Perheen kulujen jakaminen, kun vain toisella lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on kätevää miehelle: saa uudesta kumppanista elättäjän ja lastenhoitajan lapsilleen. Win win-diili miehelle, ehkä ei ap:lle. En ikinä ryhtyisi tuohon.

Miehelle tämä on ihanteellinen malli. Jos lasten kulut on esim. 500€/lapsi ja kun se jaetaan lasten vanhempien kesken on 250€ jonka maksaa lasten biologinen äiti ja jos lasten isä ja ap. jakaa puoliksi, miehen osuudeksi jää 125€/lapsi.

Ei kuulosta reilulta, ellei lasten biologisella äidillä ole myös uutta kumppania, joka myös avaa rahahanansa.

Ja oma lukunsa on vielä palkkatulot, onko ne suurinpiirtein samat vai tuhansien eurojen ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ihan oikeasti. Jos et ole valmis maksamaan perheeseen liittyviä kuluja, kuten kasvavaa sähkölaskua, älä silloin kasvata perhettäsi! Pysy yksin!

Nyt ihan oikeasti, lasten kuluja kompensoidaan maksamalla huoltajalle lapsilisää, joka kahdelta lapselta on n. 300€/kk

Ei kuulosta reilulta, jos ap. maksaisi puolet kuluista.

Yksinhuoltajakorotuksen menettää, kun muuttaa yhteen jonkun kanssa.

Jos vanhemmat ovat eronneet, ei kait nyt sentään yh-korotuksia poista toiselta vanhemmalta, jos eks-mies menee uuteen parisuhteeseen. Tilanne olisi toinen, jos lapset asuisivat ja olivat kirjoilla miehen luona. Ja tässä tapauksessa näin ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vuokralla ollessa mies maksoi 2/3 osaa vuokrasta, minä loput. Sähkön samassa suhteessa, vesi jaettiin puoliksi. Ruokakulut maksettiin yhteiseltä tililtä, jonne mies laittoi satasen enemmän kuin minä. Hänellä siis kaksi lasta edellisestä suhteesta vuoroviikkosysteemillä.

Yhteinen talo kuitenkin ostettiin yhdessä 50/50 omistussuhteella, joten laina hoidetaan puoliksi.

Mies laittaa isomman summan taloudenhoitotilille. Nyt 17v asuu meidän kanssa, 15v vuoroviikoin ja lisäksi kaksi yhteistä 5v ja 3v

Meillä mies ehdotti samaa. Minulla on omistusasunto, josta on lainaa vajaa 10 v. Miehellä ei lapsia, minulla on, lapset vuoroviikoin.

Nyt minä asun olohuoneessa, joka ei käy, jos mies muuttaa meille.

Ongelma on, kun minulla ei ole varaa maksaa 2/3 vuokrasta vaikka laittaisin oman kodin vuokralle. Miehen mielestä tämä oli ainoa ratkaisu minkä hän hyväksyy, silloin oli helppo sanoa ei. Ja siihen se juttu päättyikin, euroihin. Mies vielä tienaa todella hyvin.

Meillä meni vuoden todella hyvin niin, että viikon sai mennä miten meni, seuraava viikko asuttiin minun luona, seuraava hänen, mutta halusi välttämättä muuttaa yhteen ja niin, että minä maksan paljon enemmän.

Koska ei ollut varaa, tajusin ei se mies oikeesti minusta tykkääkään. Sillä en ole mennyt hänen siivellään, en olisi asunut ilmaiseksi, mutta 2/3 vuokra pelkästään vuokrasta on minulle liikaa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olette ostamassa asuntoa, niin jonkunlainen keskusteluhan on käytävä siitä että kahdelle aikuiselle riittää kaksio, mutta jos molemmille lapsille pitää olla oma huone, nousee neliömäärä ja hinta aika helkkaristi. Ei sun kuulu niistä kahdesta ylimääräisestä huoneesta maksaa? No , oon varmaan "jäävi", kun en itse ikinä, missään tilanteessa ois mennyt yksiin lapsellisen miehen kanssa.

Jos asuntoa ostetaan, oikeasti kannattaa kummankin maksaa puoliksi. En ymmärrä miksi naiset tieten tahtoen haluavat pistää itsensä huonompaan asemaan omaisuuden kartuttamisen kanssa, koska periaatteellisista syistä ei haluaisi maksaa jonkinverran isompaa lainaa? Vuokralla tottakai voi jakaa vuokran huoneiden määrän suhteessa, esimerkiksi.

Voisiko joku tätä kantaa jankuttava vääntää minulle rautalangasta, että jos ihminen tarvitsee 100 k edestä asuntoa ja hänellä on sen verran lainaa varaa maksaa, niin miksi hänen asemansa erossa on huonompi silloin jos kumppanilla onkin enemmän omaisuutta vs. kumppanilla olisi sama määrä? Eli jos kaksi lapsetonta aikuista voi ostaa puoliksi 200 k asunnon, niin miksi lapseton aikuinen ja yhden lapsen yh eivät voi ostaa 300 k asuntoa 1/3 ja 2/3 suhteessa? Se lapsetonhan pärjää eron jälkeenkin pienemmässä asunnossa, joten pienempi osuus isosta asunnosta riittää kattamaan ison osan uuden asunnon hankintahinnasta.

" en ikinä seurustelisi lapsellisen miehen kanssa"

Öö

Mitä sä teet tällä palstalla? ;)

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin kylmältä ajatukselta tuntuis ruveta jakamaan kaikkia pikkukulujakin minä - te vieraat lapset - periaatteella. Kyllä mä ajattelisin että ne lapset on osa pakettia ja teidän uusperhettä ja niistä tulee väistämättä silloin itsellekin kuluja. Toki mies voi maksaa isommat menot yms, mutta kyllä mä esim. ostaisin vuorollani ruokaa kaikille enkä rupeis tekeen murtolaskuja joistain pirun kauppakuiteista...

Tässä tuntuu olevan kahta koulukuntaa. Niitä, joiden mielestä taloudessa asuvat lapset kuuluu ilman muuta talouden aikuisten yhdessä elätettäviksi, vaikka lapsilla olisi toinenkin vanhempi joka maksaa puolet elatuksesta. Ja niitä, jotka ihmettelevät silmät pyöreinä miksi yh-vanhempia karsastetaan parisuhdemarkkinoilla, kun eihän täällä mitään elättäjää etsitä. Kyllä monet etsii, ja juuri näiden ihmisten takia niitä fiksujakin yksinhuoltajia parjataan. Valitan.

Tosi rakkautta. Unohda koko juttu ja etsi lapseton mies. Tai mies, jonka lapset ovat muuttaneet omilleen.

Älkää muuttako yhteen. Miksi muuttaisitte? Lapset pyörii jaloissa joka toinen viikko ja kohta itket täällä, kun sun pitää siivota lasten jälkiä ja laittaa niille penteleille vielä ruokaakin. Asu omillasi ja tapaile miestä joka toinen viikko.

Tähän pulmaan ne varmaan perustuukin nämä kun kukin asuu tahollaan ja vain "tapaillaan" siihen asti että lapset lähtevät kotoa. Ensin ajattelin, että aika outo kuvio jos ei ole valmis osallistumaan perheen menoihin, mutta onhan se tietysti ihan eri asia pistää kulut puoliksi kahden aikuisen ihmisen kesken, kuin että siinä kuviossa on mukana useampi lapsikin mahdollisine harrastuksineen.

Toisaalta, työkavereissa on muutama tällainen tapaus. Yleisin ratkaisumalli näyttäisi olevan, että kaikki lapsista suoraan aiheutuvat kulut hoitavat lapsen biologiset vanhemmat, juurikin harrastukset, ruuat yms. Asumisjärjestelyt taas on katsottu sen mukaan, mikä on taloudellisin ratkaisu kaikkien osalta. En sitten tiedä onko nää kaikki niitä tapauksia, että aikanaan on erottu ihan hyvässä hengessä ja siksi ollaan valmiita joustamaankin suuntaan ja toiseen kun lapset kasvaa ja tilanteet muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Älkää muuttako yhteen. Miksi muuttaisitte? Lapset pyörii jaloissa joka toinen viikko ja kohta itket täällä, kun sun pitää siivota lasten jälkiä ja laittaa niille penteleille vielä ruokaakin. Asu omillasi ja tapaile miestä joka toinen viikko.

Juuri sen takia ei edes alussa kannata lähteä siivoamaan jälkiä, niin ei tarvi tulla itkemään. Miehen lapset, mies siivoo jäljet. Naisen lapset, nainen siivoo jäljet.

Ehkä saat ongelmaasi perspektiiviä ap kun käännät tilanteen toisin päin.

Kuvittele tilanne niin, että sinulla on lapset ja miehellä ei ole lainkaan.

Miten toimisit siinä tilanteessa?

Omalla kokemuksella kerron, että muutin yhteen miehen kanssa jolla oli yksi lapsi.

Miehellä oli peliriippuvuus ja usein minä jouduin maksamaan koko vuokran siitä syystä yksin ja kun minulla ei ollutkaan sitten rahaa koko kuukauden ruokaostoksiin niin mies kävi heti päälle, syytteli ja haukkui.

Mies tienasi tuplasti enemmän kuin minä ja koin epäreiluksi sen, että kun jouduin maksamaan muidenkin asumiset minun pienestä palkasta.

Elin useamman kuukauden kädestä suuhun ostamatta itselleni mitään kivaa ja muiden parasta ajatellen.

Sitten tuli se kaunis kuukausi, kun sain vain puolet palkasta, kysyin asiasta pomoltani ja hän irtisanoi minut. (Kysyin vain siis, että miksi sain puolet palkastani kun olin muutenkin siinä kuussa tehnyt enemmän töitä kuin yleensä).

Jouduin ottamaan lainan, että sain vuokrat ja laskut maksettua, sain nimittäin karenssin, koska pomo ei suostunut kirjoittamaan minulle irtisanomis ilmoitusta.

Liitto hoiti asian hienosti ja pääsin takaisin kelan työttömyystuelle.

Sain siis vain työttömyystuen, koska miehen tulot huomioitiin myös.

Maksoin siitä vuokran ja loput rahat eivät riittäneet edes kaikkiin laskuihin.

Mies haukkui ja pahoinpiteli, syytti minua siitä, että jos olisin vain pitänyt turpani kiinni niin olisin vielä töissä.

Lopulta erosimme ja paskan makuhan tuosta suuhun jäi.

Edelleen makselen lainaa jonka otin vuokrien maksuun.

Kaikista idioottimaisinta tässä on se, että kun olimme olleet jo 2 vuotta yhdessä, mies pyysi minua ottamaan hänelle lainan autoon.

Hän lupasi maksaa joka erän (hänellä ei luottotietoja) ja minä suostuin.

Ei ole maksanut ensimmäistäkään erää.

Tarinan opetus, elätä vain itsesi. Koska eron hetkellä jää aikamoinen paskan maku suuhun, jos oot muittenki elämisen maksanu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheessä ei voi tiukasti (mielestäni) jaotella sun lapset-mun lapset-sun rahat-mun rahat periaatteella. Ja jos esimerkiksi ostatte asunnon yhdessä, ihan jo tulevaisuutesi turvaksi eron tai kuoleman varalle, se kannattaa olla puoliksi nimissänne ja siis myös puoliksi maksaa, jos kummankin talous sen sallii.

Selkeät lasten kulut, kuten harrastusmaksut, vaatteet, pk-maksut jne miehelle, ruuat ja asumiskulut puoliksi tai tulojen mukaan, on minun ehdotukseni.

Ehdoton ei asumiskulujen ja ruuat puoliksi laittamiselle. Ap maksaa yhden osan ja mies loput suhteutettuna asujien määrään.

Suosittelen että mues myös laittakoon ruokaa ja pesköön pyykkinsä omille lapsilleen tai olkoon nälissään ja likaisissa vaatteissa. Vastuu miehen lapsista ei kuulu sulle, ne ei ole sun lapsia.

Olen hieman eri mieltä. Miehen lasten kasvatusvastuu on lapsien vanhemmilla, eli miehellä ja miehen exällä, hoivavastuu kuuluu mielestäni myös uusille puolisoille, vai oletteko te nykyiset puolisot kylmän viileitä puolison lapsia kohtaan? Perhe-käsite on tänä päivänä hyvin moninainen, mutta perusperiaate perheessä lienee sama kuin yrityksessä... kaikkien tulisi tehdä duunia tuloksen eteen, toki ainahan mukaan mahtuu "saikuttajia" ja ties mitä....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheessä ei voi tiukasti (mielestäni) jaotella sun lapset-mun lapset-sun rahat-mun rahat periaatteella. Ja jos esimerkiksi ostatte asunnon yhdessä, ihan jo tulevaisuutesi turvaksi eron tai kuoleman varalle, se kannattaa olla puoliksi nimissänne ja siis myös puoliksi maksaa, jos kummankin talous sen sallii.

Selkeät lasten kulut, kuten harrastusmaksut, vaatteet, pk-maksut jne miehelle, ruuat ja asumiskulut puoliksi tai tulojen mukaan, on minun ehdotukseni.

Ehdoton ei asumiskulujen ja ruuat puoliksi laittamiselle. Ap maksaa yhden osan ja mies loput suhteutettuna asujien määrään.

Suosittelen että mues myös laittakoon ruokaa ja pesköön pyykkinsä omille lapsilleen tai olkoon nälissään ja likaisissa vaatteissa. Vastuu miehen lapsista ei kuulu sulle, ne ei ole sun lapsia.

Olen hieman eri mieltä. Miehen lasten kasvatusvastuu on lapsien vanhemmilla, eli miehellä ja miehen exällä, hoivavastuu kuuluu mielestäni myös uusille puolisoille, vai oletteko te nykyiset puolisot kylmän viileitä puolison lapsia kohtaan? Perhe-käsite on tänä päivänä hyvin moninainen, mutta perusperiaate perheessä lienee sama kuin yrityksessä... kaikkien tulisi tehdä duunia tuloksen eteen, toki ainahan mukaan mahtuu "saikuttajia" ja ties mitä....

Kuten yrityksessä jokaisella on omat vastuualueet, niin myös kotona: Miehen vastuulla on omat lapsensa, naisen vastuulla on omat lapsensa. Jokainen hoitaa omat hommansa.

Meillä miehen lapset käyvät joka toinen viikonloppu. Jo on kumma, jos mies ei jaksa lapsiaan näin harvoin. Jos ei jaksa, niin älköön ottako lapsiaan.

Minulla on omiakin lapsia, enkä minä jaksa alkaa hoitamaan koko katrasta. Nainen joka sen tekee, tulee uupumaan ennen aikojaan, ja se on sen parisuhteen loppu ennen pitkää.

Ihan yleisellä tai periaatteellisella tasolla:

Mies ja hänen lastensa äiti maksavat lastensa kulut.

Sinä ja miehesi maksatte oman huushollinne kulut silloinkin, kun lapset ovat teillä. Kyse on yhteisestä kodista ja yhteisestä perheestä. Minusta sopivin tapa jakaa perheen kulut on aikuisten tulojen suhteessa. 

Asunnon koko: ei voi lähteä siitä, että jos kotona on joka toinen viikko viisi ja joka toinen viikko kaksi lasta, jokaisella on oma huone. On soviteltava ja sopeuduttava. 

Kiitos kaikista kommenteista! Aika hurjiakin johtopäätöksiä on ketjussa kyllä vedetty, tarkoitus oli kuitenkin kysyä kokemuksia asiasta, jotta voisin pohtia asiaa ennakkoon. Toki tiedän ja hyväksyn, että elämä yhdessä tulee olemaan erilaista enkä aikonut alkaa laskea kauppakuitteja todellakaan :D

Ap

En jaksa lukea koko keskustelua, mutta fakta on, että perhe on perhe. Kun perustat perheen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia, on ne myös osa perhettä. Jos et heitä perheeseesi hyväksy, et hyväksy myöskään puolisoa. Perheestä huolehditaan yhdessä, that's it.

Vierailija kirjoitti:

Perhe

Perhe on sellainen instituutio jossa ei lasketa kuluja. Jos et oikeasti ole valmis perustamaan perhettä niin jätä sikseen.

...ja sellaiset perheeyt velkaantuvat kaikkein helpoimmin. Jokaisessa perheessä on myös talouspuoli jota on hoidettava jotta arki sujuu. Taloudenhoitoon ei rakkaus yksin riitä

Me jouduimme vuokraamaan 1500 euron asunnon koska miehellä oli 2 teiniä, joista toinen asui meillä ja toinen kävi viikonloppuisin. Mies maksoi 1000 ja minä 500. Muut asumis/elämiskulut maksettiin aika lailla puoliksi, omasta tahdostani. Meillä on lähes samansuuruinen palkka, joten minulla oli varaa. Oma asunto ostettiin vasta kun meillä asunut nuori muutti omilleen, näin pystyimme ostamaan itsellemme sopivamman kokoisen asunnon. Nuoriso asuu samalla paikkakunnalla ja vierashuoneessamme yöpyvät enää äärimmäisen harvoin. 

Helpommalla pääsee, kun ei tarvi laskea joka senttiä. Mies maksaa lastensa harrastus-, koulunkäynti-, ja vaatetuskulut ym. kulut, jotka ovat selkeästi lastensa kuluja. Muut kulut sitten siten yhdessä jollain järkevällä jaolla.

Mä en ymmärrä miksi ruokakaupassakin pitäisi alkaa saldoa jaella, että sun lapset nyt söi tätä ja tuota, sä maksat nämä. Eikö se mene aika vaikeaksi? Tosin jos ap:llä on todella pienet tulot, sitten ymmärrän tarkemman taloudenpidonkin.