Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lukiolainen kertoi HS:n mielipidekirjoituksessa nuorten naisten häirinnästä risteilyillä – Viking Line kertoo perustaneensa erikoisryhmän, Tallink Siljan mukaan apua laivoilta löytyy aina

Vierailija
15.04.2018 |

Laivayhtiöillä on joitakin mahdollisuuksia puuttua naisten ja tyttöjen ahdisteluun, mutta kaiken kattavaa keinovalikoimaa ei ole kaiken häirinnän poistamiseksi.

Matkustajalaivoilla tapahtuva häirintä nousi esiin, kun helsinkiläinen lukiolainen kirjoitti aiheesta mielipidekirjoituksen:

”Kevään ylioppilaana ja 18-vuotiaana naisena olen ollut mukana lukioristeilyillä. Olen nähnyt, miten monille miesseurueille koko reissun tarkoitus on näyttänyt olevan nuorten tyttöjen ahdistelu ja häirintä”, nainen kirjoitti.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd sanoo, että yhtiön on hyvin vaikea puuttua kahden ihmisen väliseen tilanteeseen varsinkin, jos siitä ei ilmoiteta. Hän pitää hyvänä, että asia otetaan esille myös laivamatkustamisessa.

”Ikävää, jos hän on esimerkiksi meidän laivallamme joutunut pelkäämään. Meillä on kyllä henkilökuntaa kuten järjestyksenvalvojia ja koulutettua miehistöä tekemässä kaikkien matkasta turvallisen”, Nöjd sanoo.

”Oli tilanne mikä tahansa, niin henkilökunta kyllä pystyy puuttumaan ja puuttuukin asioihin. Jos asiakas tulee henkilökunnalle kertomaan, että on tapahtunut häiritsevää käytöstä, niin kyllä niihin puututaan siellä paikan päällä.”

Hänellä on muutama vinkki matkustajalle, joka kokee häirintää: Jos omat sanat eivät toimi, niin aina voi pyytää apua laivan järjestyksenvalvojilta, jotka toimivat koko laivassa. Samoin apua voi pyytää laivan infosta.

Samaa sanotaan punaisilta laivoilta. Tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström Viking Linelta sanoo, että kynnys yhteiskunnassa ylipäänsä ilmoittaa ahdistelusta on madaltunut #metoo-kampanjan jälkeen.

”Heti pitää ottaa yhteyttä meidän henkilökuntaan. Meillä on järjestyksenvalvojia, jotka kiertävät laivaa vuorokauden ympäri. Neuvonnassa istuu myös henkilökuntaa ympäri vuorokauden”, Boijer-Svahnström kertoo.

Nöjd puolestaan kyseli asiasta kokemuksia sunnuntaina aamupäivällä yhtiön laivoista, kun HS pyysi aiheesta kommenttia. Hänen mukaansa miehistö ottaa aina vakavasti tällaiset tapaukset ja niihin puututaan. Matkustajien tekemiä ilmoituksia tulee kuitenkin harvoin.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005642821.html

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaaa edelleen, miltä arvelette että tuntuu kun saa kuulla että "v***u tuolla se taas menee" naisilta joiden kanssa en ole koskaan vaihtanut halaistua sanaakaan?

Vierailija
2/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

18-vuotiaat naiset on kivoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus lukenut sellaista että laivan henkilökunta on uhkaillut ja painostanut raiskauksen uhria luopumaan ilmoituksen tekemisestä. Syynä että tekijän etsimisestä aiheutuva viivytys laivalle ja matkustajille.

Vierailija
4/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laivan ja yhtiön maineesta puhumattakaan...

Vierailija
5/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kouria saa vain tyttöjen luvalla, mielellään vasta hytissä. Tätä sääntöä olen itse noudattanut ja hyvin on mennyt.

M44

Vierailija
6/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kouria saa vain tyttöjen luvalla, mielellään vasta hytissä. Tätä sääntöä olen itse noudattanut ja hyvin on mennyt.

M44

Aivan, ja mielummin vasta kun on antanut rahat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |

No jos et muuten saa, niin käytä tuota metodia. Kuka minä olen tuomitsemaan. :)

Vierailija
8/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenkiintoista, että vielä noin 2 kk sitten abiristeilyllä laivan henkilökunta ei suostunut puuttumaan millään tavalla miesporukoiden häiriköintiin. Minulle "valvojalle" eli vähän yli 40v naiselle sanottiin, että jos tytöt kokevat, että heitä häiritään, niin heidän tulee pysyä poissa laiva julkisista tiloista ja pitäytyä hytissä. Näin siis klo 21.15, ei suinkaan keskellä yötä. Kuulemma huutelu ei kuulu laivan järjestysmiehille, sehän ei satuta ketään ja kouriminen johtuu siitä, että tytöt ovat pukeutuneet liian "antavasti", kun paikalla n henkilöitä (ei-abeja), jotka eivät ole tottuneet moiseen. Minun aikuisen "ryhmävastaavan" tulee pitää huolta siitä, että tytöt ovat turvassa, se ei kuulu laivan henkilökunnalle.

Siksi on mielenkiintoista lukea, että henkilökunta kyllä puuttuu, jos heille kerrotaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kouria saa vain tyttöjen luvalla, mielellään vasta hytissä. Tätä sääntöä olen itse noudattanut ja hyvin on mennyt.

M44

nää "tytöt" varmaankin yli nelikymppisiä?

Vierailija
10/24 |

Mikä laiva oli kyseessä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |

Mä olen kyllä mieltynyt vähän nuorempiin, ainakin yhden yön jutuissa.

Vierailija
12/24 |

Ketju poistuu, jos kerron. Sanotaan vaikka, että se Helsingistä lähtevä, joka ei ole ihan suomalainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |

haha, tottahan toki. alle 40veetä ei ukko saa vaikka ois channing tatumin näköinen. Nuoret naiset ottaa mielummin toimivan seisokin ja nuoren komean miehen.

Vierailija
14/24 |

Kerrot laivan nimen tai paljastut valehtelijaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |

No, naisten elintilan kaventaminenhan se ahdistelun tarkoitus onkin ja se että julkinen tila saataisiin sellaiseksi että se olisi kokonaan miesten hallussa.

Vierailija
16/24 |

Juu, juu. Jatka vain tuon hokemista, niin mäkin aion jatkaa nuorten naisten kanssa puuhastelua. :)

M44

Vierailija
17/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että vielä noin 2 kk sitten abiristeilyllä laivan henkilökunta ei suostunut puuttumaan millään tavalla miesporukoiden häiriköintiin. Minulle "valvojalle" eli vähän yli 40v naiselle sanottiin, että jos tytöt kokevat, että heitä häiritään, niin heidän tulee pysyä poissa laiva julkisista tiloista ja pitäytyä hytissä. Näin siis klo 21.15, ei suinkaan keskellä yötä. Kuulemma huutelu ei kuulu laivan järjestysmiehille, sehän ei satuta ketään ja kouriminen johtuu siitä, että tytöt ovat pukeutuneet liian "antavasti", kun paikalla n henkilöitä (ei-abeja), jotka eivät ole tottuneet moiseen. Minun aikuisen "ryhmävastaavan" tulee pitää huolta siitä, että tytöt ovat turvassa, se ei kuulu laivan henkilökunnalle.

Siksi on mielenkiintoista lukea, että henkilökunta kyllä puuttuu, jos heille kerrotaan.

No, naisten elintilan kaventaminenhan se ahdistelun tarkoitus onkin ja se että julkinen tila saataisiin sellaiseksi että se olisi kokonaan miesten hallussa.

Miten näin sekaisin voi joku olla. Seksuaalista ahdistelua tehdään kun se tuottaa seksuuaalista mielihyvää. Yhtä älytön on väite että raiskauksella ei tavoitella seksuaalista mielihyvää.

Vierailija
18/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että vielä noin 2 kk sitten abiristeilyllä laivan henkilökunta ei suostunut puuttumaan millään tavalla miesporukoiden häiriköintiin. Minulle "valvojalle" eli vähän yli 40v naiselle sanottiin, että jos tytöt kokevat, että heitä häiritään, niin heidän tulee pysyä poissa laiva julkisista tiloista ja pitäytyä hytissä. Näin siis klo 21.15, ei suinkaan keskellä yötä. Kuulemma huutelu ei kuulu laivan järjestysmiehille, sehän ei satuta ketään ja kouriminen johtuu siitä, että tytöt ovat pukeutuneet liian "antavasti", kun paikalla n henkilöitä (ei-abeja), jotka eivät ole tottuneet moiseen. Minun aikuisen "ryhmävastaavan" tulee pitää huolta siitä, että tytöt ovat turvassa, se ei kuulu laivan henkilökunnalle.

Siksi on mielenkiintoista lukea, että henkilökunta kyllä puuttuu, jos heille kerrotaan.

Mikä laiva oli kyseessä?

Ketju poistuu, jos kerron. Sanotaan vaikka, että se Helsingistä lähtevä, joka ei ole ihan suomalainen.

Kerrot laivan nimen tai paljastut valehtelijaksi.

No eipä sinulla olekaan kuin 2 vaihtoehtoa, joita miettiä. Mieti hetki, kummalla tehdään abiristeilyjä.

Vierailija
19/24 |
15.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska olette nähneet Mattien ja Pekkojen porukalla kähmivän vastahakoisia suomalaistyttöjä? Ei nyt tule itsellä mieleen kertaakaan, mutta noilla laivoilla tuntuu olevan enemmänkin tapana, että on tietty porukka pelkästään ahdistelemassa. Eikä ne ede ole kovin nuoria.

Vierailija
20/24 |
16.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä kahdeksan