Lue keskustelun säännöt.
Perheen kulujen jakaminen, kun vain toisella lapsia?
Miten olette jakaneet kulut tai näette asian, jos yhteen muuttaa kaksi aikuista ja toisen lapset? Tämä on ennakkopohdintaa, seurustelen miehen kanssa, jonka lapset ovat hänellä joka toinen viikko ja yhteenmuutto on jossain kohdassa edessä. Nämä lapset on tosi mukavia ja olen tyytyväinen tilanteeseen, mutta itse monta vuotta yksin asuneena haluan miettiä näitä etukäteen monelta kantilta, jotta sujuisi hyvin.
Yksi iso asia on asunnon koko, etenkin jos saamme lisää lapsia, pitää huoneita olla aika paljon. Olemme aiheesta jo puhuneet, mutta emme kuluista yhtään. Kokemuksia?
Kommentit (361)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan yhdessä, perhe on yksikkö, jo lain mukaan.
Ei silloin kuulu mitään jakoviivoja asetella, ihmeellistä touhua.
Jos toisella on 20 lasta ja toisella ei yhtään, voi sitä jossain tasata jos haluaa. Mut ei todellakaan missään jokapäiväisessä toiminnassa.
Uusperhe ei ole perhe. Se on kolhoosi tai kommuuni.
Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia toiselta puolisolta perheenä elämistä.
51
Minö en laske puolison onia lapsia perheeseen. Ei ole minun tehtäväni valmistaa ruokaa heille eikä pestä heidän pyykkiään. Se on puolison exän vastuu ruokkia, vaatetta ja hoitaa ne omat mukulansa.
Voi lapsiparkaa. Ei ole todellakaan tuulesta temmattu ne paha äitipuoli -tarinat.
Mitä pahaa tuossa on?
Isä hoitaa lapsensa ja on heidän kanssaan. Sehän on vain hyvä asia.
Ohis
Välinpitämätön ja suorastaan halveksuvalta kuulostava asenne lasta kohtaan, joka on itsestään riippumattomista syistä pakotettu jakamaan elämäänsä kyseisen henkilön kanssa.
En minä halveksi mieheni lapsia, mutta silti katson, että jos mies haluaa lapsiaan nähdä, niin hänen pitää itse hoitaa ja viihdyttää. Minä en ota niistä yhtään vastuuta. Eikä mieheni tarvitse kantaa vastuuta minun lapsistani.
Eipä tuo erityisen kunnioittavaltakaan kuulosta. Kaikilla tietysti omat kokemukset mittaamassa näiden sanojen merkityksiä.
Minulle vastuun kantaminen toisen puolesta ei ole mitenkään kunnioitettava teko.
Juu. Minulle taas välinpitämättömyys läsnäolevaa lasta kohtaan sen takia, ettei se ole olemalla vastuulla, ei ole kunnioitettavaa käytöstä. Mutta ehkä tuo on ihan hyvä tapa teidän perheessä, jos kerran miehesi on samanlainen.
En ole välinpitämätön. Kyllä minä juttelen, jos olen paikalla. Näen kyllä lapsen. Teen kyllä ruokaa kaikille.
Mutta en siivoa Miehen puolesta heidän jälkiään, jotta mies voi maata sohvalla. En pese pyykkiä Miehen puolesta, jotta mies voi lukea padia. En vie heitä puistoon, ja jätä miestä telkkaria katsomaan - se on miehen vastuulla viihdyttää heitä.
Olen tätä ennen elänyt 20 vuotta avioliitossa, jossa minä kannoin vastuun kaikesta. Jopa siitä, kun eksällä oli huono päivä, niin minä heti mietin, mitä olen tehnyt. Ei ikinä enää.
Eli aiemman elämän traumatisoimana siirrät ongelmat tähän nykyiseenkin perhe/parisuhteeseen?
Siirrän nykyiseen parisuhteeseeni opit. Ja juuri näiden oppien takia meidän uusperheessä ei ole mitään niitä uusperheiden ongelmia, joista aina puhutaan. Ei siis yhtään mitään.
Nähdäkseni teillä ei ole perhettä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan yhdessä, perhe on yksikkö, jo lain mukaan.
Ei silloin kuulu mitään jakoviivoja asetella, ihmeellistä touhua.
Jos toisella on 20 lasta ja toisella ei yhtään, voi sitä jossain tasata jos haluaa. Mut ei todellakaan missään jokapäiväisessä toiminnassa.
Uusperhe ei ole perhe. Se on kolhoosi tai kommuuni.
Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia toiselta puolisolta perheenä elämistä.
51
Minö en laske puolison onia lapsia perheeseen. Ei ole minun tehtäväni valmistaa ruokaa heille eikä pestä heidän pyykkiään. Se on puolison exän vastuu ruokkia, vaatetta ja hoitaa ne omat mukulansa.
Voi lapsiparkaa. Ei ole todellakaan tuulesta temmattu ne paha äitipuoli -tarinat.
Mitä pahaa tuossa on?
Isä hoitaa lapsensa ja on heidän kanssaan. Sehän on vain hyvä asia.
Ohis
Välinpitämätön ja suorastaan halveksuvalta kuulostava asenne lasta kohtaan, joka on itsestään riippumattomista syistä pakotettu jakamaan elämäänsä kyseisen henkilön kanssa.
En minä halveksi mieheni lapsia, mutta silti katson, että jos mies haluaa lapsiaan nähdä, niin hänen pitää itse hoitaa ja viihdyttää. Minä en ota niistä yhtään vastuuta. Eikä mieheni tarvitse kantaa vastuuta minun lapsistani.
Eipä tuo erityisen kunnioittavaltakaan kuulosta. Kaikilla tietysti omat kokemukset mittaamassa näiden sanojen merkityksiä.
Minulle vastuun kantaminen toisen puolesta ei ole mitenkään kunnioitettava teko.
Juu. Minulle taas välinpitämättömyys läsnäolevaa lasta kohtaan sen takia, ettei se ole olemalla vastuulla, ei ole kunnioitettavaa käytöstä. Mutta ehkä tuo on ihan hyvä tapa teidän perheessä, jos kerran miehesi on samanlainen.
En ole välinpitämätön. Kyllä minä juttelen, jos olen paikalla. Näen kyllä lapsen. Teen kyllä ruokaa kaikille.
Mutta en siivoa Miehen puolesta heidän jälkiään, jotta mies voi maata sohvalla. En pese pyykkiä Miehen puolesta, jotta mies voi lukea padia. En vie heitä puistoon, ja jätä miestä telkkaria katsomaan - se on miehen vastuulla viihdyttää heitä.
Olen tätä ennen elänyt 20 vuotta avioliitossa, jossa minä kannoin vastuun kaikesta. Jopa siitä, kun eksällä oli huono päivä, niin minä heti mietin, mitä olen tehnyt. Ei ikinä enää.
Eli aiemman elämän traumatisoimana siirrät ongelmat tähän nykyiseenkin perhe/parisuhteeseen?
Siirrän nykyiseen parisuhteeseeni opit. Ja juuri näiden oppien takia meidän uusperheessä ei ole mitään niitä uusperheiden ongelmia, joista aina puhutaan. Ei siis yhtään mitään.
Nähdäkseni teillä ei ole perhettä ollenkaan.
Ei olekaan. Sitä minä olen tässä ketjussa monta kertaa sanonut, että uusperhe ei ole perhe. Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia puolisolta perhe-elämää mikä ei hänelle kuulu, tai pakottaa lapset elämään asioita ”koska me olemme nyt perhe”. Tämä on kommuuni.
(Toinen asia on ne, joiden lapset ovat olleet hyvin, hyvin pieniä suhteen alkaessa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan yhdessä, perhe on yksikkö, jo lain mukaan.
Ei silloin kuulu mitään jakoviivoja asetella, ihmeellistä touhua.
Jos toisella on 20 lasta ja toisella ei yhtään, voi sitä jossain tasata jos haluaa. Mut ei todellakaan missään jokapäiväisessä toiminnassa.
Uusperhe ei ole perhe. Se on kolhoosi tai kommuuni.
Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia toiselta puolisolta perheenä elämistä.
51
Minö en laske puolison onia lapsia perheeseen. Ei ole minun tehtäväni valmistaa ruokaa heille eikä pestä heidän pyykkiään. Se on puolison exän vastuu ruokkia, vaatetta ja hoitaa ne omat mukulansa.
Voi lapsiparkaa. Ei ole todellakaan tuulesta temmattu ne paha äitipuoli -tarinat.
Mitä pahaa tuossa on?
Isä hoitaa lapsensa ja on heidän kanssaan. Sehän on vain hyvä asia.
Ohis
Välinpitämätön ja suorastaan halveksuvalta kuulostava asenne lasta kohtaan, joka on itsestään riippumattomista syistä pakotettu jakamaan elämäänsä kyseisen henkilön kanssa.
En minä halveksi mieheni lapsia, mutta silti katson, että jos mies haluaa lapsiaan nähdä, niin hänen pitää itse hoitaa ja viihdyttää. Minä en ota niistä yhtään vastuuta. Eikä mieheni tarvitse kantaa vastuuta minun lapsistani.
Eipä tuo erityisen kunnioittavaltakaan kuulosta. Kaikilla tietysti omat kokemukset mittaamassa näiden sanojen merkityksiä.
Minulle vastuun kantaminen toisen puolesta ei ole mitenkään kunnioitettava teko.
Juu. Minulle taas välinpitämättömyys läsnäolevaa lasta kohtaan sen takia, ettei se ole olemalla vastuulla, ei ole kunnioitettavaa käytöstä. Mutta ehkä tuo on ihan hyvä tapa teidän perheessä, jos kerran miehesi on samanlainen.
En ole välinpitämätön. Kyllä minä juttelen, jos olen paikalla. Näen kyllä lapsen. Teen kyllä ruokaa kaikille.
Mutta en siivoa Miehen puolesta heidän jälkiään, jotta mies voi maata sohvalla. En pese pyykkiä Miehen puolesta, jotta mies voi lukea padia. En vie heitä puistoon, ja jätä miestä telkkaria katsomaan - se on miehen vastuulla viihdyttää heitä.
Olen tätä ennen elänyt 20 vuotta avioliitossa, jossa minä kannoin vastuun kaikesta. Jopa siitä, kun eksällä oli huono päivä, niin minä heti mietin, mitä olen tehnyt. Ei ikinä enää.
Eli aiemman elämän traumatisoimana siirrät ongelmat tähän nykyiseenkin perhe/parisuhteeseen?
Siirrän nykyiseen parisuhteeseeni opit. Ja juuri näiden oppien takia meidän uusperheessä ei ole mitään niitä uusperheiden ongelmia, joista aina puhutaan. Ei siis yhtään mitään.
Nähdäkseni teillä ei ole perhettä ollenkaan.
Ei olekaan. Sitä minä olen tässä ketjussa monta kertaa sanonut, että uusperhe ei ole perhe. Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia puolisolta perhe-elämää mikä ei hänelle kuulu, tai pakottaa lapset elämään asioita ”koska me olemme nyt perhe”. Tämä on kommuuni.
(Toinen asia on ne, joiden lapset ovat olleet hyvin, hyvin pieniä suhteen alkaessa).
Näköjään tähänkin on erilaisia tapoja suhtautua. Vaimoni lapset olivat 7 ja 9, kun kimppaan mentiin. Olen lapsia kohdellut kuin omiani. Olen istunut jäähalleissa toimitsijana, olen ollu koko päivän pelireissuilla viikonloppuisin, kuskaan harrastuksiin ja kavereille, teen ruokaa ja pesen pyykit. Komennan kun riehuvat eivätkä siivoa jälkiään. Toimin jonkinlaisena sovittelijana riidoissa. Eli käytännössä sitä samaa mitä tekisin, jos lapset olisivat omia. Ei meillä ole koskaan ollut mitään ongelmia. Itse ainakin olen nauttinut ajastani bonuslapsieni kanssa. Käydään jopa yhdessä matkoilla. Ei siinäkään kovin tarkkaan lasketa, että kuka maksaa mitäkin.
Kyllä mä puhun niille
Tsiisus, good for you ;)
Voin kertoa salaisuuden. Se mies on sun kanssa koska
A luulee ettei saa ketään muuta
B ajattelee että tuo on se hinta mikä hänen pitää maksaa koska on lapsia eikä halua olla yksin
Mies maksaa lastensa kulut, yhteiset kulut maksatte puoliksi mitä asumisesta tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan yhdessä, perhe on yksikkö, jo lain mukaan.
Ei silloin kuulu mitään jakoviivoja asetella, ihmeellistä touhua.
Jos toisella on 20 lasta ja toisella ei yhtään, voi sitä jossain tasata jos haluaa. Mut ei todellakaan missään jokapäiväisessä toiminnassa.
Uusperhe ei ole perhe. Se on kolhoosi tai kommuuni.
Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia toiselta puolisolta perheenä elämistä.
51
Minö en laske puolison onia lapsia perheeseen. Ei ole minun tehtäväni valmistaa ruokaa heille eikä pestä heidän pyykkiään. Se on puolison exän vastuu ruokkia, vaatetta ja hoitaa ne omat mukulansa.
Voi lapsiparkaa. Ei ole todellakaan tuulesta temmattu ne paha äitipuoli -tarinat.
Mitä pahaa tuossa on?
Isä hoitaa lapsensa ja on heidän kanssaan. Sehän on vain hyvä asia.
Ohis
Välinpitämätön ja suorastaan halveksuvalta kuulostava asenne lasta kohtaan, joka on itsestään riippumattomista syistä pakotettu jakamaan elämäänsä kyseisen henkilön kanssa.
En minä halveksi mieheni lapsia, mutta silti katson, että jos mies haluaa lapsiaan nähdä, niin hänen pitää itse hoitaa ja viihdyttää. Minä en ota niistä yhtään vastuuta. Eikä mieheni tarvitse kantaa vastuuta minun lapsistani.
Eipä tuo erityisen kunnioittavaltakaan kuulosta. Kaikilla tietysti omat kokemukset mittaamassa näiden sanojen merkityksiä.
Minulle vastuun kantaminen toisen puolesta ei ole mitenkään kunnioitettava teko.
Juu. Minulle taas välinpitämättömyys läsnäolevaa lasta kohtaan sen takia, ettei se ole olemalla vastuulla, ei ole kunnioitettavaa käytöstä. Mutta ehkä tuo on ihan hyvä tapa teidän perheessä, jos kerran miehesi on samanlainen.
En ole välinpitämätön. Kyllä minä juttelen, jos olen paikalla. Näen kyllä lapsen. Teen kyllä ruokaa kaikille.
Mutta en siivoa Miehen puolesta heidän jälkiään, jotta mies voi maata sohvalla. En pese pyykkiä Miehen puolesta, jotta mies voi lukea padia. En vie heitä puistoon, ja jätä miestä telkkaria katsomaan - se on miehen vastuulla viihdyttää heitä.
Olen tätä ennen elänyt 20 vuotta avioliitossa, jossa minä kannoin vastuun kaikesta. Jopa siitä, kun eksällä oli huono päivä, niin minä heti mietin, mitä olen tehnyt. Ei ikinä enää.
Eli aiemman elämän traumatisoimana siirrät ongelmat tähän nykyiseenkin perhe/parisuhteeseen?
Siirrän nykyiseen parisuhteeseeni opit. Ja juuri näiden oppien takia meidän uusperheessä ei ole mitään niitä uusperheiden ongelmia, joista aina puhutaan. Ei siis yhtään mitään.
Ei taida olla lämpöä, läheisyyttä, yhteiseen hiileen puhaltamistakaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuo ruoat ja muut asumiskulut on se mikä mietityttää. Puolet nelihenkisen perheen kuluista on aika paljon enemmän kuin yhden henkilön kulut vaikka lapset onkin vaan puolet ajasta. Ei ole tarkoitus alkaa kuitteja laskemaan, mutta luulen, että pidemmän päälle alkaisi tympiä, jos kaikki menisi vaan suvereenisti puoliksi. Esim sähkö- yms laskut nousee tosi paljon, kun asunnon pitää olla niin paljon isompi..
Ap
No niin no, sellaista se vaan on, jos enemmän väkeä tulee. Nousisihan teillä kulut myös yhteisen lapsen myötä, jos sellainen tulisi.
Toki te voitte vaikka kämpän hankkia niin, että sinä omistat vain neljäsosan ja siten myös hoidat vain neljäsosan kuluista. Mutta silloin myös erossa tai kuolemantapauksessa olet heikommassa asemassa. Vuokralla tilanne on selkeämpi, vuokran voi jakaa esim tarvittavien huoneiden suhteessa.
Miten niin ap olisi heikommassa asemassa eron tai kuolemantapauksen suhteen?
Jos omistaa neljänneksen niin saa erossa neljänneksen (jos on avioehto), sehän on selvä. Ap voi esim. sijoittaa sen "toisen neljänneksen" johonkin muuhun omaan juttuun. Jos ero tulee, niin helpompihan se on miehellekin ostaa vaimo ulos maksamalla neljännes talosta.
Niin, jos hän sen johonkin sijoittaa tai säästää, olettaen että on ns ylimääräistä. Aika monella vaan kaikki menee mikä tulee, ellei sitä ole ns "pakko" säästää vaikkapa asuntolainan muodossa.
No, se on sitten omaa tyhmyyttä.
Tyhmyyttä johon suurin osa suomalaisista sortuu. Ne prosentit, jotka säännöllisesti tuloistaan sijoittavat (esim rahastoihin, osakkeisiin, asuntoihin pl. oma asunto) ovat Suomessa kohtalaisen pieniä. Arviolta 25% kotitalouksista sijoittaa edes kohtalaisen säännöllisesti, satunnaisia perittyjä tms osakkeita ei lasketa. Ruotsissa lukemat ovat jossain noin 80% tienoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuo ruoat ja muut asumiskulut on se mikä mietityttää. Puolet nelihenkisen perheen kuluista on aika paljon enemmän kuin yhden henkilön kulut vaikka lapset onkin vaan puolet ajasta. Ei ole tarkoitus alkaa kuitteja laskemaan, mutta luulen, että pidemmän päälle alkaisi tympiä, jos kaikki menisi vaan suvereenisti puoliksi. Esim sähkö- yms laskut nousee tosi paljon, kun asunnon pitää olla niin paljon isompi..
Ap
No niin no, sellaista se vaan on, jos enemmän väkeä tulee. Nousisihan teillä kulut myös yhteisen lapsen myötä, jos sellainen tulisi.
Toki te voitte vaikka kämpän hankkia niin, että sinä omistat vain neljäsosan ja siten myös hoidat vain neljäsosan kuluista. Mutta silloin myös erossa tai kuolemantapauksessa olet heikommassa asemassa. Vuokralla tilanne on selkeämpi, vuokran voi jakaa esim tarvittavien huoneiden suhteessa.
Jos olette avioliitossa, saat jäädä asumaan kotiinne, jos kuolemantapaus sattuisi. Vaikket omistaisi kodista yhtään, niin tämä kuuluu lesken oikeuteen, olipa avioehto tai ei
Kannattaisiko aloittajan ottaa asia puheeksi sen miehensä kanssa... Tässä nyt tehdään ongelmaa asiasta, josta ei välttämättä tule ongelmaa ollenkaan.
Itselläni on kaksi lasta vuoroviikoin. Kumppanillani ei ole lapsia. JOS me joskus muutamme saman katon alle (ei näytä todennäköiseltä) niin minulle on itsestäänselvää, että vastaan kustannuksista isommalla osuudella kuin kumppanini.
Eikö jokainen perhe tee itselleen sopivat tavat toimia. Tapoja on varmasti miljoona, eikä kaikki sovi kaikille, mutta jos se oma toimii juuri siinä omassa perheessä, se on hyvä tapa. If it ain't broken, why fix it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan yhdessä, perhe on yksikkö, jo lain mukaan.
Ei silloin kuulu mitään jakoviivoja asetella, ihmeellistä touhua.
Jos toisella on 20 lasta ja toisella ei yhtään, voi sitä jossain tasata jos haluaa. Mut ei todellakaan missään jokapäiväisessä toiminnassa.
Uusperhe ei ole perhe. Se on kolhoosi tai kommuuni.
Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia toiselta puolisolta perheenä elämistä.
51
Minö en laske puolison onia lapsia perheeseen. Ei ole minun tehtäväni valmistaa ruokaa heille eikä pestä heidän pyykkiään. Se on puolison exän vastuu ruokkia, vaatetta ja hoitaa ne omat mukulansa.
Voi lapsiparkaa. Ei ole todellakaan tuulesta temmattu ne paha äitipuoli -tarinat.
Mitä pahaa tuossa on?
Isä hoitaa lapsensa ja on heidän kanssaan. Sehän on vain hyvä asia.
Ohis
Välinpitämätön ja suorastaan halveksuvalta kuulostava asenne lasta kohtaan, joka on itsestään riippumattomista syistä pakotettu jakamaan elämäänsä kyseisen henkilön kanssa.
En minä halveksi mieheni lapsia, mutta silti katson, että jos mies haluaa lapsiaan nähdä, niin hänen pitää itse hoitaa ja viihdyttää. Minä en ota niistä yhtään vastuuta. Eikä mieheni tarvitse kantaa vastuuta minun lapsistani.
Eipä tuo erityisen kunnioittavaltakaan kuulosta. Kaikilla tietysti omat kokemukset mittaamassa näiden sanojen merkityksiä.
Minulle vastuun kantaminen toisen puolesta ei ole mitenkään kunnioitettava teko.
Juu. Minulle taas välinpitämättömyys läsnäolevaa lasta kohtaan sen takia, ettei se ole olemalla vastuulla, ei ole kunnioitettavaa käytöstä. Mutta ehkä tuo on ihan hyvä tapa teidän perheessä, jos kerran miehesi on samanlainen.
En ole välinpitämätön. Kyllä minä juttelen, jos olen paikalla. Näen kyllä lapsen. Teen kyllä ruokaa kaikille.
Mutta en siivoa Miehen puolesta heidän jälkiään, jotta mies voi maata sohvalla. En pese pyykkiä Miehen puolesta, jotta mies voi lukea padia. En vie heitä puistoon, ja jätä miestä telkkaria katsomaan - se on miehen vastuulla viihdyttää heitä.
Olen tätä ennen elänyt 20 vuotta avioliitossa, jossa minä kannoin vastuun kaikesta. Jopa siitä, kun eksällä oli huono päivä, niin minä heti mietin, mitä olen tehnyt. Ei ikinä enää.
Eli aiemman elämän traumatisoimana siirrät ongelmat tähän nykyiseenkin perhe/parisuhteeseen?
Siirrän nykyiseen parisuhteeseeni opit. Ja juuri näiden oppien takia meidän uusperheessä ei ole mitään niitä uusperheiden ongelmia, joista aina puhutaan. Ei siis yhtään mitään.
Ei taida olla lämpöä, läheisyyttä, yhteiseen hiileen puhaltamistakaan...
Turhaan yrität provosoida...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan yhdessä, perhe on yksikkö, jo lain mukaan.
Ei silloin kuulu mitään jakoviivoja asetella, ihmeellistä touhua.
Jos toisella on 20 lasta ja toisella ei yhtään, voi sitä jossain tasata jos haluaa. Mut ei todellakaan missään jokapäiväisessä toiminnassa.
Uusperhe ei ole perhe. Se on kolhoosi tai kommuuni.
Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia toiselta puolisolta perheenä elämistä.
51
Minö en laske puolison onia lapsia perheeseen. Ei ole minun tehtäväni valmistaa ruokaa heille eikä pestä heidän pyykkiään. Se on puolison exän vastuu ruokkia, vaatetta ja hoitaa ne omat mukulansa.
Voi lapsiparkaa. Ei ole todellakaan tuulesta temmattu ne paha äitipuoli -tarinat.
Mitä pahaa tuossa on?
Isä hoitaa lapsensa ja on heidän kanssaan. Sehän on vain hyvä asia.
Ohis
Välinpitämätön ja suorastaan halveksuvalta kuulostava asenne lasta kohtaan, joka on itsestään riippumattomista syistä pakotettu jakamaan elämäänsä kyseisen henkilön kanssa.
En minä halveksi mieheni lapsia, mutta silti katson, että jos mies haluaa lapsiaan nähdä, niin hänen pitää itse hoitaa ja viihdyttää. Minä en ota niistä yhtään vastuuta. Eikä mieheni tarvitse kantaa vastuuta minun lapsistani.
Eipä tuo erityisen kunnioittavaltakaan kuulosta. Kaikilla tietysti omat kokemukset mittaamassa näiden sanojen merkityksiä.
Minulle vastuun kantaminen toisen puolesta ei ole mitenkään kunnioitettava teko.
Juu. Minulle taas välinpitämättömyys läsnäolevaa lasta kohtaan sen takia, ettei se ole olemalla vastuulla, ei ole kunnioitettavaa käytöstä. Mutta ehkä tuo on ihan hyvä tapa teidän perheessä, jos kerran miehesi on samanlainen.
En ole välinpitämätön. Kyllä minä juttelen, jos olen paikalla. Näen kyllä lapsen. Teen kyllä ruokaa kaikille.
Mutta en siivoa Miehen puolesta heidän jälkiään, jotta mies voi maata sohvalla. En pese pyykkiä Miehen puolesta, jotta mies voi lukea padia. En vie heitä puistoon, ja jätä miestä telkkaria katsomaan - se on miehen vastuulla viihdyttää heitä.
Olen tätä ennen elänyt 20 vuotta avioliitossa, jossa minä kannoin vastuun kaikesta. Jopa siitä, kun eksällä oli huono päivä, niin minä heti mietin, mitä olen tehnyt. Ei ikinä enää.
Eli aiemman elämän traumatisoimana siirrät ongelmat tähän nykyiseenkin perhe/parisuhteeseen?
Siirrän nykyiseen parisuhteeseeni opit. Ja juuri näiden oppien takia meidän uusperheessä ei ole mitään niitä uusperheiden ongelmia, joista aina puhutaan. Ei siis yhtään mitään.
Nähdäkseni teillä ei ole perhettä ollenkaan.
Ei olekaan. Sitä minä olen tässä ketjussa monta kertaa sanonut, että uusperhe ei ole perhe. Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia puolisolta perhe-elämää mikä ei hänelle kuulu, tai pakottaa lapset elämään asioita ”koska me olemme nyt perhe”. Tämä on kommuuni.
(Toinen asia on ne, joiden lapset ovat olleet hyvin, hyvin pieniä suhteen alkaessa).
Näköjään tähänkin on erilaisia tapoja suhtautua. Vaimoni lapset olivat 7 ja 9, kun kimppaan mentiin. Olen lapsia kohdellut kuin omiani. Olen istunut jäähalleissa toimitsijana, olen ollu koko päivän pelireissuilla viikonloppuisin, kuskaan harrastuksiin ja kavereille, teen ruokaa ja pesen pyykit. Komennan kun riehuvat eivätkä siivoa jälkiään. Toimin jonkinlaisena sovittelijana riidoissa. Eli käytännössä sitä samaa mitä tekisin, jos lapset olisivat omia. Ei meillä ole koskaan ollut mitään ongelmia. Itse ainakin olen nauttinut ajastani bonuslapsieni kanssa. Käydään jopa yhdessä matkoilla. Ei siinäkään kovin tarkkaan lasketa, että kuka maksaa mitäkin.
Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Pointti on, että vaatia ei saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miks rahaa pitää siirtää tililtä toiselle? Ei se summa siitä muutu.
Lapsille siirretään viikkorahaa. Jos joku mirs ehdottaisi siirtoa yhteiselle tilille, miettisin onko se päässy yläasteelta pois ;)
Perhe on yksikkö, jossa toimitaan yhdessä, joten kuluja ei voi miettiä sillä ajatuksella, että jokainen makkaraviipale laskutetaan sen mukaan kenen suuhun se menee. Jossain tilanteessa hyötyy toinen ja toisessa toinen vuosien varrella.
Tämän perusteella sanoisin, että asumiskulut puoliksi (kahden kaksion vuokralla/hinnalla saa jo ison perheasunnon). Ruokakulut puoliksi silloin, kun syödään kotona (perhepakkauksissa ostamalla ja isoja annoksia tekemällä ruoka on kuitenkin edullisempaa henkilöä kohden, kuin jos jokainen tekisi oman annoksen). Ravintolassa mies maksaa oman ja lasten osuuden, sinä omasi. Muuten sinä maksat omat kulusi (vaatteet, harrastukset....) ja mies omat ja lasten kulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kohta 15v on vielä vuoroviikottain isällään, yhteisiä lapsia ei meillä ole.
Ollaan jaettu sillä lailla, että ns. lapsiviikolla sekä ruokaostos- että ruoanlaittovastuu on mulla ja lapsettomana viikkona miehellä. Sama toimi silloinkin ihan hyvin, kun miehen lapsista toinen oli vielä saman katon alla. Molemmat maksaa omat menonsa ja mä lapsen hankinnat, mutta esim. perushygieniatarvikkeet ja muut käyttötavarat riippumatta siitä kenelle ne menee sitten sen piikkiin kumman viikolla niitä ostellaan. Pitkässä juoksussa ne tasaantuu aika hyvin kyllä. Asumiskulut menee puoliksi, bruttotulot suunnilleen samat
Ei kannata ilosesti maksella kaikkia laskuja. Jossain vaiheessa se rupee v*tuttamaan. Unohtuu perhe ja yhteiset päämäärät, kun kaikki kaatuu vain yhden niskaan. Perheestä tulee taakka, jos vain yksi yrittää.
Mä ajattelen asiaa siltä kannalta, kuinka moneen lapseen mulla on varaa. Jos miehelläni olisi ollut kaksi lasta entuudestaan ja mun olisi pitänyt osallistua tasapuolisesti heidän elatukseensa, mulla ei olisi ollut varaa yhteenkään omaan lapseen. On tietysti hienoa, jos on niin suurituloinen, että pystyy elättämään sekä omia että toisen lapsia. Itse kuitenkin katson, että jos toisella on jo lapsia, näillä lapsilla on myös toinen vanhempi, joka osallistuu elatukseen. Ei siis tarvita kolmea vanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tuo ruoat ja muut asumiskulut on se mikä mietityttää. Puolet nelihenkisen perheen kuluista on aika paljon enemmän kuin yhden henkilön kulut vaikka lapset onkin vaan puolet ajasta. Ei ole tarkoitus alkaa kuitteja laskemaan, mutta luulen, että pidemmän päälle alkaisi tympiä, jos kaikki menisi vaan suvereenisti puoliksi. Esim sähkö- yms laskut nousee tosi paljon, kun asunnon pitää olla niin paljon isompi..
Ap
No niin no, sellaista se vaan on, jos enemmän väkeä tulee. Nousisihan teillä kulut myös yhteisen lapsen myötä, jos sellainen tulisi.
Toki te voitte vaikka kämpän hankkia niin, että sinä omistat vain neljäsosan ja siten myös hoidat vain neljäsosan kuluista. Mutta silloin myös erossa tai kuolemantapauksessa olet heikommassa asemassa. Vuokralla tilanne on selkeämpi, vuokran voi jakaa esim tarvittavien huoneiden suhteessa.
Miten niin ap olisi heikommassa asemassa eron tai kuolemantapauksen suhteen?
Jos omistaa neljänneksen niin saa erossa neljänneksen (jos on avioehto), sehän on selvä. Ap voi esim. sijoittaa sen "toisen neljänneksen" johonkin muuhun omaan juttuun. Jos ero tulee, niin helpompihan se on miehellekin ostaa vaimo ulos maksamalla neljännes talosta.
Niin, jos hän sen johonkin sijoittaa tai säästää, olettaen että on ns ylimääräistä. Aika monella vaan kaikki menee mikä tulee, ellei sitä ole ns "pakko" säästää vaikkapa asuntolainan muodossa.
No, se on sitten omaa tyhmyyttä.
Tyhmyyttä johon suurin osa suomalaisista sortuu. Ne prosentit, jotka säännöllisesti tuloistaan sijoittavat (esim rahastoihin, osakkeisiin, asuntoihin pl. oma asunto) ovat Suomessa kohtalaisen pieniä. Arviolta 25% kotitalouksista sijoittaa edes kohtalaisen säännöllisesti, satunnaisia perittyjä tms osakkeita ei lasketa. Ruotsissa lukemat ovat jossain noin 80% tienoilla.
Ruotsalaiset elää muutenkin ihan erilaisessa liitossa pankkiensa kanssa, kuin suomalaiset. Täällä on esimerkiksi tavoitteena (ja vaatimuksena) maksaa talolaina pois elinaikanaan, kun taas ruotsissa mennään minimilyhennyksillä ja käytetään palkka hurvitteluun (ja esim sijoittamiseen). Onko se sitten hyvä vai huono, en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutaan yhdessä, perhe on yksikkö, jo lain mukaan.
Ei silloin kuulu mitään jakoviivoja asetella, ihmeellistä touhua.
Jos toisella on 20 lasta ja toisella ei yhtään, voi sitä jossain tasata jos haluaa. Mut ei todellakaan missään jokapäiväisessä toiminnassa.
Uusperhe ei ole perhe. Se on kolhoosi tai kommuuni.
Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia toiselta puolisolta perheenä elämistä.
51
Minö en laske puolison onia lapsia perheeseen. Ei ole minun tehtäväni valmistaa ruokaa heille eikä pestä heidän pyykkiään. Se on puolison exän vastuu ruokkia, vaatetta ja hoitaa ne omat mukulansa.
Voi lapsiparkaa. Ei ole todellakaan tuulesta temmattu ne paha äitipuoli -tarinat.
Mitä pahaa tuossa on?
Isä hoitaa lapsensa ja on heidän kanssaan. Sehän on vain hyvä asia.
Ohis
Välinpitämätön ja suorastaan halveksuvalta kuulostava asenne lasta kohtaan, joka on itsestään riippumattomista syistä pakotettu jakamaan elämäänsä kyseisen henkilön kanssa.
En minä halveksi mieheni lapsia, mutta silti katson, että jos mies haluaa lapsiaan nähdä, niin hänen pitää itse hoitaa ja viihdyttää. Minä en ota niistä yhtään vastuuta. Eikä mieheni tarvitse kantaa vastuuta minun lapsistani.
Eipä tuo erityisen kunnioittavaltakaan kuulosta. Kaikilla tietysti omat kokemukset mittaamassa näiden sanojen merkityksiä.
Minulle vastuun kantaminen toisen puolesta ei ole mitenkään kunnioitettava teko.
Juu. Minulle taas välinpitämättömyys läsnäolevaa lasta kohtaan sen takia, ettei se ole olemalla vastuulla, ei ole kunnioitettavaa käytöstä. Mutta ehkä tuo on ihan hyvä tapa teidän perheessä, jos kerran miehesi on samanlainen.
En ole välinpitämätön. Kyllä minä juttelen, jos olen paikalla. Näen kyllä lapsen. Teen kyllä ruokaa kaikille.
Mutta en siivoa Miehen puolesta heidän jälkiään, jotta mies voi maata sohvalla. En pese pyykkiä Miehen puolesta, jotta mies voi lukea padia. En vie heitä puistoon, ja jätä miestä telkkaria katsomaan - se on miehen vastuulla viihdyttää heitä.
Olen tätä ennen elänyt 20 vuotta avioliitossa, jossa minä kannoin vastuun kaikesta. Jopa siitä, kun eksällä oli huono päivä, niin minä heti mietin, mitä olen tehnyt. Ei ikinä enää.
Eli aiemman elämän traumatisoimana siirrät ongelmat tähän nykyiseenkin perhe/parisuhteeseen?
Siirrän nykyiseen parisuhteeseeni opit. Ja juuri näiden oppien takia meidän uusperheessä ei ole mitään niitä uusperheiden ongelmia, joista aina puhutaan. Ei siis yhtään mitään.
Nähdäkseni teillä ei ole perhettä ollenkaan.
Ei olekaan. Sitä minä olen tässä ketjussa monta kertaa sanonut, että uusperhe ei ole perhe. Varmin tapa tappaa uusperhe on alkaa vaatia puolisolta perhe-elämää mikä ei hänelle kuulu, tai pakottaa lapset elämään asioita ”koska me olemme nyt perhe”. Tämä on kommuuni.
(Toinen asia on ne, joiden lapset ovat olleet hyvin, hyvin pieniä suhteen alkaessa).
Näköjään tähänkin on erilaisia tapoja suhtautua. Vaimoni lapset olivat 7 ja 9, kun kimppaan mentiin. Olen lapsia kohdellut kuin omiani. Olen istunut jäähalleissa toimitsijana, olen ollu koko päivän pelireissuilla viikonloppuisin, kuskaan harrastuksiin ja kavereille, teen ruokaa ja pesen pyykit. Komennan kun riehuvat eivätkä siivoa jälkiään. Toimin jonkinlaisena sovittelijana riidoissa. Eli käytännössä sitä samaa mitä tekisin, jos lapset olisivat omia. Ei meillä ole koskaan ollut mitään ongelmia. Itse ainakin olen nauttinut ajastani bonuslapsieni kanssa. Käydään jopa yhdessä matkoilla. Ei siinäkään kovin tarkkaan lasketa, että kuka maksaa mitäkin.
Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Pointti on, että vaatia ei saa.
Tämä kuulostaa hyvältä. Musta on tosi outoa, miten vanhemmat (isät tai äidit) valitsevat kumppaneikseen sellaisia tyyppejä, jotka lähtevät kilpailemaan lasten kanssa huomiosta, sen sijaan että toimisivat heille aikuisen roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehellä on yksi lapsi (8v), yhteinen tulossa. Yhdessä asuttu 3v, miehen lapsi on meillä pitkän viikonlopun joka toinen vkl.
Asumiskulut on jaettu tasan alusta alkaen. Asunto on puoliksi kummankin nimissä, vaikka miehen lasta varten hankittiin oma huone. Jatkossa pohdintaan tulee vaihdetaanko isompaan, jakavatko vauva ja isompi huoneen vai mitä tehdään. Onneksi tässä nyt on vielä pari vuotta aikaa pohtia, kun vauva kuitenkin aluksi on meidän huoneessa.
Ruoka ostetaan yhteiseltä taloustililtä, jonne kumpikin laittaa 60% nettotuloistaan. Samoin laskut, laina, matkat, yhteiset hankinnat, jos pitää miehen lapselle jotain hankkia jne. Mies maksaa elatusmaksua omista rahoistaan. Minulla on tällä hetkellä paremmat tulot kuin miehellä, mutta tilanne on vaihdellut liittomme aikana ja äitiyslomalla taas asetelma kääntyy, saati jos hoitovapaata jompikumpi pitää.
Minusta homma toimii näin ja kaikenkaikkiaan on ihan hassua mielestäni, jos parisuhteessa kovin tiukkaan on omat rahat.
Jotain tällaista suosittelen aloittajankin tapauksessa. Tottakai kannattaa pohtia kuinka suuri ylimääräinen tilantarve on kahden lapsen vuoksi, riittääkö esim yksi jaettu huone. Ja jos rasitus olisi ihan kohtuuton, sitten ehkä sopia että mies maksaa esimerkiksi 2/3 asumiskuluista.
Mutta kun ne tilanteet voivat vaihdella. Tulee sairautta, työttömyyttä, palkankorotuksia, opiskelupätkää (myös miehen exän tilanne voi muuttua) ja liitossa kuitenkin on tarkoitus sitä toista kannatella huonoina aikoina. Ap:n tapauksessa miehen mukana tulevat ne lapsetkin ja jos miehen tai hänen exänsä tilanne menee taloudellisesti heikommaksi, kohtuuden nimissä hyvä puoliso paikkaa tilannetta. Samaa varmasti ap voi olettaa mieheltään tai ainakin pitäisi voida.
Lapset myös kasvavat, ja vaativat enemmän ja enemmän taloudellista panostusta. Tulee lukion kuluja, ehkä mopokorttia, mopoa, kalliita leirejä, harrastuskulut nousevat, lapset syövät enemmän, vaatteet muodostuvat kovin tärkeiksi, ... katsotaanko sellaisessa tilanteessa sivusta, kun puolisolla on tiukempaa lasten elättäminen? Itse en katsoisi, vaan osallistuisin sen mukaan, miten kohtuullisesti voisin.
Ja teille voi tulla niitä yhteisiäkin lapsia, jotka keikauttavat taas asetelmaa...
Eli oikeasti, en lähtisi kovin tiukkoja rajoja tekemään. Huolehtisin, että saan jonkin verran omia säästöjä, mutta muuten osallistuisin kyllä normaalin arjen pyörittämiseen tasavertaisesti.
Mutta kun niitä ruokakuluja ei oikeasti voi suhteuttaa!
Voi yrittää..mutta muuttuvia tekijöitä on niin paljon ettei siinä kukaan pysy perässä. Ellei sitten kaikilla ole oma hylly jääkaapissa;)
Mut onkobse sitten elämää mitä haluaa? Ei minulle ainakaan.