Kun olen reissussa, äidin pitää soittaa minulle joka päivä, koska hän pelkää puolestani, mutta muille sisaruksille ei soitella. Mitä tekisitte? (Olen 28)

Minulla on sama tilanne. Ja olen esikoinen. Iältäni 29. Eikä siinä kaikki, äitini haluaisi minun asuvan kotona hänen ja isäni kanssa.

Ole onnenllinen, että vanhempasi välittävät, kaikkien eivät. Olet tärkeä heille.

Mulla sama tilanne, tosin olen ainoa lapsi. Äiti meinasi tunkea kaikille lääkärikäynneille ja muille mukaan vielä täysi-ikäistyttyänikin, ja kun lähdin kavereiden kanssa ulkomaille parikymppisenä molemmat vanhempani sekosivat aivan täysin. Sama myöhempien reissujen kanssa. Ärsyttävää. Olen pari kertaa miettinyt olenkohan oikeasti jotenkin jälkeenjäänyt, mutta tätä ei vain ole kerrottu minulle. :D

Vierailija kirjoitti:

Ole onnenllinen, että vanhempasi välittävät, kaikkien eivät. Olet tärkeä heille.

Tiedän tämän aivan hyvin. Mutta välittää monella tavalla. Myös sellaisella, joka kunnioittaa toisen rajoja ja itsenäisyyttä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ole onnenllinen, että vanhempasi välittävät, kaikkien eivät. Olet tärkeä heille.

Omat lapset ovat aloittajan ikäluokkaa ja välitän heistä aivan valtavasti. Lapsen kasvatus on epäonnistunut, jos vanhempi kuvittelee, että aikuinen lapsi ei pärjää ilman holhoamista ja peräänkatsomista. Päivittäinen soittelu ei ole enää välittämistä vaan tungettelua.

Itse luotan siihen, että jos lapsesta ei kuulu mitään, niin hänellä on kiirettä ja kaikki hyvin. Luotan siihen, että lapsi kertoo, jos jotain pielessä. Ja monesti lapset soittavat, kun on tylsää eikä keksi muuta tekemistä. Kyllä minä laitan lapsille tekstiviestejä, kun haluan saada heihin yhteyden.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama tilanne, tosin olen ainoa lapsi. Äiti meinasi tunkea kaikille lääkärikäynneille ja muille mukaan vielä täysi-ikäistyttyänikin, ja kun lähdin kavereiden kanssa ulkomaille parikymppisenä molemmat vanhempani sekosivat aivan täysin. Sama myöhempien reissujen kanssa. Ärsyttävää. Olen pari kertaa miettinyt olenkohan oikeasti jotenkin jälkeenjäänyt, mutta tätä ei vain ole kerrottu minulle. :D

Tällaisia äitejä on maailma täynnä. Valitettavan usein tilanne on juuri tuo, että on ainut lapsi (yleensä vielä poika) ja äiti roikkuu lapsessaan hautaan asti. Valitettavasti tilanteeseen ei ole kuin yksi ratkaisu: sinun on ITSE katkaistava napanuora, koska äitisi ei sitä koskaan tee. Joudut loukkaamaan äitiäsi, mutta se kuuluu itsenäistymiseen. Eikä jokaiseen äidin puheluun tarvitse vastata: näin hän oppii siihen, että lapsi ei ole aina tavoitettavissa ja pärjää yksinkin. Jos ei halua loukata äitiä, ei koskaan itsenäisty. 

Seurustelin itse mammanpojan kanssa, mutta kenkää tuli, koska tajusin että hän ei koskaan irrottaudu äidistään. Miehelläni oli siis aina toinen nainen - äiti. Lähdin enkä ole katunut. 

Minä olen sellainen äiti joka soittaa tai oikeastaan soittaisin joka päivä. Tyttäreni muutti pois ja kyselin kuulumisia joka päivä, En välttämättä soittanut mutta viestiä laitoin että miten päivä meni, onko kaikki hyvin.

Mutta soittoihini/tai viesteihini ei lopulta viititty vastata kuin viikon päästä niin minäkin luovutin lopulta.

Kysynkin sinulta ap. miksi se on niin ärsyttävää kun äitisi soittaa? Me äidit ollaan kuitenkin huolissaan vaikka te lapset olisitte 50v.

Jos oma äitini olisi elossa soittaisin itse illalla enkä odottaisi että hän edes soittaisi.Olisin ikionnellinen jos tässä maailmassa olisi joku joka pyynteettömästi välittäisi minusta ja haluaisi kuulla onko kaikki hyvin.

Älä ota sitä holhouksena, olet osa äitisi ydin perhettä ja hänelle tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen äiti joka soittaa tai oikeastaan soittaisin joka päivä. Tyttäreni muutti pois ja kyselin kuulumisia joka päivä, En välttämättä soittanut mutta viestiä laitoin että miten päivä meni, onko kaikki hyvin.

Mutta soittoihini/tai viesteihini ei lopulta viititty vastata kuin viikon päästä niin minäkin luovutin lopulta.

Kysynkin sinulta ap. miksi se on niin ärsyttävää kun äitisi soittaa? Me äidit ollaan kuitenkin huolissaan vaikka te lapset olisitte 50v.

Jos oma äitini olisi elossa soittaisin itse illalla enkä odottaisi että hän edes soittaisi.Olisin ikionnellinen jos tässä maailmassa olisi joku joka pyynteettömästi välittäisi minusta ja haluaisi kuulla onko kaikki hyvin.

Älä ota sitä holhouksena, olet osa äitisi ydin perhettä ja hänelle tärkeä.

Ja tässä oiva esimerkki ripustautuvasta äidistä, joka naamioi asian välittämiseksi!

Olen menossa Norjaan erämaahan (mutta merkityille poluille) vaeltamaan kavereiden kanssa kesällä neljäksi yöksi. Taidan kokeilla sellaista, että sanon ettei siellä ole edes verkkoa. Meillä on auto ja käymme kyllä taukopisteillä välissä, mutta haluaisin olla siellä luonnon ääressä ihan kaikessa rauhassa.

Mutta kyllästyttää jo nyt, kun kerroin reissusta ja jouduin heti tekemään selonteon kavereideni erätaidoista ja siitä ettei siellä voi varmasti eksyä.... öö.. no kyllä itse asiassa voi, mutta en jaksa pelätä kaikkea etukäteen, koska se pilaa kaiken ilon elämästä.

Niin ja kun menin katsomaan siskoani kerran, vanhempani pakottivat, että mieheni tulee mukaan, ja ostivat hänelle lentolipun..

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen äiti joka soittaa tai oikeastaan soittaisin joka päivä. Tyttäreni muutti pois ja kyselin kuulumisia joka päivä, En välttämättä soittanut mutta viestiä laitoin että miten päivä meni, onko kaikki hyvin.

Mutta soittoihini/tai viesteihini ei lopulta viititty vastata kuin viikon päästä niin minäkin luovutin lopulta.

Kysynkin sinulta ap. miksi se on niin ärsyttävää kun äitisi soittaa? Me äidit ollaan kuitenkin huolissaan vaikka te lapset olisitte 50v.

Jos oma äitini olisi elossa soittaisin itse illalla enkä odottaisi että hän edes soittaisi.Olisin ikionnellinen jos tässä maailmassa olisi joku joka pyynteettömästi välittäisi minusta ja haluaisi kuulla onko kaikki hyvin.

Älä ota sitä holhouksena, olet osa äitisi ydin perhettä ja hänelle tärkeä.

"Olisin ikionnellinen jos joku pyyteettömästi välittäisi..." Anteeksi, mutta tämä retoriikka on niin tuttua omasta perheestäni. Minua on aina huvittanut se, että ei muka ole aste-eroja. Joko vastaat puheluihin joka päivä ja teet kuten vanhempasi haluaa, tai et välitä. Ikään kuin rakastamisessa olisi ehtoja, jotka vanhempi sanelee. Huvittavaa, että jos soitan joka päivä, rakastan, mutta jos soitan muutaman kerran viikossa, olen piittaamaton ja itsekäs.

Rakastan vanhempiani aivan valtavasti, mutta se mitataan aivan muilla asioilla. Kuten sanoin, käyn siellä usein, ja soittelen ehkä joka kolmas päivä, eli tosi usein.

Lisäksi selitäpä se, miksi siskojeni perään ei soitella. Miksi heitä ei odoteta kylään joka toinen viikonloppu. Jos se on rakkauden merkki, eikö tuo osoita, että äitini välittää vain minusta? Ei, vaan viesti on, että hän luottaa siskoihini enemmän.

Välittämiseen kuuluu myös toisen itsenäisyyden kunnioittaminen.

Ap

Kun itse matkustelen ulkomailla, tiedän, että äitini on huolissaan vaikka olen jo kolmekymppinen ja kokenut matkaaja. Lähetänkin äidille päivittäin matkoilla ollessani whatsapp-viestin tai kuvan, jossa kerron kuulumisia reissulta. Aikaa tähän menee ehkä minuutti per päivä eikä äidin tarvitse kokea vaivaavansa minua huolellaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun itse matkustelen ulkomailla, tiedän, että äitini on huolissaan vaikka olen jo kolmekymppinen ja kokenut matkaaja. Lähetänkin äidille päivittäin matkoilla ollessani whatsapp-viestin tai kuvan, jossa kerron kuulumisia reissulta. Aikaa tähän menee ehkä minuutti per päivä eikä äidin tarvitse kokea vaivaavansa minua huolellaan.

Mä olen alkanut myös suosia tätä. Tiedän että he myös ilahtuvat kun kuulevat minusta. Ap

Seuraavan kerran kun olet lähdössä reissuun soitat äidille ennen lähtöä ja sanot soittavasi uudestaan kun palaat takaisin. Jos äiti huolestuneena soittaa kuitenkin kun olet matkakohteessa, kerrot kuulumisesi ja sanot: "Jutellaan lisää sitten kun olen takaisin Suomessa".

Ap:n ärtymys (tai hämmennys, mitä sitten onkaan) on aika ymmärrettävää.

Itse olin tilanteessa, jossa sisarukseltani odotettiin reissusta jatkuvaa yhteydenpitoa, minulta ei. Ihan kokeilun vuoksi en soitellut nuorena aikuisena tekemältäni hieman haasteellisemmalta (reitti vähän epävarma, en osannut maan kieltä, tiedossa oli paikallisten nihkeä suhtautuminen englannin puhumiseen, olin yksin matkalla jne) viikon matkalta kertaakaan vanhemmilleni. En tiedä olisiko pitänyt olla ylpeä heidän osoittamastaan luottamuksesta, mutta tuli enemmän mieleen välinpitämättömyys.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n ärtymys (tai hämmennys, mitä sitten onkaan) on aika ymmärrettävää.

Itse olin tilanteessa, jossa sisarukseltani odotettiin reissusta jatkuvaa yhteydenpitoa, minulta ei. Ihan kokeilun vuoksi en soitellut nuorena aikuisena tekemältäni hieman haasteellisemmalta (reitti vähän epävarma, en osannut maan kieltä, tiedossa oli paikallisten nihkeä suhtautuminen englannin puhumiseen, olin yksin matkalla jne) viikon matkalta kertaakaan vanhemmilleni. En tiedä olisiko pitänyt olla ylpeä heidän osoittamastaan luottamuksesta, mutta tuli enemmän mieleen välinpitämättömyys.

Äh, pointti siis oli, että minä en ottanut yhteyttä, eivät lopulta hekään. Kertaakaan.

Täytyy koettaa tuota, että jutellaan myöhemmin lisää. Ap

Huoh. Nyt olin kaksi viikonloppua peräkkäin käymättä vanhempieni luona (asun siis kolmen tunnin junamatkan päässä) ja he olivat todella pettyneen kuuloisia puhelimessa. 

Sanoin, etten jaksa koko ajan reissata edestakaisin ja olen mielelläni mieheni kanssa välillä kun emme viikolla ehdi paljon viettää aikaa yhdessä. Äiti siihen totesi: "Niin ei ihme jos ei jaksa matkustella, varsinkin kun on noin hitsin paljon menoja kuin sulla."

Eli siis vaikka vain ihan suoraan totesin etten jaksa istua junassa niin usein, niin heti äidin piti etsiä selitys siitä, että olen kerännyt itselleni liikaa menoja. Muuten siis ilmeisesti toki kävisin mukisematta joka toinen viikonloppu vanhempieni luona, koska eihän minulla ole omaa elämää omassa kotikaupungissani oman mieheni kanssa vaan ajattelen aina, milloin voisin taas käyttää viikon ainoat vapaapäivät vanhempieni näkemiseen.. 

Kerran myös peruin sunnuntaina vanhemmille menemisen saman päivän aikana koska olin juuri ollut yhdellä työläällä kurssilla ja halusin vain kotiin rauhoittumaan. Eikä siinä mitään. Mutta sitten noin parin kuukauden päästä isä lähti reissuun ja kysyi voinko käväistä äitiä katsomassa, minä sanoin että totta kai voin. Äiti siihen: "Niin mut mitä jos sulle tuleekin yhtäkkiä joku meno ja sä et sit tuukaan."

V****taa, kun pitää olla koko ajan antamassa selontekoja siitä milloin menee seuraavan kerran käymään. Ei saa vain olla ja käydä silloin kun haluaa, vaan heti syyllistetään jos pidetään JOPA KOLMEN VIIKON TAUKO.  Ja siis kun minähän tykkään käydä vanhempieni luona! Mutta tämä kyttääminen vie siitä ilon, eikä kohta huvita käydä ollenkaan.

Miten ihmeessä pääsisin tästä tilanteesta eroon?

Ap 

Teillä on kyllä aivan käsittämätön perhedynamiikka. Eikö vanhempasi ole ollenkaan sisäistäneet että lapset kasvavat aikuisiksi, itsenäistyvät ja alkavat elää omaa elämäänsä? Eihän sinun tehtäväsi ole erityisesti viihdyttää, rauhoittaa, ilahduttaa, piristää vahempiasi. Tottakai molemmat ilahdutte tapaamisistanne, mutta tarkoitan sitä että heidän rauhoittaminen tai viikonlopun viihdyttäminen ei ole sinun vastuulla eikä sinun asiasi. Se on heidän ihan omalla vastuulla.

Oma äitini nimittäin vastuutti meille lapsilleen jopa oman avioliittoonsa kommunikoinnin. Aina käydessäni kotona , hän supatti minulle mitä asioita minun pitäisi sanoa iskälle. Asiat olivat milloin talon pitoa koskevia, tai muuta. Tajusin siinä, että sepä ei olekaan minun asiani, vaan ihan äidin ja isän oma asia. Muistan, kun asia valaistui päähäni, että tämähän ei VOI olla minun vastuullani ollenkaan, ,vaan ihan kahden aikuisen vanhempani välinen asia miten ne sen hoitaa. Helpotti muuten suuresti.

Toki äiti jatkoi kierto-ilmausten kautta erilaisten viestien lähettämistä, eism. sisaruten kautta ja kuten äitisi tekee sinullekin: syyllistäviä muistutuksia "Niin ettei sitten vaan käy kuten silloin aikaisemmin kun et tullutkaan".

Tähän ei voi muuta neuvoa antaa sinulle kuin että et vaan anna itsesi syyllistyä, ahdistua, etkä lähde edes kuuntelemaan ja kuulemaan mitään syyllistämis-huokailua-päivittelyjä. Ei siinä muu auta.

28 -vuotiaana ei enää olla riippuvaisia vanhemmista, eikä vanhemmat enää lapsistaan. Se on sitten kasvun paikka vanhemmillasi. Sinulle on näköjään perheessä kirjoitettu rooli , jossa sinun elämäsi on yhdistetty tiiviisti vanhempiesi hyvinvointiin. Ei se niin kuulu olla. 

Pidätte hyvä välit tietysti, tapaatte voimien mukaan ja in the meanwhile, vanhempasi elävät omaa elämäänsä ja saavat siihen iloa ja tyydytystä jostain muualta kuin sinun puoliksi pakotetuista vierailuista. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen äiti joka soittaa tai oikeastaan soittaisin joka päivä. Tyttäreni muutti pois ja kyselin kuulumisia joka päivä, En välttämättä soittanut mutta viestiä laitoin että miten päivä meni, onko kaikki hyvin.

Mutta soittoihini/tai viesteihini ei lopulta viititty vastata kuin viikon päästä niin minäkin luovutin lopulta.

Kysynkin sinulta ap. miksi se on niin ärsyttävää kun äitisi soittaa? Me äidit ollaan kuitenkin huolissaan vaikka te lapset olisitte 50v.

Jos oma äitini olisi elossa soittaisin itse illalla enkä odottaisi että hän edes soittaisi.Olisin ikionnellinen jos tässä maailmassa olisi joku joka pyynteettömästi välittäisi minusta ja haluaisi kuulla onko kaikki hyvin.

Älä ota sitä holhouksena, olet osa äitisi ydin perhettä ja hänelle tärkeä.

Oma äitini on elossa.

Tiedän koska ei ole tullut kutsua hautajaisiin.

Ja jos tulee...en mene :)

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Nyt olin kaksi viikonloppua peräkkäin käymättä vanhempieni luona (asun siis kolmen tunnin junamatkan päässä) ja he olivat todella pettyneen kuuloisia puhelimessa. 

Sanoin, etten jaksa koko ajan reissata edestakaisin ja olen mielelläni mieheni kanssa välillä kun emme viikolla ehdi paljon viettää aikaa yhdessä. Äiti siihen totesi: "Niin ei ihme jos ei jaksa matkustella, varsinkin kun on noin hitsin paljon menoja kuin sulla."

Eli siis vaikka vain ihan suoraan totesin etten jaksa istua junassa niin usein, niin heti äidin piti etsiä selitys siitä, että olen kerännyt itselleni liikaa menoja. Muuten siis ilmeisesti toki kävisin mukisematta joka toinen viikonloppu vanhempieni luona, koska eihän minulla ole omaa elämää omassa kotikaupungissani oman mieheni kanssa vaan ajattelen aina, milloin voisin taas käyttää viikon ainoat vapaapäivät vanhempieni näkemiseen.. 

Kerran myös peruin sunnuntaina vanhemmille menemisen saman päivän aikana koska olin juuri ollut yhdellä työläällä kurssilla ja halusin vain kotiin rauhoittumaan. Eikä siinä mitään. Mutta sitten noin parin kuukauden päästä isä lähti reissuun ja kysyi voinko käväistä äitiä katsomassa, minä sanoin että totta kai voin. Äiti siihen: "Niin mut mitä jos sulle tuleekin yhtäkkiä joku meno ja sä et sit tuukaan."

V****taa, kun pitää olla koko ajan antamassa selontekoja siitä milloin menee seuraavan kerran käymään. Ei saa vain olla ja käydä silloin kun haluaa, vaan heti syyllistetään jos pidetään JOPA KOLMEN VIIKON TAUKO.  Ja siis kun minähän tykkään käydä vanhempieni luona! Mutta tämä kyttääminen vie siitä ilon, eikä kohta huvita käydä ollenkaan.

Miten ihmeessä pääsisin tästä tilanteesta eroon?

Ap 

News flash

vanhempia ei ole pakko tavata.

Et vaan mene, jos ei huvita