Lue keskustelun säännöt.
Mitä sellaista olet tehnyt omassa lapsuudessasi, mitä et antaisi oman lapsesi tehdä?
Kommentit (41)
Samoilla yksinään metsässä. Olin muistaakseni 6v, kun menin ensimmäisen kerran pyörällä 1 km päähän metsään. Hankalampi juttu, että sitä tietöntä metsää olisi riittänyt aika lailla 10 km verran, jos en olisi osannut lukea maamerkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus huomaa itsekin, että huolestuu kovin helposti, muksut kiipeilivät puissa ja en tiennut pitäiskö kannustaa vai kieltää.
Mikäs sen hauskempaa oli lapsena kuin kiivetä korkeaan kuuseen.
Luistelemaan pienen lammen jäälle heti kun se on jäätynyt..
Vierailija kirjoitti:
Viettänyt aikaa uimarannalla isompien lasten kanssa enkä osannut uida, ikää 5-6 vuotta, tapahtui 60-luvulla.
Minulla sama, mutta uimarannalle piti pyöräillä viisi kilometria valtatien reunaa pitkin. Ennen lapset oli kyllä heitteillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viettänyt aikaa uimarannalla isompien lasten kanssa enkä osannut uida, ikää 5-6 vuotta, tapahtui 60-luvulla.
Minulla sama, mutta uimarannalle piti pyöräillä viisi kilometria valtatien reunaa pitkin. Ennen lapset oli kyllä heitteillä.
Ja lapsia kuoli tapaturmaisesti moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uimahalliin ja kylpylään yksinään jo alle 10-vuotiaana
Leikkiä tulella, tulitikuilla ja kynttilöillä. Ampua raketeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläimien satuttaminen.
En haluaisi lapsen muistelevan pahuuksiaan aikuisena ja miettivän, ovatko muut ihmiset oikeassa uskoessaan, että lapsena eläimiä satuttaneet ovat aikuisina automaattisesti pahoja ihmisiä. Oli totuus mikä tahansa, parempi on uskoa olevansa hyvä kuin paha, koska käsitys itsestä ennustaa sitä miten oikeastikin käyttäytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysäillä koulussa ja hällä väliä-asenne. Olen joutunut itse sisäistämään koulunkäynnin tärkeyden ja osaamiseni tason päälle parikymppisenä vasta. Lukiosta abban paperit kun pojat ja biletys vain kiinnosti. Eikä kotoa oikein saanut viestiä että minun haluttiin menestyvän opinnoissa tai edes olevan siihen kyvykäs. Nykyinen paras ystäväni minut havahdutti opiskelun tärkeyteen. Sen jälkeen vuosien aivojumppaa ja älytreeniä, ajattelun muokkausta white trashista sivistyneeksi ja vakavasti otettavaksi. Nyt yliopistossa kolmekymppisenä. Tässä siis ydinajatuksena se ettei minulle tullut edes mieleen miettiä yliopistoa vaikka olen nykyään niiin onnellinen ja löytänyt juttuni yliopistosta.
Tuosta täytyy kahden teinin äitinä sanoa, että ei auta mitään vaikka joka ikinen päivä natkuttaa koulutuksen tärkydestä, kokeisiin lukemisesta, vieraiden kielten sanojen opettelusta.... Oivallus on tultava nuorelta itseltään.
Se työ tuohon tehdään jo ennen kouluikää, eikä kertomalla ja natkuttamalla oppimisen tärkeydestä, vaan oppimisen innostusta korostamalla, opettamalla leikkien, lukemalla yhdessä (enemmän kuin iltasadun verran) jne. Ihan siis tutkimusten mukaan merkittävin työ kouluinnostuksen ja oppimiskyvyn eteen tehdään ennen kouluikää. Mutta tätähän on vaikea Suomessa selittää vanhemmille, joiden mielestä on se ja sama kuka (ja miten) edes sitä omaa eskarilaista opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kanniskellut raskaita taakkoja alle kouluiän. Ohjastanut hevosen ja kärryt naapuriin maantietä pitkin 8 vuotiaana. Hoitanut vauvaa 12- vuotiaana. Pyöräillyt maantietä pitkin kyläilemään 25 kilometrin päähän 12 v. Räjäytellyt samoina aikoina kavereiden kanssa ruutia hylätyllä rakennuksella, ruudit irroteltiin ammuksista. Kulkenut ( ja eksynyt pahoin) metsään 7 vuotiaana.
En jättäisi ikinä lastani niin heitteille, kuin minut on jätetty. Olen ekalta luokalta saakka hoitanut itse omat läksyni, kouluni, liikuntakamani, aamupalat, välipalat, puhtaat vaatteet, peseytymiset, hampaiden pesun, aamuheräämiset jne., tosin todella vaihtelevalla menestyksellä. Äiti ei ikinä tehnyt kotona ruokaa eikä ilmoittanut menemisistään tai tekemisistään yhtään mitenkään. Olin usein monta päivää peräkkäin täysin itsekseni, joskus äiti oli koulupäiväni aikana käynyt kotona peseytymässä ja teki lähtöä eteisessä kun tulin kotiin. Olen pitänyt samoja alushousuja viikon kun en yksinkertaisesti tajunnut niitä vaihtaa ja talviaamuina itkenyt kylmissäni bussipysäkillä ties kuinka kauan, koska en ole osannut arvoida ajan kulumista tai ajan käyttämistä. Tämä on todella noloa, mutta koska en osannut hoitaa kunnolla kauppareissuja enkä pyykkejä tai muutenkaan ennakoida yhtään mitään, "lainasin" koulusta vessapaperia ja löytötavaroista puhtaita vaatteita ja mm. sopivan kokoiset kengät.
Pelkäsin hysteerisesti avainten kadottamista tai unohtamista, joten pidin salaa takaoveamme ei-lukittuna. Jos pyysin äidiltä sopivan kokoisia vuodenaikaan sopivia vaatteita tai lämmintä ruokaa, sain kuulla olevani itsekäs, vaativa, kiittämätön hienoneiti, joka ei ymmärrä, ettei raha kasva puussa. En tuolloin tiennyt missä äiti meni, koska hän ei tosiaan koskaan selittänyt minulle mitään. Yläasteella otin itse yhteyttä lastensuojeluun ja minut otettiin huostaan aika nopeasti. Ollessani 19-vuotias äiti kännipäissään totesi vetäneensä sitä ja tätä huumetta vuosina, jolloin asuin hänen luonaan. Meininkinsä ei ole yhtään muuttunut ja hän ihan tosissaan ihmettelee, miksen ole hänen kanssaan tekemisissä ja miksei hän ole vieläkään nähnyt vuoden ikäistä tytärtäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jättäisi lastani hoitoon (huonokuntoiselle) mummolle. Nuo katolle kiipeilyt sekä raketin ampumiset ovat myös olleet ihan normi omassakin lapsuudessa, en omani antaisi..
Olin ns "kadonnut lapsi" 8 vkoa 14 vuotiaana. Lapseni eivät tiedä tätä. Onneksi kuopuskin jo 16v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sain käyttää vapaasti tulitikkuja ja puukkoa alle kouluikäisenä. Uimarannalle sai mennä heti kun oppi ajamaan pyörällä (mitähän aikuisten päässä liikkui? Luuliko ne, että lapsi ei voi hukkua). Sain kyläillä kenen luona halusin, tonkia ojat, hyppiä katoilta. Oikeastaan tehdä ulkona mitä vaan, kunhan en ollut sisällä vanhempien riesana.
Lapseni ei saa tehdä näistä mitään ilman valvontaa.
Hoidin nuorempia sisaruksia ja välillä naapurin vauvaa(!) noin 10-12 vuotiaana.
45 syytä olla hankkimatta lapsia
1. Perinnöllisten sairauksien periyttäminen lapselle.
2. Raskaus pahoinvointi, hormonien heittelyt ja tukaluus.
3. Synnytyksen supistukset, kivut ja repeämiset.
4. Imetyksen kivut ja lapsen riippuvuus rintaruokinnasta.
5. Vanhemmuuden valtava vastuu lapsen pärjäämisestä elämässä.
6. Pelko jos ei opi rakastamaan tai vihaa lastaan.
7. Taakka jos lapsi on vammainen, erityislapsi tai ongelmalapsi.
8. Synnytyksen jälkeinen masennus ja oma jaksaminen.
9. Paniikkikohtauksen ja tajunnanmenettäminen lapsen kanssa kahdestaan.
10. Univaje, ei pitkiä aamuja tai laiskottelu päiviä viikonloppuisin tai lomilla.
11. Kakka, pissa, puklu, räkä ja oksennus huoltopalveluna toimiminen.
12. Pelko jos toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat ja mitä lapsen elämä sen jälkeen on.
13. Arki on äänekästä vuoristorataa, uhrautumista, suorittamista ja aikatauluttamista.
14. Ahdistus istua hiekkalaatikolla, leikkipuistossa ja vanhempainilloissa.
15. Parisuhteen katkerat riidat koti- ja lastenhoidon tasan menemisestä.
16. Päiväkotiin väkisin raahaaminen ja sieltä ajoissa hakeminen.
17. Lapsen hoito itse kipeänä ja tukiverkoston puuttuminen.
18. Pelko jos lapsi vammautuu, sairastuu vakavasti, hukkuu tai kuolee jäätyään auton alle.
19. Häpeä kun et saa raivoavaa lastasi kuriin julkisella paikalla.
20. Lapsen ruoka-allergiat, syömättömyys, itku, uhma, röyhkeys, ilkeys, kiittämättömyys ja viha sinua kohtaan.
21. Riitely mitä kasvatus menetelmiä vanhemmat käyttävät yhdessä ja erikseen.
22. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vanhempana kun työ vie liikaa aikaa.
23. Jatkuva huomion antaminen ja mielenrauhan puuttuminen.
24. Aika mieleisille harrastuksille, lemmikeille ja omaan hyvinvointiin vähenee.
25. Katkeruus ja valitus menetetystä ajasta ja vapaudesta lisääntyy.
26. Häpeä kun palaa lomalta töihin lepäämään lapsenhoidosta.
27. Kodin sotku, melu, kinastelu, rauhattomuus, tavaran määrä, loputtomat kotityöt ja pyykkivuoret.
28. Seksi vähenee ja stressi lisääntyy että lapset näkevät tai kuulevat rakastelua tai alastomuutta.
29. Lastenkutsut, yökyläilyt, huvipuistot, perhelomat ja kuskaus harrastuksiin.
30. Stressi rahasta kustantaaksesi lapsen itsenäiseksi.
31. Aika kahden keskiselle ajalle ja aikuisille keskusteluille parisuhteessa hupenee.
32. Huoli lapsen koulun uhista, koulukiusaamisesta, kaveripiiristä, kaverittomuudesta tai päihteistä.
33. Läksyistä, kotiintulo- ja ruoka-ajoista sekä mobiililaitteiden käytöstä riiteleminen.
34. Lapsen suojelu namusediltä, pornolta, väkivallalta, raiskaukselta, sydänsuruilta ja raskaudelta.
35. Lapsen suojelu masennukselta, alkoholilta, huumeilta, päiväkoti-/koulu- ja nettikiusaamiselta.
36. Huoli jättää lapsi elämään tuhoutuvalle ja alati ylikansoitetulle maapallolle.
37. Katumus kun ymmärtää että lapsi ei tuokkaan onnea ja elämästä on vain tullut vaikeampaa.
38. Oman identiteetin totaalinen katoaminen ja eläminen vain lapsen kautta.
39. Huomata että on onneton, uupunut, itkevä ja räjähtänyt vanhempi.
40. Katua kun on hankkinut lapsen vääristä syistä: painostus, koska muutkin tai kun niin on tapana.
41. Pettyä omaan vanhemmuuteen, kun ei pärjää oman lapsen kanssa.
42. Kamppailla syyllisyydessä kun katuu lasta, vaikka lapsen kuuluisi olla aina haluttu ja rakastettu.
43. Häpeä kokea lapsi rasitteena tai jos lapsi huostaanotetaan kun ei jaksa taakan alla.
44. Stressi kokea lapsi virheenä joka uhkaa parisuhdetta.
45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.
Kommenttien perusteella nykymammat eivät anna lastensa elää elämää ollenkaan. Ihmekään, jos lapsista kasvaa avuttomia ja saamattomia lellikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysäillä koulussa ja hällä väliä-asenne. Olen joutunut itse sisäistämään koulunkäynnin tärkeyden ja osaamiseni tason päälle parikymppisenä vasta. Lukiosta abban paperit kun pojat ja biletys vain kiinnosti. Eikä kotoa oikein saanut viestiä että minun haluttiin menestyvän opinnoissa tai edes olevan siihen kyvykäs. Nykyinen paras ystäväni minut havahdutti opiskelun tärkeyteen. Sen jälkeen vuosien aivojumppaa ja älytreeniä, ajattelun muokkausta white trashista sivistyneeksi ja vakavasti otettavaksi. Nyt yliopistossa kolmekymppisenä. Tässä siis ydinajatuksena se ettei minulle tullut edes mieleen miettiä yliopistoa vaikka olen nykyään niiin onnellinen ja löytänyt juttuni yliopistosta.
Tuosta täytyy kahden teinin äitinä sanoa, että ei auta mitään vaikka joka ikinen päivä natkuttaa koulutuksen tärkydestä, kokeisiin lukemisesta, vieraiden kielten sanojen opettelusta.... Oivallus on tultava nuorelta itseltään.
Täältä sivusta huutelen. Samaa mieltä tuosta itseoivaltamisesta, mutta aika vaikeaa se on jos vanhemmat eivät yhtään patista ja kaikki läheiset ovat wt-sakkia. Itse oivalsin kans kaikki tarkeät elämässä tarvittavat asiat kotoa pois muutettua parikymppisenä.
Minua patistettiin ja selitettiin miksi koulu on tärkeä. En piitannut, lähinnä se nalkutus, uhkailu ja pakottaminen vain pahensi asiaa. Muutin omilleni kun aloitin lukion ja aloin menestymään paremmin koulussa kun kukaan ei nalkuttanut vaan sain itse tehdä sen ratkaisun opiskelenko. Tiedän, olin ihan hirveän tyhmä ja itsepäinen. Tein kaiken päinvastoin kun kotona käskettiin. Että tapauskohtaisesti toimii milloin mikäkin.
Joskus sisarusten kanssa saatettiin seikkailla metsässä puoli päivää ilman että kerrottiin kenellekkään. Jotenkin löydettiin aina takaisin kotiin vaikka käveltiin kilomatrejä poispäin ja tultiin toista kautta takaisin.
Istua sisällä tupakoivan ihmisen sylissä tai polvella