Lue keskustelun säännöt.
Miksi aurinko haisee?
15.04.2018 |
Kun aurinko osuu kasvoihini, haistan sen aina. Mistä johtuu?
Kommentit (9)
On melkoinen nenä jos auringon haistat. On meinaan niin kaukana että pitää olla uskomaton hajuaisti että sieltä asti tuntuu haju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtenä yönä, kun pakenin yleisesti hyväksyttyjä valheita mieleni kuolevaan puutarhaan ja syvälle tietoisuuden tuonpuoleiseen. Mielessäni kävelin metsäpolkua, kohti kallion reunaa ja siitä avautuvaa universumia hiljaa heijastavaa pisaroiden uskon vaellusta. Tuhat vuotta merkityksetöntä matkaani varjosti menneisyyteni aaveet, hiipien ja puihin soluttautuvien liikkein kykenin tuntemaan pahat henget lähenevän minua, mutta koskaan paljastumatta minun maalauksissa.
Oli kulunut melkein kymmenen vuotta, kun olin viimeksi nähnyt hänet.. "Muistaako hän enään minua?" "Muistanko minä häntä?" Kyselin vanhalta tammelta, toivoen vastauksen löytyvän tuohiraamatusta, jota olin jo pitemmänaikaa lukenut ymmärtämättä sanaakaan, tai edes yksittäisiä riimuja. Olin yksin metsänpeitossa, varjojen lähestyessä kiveä, jolla minä istuin. Viereeni istui vanha noita, joka mumisi omiaan loitsuja ja oli pukeutunut juurista ja sammaleista tehtyyn kaapuun. Kysyin noidalta "Tiedätkö kauan kestää löytää hänet?" ja sanomani sanottua noita katsoi minua verenpunaisilla silmillään ja kuiskutteli kielellään, kuin tuhatpäinen kuoro.
Metsänpeitto hälveni silmistäni ja olin keskellä universumia, kasvotusten ikuisuutta. En muista, mitä kysyin ikuisuudelta, enkä muista vastausta, mutta muistan sen kauniin ja lumoavan valon, jota tuo valkoinen virvatuli loimusi loistoaan. Saattoi kestää sukupolvi, tai ei, etsiessäni tietä takaisin aurinkokuntaamme ja lopulta löytäen.
Matkani jälkeen olin eksynyt tieltä ja löysin itseni aavikolta, jossa yritin saavuttaa noita varjohenkiä, joita hetki sitten pelkäsin. Ihoni palaessa karrelle, tunsin kuinka auringonsäteet painavat minua kauemmaksi varjoista, joita minä anelen pelastamaan. Olin enään kuin kuihtunut puu, aavikon tuulessa, kunnes yksinäinen aavikkokettu tuli luokseni ja antoi minulle voimaa viimeiselle matkalle. Seurasin kettua tuolla petollisella aavikolla noin seitsämän päivää, kunnes saavuimme elämän lähteelle. Kiitollisuuden osoituksesta annoin aavikkoketulle koko omaisuuteni ja hyvästelin tämän jalon pelastajan.
Nyt Istun äärellä lähteen muistellen matkaani ja ystäviä jotka matkalla tapasin ja hyvästelin. Hiljaa ajan haltia hiipii ohitsemme ja ennen kuin aurinko laskee, on uusi aamu jo sarastanut.
Uv-säteily haisee, huomaan sen esimerkiksi viltistä, jos se on ollut auringossa.
Haju ei etene tyhjiössä. Ap:n sivuonteloissa on tulehdus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin haisee! Kookoksentuoksuiselta aurinkoöljyltä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oo koskaan haistanut aurinkoa 😃
Aurinko koostuu suurimmaksi osaksi vedystä ja heliumista, joten niitä vain haistelemaan.
Se haju on ihosi, jonka rasvat HÄRSKIINTYY!