Rakkaus- vai riippuvuussuhde?

Eikö täällä ole ketään toista aiheesta kiinnostunutta?

Ei hirveesti kokemuksia. Kiinnostais kyllä lukea.

Kiinnostava aihe. Onko nuo tärkeä tai mahdollista erottaa? Tai onko joku kolmas sana, joka kattaa nuo molemmat?

En ole varma tai aiheeseen niin hyvin perehtynyt, mutta omassa parisuhteessani varsinkin sen alkuaikoina oli omalta osin jonkinverran piirteitä riippuvuussuhteesta. Olin hyvin omistushaluinen ja koin että miehellä on tavallaan velvollisuus parantaa mut ja tehdä musta onnellinen. Olin kovin nuori silloin ja nyt vanhemmiten kasvanut ulos tuosta ajatusmaailmasta.

Tiedän lähipiirissä avioparin, jotka ovat tai ainakin heistä saa sellaisen vaikutelman että ovat todella kietoutuneita toisiinsa ja jotenkin väärällä tavalla.

Naisen mielestä mies ei saa tehdä mitään ilman että on kysynyt lupaa ensin naiselta ja jos lupaa ei heru niin mies hyväksyy tämän ja jättää sitten menemättä tai toteuttamatta asioita omassa elämässään, koska molempien elämät ovat yksi ja sama elämä. ei mielestäni kovin terveen oloista.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe. Onko nuo tärkeä tai mahdollista erottaa? Tai onko joku kolmas sana, joka kattaa nuo molemmat?

On mielestäni äärimmäisen tärkeää erottaa nämä kaksi toisistaan. Uskon että kolmatta muotoa ei tarvita, sillä oikeassa aidossa rakkaussuhteessa ei ole epätervettä riippuvuutta toisesta.

-ap

https://mielenihmeet.fi/rakkauteni-sinua-kohtaan-on-enemman-kuin-riippu… Tässä vielä kiintoisaa luettavaa aiheeseen liittyen

-ap

Väittäisin että suuri ellei suurin osa parisuhteista on riippuvuussuhteita. Siksi ihmiset eroaakin nykyään niin helposti, kun huomataan ettei se toinen teekään omaa oloa paremmaksi, niin sitten pitää löytää se onni jonkun toisen kautta ja taas toisen jne. jos siinä välissä ei opi rakastamaan ja kunnioittamaan itseään.

Riippuvuus on sitä, että ei osaa, eikä halua opetellakaan olemaan ilman toista vaan odottaa ja vaatii, että kaikki, mikä on toisen kuuluu myös itselle. Kyse on jonkinlaisesta halusta kontrolloida ja alistaa toista enemmän ja vähemmän suoraan. Esimerkiksi toisella ei saisi olla lainkaan muita läheisiä, joita kumppani ei voisi hyväksyä. Saati, että toinen voisi viettää vapaasti viettää heidän kanssa aikaa. Tai jakaa heidän, tai jonkun heistä kanssa asioita ("salaisuuksia") , jotka eivät kuulu kumppanille, koska riippuvainen ajattelee, että hyvässä parisuhteessa ei ole mitään sellaista, joka ei kuuluisi myös hänelle, koska ollaan pari, eikä enää itsenäisiä yksilöitä. Ajatuksen avioehdosta hän suhtautuu henkilökohatsiena loukkauksena. Sen kerran kun riippuaine päästäsi kumppaninsa viettämään aikaa ilman hänen myötävakutusta ja paikkaan, jossa saattaisi tapahtua jotain ennalta arvaamatonta - hän odottaa, että hänelle raportoidaan tapahtumista säännöllisin väliajoin, koska jollei kumppani lähetä muutaman tunnin välein tilanne katsausta hän luultavasti pettää. ja kun meni ostamaan itse (kysymättä toiselta) n.n jutun niin hän saa kyllä hyvittää sen kun ei tajua, että parisuhteessa kuuluu molempien saada aina yhtä paljon.

  Rakkaus suhteessa taas minusta on kyse toisen arvostamisesta ja luottamuksesta toiseen vikoineen ja puutteineen.  Kaikkea ei tietenkään pidä tai tule rakkauden nimissä hyväksyä ja sallia. Mutta kyse on enempi halusta luottaa ja uskoa toiseen ja siihen, että toisen kanssa on hyvä ja turvallinen olla omana itsenään. Ilman, että tätä varten pyrkisi kontrolloimaan saat muuttamaan toista. Pidän luonnollisena myös, että hyvässä, rakkaudellisessa parisuhteessa osataan tehdä rakentavasti kompromisseja ja ymmärretään se, että kaikki ei voi aina mennä tasan. Parisuhteessa, joka perustuu rakkauteen ei varsinaisesti kumpikaan ole "suhteen pomo" vaan kuljetaan enempi yhteiseen suuntaan ilman, että toinen on johtaja ja toinen vedettävä. Vaan vuoro vuoroin pyritään tai ainakin yritetään tukea ja tsempata ja kannustaa toista olemaan juuri "se" mitä on. Toisinaan tuo tukeminen voi olla vain hiljaista hyväksyntää ja jaettua yhdessä oloa ja aikaa yhdessä ja erikseen. riittää, että on tunne, että näin on hyvä ja kohta voi olla paremmin. Tai mys hunommin, mutta halu elää ja olla yhdessä on silti se lujin tunne. Rakkaus-suhde kestää sen, että toinen on toisinaan, joistain asioista myös toista mieltä. - Ei tarvitse pelätä tai jännätä erimielisyyttä.  

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin että suuri ellei suurin osa parisuhteista on riippuvuussuhteita. Siksi ihmiset eroaakin nykyään niin helposti, kun huomataan ettei se toinen teekään omaa oloa paremmaksi, niin sitten pitää löytää se onni jonkun toisen kautta ja taas toisen jne. jos siinä välissä ei opi rakastamaan ja kunnioittamaan itseään.

Mä taas ajattelen juuri päinvastoin eli että riippuvuussuhteesta on vaikeampi erota, koska on taloudellisesti, sosiaalisesti ja/tai emotionaalisesti riippuvainen puolisostaan. Ero on mahdollinen vasta sitten, kun on jo löytänyt jonkun tilalle. 

Mielestäni puhdas rakkaus on sitä, että antaa toisen olla sellainen, kun on ja kunnioittaa toista täysin.

Sitä, että elämänsä ja onnensa on rakentanut täysin itse, eikä se mitenkään ole riippuvainen toisesta.

Toinen on elämässä täydentämässä sinun onneasi, ei jatkuvasti kannattelemassa sinua.

Taloudellinen tilanne ei saa myöskään riippua toisesta ja puhtaaseen rakkauteen liittyy myös luottamus. Jos toinen haluaa elämältään eri asioita ja ei aina ole kotosalla, ei tämä ole toiselta pois, eikä siinä kuulu tulla epäilyksiä mistään. Molemmat haluavat vilpittömästi toistensa onnea, eivätkä kadehdi tai epäile jatkuvasti jostakin.

Ravinto, hygienia, puhtaat vaatteet, pestyt lakanat jne. ovat jokaisen omalla vastuulla.

Suomessa on mielestäni aina ollut vääränlainen käsitys naisen rakkaudesta. Aikojen alussa, kun naiset tyyliin poltettiin roviolla, jos he eivät olleet parisuhteessa naisesta tehtiin täten ikuinen altavastaaja ja nöyryytetty orja.

Naisen rakkauden oletetaan olevan pelkkää hoivaa ja huolehtimista. Luonto on tarkoittanut tämän hoivavietin lapsille, EI aikuisille miehille, täysikasvuisille elämänkumppaneille ja itseäni ainakin kuvottaa kun näen suhteita (paljon!!), joissa nainen passaa ja palvelee miestä, kuin jokin epätoivoinen riippa. Tämä on juurikin sitä riippuvuutta, ei rakkautta. Nainen lie kuvittelee alitajuisesti vieläkin palavansa roviolla, jollei passaa ja palvele ja miehet kuvittelevat tämän olevan normaalia ja tekeytyvät avuttomiksi perusasioissa, vaikka osaavat ne kyllä.

Nainen, joka ei kärsi riippuvuusrakkaudesta on hyvinkin itsenäinen ja osaa rakastaa siten, että ei vain orjuuta itseään ruokapöydän ja tiskipöydän väliin, vaan rakastaa miehen lisäksi myös itseään.

Meillä on vain yksi elämä, enkä ole vielä tavannut miestä, joka oikeasti olisi ansainnut elämäänsä naisen, vanhanajan maatilan emännän, joka tekee oikeasti aivan kaiken ja vastaa kaikesta miehen runkatessa viljasiilolla tissinkuville.

Kiitos hyvästä keskustelunavauksesta! Olen paljon tätä miettinyt viime aikoina, kuten myös vapauden ja parisuhteen yhteensopivuutta. 

Tuon riippuvuuden ajattelen niin, että toinen tai molemmat asettavat suhteen ainoaksi tai lähes ainoaksi elämänsisällöksi, jolloin ei enää löydä iloa elämään mistään muusta. Siis samoin kuin muut addiktiot, ylensyöminen, pelaaminen, alkoholismi jne.

Mutta sitten käytännössä juuri parisuhteessa myös tarvitaan sitä toista. On molemmille hyvä tuntea olevansa toiselle erittäin tärkeä ja rakkautta osoitetaan jakamalla oma elämä toisen kanssa ja siihen myös sitoudutaan erilaisin lupauksin. Hyvässä parisuhteessa yksi plus yksi on kolme tai enemmänkin,  eikä välttämättä koska syntyy lapsi, vaan koska syntyy esimerkiksi yhteinen koti ja monia muita yhteisiä saavutuksia, joihin kumpikaan ei yksin pysty. Sitoutuminen, lupaukset ja lupausten pitäminen vaikka ei enää huvittaisikaan, on eri asia kuin riippuvuus. Miten sitoutunut voisi olla vapaa? Et voi perustaa perhettä, ottaa asuntolainaa molempien nimiin JA lähteä reppureissaamaan vuodeksi. Etkä vaihtaa uuteen kumppaniin, vaikka kuinka houkuttaisi. 

Toki sellainenkin parisuhde on ihan ok, jossa molemmat ovat ihan sataprosenttisen itsenäisiä, eivätkä lainkaan tarvitse toisiaan mihinkään, ovat vaan yhdessä koska haluavat olla. Voi olla hyvä valinta sekin. Itselleni tuo ei oikein onnistuisi, sillä kaipaan syvällistä sitoutumista ja elämänkumppania, joka myös asuu kanssani ja jakaa suurimman osan elämääni. Eikä ole jalka oven välissä lähdössä pois koska tahansa. Ja loukkaantuisin, mikäli elämänkumppani sanoisi, et tossa on ovi, saat lähteä koska vaan, ei hetkauta. 

Lisää keskustelua, ehkä tämäkin mysteeri tästä selviää :) 

Riippuvuutta: on onneton ilman toista

Rakkautta: ei voi olla yhtä onnellinen, ilman toista / jaettu ilo on kaksinkertainen

Riippuvuus on haittojen minimoimista elämässä, vaikeuksien välttelyä tai hyvinvoinnin aikaansaamista niin että toinen on välineenä.

Rakkaus on asioiden jakamista sen vuoksi, että haluaa olla toiselle hyvä eikä pelosta että toinen lähtee pois ellei sitä tee.

Rakkaussuhde on sitä että halutaan ja pystytään olemaan toisen kanssa vapaaehoisesti. Riippuvuussuhde sitä, että on toisen kanssa, jostain syystä pakotettuna kun ei pystytä, eikä kyetä olemaan yksin saati kenenkään muun kanssa. 

Rakkaus on molemminpuolista. Riippuvuus on yleensä vain yksipuolista. 

Rakastunut ja riippuvainen sanoo: sinä teet minut onnelliseksi

Rakkaus sanoo: haluan että sinä olet onnellinen

Nosto