Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaimo on raskaana ja täysin eri ihminen kuin enne raskautta

Vierailija
23.04.2018 |

Otsikossa tuo oleellisin tulikin. Eli vaimo on toivotusti raskaana. En vaan olisi kuvitellut tämän olevan tällaista, enkä edes tiedä onko tämä normaalia.
Ennen raskautta vaimo oli sosiaalinen, energinen, iloinen, urheili monta kertaa viikossa ja seksikin maittoi. Nyt tuntuu kuin tuo nainen olisi muisto vain. Ymmärrän että alkuun ei energiaa riittänyt ja mielikin oli maassa, kun hän oksensi lähes kokoajan ekat kolme kuukautta.Ei oksenna enää, mutta on vaan väsynyt ja itkuinen kokoajan. Mieli heittelee vuoristorataa ja minä saan kaiken paskan niskaani. Ei ihminen voi olla noin jumalattoman väsynyt ja saamaton kokoajan: Nuokkuu sohvalla, eikä jaksa kotitöiden lisäksi tehdä yhtään mitään. Ei tule mukaan sosiaalisiin tapahtumiin, ei käy tapaamassa ystäviään. Kun tulee töistä kotiin, rösähtää sohvalle. Ikää vaimolla 36 vuotta, voiko tämä vaikuttaa? Syyt siihen ettei lähde urheilemaan tuntuvat jotenkin tekosyiltä: tietysti väsymys ykkössyynä aina, mutta milloin ei väsytä on kipuja nivusissa, tai hermosärkyä jalassa nesteenkertymisen takia. Aina jotain.
Ja sitten tämä itkuisuus. Tuntuu että vaimo suuttuu ja pahoittaa mielensä aivan mitättömistä asioista nykyään. Ennen niin itsevarma ja iloinen nainen tuntuu olevan epävarma hermoraunio nykyään.
Onko tämä normaalia ja sanokaa joku että saan vielä joskus vaimoni takaisin tämän kiukuttelevan sohvalla nuokkujan sijaan.

M- 34

Kommentit (1190)

Vierailija
1081/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän kaikkien naisten miehet ovat ennen tehneet, suhteiden alkuaikoina?

Ei kai se yllärinä ole tullut, ettei mies olekaan kotona viihtyvä sohvapottu, jota ei kotityöt voisi vähempää kiinnostaa?

Ja odotetaan naisen raskautuessa muuttuvan kotona viihtyväksi sohvapotuksi, jota kotityöt kiinnostaa.

Minä en nyt ihan ymmärrä näitä teidän suhteita ollenkaan ja sitä, mikä näissä miehissä sitten alkujaan kiinnosti niin paljon, että piti ihan perhekin perustaa ja jälkikäteen valitetaan, kun mies ei tee mitään tai tehnytkään mitään kotona?

Mutta se voikin tulla yllätyksenä, ettei itse jaksakaan.

No sitten lakkaa vauhkoamasta kaikkea turhaa ja ylimääräistä, ja keskittyy vain olennaiseen jaksamisensa mukaan.

Ei siihen miestä tarvita, jos oma järki pelaa.

Ei siinä vaimo kauaa jaksa eikä maitoa tule, jos mies ei viitsi edes kaupassa käydä. Imettäminen vie paljon aikaa ja energiaa, joten mies voi ottaa ruokahuollon hoitaakseen.

Kumma juttu kun minä pääsen kauppaan ja neuvolaankin ilman miestä.

Osaako kukaan tehdä mitään ilman miestä?

Minä en talvipakkasella vienyt vastasyntynyttä ulos ollenkaan. Mies sai valita, jääkö vauvan kanssa kotiin vai meneekö kauppaan. Jostain syystä hän ei halunnut jäädä yksin nälkää itkevän vauvan kanssa, mutta en minäkään halunnut lasta itkettää turhaan.

Tarvitsetko sinä miestä yhtään mihinkään? Mihin miehesi tarvitsee sinua?

Ihanko valita annoit kahdesta vaihtoehdosta miehelle mieluisimman? Oletpa sinä ihana.

Eikö vauvalla ole talvivaatteita ollenkaan?

Et siis vienyt neuvolaankaan, jos sattui sinä päivänä pakkasta olemaan?

Te jotkut äidit olette sitten surkuhupaisia.

Vastasyntynyt vauva ja 30 asteen pakkanen ei sovi yhteen, tiedät sen sitten, kun olet samassa tilanteessa. Vein vauvan neuvolaan, jos pakkaset jatkuivat eikä aikaa ollut järkevä siirtää, mutta mies toi lämpimän auton oven eteen ja ajoi neuvolassa oven eteen. En pitänyt vauvaa pakkasessa ehdoin tahdoin. Mies osaa käydä kaupassa yksikseen, joten sai sen tehdä.

Täällä ei ole muita surkuhupaisia kuin sinä.

Ja kaupan oven eteen ei voi ajaa, poistut ulos autosta, otat vauvan ulos autosta ja menet vauvan kanssa sisälle kauppaan.

Siitä olisi varmaan liikaa vaivaa sinulle ollutkin ja stressiä.

P.S. Äiti minäkin. Käynyt kaupassa miehen ja vauvan kanssa, koska en kotiinkaan viitsinyt linnottautua pitkäksi aikaa. Ja lapsi jäi henkiin ja hengissä on vieläkin.

Jossain vaiheessa sitä oli lähdettävä itse kauppaan, kun miehen isyysloma loppui ja neuvolassa yksin käydä.

Miksi minun olisi pitänyt vauva raahata kauppaan, kun mies pystyi käymään siellä ihan yksikseen? Eikö sinun miehesi siihen kykene?

No kykenee, kykenee. Mutta miksi olisin jäänyt kotiin kun mukaankin voin yhtä hyvin mennä? Ja vauva ei ole mikään este etteikö nyt äitikin voi sinne kauppaan lähteä ja ottaa vauvaa mukaan.

Voi pyhä yksinkertaisuus.

Edelleen on kyse siitä, että en halunnut viedä vastasyntynyttä paukkupakkaseen. Miten luulisit käyneen, jos auto olisi hyytynyt sinne tien varteen? Turha väittää, että niin ei olisi käynyt.

Olet siis niitä hysteerikkoäitejä.

Entäs jos miehesi olisi ajanut kolarin? Kuinkas sitten olisit pärjännyt?

Vierailija
1082/1190 |

Oikein kovalla pakkasella on ihan oikeasti vaarana, että auto hyytyy tien varteen. Näin kävi myös tuon lapsen kastajaispäivänä, kolmen vieraan autot hyytyivät. Tai yksi heistä ei ollut vieras vaan pappi, joka tuli sitten taksilla myöhässä.

En nyt ihan ymmärrä, miksi olet noin aggressiivinen. Jos sinä haluat elää yksin, niin siitä vaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1083/1190 |

Tartuntariskien takia suositellaan, että vastasyntyneen kanssa vietettäisiin alkuun aikaa kotona eikä lasta raahattaisi heti kauppaan mukaan.

Vierailija
1084/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän kaikkien naisten miehet ovat ennen tehneet, suhteiden alkuaikoina?

Ei kai se yllärinä ole tullut, ettei mies olekaan kotona viihtyvä sohvapottu, jota ei kotityöt voisi vähempää kiinnostaa?

Ja odotetaan naisen raskautuessa muuttuvan kotona viihtyväksi sohvapotuksi, jota kotityöt kiinnostaa.

Minä en nyt ihan ymmärrä näitä teidän suhteita ollenkaan ja sitä, mikä näissä miehissä sitten alkujaan kiinnosti niin paljon, että piti ihan perhekin perustaa ja jälkikäteen valitetaan, kun mies ei tee mitään tai tehnytkään mitään kotona?

Mutta se voikin tulla yllätyksenä, ettei itse jaksakaan.

No sitten lakkaa vauhkoamasta kaikkea turhaa ja ylimääräistä, ja keskittyy vain olennaiseen jaksamisensa mukaan.

Ei siihen miestä tarvita, jos oma järki pelaa.

Ei siinä vaimo kauaa jaksa eikä maitoa tule, jos mies ei viitsi edes kaupassa käydä. Imettäminen vie paljon aika

a ja energiaa, joten mies voi ottaa ruokahuollon hoitaakseen.

Kumma juttu kun minä pääsen kauppaan ja neuvolaankin ilman miestä.

Osaako kukaan tehdä mitään ilman miestä?

Minä en talvipakkasella vienyt vastasyntynyttä ulos ollenkaan. Mies sai valita, jääkö vauvan kanssa kotiin vai meneekö kauppaan. Jostain syystä hän ei halunnut jäädä yksin nälkää itkevän vauvan kanssa, mutta en minäkään halunnut lasta itkettää turhaan.

Tarvitsetko sinä miestä yhtään mihinkään? Mihin miehesi tarvitsee sinua?

Ihanko valita annoit kahdesta vaihtoehdosta miehelle mieluisimman? Oletpa sinä ihana.

Eikö vauvalla ole talvivaatteita ollenkaan?

Et siis vienyt neuvolaankaan, jos sattui sinä päivänä pakkasta olemaan?

Te jotkut äidit olette sitten surkuhupaisia.

Vastasyntynyt vauva ja 30 asteen pakkanen ei sovi yhteen, tiedät sen sitten, kun olet samassa tilanteessa. Vein vauvan neuvolaan, jos pakkaset jatkuivat eikä aikaa ollut järkevä siirtää, mutta mies toi lämpimän auton oven eteen ja ajoi neuvolassa oven eteen. En pitänyt vauvaa pakkasessa ehdoin tahdoin. Mies osaa käydä kaupassa yksikseen, joten sai sen tehdä.

Täällä ei ole muita surkuhupaisia kuin sinä.

Ja kaupan oven eteen ei voi ajaa, poistut ulos autosta, otat vauvan ulos autosta ja menet vauvan kanssa sisälle kauppaan.

Siitä olisi varmaan liikaa vaivaa sinulle ollutkin ja stressiä.

P.S. Äiti minäkin. Käynyt kaupassa miehen ja vauvan kanssa, koska en kotiinkaan viitsinyt linnottautua pitkäksi aikaa. Ja lapsi jäi henkiin ja hengissä on vieläkin.

Jossain vaiheessa sitä oli lähdettävä itse kauppaan, kun miehen isyysloma loppui ja neuvolassa yksin käydä.

Miksi minun olisi pitänyt vauva raahata kauppaan, kun mies pystyi käymään siellä ihan yksikseen? Eikö sinun miehesi siihen kykene?

Ja sinun miehesi on kykenemätön olemaan vauvan kanssa?

Ainakin minun mieheni on kyennyt jäämään vauvan kanssa kotiin ja minä käynyt kaupassa :D

Jäisen auton putsaaminen ja lämmittäminen, ajaminen kauppaan, ostosten kerääminen ja takaisin kotiin ajaminen ei onnistunut tunnissa. En halunnut olla yli tuntia pois vastasyntyneen luota, kun vauvalla ei ollut vielä mitään rytmiä. En ole niitä äitejä, joiden mielestä vauvan huudattaminen on hyväksi keuhkoille.

Vierailija
1085/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä on lapsellisia ihmisiä.

Jos toinen kieltää auttamasta, niin mitä siinä voi toinen tehdä, kun lähteä tekemään omia juttujaan?

Mitä te naiset teette, kun mies ei enää ole isyysvapailla teitä passaamassa?

Olette koko päivän kotona, ette tee kotitöitä, ettette tee miehen osuutta (??), ette käy kaupassa, mies keskeyttää työpäivänsä jotta vaimo pääsee neuvolaan, palaa töihin, jää ylitöihin korvaamaan menetetyn ajan, josta luonnollisesti suututte ja loukkaannutte verisesti, mies menee kauppaan, unohtaa jotakin, suututte taas, pakotatte väsyneen miehen auttamaan kotitöissä joita teillä on ollut koko päivä aikaa tehdä vauvan päiväuniaikaan, valitatte kun mies ei ikinä tee mitään kotona -ja samaan aikaan mies täyttää tiskikonetta, menette nukkumaan, ja seuraava päivä lähes samanlainen, vaikkakin ilman neuvolakäyntiä.

Päivät pitkät kirjoittelette tänne kovin kärkkäästi, omaa sädekehää kiillotellen mielipiteitänne ja valitatte sivutolkulla kun se mies ei edelleenkään tee kotona mitään.

Vain naiset saavat aikaan näin pitkiä ketjuja, ja kaikki toistaa samaa levyä.

Eiköhän AP ole lukenut kaikki viestit tai ainakin osan. Miettii, onko se väsynyt vaimokin tässä ketjussa jo, kun kotona ei mitään tapahdu. Voin lyödä vetoa siitä, että joka ikinen päivä AP:n vaimo istuu vaan älylaite kädessään somea tai mitä tahansa selaamassa, mutta ei ole päivällistäkään saanut tehtyä, koska väsyttää. Mutta älylaitteen selaaminen ei väsytä koskaan, ei edes silmät väsy eikä päätä ala särkeä.

Jos väsyttää, menee nukkumaan eikä leiki älylaitteilla.

Vierailija
1086/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän kaikkien naisten miehet ovat ennen tehneet, suhteiden alkuaikoina?

Ei kai se yllärinä ole tullut, ettei mies olekaan kotona viihtyvä sohvapottu, jota ei kotityöt voisi vähempää kiinnostaa?

Ja odotetaan naisen raskautuessa muuttuvan kotona viihtyväksi sohvapotuksi, jota kotityöt kiinnostaa.

Minä en nyt ihan ymmärrä näitä teidän suhteita ollenkaan ja sitä, mikä näissä miehissä sitten alkujaan kiinnosti niin paljon, että piti ihan perhekin perustaa ja jälkikäteen valitetaan, kun mies ei tee mitään tai tehnytkään mitään kotona?

Mutta se voikin tulla yllätyksenä, ettei itse jaksakaan.

No sitten lakkaa vauhkoamasta kaikkea turhaa ja ylimääräistä, ja keskittyy vain olennaiseen jaksamisensa mukaan.

Ei siihen miestä tarvita, jos oma järki pelaa.

Ei siinä vaimo kauaa jaksa eikä maitoa tule, jos mies ei viitsi edes kaupassa käydä. Imettäminen vie paljon aikaa ja energiaa, joten mies voi ottaa ruokahuollon hoitaakseen.

Kumma juttu kun minä pääsen kauppaan ja neuvolaankin ilman miestä.

Osaako kukaan tehdä mitään ilman miestä?

Minä en talvipakkasella vienyt vastasyntynyttä ulos ollenkaan. Mies sai valita, jääkö vauvan kanssa kotiin vai meneekö kauppaan. Jostain syystä hän ei halunnut jäädä yksin nälkää itkevän vauvan kanssa, mutta en minäkään halunnut lasta itkettää turhaan.

Tarvitsetko sinä miestä yhtään mihinkään? Mihin miehesi tarvitsee sinua?

Ihanko valita annoit kahdesta vaihtoehdosta miehelle mieluisimman? Oletpa sinä ihana.

Eikö vauvalla ole talvivaatteita ollenkaan?

Et siis vienyt neuvolaankaan, jos sattui sinä päivänä pakkasta olemaan?

Te jotkut äidit olette sitten surkuhupaisia.

Vastasyntynyt vauva ja 30 asteen pakkanen ei sovi yhteen, tiedät sen sitten, kun olet samassa tilanteessa. Vein vauvan neuvolaan, jos pakkaset jatkuivat eikä aikaa ollut järkevä siirtää, mutta mies toi lämpimän auton oven eteen ja ajoi neuvolassa oven eteen. En pitänyt vauvaa pakkasessa ehdoin tahdoin. Mies osaa käydä kaupassa yksikseen, joten sai sen tehdä.

Täällä ei ole muita surkuhupaisia kuin sinä.

Ja kaupan oven eteen ei voi ajaa, poistut ulos autosta, otat vauvan ulos autosta ja menet vauvan kanssa sisälle kauppaan.

Siitä olisi varmaan liikaa vaivaa sinulle ollutkin ja stressiä.

P.S. Äiti minäkin. Käynyt kaupassa miehen ja vauvan kanssa, koska en kotiinkaan viitsinyt linnottautua pitkäksi aikaa. Ja lapsi jäi henkiin ja hengissä on vieläkin.

Jossain vaiheessa sitä oli lähdettävä itse kauppaan, kun miehen isyysloma loppui ja neuvolassa yksin käydä.

Miksi minun olisi pitänyt vauva raahata kauppaan, kun mies pystyi käymään siellä ihan yksikseen? Eikö sinun miehesi siihen kykene?

No kykenee, kykenee. Mutta miksi olisin jäänyt kotiin kun mukaankin voin yhtä hyvin mennä? Ja vauva ei ole mikään este etteikö nyt äitikin voi sinne kauppaan lähteä ja ottaa vauvaa mukaan.

Voi pyhä yksinkertaisuus.

Edelleen on kyse siitä, että en halunnut viedä vastasyntynyttä paukkupakkaseen. Miten luulisit käyneen, jos auto olisi hyytynyt sinne tien varteen? Turha väittää, että niin ei olisi käynyt.

Olet siis niitä hysteerikkoäitejä.

Entäs jos miehesi olisi ajanut kolarin? Kuinkas sitten olisit pärjännyt?

Oikein kovalla pakkasella on ihan oikeasti vaarana, että auto hyytyy tien varteen. Näin kävi myös tuon lapsen kastajaispäivänä, kolmen vieraan autot hyytyivät. Tai yksi heistä ei ollut vieras vaan pappi, joka tuli sitten taksilla myöhässä.

En nyt ihan ymmärrä, miksi olet noin aggressiivinen. Jos sinä haluat elää yksin, niin siitä vaan.

Eipä tuo meidän Volvo hyytynyt tänäkään talvena eikä ole edes lämmitystolppaa.

Suosittelen huoltamaan auton välillä.

Ehkä akussa vika. Mulla oli seatti nuorena likkana, ei käynnistynyt. Akku sökö. Uusi akku ja taas mentiin.

Viikon olin kotona mutta enpä jaksanut kauaa. Isältä onnistuu tuttipullon pitely siinä missä multakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1087/1190 |

Kuulostat kovin uupuneelta. Seuraa itse hyvää neuvoasi ja laita kännykkä pois mennessäsi lepäämään.

Vierailija
1088/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole niitä äitejä jotka päivät pitkät jaksavat kotona istua. Se on varmaan hirveä vääryys ja synti. Hyi minua. Olen maailman huonoin äiti. Ja huonoin ihminen kun pihassa on auto, joka ei kertaakaan ole tielle jättänyt.

Mutta mulla onkin osallistuva mies, joka pitää vielä huolen, että meillä on toimiva auto. Tekee siis huollot ja korjaukset itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1089/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on lapsellisia ihmisiä.

Jos toinen kieltää auttamasta, niin mitä siinä voi toinen tehdä, kun lähteä tekemään omia juttujaan?

Mitä te naiset teette, kun mies ei enää ole isyysvapailla teitä passaamassa?

Olette koko päivän kotona, ette tee kotitöitä, ettette tee miehen osuutta (??), ette käy kaupassa, mies keskeyttää työpäivänsä jotta vaimo pääsee neuvolaan, palaa töihin, jää ylitöihin

korvaamaan menetetyn ajan, josta luonnollisesti suututte ja loukkaannutte verisesti, mies menee kauppaan, unohtaa jotakin, suututte taas, pakotatte väsyneen miehen auttamaan kotitöissä joita teillä on ollut koko päivä aikaa tehdä vauvan päiväuniaikaan, valitatte kun mies ei ikinä tee mitään kotona -ja samaan aikaan mies täyttää tiskikonetta, menette nukkumaan, ja seuraava päivä lähes samanlainen, vaikkakin ilman neuvolakäyntiä.

Päivät pitkät kirjoittelette tänne kovin kärkkäästi, omaa sädekehää kiillotellen mielipiteitänne ja valitatte sivutolkulla kun se mies ei edelleenkään tee kotona mitään.

Vain naiset saavat aikaan näin pitkiä ketjuja, ja kaikki toistaa samaa levyä.

Eiköhän AP ole lukenut kaikki viestit tai ainakin osan. Miettii, onko se väsynyt vaimokin tässä ketjussa jo, kun kotona ei mitään tapahdu. Voin lyödä vetoa siitä, että joka ikinen päivä AP:n vaimo istuu vaan älylaite kädessään somea tai mitä tahansa selaamassa, mutta ei ole päivällistäkään saanut tehtyä, koska väsyttää. Mutta älylaitteen selaaminen ei väsytä koskaan, ei edes silmät väsy eikä päätä ala särkeä.

Jos väsyttää, menee nukkumaan eikä leiki älylaitteilla.

Kuulostat kovin uupuneelta. Seuraa itse hyvää neuvoasi ja laita kännykkä pois mennessäsi lepäämään.

Eikös sinun laiska akka pitäisi tehdä kotitöitä ja ruokaa miehellesi eikä täällä roikkua vai tilasitko noutoruokaa kun et jaksa persettäsi nostaa ylös.

T. Eri

Vierailija
1090/1190 |

Imetän. Tämä kestää pitkään ja olen tylsistynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1091/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt tiedän miksi lapsiperheissä on niin likaista ja sotkuista. Äidit notkuu täällä.

Taitaa tuo kaverini just selailla täällä, kun ei keskity edes kahviinsakaan tai keskustelemaan kanssani kuten ennen.

Tulin vain seuraamaan ihan muita juttuja.

T. Vela

Kaveri hei.. kahvisi on jo kylmää ja minä lähden kotiin tästä.

Vierailija
1092/1190 |

Roikutte molemmat vierailun ajan yhtä lailla puhelimen parissa? Olette todella samanhenkisiä ystäviä. Noin luja ystävyys kestää varmasti läpi elämän!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1093/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Väsyneet, vihaiset äidit.

Vierailija
1094/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on lapsellisia ihmisiä.

Jos toinen kieltää auttamasta, niin mitä siinä voi toinen tehdä, kun lähteä tekemään omia juttujaan?

Mitä te naiset teette, kun mies ei enää ole isyysvapailla teitä passaamassa?

Olette koko päivän kotona, ette tee kotitöitä, ettette tee miehen osuutta (??), ette käy kaupassa, mies keskeyttää työpäivänsä jotta vaimo pääsee neuvolaan, palaa töihin, jää ylitöihin korvaamaan menetetyn ajan, josta luonnollisesti suututte ja loukkaannutte verisesti, mies menee kauppaan, unohtaa jotakin, suututte taas, pakotatte väsyneen miehen auttamaan kotitöissä joita teillä on ollut koko päivä aikaa tehdä vauvan päiväuniaikaan, valitatte kun mies ei ikinä tee mitään kotona -ja samaan aikaan mies täyttää tiskikonetta, menette nukkumaan, ja seuraava päivä lähes samanlainen, vaikkakin ilman neuvolakäyntiä.

Päivät pitkät kirjoittelette tänne kovin kärkkäästi, omaa sädekehää kiillotellen mielipiteitänne ja valitatte sivutolkulla kun se mies ei edelleenkään tee kotona mitään.

Vain naiset saavat aikaan näin pitkiä ketjuja, ja kaikki toistaa samaa levyä.

Eiköhän AP ole lukenut kaikki viestit tai ainakin osan. Miettii, onko se väsynyt vaimokin tässä ketjussa jo, kun kotona ei mitään tapahdu. Voin lyödä vetoa siitä, että joka ikinen päivä AP:n vaimo istuu vaan älylaite kädessään somea tai mitä tahansa selaamassa, mutta ei ole päivällistäkään saanut tehtyä, koska väsyttää. Mutta älylaitteen selaaminen ei väsytä koskaan, ei edes silmät väsy eikä päätä ala särkeä.

Jos väsyttää, menee nukkumaan eikä leiki älylaitteilla.

AP:n vaimo käy kokopäivätöissä. Jos ap katsoo asiakseen liehua salilla vähäisen vapaa-aikansa, ei hänellä ole aihetta odottaa valmista pöytää kotona, jossa vaimo tekee yksin kaikki kotityöt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1095/1190 |

Kuka heillä kotityöt tekee silloinkin kun rouva on äitiyslomalla?

Liehuu salilla vähäisenkin vapaa-aikansa?

Vierailija
1096/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän kaikkien naisten miehet ovat ennen tehneet, suhteiden alkuaikoina?

Ei kai se yllärinä ole tullut, ettei mies olekaan kotona viihtyvä sohvapottu, jota ei kotityöt voisi vähempää kiinnostaa?

Ja odotetaan naisen raskautuessa muuttuvan kotona viihtyväksi sohvapotuksi, jota kotityöt kiinnostaa.

Minä en nyt ihan ymmärrä näitä teidän suhteita ollenkaan ja sitä, mikä näissä miehissä sitten alkujaan kiinnosti niin paljon, että piti ihan perhekin perustaa ja jälkikäteen valitetaan, kun mies ei tee mitään tai tehnytkään mitään kotona?

Mutta se voikin tulla yllätyksenä, ettei itse jaksakaan.

No sitten lakkaa vauhkoamasta kaikkea turhaa ja ylimääräistä, ja keskittyy vain olennaiseen jaksamisensa mukaan.

Ei siihen miestä tarvita, jos oma järki pelaa.

Ei siinä vaimo kauaa jaksa eikä maitoa tule, jos mies ei viitsi edes kaupassa käydä. Imettäminen vie paljon aikaa ja energiaa, joten mies voi ottaa ruokahuollon hoitaakseen.

Kumma juttu kun minä pääsen kauppaan ja neuvolaankin ilman miestä.

Osaako kukaan tehdä mitään ilman miestä?

Minä en talvipakkasella vienyt vastasyntynyttä ulos ollenkaan. Mies sai valita, jääkö vauvan kanssa kotiin vai meneekö kauppaan. Jostain syystä hän ei halunnut jäädä yksin nälkää itkevän vauvan kanssa, mutta en minäkään halunnut lasta itkettää turhaan.

Tarvitsetko sinä miestä yhtään mihinkään? Mihin miehesi tarvitsee sinua?

Ihanko valita annoit kahdesta vaihtoehdosta miehelle mieluisimman? Oletpa sinä ihana.

Eikö vauvalla ole talvivaatteita ollenkaan?

Et siis vienyt neuvolaankaan, jos sattui sinä päivänä pakkasta olemaan?

Te jotkut äidit olette sitten surkuhupaisia.

Vastasyntynyt vauva ja 30 asteen pakkanen ei sovi yhteen, tiedät sen sitten, kun olet samassa tilanteessa. Vein vauvan neuvolaan, jos pakkaset jatkuivat eikä aikaa ollut järkevä siirtää, mutta mies toi lämpimän auton oven eteen ja ajoi neuvolassa oven eteen. En pitänyt vauvaa pakkasessa ehdoin tahdoin. Mies osaa käydä kaupassa yksikseen, joten sai sen tehdä.

Täällä ei ole muita surkuhupaisia kuin sinä.

Ja kaupan oven eteen ei voi ajaa, poistut ulos autosta, otat vauvan ulos autosta ja menet vauvan kanssa sisälle kauppaan.

Siitä olisi varmaan liikaa vaivaa sinulle ollutkin ja stressiä.

P.S. Äiti minäkin. Käynyt kaupassa miehen ja vauvan kanssa, koska en kotiinkaan viitsinyt linnottautua pitkäksi aikaa. Ja lapsi jäi henkiin ja hengissä on vieläkin.

Jossain vaiheessa sitä oli lähdettävä itse kauppaan, kun miehen isyysloma loppui ja neuvolassa yksin käydä.

Miksi minun olisi pitänyt vauva raahata kauppaan, kun mies pystyi käymään siellä ihan yksikseen? Eikö sinun miehesi siihen kykene?

No kykenee, kykenee. Mutta miksi olisin jäänyt kotiin kun mukaankin voin yhtä hyvin mennä? Ja vauva ei ole mikään este etteikö nyt äitikin voi sinne kauppaan lähteä ja ottaa vauvaa mukaan.

Voi pyhä yksinkertaisuus.

Edelleen on kyse siitä, että en halunnut viedä vastasyntynyttä paukkupakkaseen. Miten luulisit käyneen, jos auto olisi hyytynyt sinne tien varteen? Turha väittää, että niin ei olisi käynyt.

Olet siis niitä hysteerikkoäitejä.

Entäs jos miehesi olisi ajanut kolarin? Kuinkas sitten olisit pärjännyt?

Oikein kovalla pakkasella on ihan oikeasti vaarana, että auto hyytyy tien varteen. Näin kävi myös tuon lapsen kastajaispäivänä, kolmen vieraan autot hyytyivät. Tai yksi heistä ei ollut vieras vaan pappi, joka tuli sitten taksilla myöhässä.

En nyt ihan ymmärrä, miksi olet noin aggressiivinen. Jos sinä haluat elää yksin, niin siitä vaan.

Eipä tuo meidän Volvo hyytynyt tänäkään talvena eikä ole edes lämmitystolppaa.

Suosittelen huoltamaan auton välillä.

Ehkä akussa vika. Mulla oli seatti nuorena likkana, ei käynnistynyt. Akku sökö. Uusi akku ja taas mentiin.

Viikon olin kotona mutta enpä jaksanut kauaa. Isältä onnistuu tuttipullon pitely siinä missä multakin.

En tiedä, miten pohjoisessa asut, mutta eihän tänä talvena muuten ollut edes kunnon pakkasia. Pakkasia ei ollut viimekään talvena. Auton esilämmittäminen olisi kyllä järkevää.

Vierailija
1097/1190 |
26.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on lapsellisia ihmisiä.

Jos toinen kieltää auttamasta, niin mitä siinä voi toinen tehdä, kun lähteä tekemään omia juttujaan?

Mitä te naiset teette, kun mies ei enää ole isyysvapailla teitä passaamassa?

Olette koko päivän kotona, ette tee kotitöitä, ettette tee miehen osuutta (??), ette käy kaupassa, mies keskeyttää työpäivänsä jotta vaimo pääsee neuvolaan, palaa töihin, jää ylitöihin korvaamaan menetetyn ajan, josta luonnollisesti suututte ja loukkaannutte verisesti, mies menee kauppaan, unohtaa jotakin, suututte taas, pakotatte väsyneen miehen auttamaan kotitöissä joita teillä on ollut koko päivä aikaa tehdä vauvan päiväuniaikaan, valitatte kun mies ei ikinä tee mitään kotona -ja samaan aikaan mies täyttää tiskikonetta, menette nukkumaan, ja seuraava päivä lähes samanlainen, vaikkakin ilman neuvolakäyntiä.

Päivät pitkät kirjoittelette tänne kovin kärkkäästi, omaa sädekehää kiillotellen mielipiteitänne ja valitatte sivutolkulla kun se mies ei edelleenkään tee kotona mitään.

Vain naiset saavat aikaan näin pitkiä ketjuja, ja kaikki toistaa samaa levyä.

Eiköhän AP ole lukenut kaikki viestit tai ainakin osan. Miettii, onko se väsynyt vaimokin tässä ketjussa jo, kun kotona ei mitään tapahdu. Voin lyödä vetoa siitä, että joka ikinen päivä AP:n vaimo istuu vaan älylaite kädessään somea tai mitä tahansa selaamassa, mutta ei ole päivällistäkään saanut tehtyä, koska väsyttää. Mutta älylaitteen selaaminen ei väsytä koskaan, ei edes silmät väsy eikä päätä ala särkeä.

Jos väsyttää, menee nukkumaan eikä leiki älylaitteilla.

AP:n vaimo käy kokopäivätöissä. Jos ap katsoo asiakseen liehua salilla vähäisen vapaa-aikansa, ei hänellä ole aihetta odottaa valmista pöytää kotona, jossa vaimo tekee yksin kaikki kotityöt.

On se kumma kun aikuinen ihminen ei voi edes harrastaa silloin kun akka on paksuna. Ei kai kukaan jaksa kotona olla koko ajan?

Vierailija
1098/1190 |

Luuletko, että mies pistää tikkua ristiin koskaan missään vaiheessa. Eron jälkeenkin hän pystyy elämään sikolätissä siivoamatta.

Vierailija
1099/1190 |

Jos harrastusten vuoksi mies ei jaksa tehdä omaa osaansa kotitöistä, niin sitten harrastuksia pitää vähentää. Nythän mies loisii vaimonsa ajalla, laiska mies.

Vierailija
1100/1190 |

Vaimo kieltäytyy AP:n avusta. Mitään sanottavaa siihen ei löydy? Keneltäkään?

Kaikki takertuu tuohon raskaus, kokopäivätyö ja kotityöt yksin.

(Niin tekee muuten moni muukin, ja ilman raskauttakin)

Väkisinkinkään sitä naista ei pysty auttamaan. Mitä jos kilahtaa siitäkin?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kaksi