6v naimisissa ja tuntuu että haluamme eri asioita

Meillä on tuttavapariskunta jossa mies haluaa reissata jatkuvasti. Varsinkin trendikäs reppureissaaminen Kaakkois-Aasiassa kiinnostaa kun taas naista ei todellakaan kiinnosta. Niinpä mies reppureissailee lomat yksinään ja avokki lomailee kotona.

Välillä käyvät ulkomaanreissuilla kohteissa joka kiinnostaa molempia.

Tehkää kakaroita niin ei ketään liiku minnekään.

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä muuten on hyvä parisuhde ja rakastatte toisianne, niin ei tuo minusta ole todellakaan mikään syy eroon. Teidän pitäisi vaan saada käytyä kunnon keskustelut aiheesta, niin että pystyisitte molemmat aidosti ymmärtämään toisen tarpeet ja kokemukset asiasta. Lisäksi toisen osapuolen tarpeet tulee hyväksyä ehdoitta. Ehdottaisin teille perhe/parisuhdeneuvontaa tai terapiaa asian käsittelyn avuksi. Se auttaa, että on joku kolmas osapuoli kuuntelemassa, tekemässä huonioita ja johdattelemassa keskustelua. Jos sen avulla saisitte välinne selvitettyä asiassa, niin se vaivannäkö ja mahdollinen taloudellinen menetys todellakin maksaisi itsensä takaisin parantuneena elämänlaatuna.

Ja ihan oikeasti, haluaisin nähdä sen pariskunnan, jolla ei mitään vastaavanlaisia ongelmia ole. Lähipiirissäni on monta tosi pitkään yhdessä ollutta, kuitenkin nuorta ja ehdottomasti onnellista pariskuntaa. Valehtelematta kaikki ovat joutuneet käymään samankaltaisia ristiriitoja läpi. Ristiriidat vaan kuuluvat parisuhteisiin, varsinkin kun ollaan oltu yhdessä pitempään. Mutta toisaalta ristiriitatilanteissa kummankin on mahdollista kasvaa ja kehittyä ihmisenä.

Ei ole hyvä parisuhde jos arvomaailma ja halut eroavat noin paljon toisistaan.Tuo on lähinnä kämppäkaveruutta, ei mikään parisuhde eikä missään tapauksessa hyvä parisuhde. Luetun ymmärtäminen hoi! Eihän noilla ole mitään yhteistä.

No onhan niillä jopa yhteinen harrastuskin kun käyvät yhdessä salilla 3 kert/vko. Jos toinen on superaktiivinen ja toinen ei niin ei se tarkoita että pitää erota vaan pitää ottaa se rauhallisempikin huomioon ja antaa tilaa. Nyt vaimon halut ja tarpeet saa kaiken tilan ja huomion. Mies kun oppii pitämään puolensa niin hyvä tulee ellei vaimo ole sitten liian lapsellinen ja haluaa jatkossakin yksin määrätä.

En minäkään harrasta miehen kanssa yhdessä muuta kuin ruuanlaittoa, viininlipitystä ja seksiä :)

Mies on sosiaalisempi ja aktiivisempi kuin minä niin hän pörrää omissa menoissaan kun minä kotoilen kaikessa rauhassa. Välillä lähden mukaankin.

Mies taas ei ole niin innostunut matkustamisesta toisin kuin minä kotoilun vastapainoksi mutta lähtee minun milelikseni mukaan. Tosin yhdessä sovitaan minne mennään ja koska. 

Ollaan kuitenkin hyvä tiimi koska otetaan toisemme huomioon, rakastetaan ja arvostetaan toisiamme.

Mitä ajatuksia nämä vastaukset herättää ap?

Suhteen alussa on aina tietynlainen esitys päällä, enkä tarkoita nyt suoraa valehtelua että "minäkin tykkään käydä lenkkeilemässä ja museoissa" kun todellisuudessa syö kotona makkaraa sekä vihaa historiaa ja taidetta, vaan sitä että ihminen panostaa suhteeseen ihan eri tavalla ja esittää että on enemmän kun todellisuudessa onkaan. Puolentoista vuoden jälkeen suhteeseen iskee arki ja sitten totuus paljastuu.

Kriisi tulee 3-4v kohdalla ja toinen kriisi n. 7v kohdalla. Näin opin keskustelussa.

Meillä ei ole ollut mitään 3v ja 7v kriisejä. Mutta kumikaan ei kyllä esittänyt mitään muuta kuin oli. Ja se olisi ollut aika hankalaa kun tunsimme toisemme 3 vuotta ennen kuin meistä tuli pari. Niin ihan olisi ollut turha vetää roolipelejä. Esim. mies oli jalkapallo"hullu" ja minua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Juu en alkanut tykkäämään jalkapallosta.

Nyt kun yhdessä on oltu 27 vuotta niin olemme toki kumpikin muuttuneet tai seura on tehnyt kaltaisekseen.

Mies oli nuorempana hiljainen ja nyt välillä puhuu kuin papupata. Minä olen taas hiljentynyt...en jaksa koko ajan höpöttää. Olen kaikin tavoin rauhallisempi kuin ennen ja varmaan tylsempikin mutta yhä tuo mies rakastaa. Ja minä häntä.

Kiitos vastauksista.

Tosiaan kuten aloituksessa sanoin, vaimo on nyt sanonut avoimesti minulle että sanoisin suoraan jos jokin ei kiinnosta. Hän sanoi ettei halua olla mikään pelottava pirttihirmu joka pakottaa minut tekemään aktiivisuussuunnitelmia väkisin. Hänen mukaansa on ollut ärsyyntynyt koska tuntui että feikkaan ja sitten häntä ”syytetään” jos minulla on pakotettu olo ja se näkyy päälle.

Koitan tätä rehellisyys-lähestymistapaa, tietysti pitäen balanssia sen kanssa että myös vaimon kanssa teen asioita.

Toisaalta ymmärrän myös kommentteja joissa sanotaan että meiltä puuttuu yhteistä elämänkatsomusta, näyttäähän tuo olevan totta osittain ainakin. Mutta jos kerran muillakin (kommenteissa) on avioliittoja joissa voidaan löytää tuo balanssi rauhallisemman tahdin henkilön ja aktiivisemman henkilön kanssa, pitäisi meidänkin siihen kyetä.

Ap

Vapaus tehdä omia juttuja on tosi tärkeää parisuhteessa- olisi kauheaa jos mies vaatisi minua lätkämatsiin tai sotaelokuvaa katsomaan leffaan. Usein parisuhteen alun symbioosivaiheessa tehdään useimmat asiat yhdessä. Sen purkautuminen voi aiheuttaa kipuilua kun ei ollakaan enää majakka ja perävaunu.

Silti yhdessä tekemiselläkin on tärkeä arvonsa suhdetta virkistävänä juttuna ja kumpikin voisi suostua tekemään neutraaleja juttuja toisen mieliksi. Lähdetään ulos pirtistä ulkoilemaan, ostarille syömään jne. Ja sitten toisen mieliksi koti-ilta.

Vierailija kirjoitti:

Vapaus tehdä omia juttuja on tosi tärkeää parisuhteessa- olisi kauheaa jos mies vaatisi minua lätkämatsiin tai sotaelokuvaa katsomaan leffaan. Usein parisuhteen alun symbioosivaiheessa tehdään useimmat asiat yhdessä. Sen purkautuminen voi aiheuttaa kipuilua kun ei ollakaan enää majakka ja perävaunu.

Silti yhdessä tekemiselläkin on tärkeä arvonsa suhdetta virkistävänä juttuna ja kumpikin voisi suostua tekemään neutraaleja juttuja toisen mieliksi. Lähdetään ulos pirtistä ulkoilemaan, ostarille syömään jne. Ja sitten toisen mieliksi koti-ilta.

Juu. Meidän tapauksessa vaimo ei siis missään nimessä yritä estää minua tekemästä "omia juttujani" sinällään, kunhan ne ovat jonkinlaista aktiivisuutta. Ongelma on siinä että minulle "omat jutut" joskus tarkoittaa sitä etten halua tehdä yhtään mitään. Vaikka en hänen kanssaan päivää viettäisikään, haluaisi että herään aika aikaisin, lähden ulos tekemään jotain. Eli jos hän kysyisi minulta "mitäs ajattelit tehdä tänään?" ja vastaisin vaan "en oo ajatellut vielä" hän ärsyyntyisi tästä aika varmuudella, koska hänelle se näyttäisi että aion vaan oleskella kotona päivän.

Yhdessä teemme kyllä paljonkin asioita jo. Esim. syömme joka ikinen aamu ja ilta yhdessä kotona tai ulkona myöskin. Käymme salilla yhdessä 3x viikossa. Minä laitan ruokaa monena päivänä viikosta meille. 

31 siis ap.

Exäni oli juuri tälläinen. Reissasin ulkomailla ja missä ikinä halusikin häne kanssaan, mutta valitusta tuli siitä että en aktiivisesti miettinyt että mitä seuraavaksi voisimme tehdä. Valitusta tuli myös siitä jos erehdyin nukkumaan liian pitkään ja/tai siitä että en tehnyt tarpeeksi asioita elämässäni. 

Erohan siitä ennenpitkää tuli. Nyt olen yhtä "passiivisen" kumppanin kanssa, ja meikä on se aktiivisempi osapuoli miettimään mitä kaikkea tehtäisiin. Otan kuitenkin kumppanin toiveet huomioon ja teemme yhdessä vain sellaisia asioita joista kumpikin on edes jollain tasolla innostunut.

Älä mene "sunk cost fallacy" halpaan, valitettavasti vaimosi ei kuulosta siltä että häntä kannattaisi yrittää miellyttää, ja muutosta tähän tilanteeseen on turha odottaa. Hän ei tule koskaan ymmärtämään kaltaisiamme.

Sympatiani ovat puolellasi, ap! Kuulostaa siltä, että kumppanisi ei ymmärrä erilaisia tarpeitasi, vaan pitää niitä laiskuutena tai muuna epätoivottavana. Yritä lempeästi mutta tiukasti kertoa ja selittää hänelle, mistä sinä nautit ja haaveilet, ja millaista rentoutumista tarvitset.

Itse olen nainen ja enimmäkseen haluan olla kotona. Laitan ruokaa ja luen, harrastan intohimoisesti musiikkia. Mies tykkää herätä aikaisin, pörrätä koko päivän kaupungilla tai luontoretkillä, ja lähteä vielä illalla baariin. En jaksaisi kolmasosaakaan siitä mitä hän tekee. Toki nähdään ystäviä myös yhdessä ja meillä on yhteinen harrastus, jonka tiimoilta olemme aina kaksin. Omia ystäviä ja menoja on myös molemmilla.

Onneksi mies ymmärtää minun latautumisen tarpeeni ja minä hänen liikkuvaisen luonteensa. Hän ei pysty olemaan pitkään kotosalla, vaan menee aivan kierroksille jos ei pääse ulos. Minä taas en halua yleensä lähteä minnekään enkä pidä erityisemmin liikunnasta.

Ei tunnu yhtään siltä, että "arvomme ovat erilaiset" tai että "emme tee riittävästi yhdessä". Mehään teemme asioita ihan valtavasti yhdessä! Ehdottomasti olemme toistemme läheisimmät ihmiset ja tunnemme toisemme läpikotaisin (yhdessä noin 17 vuotta).

Me olemme löytäneet tavan kunnioittaa ja tukea toistemme erilaisuutta. Ei tarvitse riidellä, loukkaantua eikä mököttää. Tärkeä on ymmärtää toisen tarpeet ja arvostaa toista, ja arvostaa myös itseään. Omaa itseä pitää kuulostella ja pitää rajat. Joskus voi tehdä asioita vain toisen mieliksi, mutta tapaa tai itsestäänselvyyttä ei kannata siitä luoda.