Miksi naiset luulette että vain latino maissa tai Italiassa on komeita miehiä
Kommentit (56)
Varmaan riippuu minkä tyyppisistä tykkää. Jos syttyy tyypillisestä lattarimiehen ulkonäöstä eniten niin ei auta vaikka tulisi kuinka komea ja salskea norjalainen vastaan. Ihmisillä on erilaisia makuja.
Olen nainen enkä ole koskaan ajatellut noin. Mielestäni anglosaksiset ja skandinaavimiehet ovat yleisesti ottaen maailman komempia.
Latinot on naisten mieleen koska ne ovat naisten kokoisia ja muistuttavat naisten ensimmäistä poikaystävää kooltaan.
Olipahan yleistys. "Naiset" kattaa noin puolet maailman väestöstä, samoin Suomen. Joo että kaikki ollaan samanlaisia. Niinku miehetkin. Hohhoijaa.
Joitakin nyt sytyttänee sikäläiset miehet. Itse olen sitä mieltä arkikokemuksen kautta, että komeimmat, tai oman korkeimman ylistyssanan mukaisesti, kauneimmat miehet löytyvät Japanista. Päivittäin tulee kadulla vastaan miehiä, joista spontaani reaktio on "Kaunis!" - siis mielessäni, ei ääneen. Tietenkin kaikissa kansalaisuuksissa on komeita ja ei niin viehättäviä, mutta itseäni sykähdyttävät löytyvät Japanista.
Niin tietenkin on. Toiset tykkää vaaleista ja toiset tummista, mitä siitä? Kaikkia kukaan ei voi saada.
Voi elämä ne lyhyenlättänät karvakädet nyt innosta ketään, hyi helv. Latinomies ei sytytä vaikka olisi kuinka teknisesti komea.
Japanilaiset myös on sellaisia että ei innosta yhtään, vaikka mangoja joskus luenkin ja vähän kulttuuri tuttua. Vinot silmät ja pituutta uupuu usein, ei kovin miehekäs habitus.
Skandinaavinen/pohjoiseurooppalainen mies on se, joka saa sydämen väpättämään.
Vierailija kirjoitti:

Tykkään Aasiasilmistä :)
En ole huomannut, että vain yhdessä maassa tai maanosassa olisi komeita vaan joka paikasta löytyy komeita. Toki makunsa kullakin. Itse löydän joka paikasta ne omat komeutensa :p
Kyllä tuollainen salskea norjalainen tai islantilainen mies saa meikän sydämen väpättämään. Tummista miehistä en pahemmin piittaa.
En voisi koskaan olla sellaisen haalean vaalean sinisilmäisen miehen kanssa, varsinkin jos on ohuet hiukset tai kalju, eivät ole silmissäni miehekkäitä vaan heikon oloisia. Mutta tää on vaan mun henkilökohtainen mieltymys, hyvä kun makuja on monia.
Minä pidän latinomiehistä. Tosin olen itsekin hyvin lyhyt, joten pituusero on ihan riittävä.
Vierailija kirjoitti:
Voi elämä ne lyhyenlättänät karvakädet nyt innosta ketään, hyi helv. Latinomies ei sytytä vaikka olisi kuinka teknisesti komea.
Japanilaiset myös on sellaisia että ei innosta yhtään, vaikka mangoja joskus luenkin ja vähän kulttuuri tuttua. Vinot silmät ja pituutta uupuu usein, ei kovin miehekäs habitus.
Skandinaavinen/pohjoiseurooppalainen mies on se, joka saa sydämen väpättämään.
Kiitti! Mua ei ole ennen kutsuttukaan lyhyenlännäksi karvakädeksi 😅😘
Meitä latinoja on yli 300 miljoonaa miestä 20 eri maasta, joten eiköhän meistä löydy kaikennäköisiä yksilöjä. Sama kuin sanoisi, että eurooppalaiset ovat kaikki samannäköisiä. Britit näyttävät erilaisilta kuin ranskalaiset tai tsekit. Erilaisilta kuin ruotsalaiset, espanjalaiset, saksalaiset tai suomalaiset. Eikä kaikki suomalaisetkaan näytä kovin samoilta.
Ei meitä kaikkia voi laittaa yhteen muottiin.
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Kyllä minun mielestäni latino merillä on komeampi kuin latino maissa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minun mielestäni latino merillä on komeampi kuin latino maissa.
Ay, Mä osaan uida, surffata ja purjehtia!
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
No varmaan pari pälliä ajattelee noin, mutta suurin osa tietää, että jokaisesta maasta ja etnisyydestä löytyy niitä komistuksia, tavallisia ja sitten niitä ei-niin-komeita. Paitsi tietysti se puolasekopää, jonka mielestä kaikki puolalaiset naiset ovat isorintaisia miestenmiellyttäjiä. Ihan oikeasti tällä palstalla törmää paljon useammin miehiin, jotka uskovat, että kaikki itäeurooppalaiset/thait ovat upeita kaunottaria ja kaikki suomalaiset suomiläskejä.
M30 ja latino kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minun mielestäni latino merillä on komeampi kuin latino maissa.
Ay, Mä osaan uida, surffata ja purjehtia!
Tule opettamaan latinotansseja!

Tottakai! Harmi, että olen nyt Kolumbiassa. Lennätkö tänne?
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Italia on latinomaa.