vuosikymmeniä kiertävä luuppi: nyt suositellaan taas sähköhoitoa. Ironisesti ajatellen voimme siis odotella lobotomioiden paluuta.

Oikeasti olisi korkea aika siirtää tutkimusta rankasti neurologian puolelle, ehkä silloin tiedon myötä löytyisi myös taitoja parantaa.

Kyllä ja yksi juttu olisi myös muokata sairausluokitusta. Nykyinen kategorinen luokitus ei vastaa todellisuutta ja siitä, että potilaat pakotetaan johonkin luokkaan "pienimmän yhteisen nimittäjän" avulla, on vahinkoa. Pitäisi katsoa yksilöllistä oirekuvaa ja ihmisen kokemusta.

Itse jonkinlaisista mielenterveysongelmista kärsivänä olen huomannut sellaisen erikoisen asian että hyödyn siitä jos saan auttaa jotakuta jolla on pahempia ongelmia kuin minulla. Ehkä monet hakeutuvat mt-alalle juuri tästä syystä? Terapiassa kävin joskus mutta se kyllä aiheutti minulle aika paljon ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se, että paljon muutakaan ei ole tarjolla. Uusien meta-analyysien myötä on aiheellisesti on noussut paljon keskustelua masennus- ja psykoosilääkkeiden tehottomuudesta, mutta tosiaan vaikuttavuustutkimusten mukaan psykoterapiasta ei ole hirveän paljon enempää apua kuin lääkkeistä kun katsotaan yleisellä tasolla tuloksia. Joillekin, joilla asiat naksahtavat kohdalleen, siitä saattaa olla hyvinkin paljon apua. Ikävä kyllä apua tarvitsevan ihmisen pitää olla itse aktiivinen ja kuunnella itseään, ja miettiä mikä hänelle sopii ja ei sovi. Koska mt-ongelmat ovat hyvin monimuotoisia ja yksilöllisiä, niin samoin on sopiva hoito.

Tämä. Koko psykiatrian kenttä on ollut vuosikymmeniä kehitykseltään liian hiljainen. Se on pelottavaa, ottaen huomioon, että mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin. Parantavaa hoitoa/lääkitystä ei ole lainkaan, ja toivankin kanssa vähän niin ja näin. Paljon kertoo hoitomuotojen vuosikymmeniä kiertävä luuppi: nyt suositellaan taas sähköhoitoa. Ironisesti ajatellen voimme siis odotella lobotomioiden paluuta.

Oikeasti olisi korkea aika siirtää tutkimusta rankasti neurologian puolelle, ehkä silloin tiedon myötä löytyisi myös taitoja parantaa.

Tuohan nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa. Tarvitaan enemmän ymmärrystä traumoista.

Vierailija kirjoitti:

Itse jonkinlaisista mielenterveysongelmista kärsivänä olen huomannut sellaisen erikoisen asian että hyödyn siitä jos saan auttaa jotakuta jolla on pahempia ongelmia kuin minulla. Ehkä monet hakeutuvat mt-alalle juuri tästä syystä? Terapiassa kävin joskus mutta se kyllä aiheutti minulle aika paljon ahdistusta.

Tästä on tehty ihan tutkimustakin. Aika iso osa psykologiaa opiskelemaan hakeutuvista omaa henkilökohtaista problematiikkaa. Tämän en sen sijaan katso välttämättä vaikuttavan terapian toimivuuteen sen enempää parantavana kuin huonotavanakaam tekijänä laadullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Potilas joka ei ole motivoitunut, harvoin toipuu. Harva potilas käsittää mitä itse pitää toipumiseen eteen tehdä. Ei terapia ole mikään pikaruokala.

Toivon ettet ole mielenterveysammattilainen, ikävä syyllistävä asenne sinulla. Vaikeus löytää motivaatiota mihinkään, myös omaan toipumiseen voi olla osa mielenterveysongelmaa. Ja jos terapia ei auta niin se voi johtua ihan muustakin kuin motivaation puutteesta. Ehkä tämä henkilö hyötyy enemmän esim. itsetutkiskelusta ja keskustelusta läheisten kanssa tai vaikkapa ryhmätoiminnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan se, että paljon muutakaan ei ole tarjolla. Uusien meta-analyysien myötä on aiheellisesti on noussut paljon keskustelua masennus- ja psykoosilääkkeiden tehottomuudesta, mutta tosiaan vaikuttavuustutkimusten mukaan psykoterapiasta ei ole hirveän paljon enempää apua kuin lääkkeistä kun katsotaan yleisellä tasolla tuloksia. Joillekin, joilla asiat naksahtavat kohdalleen, siitä saattaa olla hyvinkin paljon apua. Ikävä kyllä apua tarvitsevan ihmisen pitää olla itse aktiivinen ja kuunnella itseään, ja miettiä mikä hänelle sopii ja ei sovi. Koska mt-ongelmat ovat hyvin monimuotoisia ja yksilöllisiä, niin samoin on sopiva hoito.

Tämä. Koko psykiatrian kenttä on ollut vuosikymmeniä kehitykseltään liian hiljainen. Se on pelottavaa, ottaen huomioon, että mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin. Parantavaa hoitoa/lääkitystä ei ole lainkaan, ja toivankin kanssa vähän niin ja näin. Paljon kertoo hoitomuotojen vuosikymmeniä kiertävä luuppi: nyt suositellaan taas sähköhoitoa. Ironisesti ajatellen voimme siis odotella lobotomioiden paluuta.

Oikeasti olisi korkea aika siirtää tutkimusta rankasti neurologian puolelle, ehkä silloin tiedon myötä löytyisi myös taitoja parantaa.

Tuohan nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa. Tarvitaan enemmän ymmärrystä traumoista.

Asia erikseen. Suurin osa psykoosisairauksista ja vaikeista masennuksista ei ole traumapohjaisia.