Vaatiiko elämästä selviäminen teiltä ihan jatkuvaa itsenne pakottamista?

Suosittelen tekemään nollauksen, ja karsimaan hetkeksi kaikki asiat elämästäsi mitkä eivät oikeasti ole aivan pakollista, vaikka tietäisitkin niiden olevan "järkeviä" tapoja. Osta kaupasta mitä haluat, älä lähde lenkille jos ei kiinnosta, syö vaikka täytekakkua olkkarin lattialla likaisissa pikkuhousuissa jos siltä tuntuu. Ja tee itsellesi selväksi että toimit näin koska itse olet niin päättänyt, etkä sen vuoksi ettet enää "jaksa" tai olet "luovuttanut". 

Samalla voisit alkaa listata asioita joista oikeasti nautit, sekä pienistä että suurista. Pyri tekemään mahdollisimman paljon niitä asioita joista pidät, siinä muodossa kun se on nykyisessä elämäntilanteessasi mahdollista. Tee vaikka jotain vähän hulluakin ja eriskummallista. 

Tulet huomaamaan, että moni asia jonka kuvittelet olevan "pakollista" ei sitä olekaan, ja toisaalta saatatkin alkaa ikävöidä asioita jotka aina olet mieltänyt pakkopullaksi. Tämän kautta pystyt hahmottamaan elämääsi uudella tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Kuuluuko elämän olla tällaista? Tuntuuko teistä muista siltä että joudutte vaan pakottamistanne pakottamaan että pärjäätte? Vai onko minussa joku valuvika?

Tuntuu. Tuntuu juuri siltä että aina mun pitää, en saa edes. Juuri tältä: https://www.youtube.com/watch?v=ePhjs-3q068

.

Tuntuu. Henkisesti ja fyysisesti pakotan itseni sängystä ylös ja suoriutumaan päivästä. Jos en pakottaisi ja odottaisin hetkeä, jolloin tekee oikein mieli tehdä jotain ilman pakotusta, en poistuisi sängystä. Tätä ollut jo teini-iästä asti.

Onko AP sun tilanne enemmän henkistä vai fyysistä vai molempia?

Fyysinen väsymyskin, esim. sairaudesta johtuva, voi aiheuttaa sitä että ei jaksaisi pyörittää arjen rutiineja ja silloin joutuu pakottamaan itsensä. Minusta juuri rutiinit tuntuvat erityisen uuvuttavilta, kun olen väsynyt, vaikka luulisi niiden hoituvan automaattisesti.

Ap:lla on kyse varmaan siitä lapsuudenkodissa sisäistetystä mallista.

Mulla on aina ollut noin. En ole mm. lisääntynytkään siitä syystä, että en millään jaksaisi työelämään liittyvien pakkojen päälle vielä lasten hoitoon liittyviä pakkoja. 

Ja minä en vaadi itseltäni mitään ylettömiä enkä ole perfektionisti. Mutta sen normaalinkin tekeminen, eli että jaksaa käydä töissä, siivota välillä, pestä astiat ja pyykit, ulkoiluttaa koiran, on sellaista että koko ajan on pakotettava itseään , taisteltava sellaista laiskuutta vastaan joka sanoo että anna olla vaan, anna työpaikan mennä, anna kodin läävittyä, ja kai se koirakin nyt tänään pärjää ilman lenkkiä.

Mitä sitten tapahtuu jos on mahdollista olla ilman suorituspakkoa? Olen tätäkin päässyt kokeilemaan, tietysti kesälomalla mutta myös pidettyäni vuorotteluvapaan nelikymppisenä. No: pitkästyn ja passivoidun edelleen. Alan juopotella tylsyyteen. En halua tehdä mitään mikä vaatii mihinkään lähtemistä tai fyysistä liikettä, joten nukun pitkälle päivään, tissuttelen vaan. Eli suo siellä, vetelä täällä: itsensä pakottaminen kaikkeen stressaa, mutta jos en pakota, menen ihan holtittomaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilepa joskus vapaa-ajalla mitä tapahtuu jos ei pinnistä. Mene vaikka nurmikolle makaamaan ja tuijota taivasta valmiina ihmettelemään kun se putoaa niskaan. Sillä putoaahan se, kun et pingota.

Höh, kokeiltu on. Viikolla saatan hölläillä ei niin pakollisissa hommissa ja siitä kiitoksena koko viikonloppu menee hirveässä paniikissa; ruoka loppu, vessapaperia viimeinen rulla, kaikki vaatteett paskasena, tankki tyhjä, laskuissa paukkuu eräpäivät, wilma viestien lukeminen ja vastaukset, kone kaupalla tiskiä jne. Pahimmassa tapauksessa siihen vielä viikonloppu vieraita tulossa. Ja liikkuakin pitäisi. Nautippa siinä sitten vapaasta.

Veikkaan että viimeistään keski-iässä tulee kriisi ja alat kapinoida sisäistä suorittajaasi vastaan. Ehkä sitten löydät itsesi. Sinulla on ns. kiltin tytön syndrooma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilepa joskus vapaa-ajalla mitä tapahtuu jos ei pinnistä. Mene vaikka nurmikolle makaamaan ja tuijota taivasta valmiina ihmettelemään kun se putoaa niskaan. Sillä putoaahan se, kun et pingota.

Höh, kokeiltu on. Viikolla saatan hölläillä ei niin pakollisissa hommissa ja siitä kiitoksena koko viikonloppu menee hirveässä paniikissa; ruoka loppu, vessapaperia viimeinen rulla, kaikki vaatteett paskasena, tankki tyhjä, laskuissa paukkuu eräpäivät, wilma viestien lukeminen ja vastaukset, kone kaupalla tiskiä jne. Pahimmassa tapauksessa siihen vielä viikonloppu vieraita tulossa. Ja liikkuakin pitäisi. Nautippa siinä sitten vapaasta.

Miksi kutsut vieraita vielä tuohon? Relaa.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilepa joskus vapaa-ajalla mitä tapahtuu jos ei pinnistä. Mene vaikka nurmikolle makaamaan ja tuijota taivasta valmiina ihmettelemään kun se putoaa niskaan. Sillä putoaahan se, kun et pingota.

Täällä eräs toinen joka joutuu pakottamaan itsensä kaikkeen, ja olen kokeillut tuota - itse asiassa kokeilen sitä aina kun vaan elämä antaa mahdollisuuden eikä ole mitään pakollista hoidettavaa.

Mulla lopputulos on, että se on päivän kivaa, ehkä jopa viikon, mutta sen jälkeen minusta tulee aina vaan uneliaampi, saamattomampi, tyytymättömämpi ja välinpitämättömämpi. Esim. olen rennolla jaksolla ottanut likapyykkikorista likaisia alushousuja uudestaan käyttöön, kun en ole viitsinyt pestä pyykkiä, eikä ne nyt minun nenään miltään haissutkaan. Tai antanut koiranpennun pissojen olla lattioilla niin kauan että parketti on alkanut turvota.

Minulla tuo johtui sairaudesta, joka aiheuttaa kovaa uupumusta. No eipä se tieto kauheasti auta, kun ei ole kummoisia hoitokeinoja ja uupumusta ei voi juuri lievittää, joten edelleen on pakko pakottaa itseäni aivan kaikkeen mikä vaatii lihasten liikuttamista.

Halusin vaan tuoda tämän näkökulman tänne. Varsinkin jos oire alkaa ihan yhtäkkiä niin taustalla voi hyvinkin olla jokin fyysinen sairaus.

Ei aina mutta usein. Aamulla ajoissa herääminen ja kotityöt ovat pahimpia, vastenmielisiä molemmat mutta pakko tehdä. Tai voisin tietty nukkua pitkään, mutta sitten saisin potkut... Tai olla tekemättä kotitöitä, mutta sitten eläisin paskaläävässä ja kulkisin likaisissa vaatteissa. Näitä ajatellen saan itseni tekemään nämä ärsyttävätkin hommat.

Mä en saa opiskeluja hoidettua, en sitten millään. Jo kaksi amk-tutkintoa jäänyt kesken. Olen melkein 30. Luultavasti mulla on jotain mielenterveyden häikkää tai en tiedä voisiko olla adhd mutta en ole saanut aikaiseksi käydä tästä missään tutkimuksissa. Välillä kyllä muutenkin sellaisia päiviä, että tekisi mieli vaan nukkua. Sitten toisaalta taas innostun välillä jostain tietystä asiasta hyvinkin paljon ja lähden sitä suurella innolla toteuttamaan mutta into myös laantuu melko nopeasti ja tilalle tulee kohta taas joku uusi asia. On myös vaikea tarttua toimeen jossain arkisissa asioissa, kuten imurointi tai pyykin pesu. Hävettää kun sukulaiset aina nähdessä kysyvät, koska valmistun ja kiertelen jotain epämääräistä. Eivät siis tiedä, että mun opiskeluoikeuteni päättyi jouluna tähän viimeisimpäänkin tutkintoon. En tiedä, saako sitä edes palautettua, kun 4,5 vuoden aikana sain vain 1,5 vuoden edestä opintopisteitä. Kävin kyllä lähes kaikki kurssit periaatteessa mutta kaikissa, joissa oli isompia kirjallisia töitä, niin en jaksanut niitä tehdä. Lisäksi puuttuu harjoittelut ja oppari.

Ei tavallinen elämä niin kauheen innostuttavaa olekaan, paitsi jos sattuu olemaan ihme intoilijapersoona. Innostun satunnaisesti joistain projekteista, muuten kaikki on sitä samaa junnausta. Itseään ei voi teennäisesti innostuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en saa opiskeluja hoidettua, en sitten millään. Jo kaksi amk-tutkintoa jäänyt kesken. Olen melkein 30. Luultavasti mulla on jotain mielenterveyden häikkää tai en tiedä voisiko olla adhd mutta en ole saanut aikaiseksi käydä tästä missään tutkimuksissa. Välillä kyllä muutenkin sellaisia päiviä, että tekisi mieli vaan nukkua. Sitten toisaalta taas innostun välillä jostain tietystä asiasta hyvinkin paljon ja lähden sitä suurella innolla toteuttamaan mutta into myös laantuu melko nopeasti ja tilalle tulee kohta taas joku uusi asia. On myös vaikea tarttua toimeen jossain arkisissa asioissa, kuten imurointi tai pyykin pesu. Hävettää kun sukulaiset aina nähdessä kysyvät, koska valmistun ja kiertelen jotain epämääräistä. Eivät siis tiedä, että mun opiskeluoikeuteni päättyi jouluna tähän viimeisimpäänkin tutkintoon. En tiedä, saako sitä edes palautettua, kun 4,5 vuoden aikana sain vain 1,5 vuoden edestä opintopisteitä. Kävin kyllä lähes kaikki kurssit periaatteessa mutta kaikissa, joissa oli isompia kirjallisia töitä, niin en jaksanut niitä tehdä. Lisäksi puuttuu harjoittelut ja oppari.

Meillä tällaisillakin on toivoa :) Olin samanlainen ja jätin kesken sekä yliopisto-opinnot, että amk-opinnot terveydenhuoltoalalle sen jälkeen. En vaan saanut aikaiseksi millään opiskella ja lukea, lykkäsin ja lykkäsi aloittamista, en viitsinyt tehdä asioita mitä olisi pitänyt. Toisaalta halusin, mutta en vaan saanut aikaiseksi. 

No, pääsin kuitenkin sen alan töihin mitä olin opiskellut yliopistolla, kun alalla kova tekijäpula oli. 10 ekaa vuotta töissäkin oli helvettiä. Varsinkin uuden opettelun tarve aiheutti halua paeta, lykätä aloittamista jne. Niinpä viivyttelin kaikkea ja sitten lopulta repäisin hommat jotenkin juuri ennen deadlineä valmiiksi, jotenkuten (eihän se laatu voi kummoinen olla jos tekee parissa päivässä useamman viikon työt). 

Mutta noin nelikymppisenä jostain syystä, ilman mitään ihmeempää tapahtumaa, terapiaa, lääkettä tms aloin pystyä pakottamaan itseni tarttumaan toimeen. En yhtään vieläkään tiedä mikä muuttui, kun ennenkin olin miljoona kertaa yrittänyt juuri sitä, että voisin sanoa vaan itselleni että kitinä pois ja hommaa tekemään. Mutta yhtäkkiä se alkoi onnistua eikä minulla ole enää oikeastaan ollenkaan tuota viivyttely ja välttelyongelmaa hoidettavien asioiden suhteen.

Ei ole valuvika ap, et vaan tee asioita, joista pidät. Et ole vielä oppinut kysymään itseltäsi mitä oikeasti haluat.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole valuvika ap, et vaan tee asioita, joista pidät. Et ole vielä oppinut kysymään itseltäsi mitä oikeasti haluat.

En ole ap vaan toinen tänne vastannut, mutta luulen, että valitettavasti meille kaikille ei OLE sellaisia asioita. Itse olen yrittänyt oikein aktiivisesti niitä etsiä, mutta olen todennut että minulla on vain 3 asiaa joista pidän oikeasti itsessään: syöminen, nukkuminen ja alkoholin juominen. Kaikkeen muuhun itseni pitää pakottaa.