Onko masentuneella oikeus tehdä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi olla. Miten masentunut luo hyvän kiintymyssuhteen? Vaarana on syntyä vaihteleva kiintymyssuhde, kun lapsen tarpeisiin ei vastata johdonmukaisesti.

Mistä masentunut kaivaa energian asettaa rajat ja pitää niistä kiinni, kun 3-vuotiaan eilen lempiruuaksi julistamansa ruoka on seuraavana päivänä ihan tyhmää, hän karkaa pöydästä ja käy kiljumaan jukurtin perään?

Millaisen kuvan maailmasta masentunut vanhempi antaa lapselleen? Tarkoitus kun on kasvattaa lapsia, jotka näkee asiat maailmassa mahdollisina.

Masentuneilla on myös madaltunut tunneäly. Nähdään jokainen tilanne omasta pahasta olosta käsin. ”En mene juhliin kun oon niin huonoa seuraa” eikä ajatella miltä juhlien emännästä peruminen tuntuu.

Masentunut. Sulla on mieletön työ taistella omia ajatuksia vastaan joka ikinen päivä. Lapsen etu ei ole syntyä sellaiselle vanhemmalle. Olet itsekäs, jos silti yrität lasta, ”koska mä haluun!” Jätä vanhemmuuden vaativa työ niille, joilla on henkisiä voimavaroja. Lapsen edun takia.

Oikeasti? Kuvitteletko masentuneen aina elävän täysin yksikseen jossain muusta yhteiskunnasta irrallisessa kuplassa? Suurin osa ihmisistä harkitsee lasten hankintaa hyvin tarkasti monelta kantilta ennen kuin touhuun ryhtyy. Niin yleensä myös masentuneet tekevät.

Millasia kokemuksia sulla on masentuneista vanhemmista? Läheiseni ovat molemmat masentuneita vanhempia. Kumpikaan ei tee ruokaa eivätkä poistu kotoa. Käyn hakemassa heidän lapset ulos kevätpäivisin, joka on vanhemmille erityisen raskasta aikaa kun pitäisi olla niin iloista ja tasapainoista ja virkeää taas valoisalla. Masenutunut ihminen, joka kykenee hädintuskin kaupassa käymään ja vesilasin pöydältä nostamaan ei todellakaan tulisi hankkia lasta. 

Aloitus ei ollut "kannattaako välillä alakuloisen ihmisen hankkia lasta?"

Oma keskivaikean masennuksen diagnoosi. Monenlaiset jutut hoituvat silti. Ja lapsiakin on.

Vierailija kirjoitti:

Ei tulisi olla oikeutta. Mutta kun itsekkäästi minä-minä-minä maailmassa kaikkea halutaan. Ihan sama mitkä on realistiset kyvyt kasvattaa tasapainoisia ja omassa elämässään mt-ongelmia välttäviä lapsia. 

 

Suvussani ei muilla ole diagnooseja, vaikka kaikenlaista oirehdintaa mielenterveyden kanssa on. Periaate on ollut se, että lääkäriä vältetään kuin ruttoa ja omista ongelmista ei puhuta. Minä olen ainoa, jolla on diagnosoitu masennus ja joka on käynyt sen takia terapiassa. Tämän saman "ongelmiin tulee pystyä hakemaan apua" -toimintamallin toivon onnistuvani siirtämään eteenpäin lapsillenikin.