Lue keskustelun säännöt.
Etäinen suhde voimakkaasti "itsenäisyyttä" korostavan vanhempaan. Yleistä?
18.04.2018 |
Meillä kotona toinen vanhemmista korosti aina voimakkaasti sitä, kuinka omillaan pitää pärjätä ja vanhempien riesaksi ei saa missään tapauksessa jäädä roikkumaan. En jäänyt. Olen asunut poissa kotoa jo pitkään.
Huomaan vain sen, että suhde tähän lasten itsenäisyyden tärkeyttä korostavaan vanhempaan on vain nyt aikuisiällä hyvin etäinen. Kun ei kylään kerran kutsuta, niin en viitsi sinne usein riesaksi ängetäkään. Puhelimitse olemme myös yhteydessä vain harvoin.
Yksi asia minut kuitenkin on yllättänyt: nyt eläkeläisenä tämä vanhempani valittaa yksinäisyyttään ja sitä, etteivät lapset käy kylässä. Tätä puhetta on hiukan yllättävää kuunnella. Olenhan ensin vuosikausia kuunnellut sitä, kuinka lasten on kiirehdittävä omaan elämään ja vanhempien vaivana ei missään tapauksessa saa pitkään olla.
Onko tämä tavallinen käänne tarinassa silloin, kun vanhemman kasvatustyyli on ollut voimakkaasti itsenäisyyteen ja omaan elämään patistava, sitä jopa valtavalla vimmalla lapsilta vaatien?
Kommentit (22)
Ei ole tavallista. Yleensä tuo on vain sen lapsen päässä. Se vanhempi silkkaa kohteliasuuttaan sanoo jotain "olisi kiva nähdä" ja lapsi kuvittelee, että nyt tuo valittaa yksinäisyyttään. Tosiasiassa se vanhempi elä täyttä hyvää elämää, mutta lapsi haluaa kostonhaluisesti nähdä hänet yksinäisenä, koska itsestä tuntuu hylätyltä. Lapsi ei ole katkaissut napanuoraa, koska ei luota itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se varmaan melko yleistä, etenkin jos vanhempi jää leskeksi ja huomaa, että aika yksinäistähän tässä on.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavallista. Yleensä tuo on vain sen lapsen päässä. Se vanhempi silkkaa kohteliasuuttaan sanoo jotain "olisi kiva nähdä" ja lapsi kuvittelee, että nyt tuo valittaa yksinäisyyttään. Tosiasiassa se vanhempi elä täyttä hyvää elämää, mutta lapsi haluaa kostonhaluisesti nähdä hänet yksinäisenä, koska itsestä tuntuu hylätyltä. Lapsi ei ole katkaissut napanuoraa, koska ei luota itseensä.
Oho, jopa oli tarina :)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavallista. Yleensä tuo on vain sen lapsen päässä. Se vanhempi silkkaa kohteliasuuttaan sanoo jotain "olisi kiva nähdä" ja lapsi kuvittelee, että nyt tuo valittaa yksinäisyyttään. Tosiasiassa se vanhempi elä täyttä hyvää elämää, mutta lapsi haluaa kostonhaluisesti nähdä hänet yksinäisenä, koska itsestä tuntuu hylätyltä. Lapsi ei ole katkaissut napanuoraa, koska ei luota itseensä.
Hauska yritys yrittää saada muutettua keskustelun suunta aivan toiseksi. Sinä varmasti tiedät tilanteen hyvin. Kiitos arviostasi.
Vierailija kirjoitti:
On se varmaan melko yleistä, etenkin jos vanhempi jää leskeksi ja huomaa, että aika yksinäistähän tässä on.
Sekin voi vaikuttaa. Yllättävää vain, ettei kyläkutsujen määrä lapsille ole lisääntynyt lainkaan, jos kerran harmittaa se, ettei omia lapsia juuri tapaa. Harva menee toisen kotiin kuin omaansa ilman kutsua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole tuollaista vanhempaa mutta en kyllä näe mitään epäloogista siinä, että korostetaan itsenäisyyttä ja silti toivotaan vieraisilla käymistä. Eihän itsenäisyys estä kyläilyä. Pikemminkin voisi nähdä, että että kyläily ja seurustelu edellyttää tiettyä itsenäisyyttä onnistuakseen ja ollakseen mukavaa - ja muuttuu raskaaksi kaikille osapuolille, jos sekä henkistä että taloudellista itsenäisyyttä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tuollaista vanhempaa mutta en kyllä näe mitään epäloogista siinä, että korostetaan itsenäisyyttä ja silti toivotaan vieraisilla käymistä. Eihän itsenäisyys estä kyläilyä. Pikemminkin voisi nähdä, että että kyläily ja seurustelu edellyttää tiettyä itsenäisyyttä onnistuakseen ja ollakseen mukavaa - ja muuttuu raskaaksi kaikille osapuolille, jos sekä henkistä että taloudellista itsenäisyyttä ei ole.
Ei oikeastaan toivota. Valitetaan vain sitä, ettei kukaan käy kylässä, muttei ketään sinne kutsutakaan tai kovinkaan aktiivisesti muutenkaan pidetä yhteyttä omiin lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koin vastaavat ohjeet vanhemmalta niin, että ne olivat vanhemman ulkoa oppimia paineita kasvattaa lapsi sen ajan suositusten mukaan. Vasta vanhemmalla iällä hän alkoi ajattelemaan asiaa itse syvemmin. Silti tilanne voi mennä niin, että kun olisi isovanhempivaihe ollaan "kiireisiä", ei käytettävissä, mutta kun vanhuus kolkuttaa, niin silloin ollaan odottamassa kakkea mahdollista apua koiin asti toimitettuna, vaikka aikuiset lapset asuisivat kuinka kaukana tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tuollaista vanhempaa mutta en kyllä näe mitään epäloogista siinä, että korostetaan itsenäisyyttä ja silti toivotaan vieraisilla käymistä. Eihän itsenäisyys estä kyläilyä. Pikemminkin voisi nähdä, että että kyläily ja seurustelu edellyttää tiettyä itsenäisyyttä onnistuakseen ja ollakseen mukavaa - ja muuttuu raskaaksi kaikille osapuolille, jos sekä henkistä että taloudellista itsenäisyyttä ei ole.
Ei oikeastaan toivota. Valitetaan vain sitä, ettei kukaan käy kylässä, muttei ketään sinne kutsutakaan tai kovinkaan aktiivisesti muutenkaan pidetä yhteyttä omiin lapsiin.
Eli koko ongelma on sen lapsen omassa päässä! Jos joku on yksinäinen, niin hän kyllä osaa kutsua luokseen. Jos taas on tyytyväinen tilanteeseen, niin ei kutsu. Lapsen kannattaisi miettiä, mitä sana yksinäinen hänelle itselleen tarkoittaa, se ei ole yksinolemisen synonyymi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tuollaista vanhempaa mutta en kyllä näe mitään epäloogista siinä, että korostetaan itsenäisyyttä ja silti toivotaan vieraisilla käymistä. Eihän itsenäisyys estä kyläilyä. Pikemminkin voisi nähdä, että että kyläily ja seurustelu edellyttää tiettyä itsenäisyyttä onnistuakseen ja ollakseen mukavaa - ja muuttuu raskaaksi kaikille osapuolille, jos sekä henkistä että taloudellista itsenäisyyttä ei ole.
Ei oikeastaan toivota. Valitetaan vain sitä, ettei kukaan käy kylässä, muttei ketään sinne kutsutakaan tai kovinkaan aktiivisesti muutenkaan pidetä yhteyttä omiin lapsiin.
Eli koko ongelma on sen lapsen omassa päässä! Jos joku on yksinäinen, niin hän kyllä osaa kutsua luokseen. Jos taas on tyytyväinen tilanteeseen, niin ei kutsu. Lapsen kannattaisi miettiä, mitä sana yksinäinen hänelle itselleen tarkoittaa, se ei ole yksinolemisen synonyymi.
Olet surkea trolli. Mitä saat tästä toisten juttujen vääristelystä irti?
Hah, toi ois mun lempiskenaario. Että sellaisen suhtautumistavan valinnut vanhempi kärsii. Mun äiti kans ei koskaan pahemmin välittänyt minusta, varmaan toivoi, etten ois vaivoina. Mutta ei osannut ilmeisesti ratkaista dilemmaa, että miten sitten näkee minua ja saa myös pidettyä pihdeissään ja katsoa, että elän elämääni niin kuin hän haluaa, niin tuli sitten olleeksi ei tukena mutta kuuntelija ja määräilijä mun en-tiedä-miten-tekisin -tilanteissa. Vaikka oikein hyvin ois riittänyt sanoa, että voit tehdä miten itse katsot parhaaksi. Jos ois sanonut niin, ois huomannut, että olisin vain halunnut tuen sille, että se mitä itse haluan on ok, eikä siitä tule jälkikäteen esim. hirveää moitetta ja paheksumista.
Mutta siis jos se ois luottanut, että kysyn kaikesta edelleen häneltä, ja teen sitten niin, niin just tuollainen omillaan pärjäämistä edellyttävä minunkin äitini on aina ollut. Siihen pisteeseen, että ei tunnu, että se oikeasti ajattelee pätkääkään sitä, että pärjäänkö mä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä koin vastaavat ohjeet vanhemmalta niin, että ne olivat vanhemman ulkoa oppimia paineita kasvattaa lapsi sen ajan suositusten mukaan. Vasta vanhemmalla iällä hän alkoi ajattelemaan asiaa itse syvemmin. Silti tilanne voi mennä niin, että kun olisi isovanhempivaihe ollaan "kiireisiä", ei käytettävissä, mutta kun vanhuus kolkuttaa, niin silloin ollaan odottamassa kakkea mahdollista apua koiin asti toimitettuna, vaikka aikuiset lapset asuisivat kuinka kaukana tahansa.
Tämä vanhempi ei ole vielä hirveän iäkäs, mutta puolison yllättävä poismeno tuntuu saaneen hänet pelkäämään vanhuutta.
Vierailija kirjoitti:
Hah, toi ois mun lempiskenaario. Että sellaisen suhtautumistavan valinnut vanhempi kärsii. Mun äiti kans ei koskaan pahemmin välittänyt minusta, varmaan toivoi, etten ois vaivoina. Mutta ei osannut ilmeisesti ratkaista dilemmaa, että miten sitten näkee minua ja saa myös pidettyä pihdeissään ja katsoa, että elän elämääni niin kuin hän haluaa, niin tuli sitten olleeksi ei tukena mutta kuuntelija ja määräilijä mun en-tiedä-miten-tekisin -tilanteissa. Vaikka oikein hyvin ois riittänyt sanoa, että voit tehdä miten itse katsot parhaaksi. Jos ois sanonut niin, ois huomannut, että olisin vain halunnut tuen sille, että se mitä itse haluan on ok, eikä siitä tule jälkikäteen esim. hirveää moitetta ja paheksumista.
Mutta siis jos se ois luottanut, että kysyn kaikesta edelleen häneltä, ja teen sitten niin, niin just tuollainen omillaan pärjäämistä edellyttävä minunkin äitini on aina ollut. Siihen pisteeseen, että ei tunnu, että se oikeasti ajattelee pätkääkään sitä, että pärjäänkö mä.
Ihan vastaavaa on ollut meilläkin. Kotoa lähdettyään lapset ovat sitten ottaneet etäisyyttä tästä pomottelusta pystyäkseen elämään sitä omaa elämää. Ja kun kutsuja mm. puolisoiden vanhemmilta kyläilemään on tullut, niin sinne sitä on yleensä lähdetty, jonne on koettu olevan toivottuja vieraita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko vielä muilla tällaisia samanlaisia omakohtaisia kokemuksia suhteesta vanhempiin?
Vierailija kirjoitti:
On se varmaan melko yleistä, etenkin jos vanhempi jää leskeksi ja huomaa, että aika yksinäistähän tässä on.
Vähän myöhästä on tuossa vaiheessa. Muutenkin ei se niin mene, että tilanne muuttuu sitten kun ITSE tarvitsee ja haluaa. Jos ei lasta ole kaivannut aiemminkaan niin turha sitä on vanhana itkeä!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavallista. Yleensä tuo on vain sen lapsen päässä. Se vanhempi silkkaa kohteliasuuttaan sanoo jotain "olisi kiva nähdä" ja lapsi kuvittelee, että nyt tuo valittaa yksinäisyyttään. Tosiasiassa se vanhempi elä täyttä hyvää elämää, mutta lapsi haluaa kostonhaluisesti nähdä hänet yksinäisenä, koska itsestä tuntuu hylätyltä. Lapsi ei ole katkaissut napanuoraa, koska ei luota itseensä.
Niin, joku defenssihän sitä on kehiteltävä jos ei kipeää totuutta kestä kohdata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavallista. Yleensä tuo on vain sen lapsen päässä. Se vanhempi silkkaa kohteliasuuttaan sanoo jotain "olisi kiva nähdä" ja lapsi kuvittelee, että nyt tuo valittaa yksinäisyyttään. Tosiasiassa se vanhempi elä täyttä hyvää elämää, mutta lapsi haluaa kostonhaluisesti nähdä hänet yksinäisenä, koska itsestä tuntuu hylätyltä. Lapsi ei ole katkaissut napanuoraa, koska ei luota itseensä.
Niin, joku defenssihän sitä on kehiteltävä jos ei kipeää totuutta kestä kohdata.
Vastailetko trolli omiin viesteihisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tavallista. Yleensä tuo on vain sen lapsen päässä. Se vanhempi silkkaa kohteliasuuttaan sanoo jotain "olisi kiva nähdä" ja lapsi kuvittelee, että nyt tuo valittaa yksinäisyyttään. Tosiasiassa se vanhempi elä täyttä hyvää elämää, mutta lapsi haluaa kostonhaluisesti nähdä hänet yksinäisenä, koska itsestä tuntuu hylätyltä. Lapsi ei ole katkaissut napanuoraa, koska ei luota itseensä.
Niin, joku defenssihän sitä on kehiteltävä jos ei kipeää totuutta kestä kohdata.
Vastailetko trolli omiin viesteihisi?
Ei vastaile. Tajusin tuon trolliksi, mutta halusin näpäyttää silti sillä noinkin voisi melkein olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tuollaista vanhempaa mutta en kyllä näe mitään epäloogista siinä, että korostetaan itsenäisyyttä ja silti toivotaan vieraisilla käymistä. Eihän itsenäisyys estä kyläilyä. Pikemminkin voisi nähdä, että että kyläily ja seurustelu edellyttää tiettyä itsenäisyyttä onnistuakseen ja ollakseen mukavaa - ja muuttuu raskaaksi kaikille osapuolille, jos sekä henkistä että taloudellista itsenäisyyttä ei ole.
Ei oikeastaan toivota. Valitetaan vain sitä, ettei kukaan käy kylässä, muttei ketään sinne kutsutakaan tai kovinkaan aktiivisesti muutenkaan pidetä yhteyttä omiin lapsiin.
Eli koko ongelma on sen lapsen omassa päässä! Jos joku on yksinäinen, niin hän kyllä osaa kutsua luokseen. Jos taas on tyytyväinen tilanteeseen, niin ei kutsu. Lapsen kannattaisi miettiä, mitä sana yksinäinen hänelle itselleen tarkoittaa, se ei ole yksinolemisen synonyymi.
Olet surkea trolli. Mitä saat tästä toisten juttujen vääristelystä irti?
Ainakin sen faktan, että ap:n kuvaamassa tilanteessa lapsi kokee, että häntä on kohdeltu väärin ja nyt än hekumoi ajatuksella, että vanhempi on jäänyt yksinäiseksi. On ihan normaalia muuttaa pois lapsuudenkodista ja on ihan normaalia tulla toimeen omillaan, ei siinä ole mitään kummallista. Epänormaalia sen sijaan on syyttää vanhempiaan siitä, että nämä ovat halunneet lapsestaan normaalin työssäkäyvän ja asiansa hoitavan ihmisen.
Muiden kokemuksia? Tilanne tuntuu hiukan ironiselta.