Vaimo on raskaana ja täysin eri ihminen kuin enne raskautta
Otsikossa tuo oleellisin tulikin. Eli vaimo on toivotusti raskaana. En vaan olisi kuvitellut tämän olevan tällaista, enkä edes tiedä onko tämä normaalia.
Ennen raskautta vaimo oli sosiaalinen, energinen, iloinen, urheili monta kertaa viikossa ja seksikin maittoi. Nyt tuntuu kuin tuo nainen olisi muisto vain. Ymmärrän että alkuun ei energiaa riittänyt ja mielikin oli maassa, kun hän oksensi lähes kokoajan ekat kolme kuukautta.Ei oksenna enää, mutta on vaan väsynyt ja itkuinen kokoajan. Mieli heittelee vuoristorataa ja minä saan kaiken paskan niskaani. Ei ihminen voi olla noin jumalattoman väsynyt ja saamaton kokoajan: Nuokkuu sohvalla, eikä jaksa kotitöiden lisäksi tehdä yhtään mitään. Ei tule mukaan sosiaalisiin tapahtumiin, ei käy tapaamassa ystäviään. Kun tulee töistä kotiin, rösähtää sohvalle. Ikää vaimolla 36 vuotta, voiko tämä vaikuttaa? Syyt siihen ettei lähde urheilemaan tuntuvat jotenkin tekosyiltä: tietysti väsymys ykkössyynä aina, mutta milloin ei väsytä on kipuja nivusissa, tai hermosärkyä jalassa nesteenkertymisen takia. Aina jotain.
Ja sitten tämä itkuisuus. Tuntuu että vaimo suuttuu ja pahoittaa mielensä aivan mitättömistä asioista nykyään. Ennen niin itsevarma ja iloinen nainen tuntuu olevan epävarma hermoraunio nykyään.
Onko tämä normaalia ja sanokaa joku että saan vielä joskus vaimoni takaisin tämän kiukuttelevan sohvalla nuokkujan sijaan.
M- 34
Kommentit (1190)
Ei parisuhde ole valtataistelua.
Surullista miten monella se sitä näyttää olevan.
Itse kukin valintansa tekee.
AP:n vaimo kumminkin AP:n ukokseen valinnut ja toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Ei parisuhde ole valtataistelua.
Surullista miten monella se sitä näyttää olevan.Itse kukin valintansa tekee.

Ei ole ei, kun molemmat asettavat yhteisen edun omansa edelle ja hoitavat osuutensa. Kun toinen vapaamatkustaa tai kieltäytyy vastuistaan, seuraus on mikä on, usein jyrkkä alamäki. Ei siksi että hommat olisivat ylivoimaisia hoitaa yksin, vaan siksi, että oikeudenmukaisuudesta ja puolison huomioon ottamisesta ei ole silloin tietoakaan, ja ne ovat hyvän parisuhteen kulmakiviä, joita ilman suhde ei pysy pitkään hyvänä, tai edes pystyssä.
Pariterapiaa nuo tarvitsevat. MOLEMMAT.
Eikä av-mammojen "neuvoja" lukea.
Minulle neuvottiin, että hakee apua, ja tein niin. Nyt annoin saman neuvon avun hakemisesta, ja siitä oltiin sitä mieltä, että typerää ottaa ulkopuolinen siivoamaan. Villi veikkaus, että samat neuvojat itse tyrmäsivät oman neuvonsa, jota mulle ehdottivat taannoin :D
Mutta nyt meillä on jälleen tasapaino parisuhteessa ja mies tekee osansa kotitöistä, koska ei halua tänne ketään ulkopuolista siivoamaan. Ja ymmärsi, että mulla on kädet täynnä jo vaativan vauvan kanssa.
Ei kukko käskemällä laula.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei parisuhde ole valtataistelua.
Surullista miten monella se sitä näyttää olevan.Itse kukin valintansa tekee.
AP:n vaimo kumminkin AP:n ukokseen valinnut ja toisin päin.Ei ole ei, kun molemmat asettavat yhteisen edun omansa edelle ja hoitavat osuutensa. Kun toinen vapaamatkustaa tai kieltäytyy vastuistaan, seuraus on mikä on, usein jyrkkä alamäki. Ei siksi että hommat olisivat ylivoimaisia hoitaa yksin, vaan siksi, että oikeudenmukaisuudesta ja puolison huomioon ottamisesta ei ole silloin tietoakaan, ja ne ovat hyvän parisuhteen kulmakiviä, joita ilman suhde ei pysy pitkään hyvänä, tai edes pystyssä.
Mitä sanot siihen, kun vaimo kieltäytyy tarjotusta avusta?
Miksi hän kieltäytyy?
Vaikeaahan se on muuttaa tapojaan, kun ALUSTA saakka toinen on AIVAN IHAN ITSE ottanut tehtäväkseen hoitaa kotityöt vielä kokopäivätyönsä jälkeen.
JA ALUSTA SAAKKA AP KÄYNYT SALILLA TÖIDEN JÄLKEEN.
Ja tämä toinen EI YMMÄRRÄ OTTAA tarjottua APUA VASTAAN, vaan kieltäytyy siitä. Tietenkin siinä sitten toinen ajattelee, että EI VÄKISIN JA LÄHTEE OMIIN HARRASTUKSIINSA.
"ÄLÄ SYYLLISTÄ, MUTTA SYYLLISTÄNPÄ SINUA NEUVOJA ANTAESSANI, OLENHAN AV-MAMMA JA TIEDÄN KAIKESTA KAIKEN".
Mies ei tee mitään, vaimo ei tee mitään, naapuri ei tee mitään, kissa ei tee mitään, koira ei tee mitään, auto ei tee mitään, lapset eivät tee mitään, älylaite ei tee mitään, perse ei tee mitään, mulkku ei tee mitään, mummo ei tee mitään, pappa ei tee mitään, hoitaja ei tee mitään, pappi ei tee mitään, joulupukki ei tee mitään, kummin kaima ei tee mitään, siivooja ei tee mitään, kokki ei tee mitään, pesulan työntekijä ei tee mitään, bussikuski ei tee mitään, toimitusjohtaja ei tee mitään, urheilija ei tee mitään, missi ei tee mitään, kukaan ei tee mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei parisuhde ole valtataistelua.
Surullista miten monella se sitä näyttää olevan.Itse kukin valintansa tekee.
AP:n vaimo kumminkin AP:n ukokseen valinnut ja toisin päin.Ei ole ei, kun molemmat asettavat yhteisen edun omansa edelle ja hoitavat osuutensa. Kun toinen vapaamatkustaa tai kieltäytyy vastuistaan, seuraus on mikä on, usein jyrkkä alamäki. Ei siksi että hommat olisivat ylivoimaisia hoitaa yksin, vaan siksi, että oikeudenmukaisuudesta ja puolison huomioon ottamisesta ei ole silloin tietoakaan, ja ne ovat hyvän parisuhteen kulmakiviä, joita ilman suhde ei pysy pitkään hyvänä, tai edes pystyssä.
Mitä sanot siihen, kun vaimo kieltäytyy tarjotusta avusta?
Miksi hän kieltäytyy?
En tiedä (mielenkiintoinen ketju, olisi kyllä kiva tietää!). Ehkä hän on jo päättänyt erota (turha enää yrittääkään), tai on luonteeltaan ei tartte auttaa -marttyyri, tai ehkä ap:lla on tosiaan salikassi olalla ja käsi ovenkahvalla, tai ehkä vaimo on niitä härkäpäitä, jotka yrittävät viimeiseen saakka sinnitellä yksin. Itsekin kuuluin tähän viimeiseen ryhmään, tosin omaishoitajuuden enkä puolison laiminlyöntien vuoksi, eikä siitäkään hyvä heilunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti tehdä töitä tässä välissä joten palaan nyt kommentoimaan.
Olen ajatellut että on kaikkien etu että minulla pysyy pää kasassa, ja siksi liikunta on ehdottomasti asia josta en voi joustaa. Olen ehdottanut vaimolle yhdessä liikkumista, vaikka niitä lenkkejä, tai että hän tulisi salille mukaan, näin voisimme viettää yhteistä aikaa. Kotitöissä auttamisessa on se huono puoli että vaimo on myös vähän marttyyri eli kokee että hänen velvollisuutensa on tehdä ne kotityöt kun minä teen niin pitkää päivää töissä. Aina kun kysyn että voinko olla jotenkin avuksi, saan vastaukseksi vaan että et voi. Nykyään siis kovin kiukkuisesti tiuskittuna. Kuten sanottu, vaimo ei halua puhua joten en häntä ala pakottamaankaan. En myöskään näe vaihtoehtona sitä että lopettaisin oman elämäni täysin ja jäisin kotiin mielistelemään häntä, aikuinen ihminen on lopulta itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan kun mikään mitä ehdotan ei käy.
M - 34
Eli nää kaikki vastaukset ei millään lailla avanneet sulle vaimosi näkökulmaa, vaan kykenet vaan toistamaan käytännössä saman, mitä kirjoitit avaukseen. No onnea tulevaisuuteen...
Eli vaikka vaimo nimenomaisesti kieltää ap:ta tekemästä kotitöitä, ap:n tulisi niitä väkisin tehdä? Pitäisikö ap:n alottaa imurointi "salaa" kun toinen on vessassa tai nukkuu vai vaan repiä imuri vaimonsa käsistä? Missä muissa asioissa neuvot tekemään juuri päin vastoin kuin puoliso ehdottomasti haluaa?
Kyllä. Menee sen väsyneen vaimon luo, ottaa siitä kiinni ja halaa, ja sanoo hellästi, mutta varmasti, että menee lepämään, minä hoidan nyt nämä tiskit. Ilman syyllistämistä, ilman arvostelua. Osoittaa tälle toiselle ihmisille, että ymmärtää hänellä olevan huono olla ja haluaa auttaa. Ja vois vaikka kysyä, onko jotain, jota voisi tehdä, jotta vaimon olo helpottuisi. Olisi läsnä ja jakaa sen huonon olon, vaikka sitä ei konkreettisesti pysty tuntemaan.
Mun mies teki juuri näin ja se toimi. Sitä oli vaan jotenkin niin uponnut siihen "raskaus ei ole sairaus" mantraan ja yritti itse suorittaa ihan kaiken vaikka ei enää jaksanut tai pystynyt. Eikä kyse ollut siitä etteikö mies koskaan olisi osallistunut, olin vaan tottunut tekemään tietyt asiat aina yksin, koska muka tein ne niin paljon paremmin. Yllätys yllätys mies osasi tehdä ne ihan yhtä hyvin. Tuli itselle todella typerä olo, ei ne kotityöt mitään ihmeellisiä kykyjä tai ylivertaista älykkyyttä vaadi, enkä tietääkseni valinnut puolisokseni idioottia. Helpotti sen jälkeen huomattavasti, kun tajusi ettei kaikkea tarvitse aina tehdä, ja se puoliso on siinä jotta sen kanssa voi todellakin jakaa sen oman elämän.
Vierailija kirjoitti:
Outoa käytöstä naiselta, itse jättäisin heti. Ei se tuosta kummene, jättää vielä kakarankin sulle.
Ai sekö on outoa, että raskaana oleva nainen on väsynyt kokopäivätöiden ja kotitöiden jälkeen eikä jaksa olla hyvällä tuulella ja harrastaa? Kuule, kukaan nainen ei jaksa mahdottomia, joten paras on, että et sekaannu naisten seuraan ollenkaan. Toisekseen se "kakara" on myös miehen lapsi eikä mikään rangaistus.
"Ei ihminen voi olla noin jumalattoman väsynyt ja saamaton kokoajan: Nuokkuu sohvalla, eikä jaksa kotitöiden lisäksi tehdä yhtään mitään."
Sori vaan ap, mutta kyllä todellakin voi. Olen ollut tuossa jamassa monta kuukautta, itsekin siis raskaana, veriarvot ok. Sinun pitää vain hyväksyä tilanne. Ei vaimosi muutu väsyneestä pirteäksi sillä, että sinä käsket tai syytät. Jos väsyttää, niin väsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti tehdä töitä tässä välissä joten palaan nyt kommentoimaan.
Olen ajatellut että on kaikkien etu että minulla pysyy pää kasassa, ja siksi liikunta on ehdottomasti asia josta en voi joustaa. Olen ehdottanut vaimolle yhdessä liikkumista, vaikka niitä lenkkejä, tai että hän tulisi salille mukaan, näin voisimme viettää yhteistä aikaa. Kotitöissä auttamisessa on se huono puoli että vaimo on myös vähän marttyyri eli kokee että hänen velvollisuutensa on tehdä ne kotityöt kun minä teen niin pitkää päivää töissä. Aina kun kysyn että voinko olla jotenkin avuksi, saan vastaukseksi vaan että et voi. Nykyään siis kovin kiukkuisesti tiuskittuna. Kuten sanottu, vaimo ei halua puhua joten en häntä ala pakottamaankaan. En myöskään näe vaihtoehtona sitä että lopettaisin oman elämäni täysin ja jäisin kotiin mielistelemään häntä, aikuinen ihminen on lopulta itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan kun mikään mitä ehdotan ei käy.
M - 34
Eli nää kaikki vastaukset ei millään lailla avanneet sulle vaimosi näkökulmaa, vaan kykenet vaan toistamaan käytännössä saman, mitä kirjoitit avaukseen. No onnea tulevaisuuteen...
Eli vaikka vaimo nimenomaisesti kieltää ap:ta tekemästä kotitöitä, ap:n tulisi niitä väkisin tehdä? Pitäisikö ap:n alottaa imurointi "salaa" kun toinen on vessassa tai nukkuu vai vaan repiä imuri vaimonsa käsistä? Missä muissa asioissa neuvot tekemään juuri päin vastoin kuin puoliso ehdottomasti haluaa?
Kyllä. Menee sen väsyneen vaimon luo, ottaa siitä kiinni ja halaa, ja sanoo hellästi, mutta varmasti, että menee lepämään, minä hoidan nyt nämä tiskit. Ilman syyllistämistä, ilman arvostelua. Osoittaa tälle toiselle ihmisille, että ymmärtää hänellä olevan huono olla ja haluaa auttaa. Ja vois vaikka kysyä, onko jotain, jota voisi tehdä, jotta vaimon olo helpottuisi. Olisi läsnä ja jakaa sen huonon olon, vaikka sitä ei konkreettisesti pysty tuntemaan.
Mun mies teki juuri näin ja se toimi. Sitä oli vaan jotenkin niin uponnut siihen "raskaus ei ole sairaus" mantraan ja yritti itse suorittaa ihan kaiken vaikka ei enää jaksanut tai pystynyt. Eikä kyse ollut siitä etteikö mies koskaan olisi osallistunut, olin vaan tottunut tekemään tietyt asiat aina yksin, koska muka tein ne niin paljon paremmin. Yllätys yllätys mies osasi tehdä ne ihan yhtä hyvin. Tuli itselle todella typerä olo, ei ne kotityöt mitään ihmeellisiä kykyjä tai ylivertaista älykkyyttä vaadi, enkä tietääkseni valinnut puolisokseni idioottia. Helpotti sen jälkeen huomattavasti, kun tajusi ettei kaikkea tarvitse aina tehdä, ja se puoliso on siinä jotta sen kanssa voi todellakin jakaa sen oman elämän.
Sama juttu itsellä, härkäpäisesti menin kuin viitamaan susi. Vaikka mies mulle monta kertaa sanoi, ja neuvolassa sanottiin, että lepää hyvä ihminen ja rauhoitu välillä, niin ei. Jääräpää on jääräpää, ja itselle tuli yllärinä, kun en sitten jaksanut vauvan kanssa valvoakaan, koska olin niin uuvuksissa kaikesta siitä stressistä minkä itselleni olin raskausaikana jo hankkinut.
Nyt otan rennommin, en stressaa vaikka ei joka paikka kiilläkään kuin kultakolikko ja jaksan paremmin vauvan kanssa olla.
Luulenpa AP: n vaimon kuuluvan tähän joukkoon, mitä täällä ei tahdo jotkut ymmärtää ollenkaan sitten millään. Tykätään vain haukkua mies pataluhaksi.
AP ota näistä kommenteista koppi ja unohda noi muut täysin :)
Kerro vaimollesi terveisiä ja sano, ettei olisi niin härkäpää. Ja kun tulet salilta kotiin, tee vaikka iltapalaa vaimollesi. Ja kysy miten hän jakselee.
Muistuta, että ei ole maailman loppu, jos ei joka päivä kotia jynssääkään.
Ja kuntosalin jälkeenkin voi kauppaan mennä. Iltaisin on muuten vähemmän sakkia ja lyhyemmät jonotkin ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei parisuhde ole valtataistelua.
Surullista miten monella se sitä näyttää olevan.Itse kukin valintansa tekee.
AP:n vaimo kumminkin AP:n ukokseen valinnut ja toisin päin.Ei ole ei, kun molemmat asettavat yhteisen edun omansa edelle ja hoitavat osuutensa. Kun toinen vapaamatkustaa tai kieltäytyy vastuistaan, seuraus on mikä on, usein jyrkkä alamäki. Ei siksi että hommat olisivat ylivoimaisia hoitaa yksin, vaan siksi, että oikeudenmukaisuudesta ja puolison huomioon ottamisesta ei ole silloin tietoakaan, ja ne ovat hyvän parisuhteen kulmakiviä, joita ilman suhde ei pysy pitkään hyvänä, tai edes pystyssä.
Mitä sanot siihen, kun vaimo kieltäytyy tarjotusta avusta?
Miksi hän kieltäytyy?En tiedä (mielenkiintoinen ketju, olisi kyllä kiva tietää!). Ehkä hän on jo päättänyt erota (turha enää yrittääkään), tai on luonteeltaan ei tartte auttaa -marttyyri, tai ehkä ap:lla on tosiaan salikassi olalla ja käsi ovenkahvalla, tai ehkä vaimo on niitä härkäpäitä, jotka yrittävät viimeiseen saakka sinnitellä yksin. Itsekin kuuluin tähän viimeiseen ryhmään, tosin omaishoitajuuden enkä puolison laiminlyöntien vuoksi, eikä siitäkään hyvä heilunut.
Itse olen aika härkäpää. Ja se ikävä kyllä kostautui itselleni.
Ja välillä tuli sanottua puolisolle suutuksissa että ei tartte auttaa :D
Ja sanon joskus vieläkin koska olen niin pässi että mieluummin teen itse -mukamas paremmin- kuin mies xD
Vierailija kirjoitti:
"Ei ihminen voi olla noin jumalattoman väsynyt ja saamaton kokoajan: Nuokkuu sohvalla, eikä jaksa kotitöiden lisäksi tehdä yhtään mitään."
Sori vaan ap, mutta kyllä todellakin voi. Olen ollut tuossa jamassa monta kuukautta, itsekin siis raskaana, veriarvot ok. Sinun pitää vain hyväksyä tilanne. Ei vaimosi muutu väsyneestä pirteäksi sillä, että sinä käsket tai syytät. Jos väsyttää, niin väsyttää.
Eikä mieskään muutu syyttelemällä ja käskemällä.
Jos mies ei tee mitään, mies ei tee.
Miksette vastaavasti hyväksy tätä?
Eiku, miesten pitää vain hyväksyä kaikki mitä nainen sanoo, tekee tai ei tee, ja hyväksyä se, ettei sama toimi toisinpäin.
Te naiset olette itse naulanneet sen.
Mies ei tee mitään.
Kun olette tuota mieltä jatkuvasti, niin eihän se mies silloin mitään teekään.
Yhdessä perheessä käydessäni siivoamassa, jo pelkästään keittiön siivoamiseen meni 2,5 h. Nainen oli kotona, perheessä 1 lapsi ja kaikki astiat likaisina pitkin keittiötä. Tämä äiti lähti lapsen kanssa ulkoilemaan ja minä jynssäsin taloa.
Ei tosin haitannut yhtään, sain liki 12€ tunnilta.
Että joillakin on ihan oikeasti kyse vain lorvikatarista, ei mistään muusta.
T. Kotisiivousta joskus työkseni tehnyt. Tosin lopettanut terveyssyistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei ihminen voi olla noin jumalattoman väsynyt ja saamaton kokoajan: Nuokkuu sohvalla, eikä jaksa kotitöiden lisäksi tehdä yhtään mitään."
Sori vaan ap, mutta kyllä todellakin voi. Olen ollut tuossa jamassa monta kuukautta, itsekin siis raskaana, veriarvot ok. Sinun pitää vain hyväksyä tilanne. Ei vaimosi muutu väsyneestä pirteäksi sillä, että sinä käsket tai syytät. Jos väsyttää, niin väsyttää.
Eikä mieskään muutu syyttelemällä ja käskemällä.
Jos mies ei tee mitään, mies ei tee.Miksette vastaavasti hyväksy tätä?
Eiku, miesten pitää vain hyväksyä kaikki mitä nainen sanoo, tekee tai ei tee, ja hyväksyä se, ettei sama toimi toisinpäin.
Yhteinen koti ei voi olla toiselle hotelli. Jos minä maksan puolet yhteisistä menoista, niin toisen täytyy tehdä puolet yhteisistä kotitöistä, ei ne kaikki voi kaatua minun niskaan. Voin kyllä tehdä kaiken, jos mies puolestaan maksaa kaiken. Onhan tuossa miehelle vaihtoehdot, joista valita. Jos kumpikaan ei kelpaa, niin minun kanssa ei ole mikään pakko olla parisuhteessa.
Miksi ihmeessä mies kysyy vaimoltaan lupaa kotitöiden tekemiseen? Normaali aikuinen tarttuu toimeen ja tekee. Ainoat motivaatiot kysymiselle ovat ääretön avuttomuus tai halu saada kieltävä vastaus edes kerran, jotta saa tekosyyn lopettaa kotityöt kokonaan.

Nyt on niin pitkä ketju, etten lukenut ihan kokonaan läpi. Mutta sinun kommenttiin vastauksena, että raskaana olevalta hormoonihirviöltä kannattaa kysyä. Ennen vaimon raskautta en osannut arvata, että astianpesukoneen voi täyttää niin väärin, että siitä kunnon huudot ja sen jälkeen vaimo menee makuuhuoneeseen itkemään. Kannatti siis kysyä, että saako niihin astioihin koskea vai tuleeko jälleen huutoa.

Siis täytitkö koneen niin, että astioita hajosi tai astiat jäivät likaisiksi? Kun täyttää koneen ja vaivautuu napsauttamaan sen päälle, niin enpä ole kenenkään kuullut itkevän, jos tuloksena on ollut ehjiä ja puhtaita astioita.
Ensin parisuhde kuntoon ja tasapainoon. Sitten kotitöiden jako. Sitten kun kotityöt sujuu KUMMALTAKIN, vasta sitten ne lapset kuvioon.
Mies mukaan neuvolaan ja keskustelua miehen kanssa. Yhteisten pelisääntöjen sopiminen ja niistä pitää KUMPIKIN kiinni.
Molemmat opettelevat joustamaan, kuuntelemaan toisen toiveita eikä heti tyrmää toista ja toisen ideoita.
Ei kai ne miehet mitään teekään kun olette ottaneet asenteen "kun mies ei mitään tee".