Mistä vitkuttelu johtuu?

Sama jätän aina viime hetkeen kaiken.

Mulla on ihan samanlainen juttu. Opiskelen AMKissa nyt kolmatta vuotta ja ensimmäisenä vuonna jäi johdatuskurssista yksi tehtävä kesken kun sillä ei ollut mitään tarkkaa deadlinea. Se on vieläkin kesken nyt kohta kolme vuotta myöhemmin :D

Tuo on ihan normi homma. Viime hetken pakko on se miksi mitään saa tehtyä. Evvk oikeastaan lähes kaikki.

Aivojen kemiasta?

Pelkäätkö epäonnistumista? Itse kyllä, ja se vaikeuttaa mihinkään ryhtymistä. Kaikki mitä tekee, vain todistaa että tekee virheitä. Huomioni keskittyy vaan niihin. On stressittömämpää, kun ei edes yritä. :/

Vierailija kirjoitti:

Pelkäätkö epäonnistumista? Itse kyllä, ja se vaikeuttaa mihinkään ryhtymistä. Kaikki mitä tekee, vain todistaa että tekee virheitä. Huomioni keskittyy vaan niihin. On stressittömämpää, kun ei edes yritä. :/

Minä ainakin olen tiedostanut, että ankara, mihinkään tyytymätön ja runsasrangaistuksinen kasvatus aiheuttaa tuota. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvää vaikka parhaani yritin. Aina haukuttiin ja rangaistiin fyysisesti.

Lopulta luovutin yrittämisen. Pääsin vahingossa ylioppilaaksi ja arvostettuun kouluun mutta sielläkään en vapautunut tekemisahdiatuksestani. Muuten minulla olisi intoa ja ideoita tehdä vaikka mitä mutta ahdistus pilaa kaiken.

Teen spontaanisti monia asioita silloin kun en tunne minkäänlaisia onnistumispaineita ja ihmiset kehuvat minua olipa sitten kyse oman koulutusalan jutuista, leipomisesta tai vieraan kielen oppimisesta ja puhumisesta.

Olisipa olemassa jokin Anonyyminen Aloituskammoisten ryhmä. Menisin sinne heti koska eihän tämä ole elämää pelätä näin paljon.

Minä taas olen kasvanut liiankin vapaasti, mutta en uskonut olevani aidosti rakastettu ja hyväksytty itsenäni. Salaa minun aikaansaannoksiani ihailtiin, mutta päin näköä paremminkin lempeästi pilkattiin. Minusta tuli piilosuorittaja. Häpesin sekä suorittaa että olla suorittamatta.

Olen viidenkymmenen, ja osa minusta edelleen uskoo, että jos osaamiseni näkyy, minulle nauretaan. Kunnianhimo on kiellettyä, ja arvostuksen toivominen on täysin väärin.

Ja nyt minulla on mies, jolle ei kelpaa yhtään mikään ja joka ei oikein arvosta ketään. Ja minä seison päälläni kelvatakseni, vaikka oikeasti tunteeni häntä kohtaan on katoamassa. Ensimmäistä kertaa elämässäni minua himottaa lyödä läskiksi avoimesti. Mutta vihapäissäni teen vain entistäkin enemmän hänen eteensä. Masokistina, ja saaden hänet kuvittelemaan, että minut kannattaakin suututtaa.

Ilmeisesti olen koko ikäni lyönyt läskiksi salaa vitkuttelemalla. Minulla taitaa olla johdot väärin päin.