Masennuksesta ei voi parantua?

Ainakaan lääkkeillä masennuksesta ei parane, tuhoavat vain aivot ja kohta olet zombi (ellet ole jo).

Voi siitä  parantua, se vaan vaatii todella paljon oman pääkopan uudelleen ohjelmoimista jotta näkee mahdollisuuksia siellä missä  ennen näki  sulkeutuneita ovia ja umpikujia. Jos aivokemioissa on häikkää, tarvitaan tietenkin  niitä auttava lääkitys. Mutta hurjalla motivaatiolla paranemista saa eteenpäin.

Mä paranin masennuksesta kun löysin rakkauden....ja sairastuin uudestaan kun sen menetin....

Vierailija kirjoitti:

Mä paranin masennuksesta kun löysin rakkauden....ja sairastuin uudestaan kun sen menetin....

Ei kyllä miltään todelliselta masennukselta kuulosta.

Riippuu siitä mitä tarkoitat parantumisella.

Itse aikoinaan kärsin keski-vaikeasta masennuksesta vuosia, pitkä terapia lopetettiin mutta lääkehoidolla jatkettiin, pärjäilen ja olen itse ihan tyytyväinen elämääni, johon olen saanut saattaa ihanan terveen lapsenkin.

Entä jos olet masentunut vain siksi koska sinulle on kerrottu että olet masentunut?

Minulle kävi noin. Oikeasti minulla oli vain lievä ohimenevä ahdistus mutta diagnosoituun keskivaikeaksi masennukseksi ensin, ja toisella kerralla kahden viikon päästä todettiin ettei minulla mitään masennusta ole, olin vaan hetkellisesti apaattinen kun oli pimeä vuodenaika.

diagnosoitiin

Voi parantua, mutta vaatii itseltä ihan valtavasti itsetutkiskelua ja töitä aktiivisesti oman ajattelun muuttamiseksi. 

Terapiassa pitäisi oppia uusia tapoja ja oppia tarkastelemaan itseään ja omaa käytöstä, ja sitten sitä soveltaa tosielämään. Kirjoituksessasi kuulostaa että "sinua on yritetty parantaa", mutta parantumisen pitää lähteä sinusta itsestäsi. En tiedä miten sen voi joku muu sinulle tehdä. Terapeutit ja lääkkeet ovat apuvälineitä.

Tosi juttu on että hyvän terapeutin löyty on lottovoitto, mutta vaatii myös itseltä todella paljon. Voin sanoa koska olen juuri lopettamassa 1,5v terapian ja olo on mahtava. Vaati kyllä ihan hirveästi itseltänikin. Mutta sinäkin pystyt siihen!

Monella on liikunta auttanut huomattavasti. Tutkimustenkin mukaan liikunta on tehokkaampaa kuin pillereiden popsiminen.

Voi olla, ettet koskaan pääse masennuksesta täysin eroon. Riski uusiutumisesta on suuri. Mutta kyllä silti voit toipua, se vaan vaatii itsensä uudelleen ohjelmoimista, kuten ylempänä kirjoitettiin. Kuinka paljon olet itse tehnyt toipumisesi hyväksi, vai oletko odottanut että joku muu hoitaa sinut kuntoon? Kokemuksesta tiedän, että toipumiseen tarvitaan jonkinlainen läpimurto omassa ajattelussa - mikä se sitten on, se on yksilöllistä.

Oikeasti? 

Minulla on itsellänikin vakavana todettu masennus ja olen yrittänyt siitä parantua... :(

Kyllä monia uskoviakin on masentuneita ja pahasti. Ero on vain siinä, että uskovat toivottelevat itselleen kuolemaan ja haluavat pois, eivätkä ehkä niinkään pyörittele päässään niitä keinoja, joilla täältä voisi itse päästä pois. Mutta siellä syvällä on toivo paremmasta huomisesta. Siksi se halu päästä pois voi toisinaan olla vahvakin.

Kyllä voi, itse paranin. Uusiutumisriski tosin taitaa olla korkeahko.

Seiskan kommentti on asiatonta ja törkeeä puoskarointia.

Voi parantua.

t. entinen masentunut

Ihminen, joka masentuu, on sellainen mieleltään, joka kuvittelee olevansa "Jotain Suurta ja Mahtavaa", ja saattaa sitä ollakkin jollakin tavalla esim. suosittu julkkis tms., mutta sitten kun ihminen kuitenkin on vain yksi pieni olento täällä pallon päällä, ja sattumalta tänne syntynyt, niin ja kun sitä ei sitten hyväksy millään myöntämään, ettei loppuen lopuksi mitään sen kuolevaista kummempaa olekkaan itse kukin, niin sitten masentuu. Ei kaikki, mutta he, joilla on suuret kuvitelmat omasta egostaan, eikä näe ympärilleen, ettei ole sen kummoisempi olento kuin naapurin "Hilkka tai Jorma", vaikkakin naapurilla vallitsevat eri elämisen ongelmat kuin itsellään.

Ihmisen peruseläminenhän on melkoisen tasapaksua ja samojen liikkeiden toistoa päivästä toiseen. On syötävä, nukuttava ja siinä välissä sitten itse kukin tekee mitä tekee, ja se kaikki muu pakollisten elämisen liikehtemisten välissä on vain ihmisestä itsestään kiinni, mitä tekee tai on tekemättä.  Suosittelen kuitenkin jotain tekemistä elinolosuhteittensa ja hyvinvointinsa puolesta, sillä muutoin vallitsee kaaos ja ihminen on kuin kuollut, vaikkakin elossa.

Läheiset ihmissuhteet kuntoon, niin helpottaa.

Ymmärtääkseni masennus ei ole fyysinen, olosuhdetekijöistä riippumaton sairaus, vaikka masennuksen seurauksissa olisikin fyysisiä komponentteja. Ei voi ykskantaan sanoa, ettei masennuksesta koskaan parannu, niin kuin voidaan sanoa joistain fyysisistä sairauksista, vaikka ALS:stä. En usko että lääkärisikään sitä tarkoitti (tai jos tarkoitti, niin hän ei vain ole tehtävänsä tasalla).

Aika kuluu, olosuhteet muuttuvat, ihmisen persoona kehittyy, jotkut ahdistavat asiat, jotka nyt ovat keskiössä, siirtyvät elämän periferiaan ja menettävät painoarvoaan. Tässä prosessissa masennus voi parantua ihan itsekseenkin, spontaanisti. Jonain päivänä huomaa, ettei ole enää pitkään aikaan ollut masentunut tai että masennus on lieventynyt tuntuvasti.

Mun henkilökohtainen mielipide (joka siis tarkoittaa ettei se ole mikään ehdoton totuus vaan vain minun pohdintaani) on se että vaikeastakin masennuksesta voi parantua mutta että on olemassa myös ihmisiä joille niin ei käy. En oikein tiedä tarkkaan mistä se sitten johtuu, jostakin viasta aivokemissa jota ei saada korjattua vai onko joillakin ihmisillä vain vähemmän työkaluja omassa pääkopassa kaiken korjaamiseksi. Että joillakin niitä ajatusmalleja on periaatteessa melkein mahdotonta täysin muuttaa paremmiksi vaikka kuinka yrittäisi. Uskon että vaikeasta masennuksesta kärsivällekin voi tulla hetkittäin vähän parempia kausia ja elämä olla ainakin toisinaan ihan siedettävää mutta että se masennus kuitenkin enemmän tai vähemmän jää vaikuttamaan arkeen ja elämiseen ja ns. piileskelee aina siellä taustalla ja hyökkää esiin kun joku sopiva rako ilmaantuu. Uskon että joillakin ihmisillä se liittyy osittain myös luonteeseen, ollaan sellaisia vähän melankoliaan ja ylimurehtimiseen taipuvaisia jolloin riski masentumiselle on suurempi.

Minua ainakin on alkanut lähes 10 vuoden kroonistuneen masennuksen jälkeen ärsyttämään ne jatkuvat "kyllä se vielä joskus helpottaa" lohduttelut. Mitä jos ei? Mitä jos tämä on vain asia jonka kanssa täytyy yrittää oppia elämään, tulla sen kanssa toimeen mutta ei jatkuvasti ajaa kaikilla voimillaan pois? Että mitä jos ihan totta minä olen yksi niistä harvoista, mutta joita kuitenkin on, jotka eivät koskaan parane täysin.

Neuvoin pyytämään apua elävältä Jumalalta ja mun viesti poistettiin. Aivan uskomatonta.

Aloittajalle: Rukoile ja pyydä apua Jeesukselta