Vanha tosi rasittava ystävä otti yhteyttä ja tajusin, että hänenkin ystävänsä olen ollut äidin takia

[quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija]Juu, äidit usein haluavat tsempata, ettei se oma lapsi jäisi ihan yksin. Eristäytyminen kaikista muista ja harhaluulot omasta itsestä ovat yleensä ihmiselle pahaksi. Voit etsiä myös uusia ystäviä, oletko koskaan harkinnut sitä vaihtoehtoa?[/quote]
Ja millaisia harhaluuloja tarkoitat? Sitäkö, että kuvittelin kelpaavani ihmisille, joista saan itsellenikin jotain? Äitini ei nimittäin uskonut siihen. Että ehkä ne harhaluulot olivat pikemminkin hänellä. En vain tiennyt, että se ei ole totta, mitä hän uskoo.
ap[/quote]

Jos äitisi uskomiset ei ole totta, niin mikä on ongelma? Kelpaat siis muille?[/quote]
Varmaan kelpaisin, mutta se vaatisi taitoja, joita mulla ei ole. Siis ettei kukaan saa astua varpailleni, mun kuuluisi kertoa toisille, mikä mua loukkaa ja miten haluan tulla kohdelluksi. Se on mahdotonta, kun on uskoteltu, etten ole kenenkään arvoinen. Jos joku pahoittaa mielensä mun toiveista, (=eli ei ole mun ystävämatskuani) ahdistun heti olevani kamala ja paha sen sijaan, että ajattelisin, ettei tämä vain toimi hänen kanssaan tai saati että pystyisin tavallaan lepyttelemään, jos kyseessä on vaikkapa väärinymmärrys hänen puoleltaan.
ap[/quote]

Ei ystävyyteen kuulu kieltäminen varpaille asumisesta. Luonnotonta erikseen pyytää ystävältä sellaista.[/quote]
Tarkoitankin kertoa, jos niin tapahtuu. Ei nyt erityisemmin etukäteen. Se tarkoittaa, ettei siedä huonoa kohtelua. Onko se susta asia, joka on okei ytävyydessä?
ap[/quote]
Itsestäänselvyys. Toki voi pyytää ja saada anteeksi, jos rajat joskus ylittyy.[/quote]
Siis itsestäänselvää, että varpaillesi saa astua, etkä kerro toisille, että se loukkasi? Kuten mä kirjoitin, että siinä mulla on ongelmia.
ap[/quote]
Ei vaan, ystävyydessä on itsestäänselvää, ettei loukata. Jos loukataan, pyydetään anteeksi.[/quote]
Nooo, mun äidille ei ollut. Sille oli ainoastaan itsestäänselvää se, ettei kukaan oo loukannut minua. Tajuatko eron? Eli en saanut sanoa mistään, mikä mua ois loukannut. Koska se toinen ei kuulemma ollut tarkoittanut loukata.
Ensinnäkin, äiti ei sitä voi ut tietää ja toisekseen, miksi loukkaamisen tunteen aiheuttaminen on okei, jos toinen ei ole HALUNNUT aiheuttaa sitä? Silloinko ei saa kertoa toiselle, että tuollainen loukkaa minua? Tietenkin sa, ja pitääkin. Jos se toinen ei kestä sitä, että häntä "arvostellaan", niin sehän kertoo vain hänestä, ja ei hän silloin HALUA olla minun ystäväni selkeästikään.
ap