Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Täytin tänää 50v ja työkaverit luulivat, että olen alle 40 v. :0

Vierailija
25.04.2018 |

Ziisus. Tänää syntymäpäivät. En olisi edes kertonut niistä mutta joku oli vahingossa nähnyt papereista :0

Kommentit (98)

Vierailija
81/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hassuinta on se, että vaikka ei ikinä missään kehuskelisikaan nuorennäköisyyttään tai edes ajattelisi sitä, niin ikätoverini työpaikallani ottavat sen puheeksi ja ovat siitä jotenkin vihaisia. Ikään kuin en kuuluuisi joukkoon, kun en ole rupsahtanut samaan tahtiin. Jopa ilkeilyä olen saanut joskus kuulla. Koetan vaieta asian kuoliaaksi ja puhua muusta. Hassuinta on, että samassa työporukassa pari ikätoveria on ihan yhtä nuoren näköisiä kuin minäkin ja heistä taas ei puhuta ja heille ei sitä muut sano kuin minä noissa tilanteissa, kun minun näköisyyttäni aletaan arvioida. Minussa on varmaan jokin muu ärsyttävä asia sitten.

Suomalaiset on niin outoja, että ota toi ihan kohteliaisuutena. Käänteisesti ovat jostain sun kohdalla kateellisia, niin piikittelevät, ja noista toisista ei ole uhaksi heille.

Vierailija
82/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse saan kuulla hämmentyneitä ikäkommentteja tilanteissa, joissa vaikka esittäydytään jonkun porukan kesken ja kerrotaan ikämme. Luulisi että silloin hämmästeltäisiin jokaisen naisen ikää jos kyse olisi kohteliaisuudesta.

Joskus tulee tilanteita, joissa vahingossa tulee ikää selville ja nousee sitten puheenaiheeksi. Esim kerran juttelin erään työporukan kanssa sairauksista ja kerroin sairastuneeni 20 vuotta sitten erääseen vaikeaan sairauteen. Toiset kysyivät kauhuissaan, että sairastuitko sinä siihen lapsena. Ja kun vastasin, että ei kun parikymppisenä, niin alkoivat ihmettelemään ikääni ja sanoivat luulleensa minua kymmenen vuotta nuoremmaksi. Tuokin olisi ollut hyvin erikoinen tilanne alkaa esittämään kohteliaisuuksia toisen ulkonäöstä kun puheenaihe oli aivan toisaalla.

Itsekin olen yhtä työkaveria luullut 10 vuotta ikäistään nuoremmaksi. Hämmästyin todella kun hän kertoi täyttävänsä 50. Luulin että hän on korkeintaan 40 v.

Joskus nuoren pääsin kuitenkin näppärästi eroon jostain imurikauppiaasta. Olin parikymppinen ja asuin avoliitossa silloisen kumppanini kanssa. Kerran sitten tuli joku imurikauppias ovelle, mutta ei aloittanutkaan myyntipuhetta kun avasin oven. Kysyi vaan, että onko äiti kotona. Lähti pois kun sanoin, että ei ole :D

(saattoi kaupata jotain muutakin, en alkanut kyselemään)

Tuo oli ihan hauska, mutta se ei ollut kovinkaan hauskaa kun olin töissä ala-asteella kouluavustajana ja moni luuli minua yhdeksi koululaisista  ö-Ö

Työelämässä on muutenkin tullut eteen uskottavuusongelmia.

Joo nää on just näitä, että ei niitä nyt voi kohteliaisuudeksi luulla. Itsellä oli tilanne jossa kerroin vanhempani kuolleen eräälle ihmiselle, jota en tuntenut hyvin. Sanoin, että toinen vanhempani menehtyi yli 25 vuotta sitten ja tämä jonka kanssa keskustelin oli ensin hämmentyneen näköinen ja myönsi sitten, että oli ajatellut minun olevan 19.

:D :D Keskustelitko 80-vuotiaan dementikon kanssa Porvoossa?

Olen kolmekymppinen ja hän luuli minua 19-vuotiaaksi. Ei nyt mikään kovin ihmeellinen juttu pitäisi sinunkaan ymmärryskyvyllesi olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä kun kävin viimeksi sulkemassa puhelinliittymäni ja ilmoitin, että pitäisi liittymäni sulkea, niin nuori mies siinä kassalla heti kysyi että kenen nimissä se on. No olisikohan ihan minun, aikuisen ihmisen. Ja juuri muutama viikko sitten bussikuski kysyi että minkä ikäinen olen kun ostin lippua. Olisin voinut sanoa, että aikuinen mutta jostain syystä kerroin ikäni (31) ja bussikuskina ollut nainen kovaan ääneen ihmetteli, että hän siinä luuli että isä saattoi tytärtään pysäkille kun miesystäväni saattoi minut. Olin vaan että just joo.

Vaihtoehtotodellisuutta Porvoossa taas.

Kohta 1) ekana operaattorin palvelupisteessä kysytään henkkarit, tai on voitu varmistaa ootko liittymän omistaja (monilla aikuisillekin voi olla toisten nimellä)

Kohta 2) bussikuski kattoi et johan on vanha ukko sun miesystävä

Vierailija
84/98 |

Kuule tervetuloa vaan nuorelta näyttävän elämään. Hyvä se on siinä länkyttää kun itselläsi ei selkeästi samaa ongelmaa ole. 1.)Heti tuon perään tyyppi kysyikin henkilötunnuksen ja sai tietoni auki sinne ruudulle.

2.) Mies on saman ikäinen, mutta hän puolestaan näyttää ehkä ikäistään vanhemmalta kun itse näytän nuoremmalta

Vierailija
85/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jännä huomata miten toiset oikein suuttuvat siitä, että jotkut ovat nuorekkaita. Eikä anonyymisti keskusteleminen ole mitään kehuskelua siitä miten nuorelta näyttää.

Vierailija
86/98 |

Itse asiassa vastauksesi perusteella henkinen ikäsi perusteella olet tosiaan max 19.

Se että keskustelukumppani menee vaikeaksi kertoessasi vanhempien kuolleen jo 25 vuotta sitten on se vaikeaksi menon paikka - siis että joku on lapsena menettänyt vanhempansa. Ton takia Porvoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nauttikaa. Itse olen 23-vuotias ja minua on luultu 27-vuotiaan ystäväni äidiksi. Minua rouvitellaan ja eikä kysytä henkkareita kun lähtökohtaisesti kaikilta alle kolmekymppisen näköisiltä niin pitäisi tehdä.

En ole edes tupakoinut koskaan, makaa auringossa, juo alkoholia, ole lihava tai muuten elä railakasta elämää. Olen kai niin mummoutunut täällä kotona kissani kanssa, että kehonikin luulee minun olevan eläkeikäinen.

Oikeasti asia ei kyllä haittaa minua. Ulkoinen olemukseni ei kiinnosta minua juurikaan.

Vierailija
88/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse saan kuulla hämmentyneitä ikäkommentteja tilanteissa, joissa vaikka esittäydytään jonkun porukan kesken ja kerrotaan ikämme. Luulisi että silloin hämmästeltäisiin jokaisen naisen ikää jos kyse olisi kohteliaisuudesta.

Joskus tulee tilanteita, joissa vahingossa tulee ikää selville ja nousee sitten puheenaiheeksi. Esim kerran juttelin erään työporukan kanssa sairauksista ja kerroin sairastuneeni 20 vuotta sitten erääseen vaikeaan sairauteen. Toiset kysyivät kauhuissaan, että sairastuitko sinä siihen lapsena. Ja kun vastasin, että ei kun parikymppisenä, niin alkoivat ihmettelemään ikääni ja sanoivat luulleensa minua kymmenen vuotta nuoremmaksi. Tuokin olisi ollut hyvin erikoinen tilanne alkaa esittämään kohteliaisuuksia toisen ulkonäöstä kun puheenaihe oli aivan toisaalla.

Itsekin olen yhtä työkaveria luullut 10 vuotta ikäistään nuoremmaksi. Hämmästyin todella kun hän kertoi täyttävänsä 50. Luulin että hän on korkeintaan 40 v.

Joskus nuoren pääsin kuitenkin näppärästi eroon jostain imurikauppiaasta. Olin parikymppinen ja asuin avoliitossa silloisen kumppanini kanssa. Kerran sitten tuli joku imurikauppias ovelle, mutta ei aloittanutkaan myyntipuhetta kun avasin oven. Kysyi vaan, että onko äiti kotona. Lähti pois kun sanoin, että ei ole :D

(saattoi kaupata jotain muutakin, en alkanut kyselemään)

Tuo oli ihan hauska, mutta se ei ollut kovinkaan hauskaa kun olin töissä ala-asteella kouluavustajana ja moni luuli minua yhdeksi koululaisista  ö-Ö

Työelämässä on muutenkin tullut eteen uskottavuusongelmia.

Joo nää on just näitä, että ei niitä nyt voi kohteliaisuudeksi luulla. Itsellä oli tilanne jossa kerroin vanhempani kuolleen eräälle ihmiselle, jota en tuntenut hyvin. Sanoin, että toinen vanhempani menehtyi yli 25 vuotta sitten ja tämä jonka kanssa keskustelin oli ensin hämmentyneen näköinen ja myönsi sitten, että oli ajatellut minun olevan 19.

:D :D Keskustelitko 80-vuotiaan dementikon kanssa Porvoossa?

Olen kolmekymppinen ja hän luuli minua 19-vuotiaaksi. Ei nyt mikään kovin ihmeellinen juttu pitäisi sinunkaan ymmärryskyvyllesi olla.

Itse asiassa vastauksesi perusteella henkinen ikäsi perusteella olet tosiaan max 19.

Se että keskustelukumppani menee vaikeaksi kertoessasi vanhempien kuolleen jo 25 vuotta sitten on se vaikeaksi menon paikka - siis että joku on lapsena menettänyt vanhempansa. Ton takia Porvoo.

En tosiaankaan edellenkään ymmärrä tätä Porvoo-jankkausta. Mutta selkeästi sinä tiedät minun asiani paremmin kuin minä itse. Ok. Eikä omakaan (henkinen) ikäsi kovin korkea voi olla noita naurettavia hymiötä viljellessäsi. Minä en ehdi jankuttaa näin turhasta nyt tämän enempää, hyvää jatkoa vaan sinullekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kun kävin viimeksi sulkemassa puhelinliittymäni ja ilmoitin, että pitäisi liittymäni sulkea, niin nuori mies siinä kassalla heti kysyi että kenen nimissä se on. No olisikohan ihan minun, aikuisen ihmisen. Ja juuri muutama viikko sitten bussikuski kysyi että minkä ikäinen olen kun ostin lippua. Olisin voinut sanoa, että aikuinen mutta jostain syystä kerroin ikäni (31) ja bussikuskina ollut nainen kovaan ääneen ihmetteli, että hän siinä luuli että isä saattoi tytärtään pysäkille kun miesystäväni saattoi minut. Olin vaan että just joo.

Vaihtoehtotodellisuutta Porvoossa taas.

Kohta 1) ekana operaattorin palvelupisteessä kysytään henkkarit, tai on voitu varmistaa ootko liittymän omistaja (monilla aikuisillekin voi olla toisten nimellä)

Kohta 2) bussikuski kattoi et johan on vanha ukko sun miesystävä

Kuule tervetuloa vaan nuorelta näyttävän elämään. Hyvä se on siinä länkyttää kun itselläsi ei selkeästi samaa ongelmaa ole. 1.)Heti tuon perään tyyppi kysyikin henkilötunnuksen ja sai tietoni auki sinne ruudulle.

2.) Mies on saman ikäinen, mutta hän puolestaan näyttää ehkä ikäistään vanhemmalta kun itse näytän nuoremmalta

Miksi otat ongelman siitä että näytät ja kuulostat noine "länkyttämisine" teiniltä? Henkkarit esiin vaan jos ongelmaa, mitä vittua. Nauti roolistasi 30+ teininä:D

Ai niin toi länkyttäminen ei ihan tämän päivän teinien sanastoa ole. Prvoooo

Vierailija
90/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missäköhän nämä kaikki ainakin 10 vuotta ikäistään nuoremman näköiset keski-ikäiset hengaa kun tuolla irl näkee vain niitä jotka ovat lähinnä 10 vuotta ikäistään vanhemman näköisiä.

Ne on niitä joita et tunnista keski-ikäisiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kun kävin viimeksi sulkemassa puhelinliittymäni ja ilmoitin, että pitäisi liittymäni sulkea, niin nuori mies siinä kassalla heti kysyi että kenen nimissä se on. No olisikohan ihan minun, aikuisen ihmisen. Ja juuri muutama viikko sitten bussikuski kysyi että minkä ikäinen olen kun ostin lippua. Olisin voinut sanoa, että aikuinen mutta jostain syystä kerroin ikäni (31) ja bussikuskina ollut nainen kovaan ääneen ihmetteli, että hän siinä luuli että isä saattoi tytärtään pysäkille kun miesystäväni saattoi minut. Olin vaan että just joo.

Vaihtoehtotodellisuutta Porvoossa taas.

Kohta 1) ekana operaattorin palvelupisteessä kysytään henkkarit, tai on voitu varmistaa ootko liittymän omistaja (monilla aikuisillekin voi olla toisten nimellä)

Kohta 2) bussikuski kattoi et johan on vanha ukko sun miesystävä

Kuule tervetuloa vaan nuorelta näyttävän elämään. Hyvä se on siinä länkyttää kun itselläsi ei selkeästi samaa ongelmaa ole. 1.)Heti tuon perään tyyppi kysyikin henkilötunnuksen ja sai tietoni auki sinne ruudulle.

2.) Mies on saman ikäinen, mutta hän puolestaan näyttää ehkä ikäistään vanhemmalta kun itse näytän nuoremmalta

Miksi otat ongelman siitä että näytät ja kuulostat noine "länkyttämisine" teiniltä? Henkkarit esiin vaan jos ongelmaa, mitä vittua. Nauti roolistasi 30+ teininä:D

Ai niin toi länkyttäminen ei ihan tämän päivän teinien sanastoa ole. Prvoooo

En saa mitään selvää vastauksestasi, opettelisitko kirjoittamaan selkeästi. Mutta jos tulkitsin oikein, en ymmärrä miksi minun pitäisi kuulostaa teiniltä, kun en ole?

Vierailija
92/98 |

Hyvää jatkoa sinullekin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea! Juu on meitä jotka oikeasti näytetään ikäämme nuoremmilta. Kaikki vaan ei voi jostain syystä uskoa että sellainen on mahdollista. Tajuaa sen nyt tyhmempikin milloin kyseessä on kohteliaisuus ja milloin ei. N45/35.

Niinkö?

Tunnen eräänkin todella ylipainoisen tankeronaisen, jonka naamakaan ei edes perusnätti ole. Häntä jos joku kehaisee vaikkapa työpaikan pikkujouluissa ihan vain ystävällisyyttään, tämä selittää viikotolkulla kuinka hyvännäköinen on ja naureskelee luuviuluille ja kuinka miehetkin häntä joka paikassa katselevat ja häiriköivät. Eikä nyt siis puhuta mistään kasvoistaan nätistä kurvitukevasta vaan ihan kunnon tankerosta.

Kaikki eivät todellakaan erota kohteliaisuutta ja näe tosiasioita.

Millä tavalla sen mamman rallienglanti liittyy tähän?

Vierailija
94/98 |

Jos se oli Ahti Karjalaisen sukulaisnainen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää ketjut on hauskoja lukea. Tosiasia on se että hyvin moni nainen luulee olevansa nuoremman näköinen kuin on, ja ottaa ne kohteliaisuuskehut ihan vakavissaan. Noloa. Kertoo huonosta itsetunnosta.

Mä tunnen tai tiedän hyvin vähän naisia jotka omaavat oikeasti nuorekkaamman ulkonäön. Ja poikkeuksetta näille kaikille on yhteistä se etteivät kehuskele sillä, tuo sitä missään ilmi tai "lipsauta" muka vahingossa muiden kuullen kuinka heitä luullaan nuoremmiksi. Näillä naisilla on hyvä ja terve itsetunto, heille on sama vaikka näyttäisivätkin ikäisiltään. Oon pohtinut että tuo heidän terve asenne varmaan nuorentaa naamaa vielä lisää.

Minulla taas on huono itsetunto ja sitä vielä lisää se, että ihmetellään ikää kun on luultu paljon nuoremmaksi. Ne tilanteet ovat ahdistavia kun joku alkaa suureen ääneen päivitellä että et sä nyt niin vanha voi olla!!

Toki niitäkin on, jotka ovat rupsahtaneita ja yrittävät peittää sitä joillain teinivaatteilla ja meikeillä ja luulevat näyttävänsä nuorilta. Pahimpia ovat ne, jotka kehuskelevat käyttävänsä tyttäriensä kanssa samoja vaatteita, ja että aina luullaan siskoksiksi. Näiden naamasta näkee heti, että ikää on. Toisilla sitten vaan ihan oikeasti olemus on nuorekas, ilman että sille itse mitään voi.

Mä tarkoitinkin sitä, että nämä naiset jotka kehuskelee sillä että heitä luullaan nuoremman näköisiksi, omaa huonon itsetunnon. Miksi sitä pitää muuten pönkittää noin turhanpäiväisellä asialla? Jos on terve itsetunto ja sinut ittensä kanssa, ei silloin tarvi julistaa mitään ulkonäköön liittyvää itsestään. Jos oikeasti on nuorekkaan näköinen niin sitten on, kyllä sen muut näkee ilman että itte se pitää julistaa. Hönöä.

Sulla ei varmaan tuo huono itsetunto tarkoita itsensä kehuskelua? Vaan epävarmuutta? Toivon sulle kaikkea hyvää ja kykyä luottamaan itseesi, olemaan oma aito sinä ja iloittemaan siitä.

Asiasta puhuminen ja keskustelu on eri asioita.  On myös niitä, jotka luulevat näyttävänsä nuoremmalta, mutta eivät näytä ja sitten niitä, jotka oikeasti myös näyttävät. Miksi ei saisi asiasta puhua esim. somessa?

Ikä on jossain tilanteissa merkityksellinen, kuten esim. parin haussa.

Siis asiasta puhuminen ja KEHUSKELU on eri asioita...

Niimpä, just tuota ittensä kehuskelua mä tarkoitinkin. Mikä siinä on pointti? Ja vaikka somessa anonyymistikin sen tekee niin MIKSI? Minkä ihmeen takia? Mulle ei tuu mieleen mitään muuta kuin se todella huono itsetunto, jonnekin pitää päästä näpyttelemään tieto että mua luultiin nuoremmaksi. Mä en nyt vaan tajua.

Enemmän minulle herää kysymys miksi toisen iloinen hehkutus ärsyttää niin paljon?

Vierailija
96/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kun kävin viimeksi sulkemassa puhelinliittymäni ja ilmoitin, että pitäisi liittymäni sulkea, niin nuori mies siinä kassalla heti kysyi että kenen nimissä se on. No olisikohan ihan minun, aikuisen ihmisen. Ja juuri muutama viikko sitten bussikuski kysyi että minkä ikäinen olen kun ostin lippua. Olisin voinut sanoa, että aikuinen mutta jostain syystä kerroin ikäni (31) ja bussikuskina ollut nainen kovaan ääneen ihmetteli, että hän siinä luuli että isä saattoi tytärtään pysäkille kun miesystäväni saattoi minut. Olin vaan että just joo.

Vaihtoehtotodellisuutta Porvoossa taas.

Kohta 1) ekana operaattorin palvelupisteessä kysytään henkkarit, tai on voitu varmistaa ootko liittymän omistaja (monilla aikuisillekin voi olla toisten nimellä)

Kohta 2) bussikuski kattoi et johan on vanha ukko sun miesystävä

Kuule tervetuloa vaan nuorelta näyttävän elämään. Hyvä se on siinä länkyttää kun itselläsi ei selkeästi samaa ongelmaa ole. 1.)Heti tuon perään tyyppi kysyikin henkilötunnuksen ja sai tietoni auki sinne ruudulle.

2.) Mies on saman ikäinen, mutta hän puolestaan näyttää ehkä ikäistään vanhemmalta kun itse näytän nuoremmalta

Miksi otat ongelman siitä että näytät ja kuulostat noine "länkyttämisine" teiniltä? Henkkarit esiin vaan jos ongelmaa, mitä vittua. Nauti roolistasi 30+ teininä:D

Ai niin toi länkyttäminen ei ihan tämän päivän teinien sanastoa ole. Prvoooo

En saa mitään selvää vastauksestasi, opettelisitko kirjoittamaan selkeästi. Mutta jos tulkitsin oikein, en ymmärrä miksi minun pitäisi kuulostaa teiniltä, kun en ole?

Jospa vaikka otat sen "Onko liittymä nimissäsi?" -kysymyksen aikuismaisesti seuraavan kerran, vastaamalla "Kyllä", teinimäisen kysymyksen "Oisko vaikka minun, aikuisen ihmisen?" sijaan.

Sitä kysytään siksi että asiakaspalvelupisteisiin tulee kaikenlaista porukkaa ja säästää aikaa kysyä alkuun omistajuus.

Vinkkinä vastaisuudessa, voit hoitaa liittymän sopimusasiat netissä helpoiten tunnuksillasi.

Vierailija
97/98 |
25.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakkaus nuorentaa!

Vierailija
98/98 |

Oli ihan pakko vielä tulla vastaamaan. Miksi luulet että sanoin noin sille asiakaspalvelijalle? Minä vastasin että minun nimissäni kun hän kysyi kenen nimissä se on. Kyllä minä osaan käytöstavat, ei nyt tullut mieleen, että tuosta saisi sen käsityksen, että vastasin sille miehelle noin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän neljä