aiheeton ulosotto
hei,
ennenkuin uskon ulosottomiehen selityksiä, turvaudun nyt tähän palstaan. Yhteydessä aion olla myös ulosottoviraston esimieheen heti huomenna.
Hoidin valtakirjalla erään henkilön ulosottoasiaa. Ulosmittaus (palkan) oli määrätty 3.4.2018 klo 11:00.
Menin toimistoon, maksoin koko velan 3.4 klo 9:35. Kuitit ja muut sain tottakai. Asian piti olla ok.
Eilen sain yhteydenoton tältä henkilöltä, häneltä onkin ulosmitattu palkasta (9.4.2018) 1/3 osa. Soitin ulosottovirastoon ja vaadin selvitystä. Minulle sanottiin että kuuluma näin vaan joskus käy, voi voi. kuuluma 10.4.2018 on lähtenyt palkanlaskentaan kirje jossa kumotaan seuraava ulosmittaus. Tämä jo mitattu summakin tietysti palautetaan.
Mutta periaatteessa, eihän se näin voi mennä. Virhe on tapahtunut virastossa, ei minun eikä tämän asianosaisen puolesta. Tyydynkö tosiaan tuohon "voi voi" selittelyyn vai vienkö asiaa eteenpäin?
Kommentit (7)
Miten ajattelit viedä asiaa eteenpäin? Viranomainen on tehnyt virheen ja korjaa sen vapaaehtoisesti. Mitä muuta haluat?
Jos käy usein niin (monien ihmisten kohdalla), eivätkä korjaa systeemiä, voi laittaa palautteen ja korjausehdotukset. Firmaan ja lainsäätäjille. Vaikka nimettömänä jos ei muuten uskalla, asiallinen palaute on ok. Eri asia jos harvoin tulee moka. -Onko syy tietotekniikassa, kirjaamisessa vai muussa, varmaan selviää.
En ole töissä verovirastossa, mutta vastaavassa paikassa jossa tulee vastaan samankaltaisia tilanteita. Asiakas hoitaa asiat aivan niin kuin kuuluu. Ja kyllä, joskun noin vain voi käydä. Yleensä syynä on tietotekniset hienot järjestelmät, eikä muuta selitystä tarvitse olla. Tietysti virasto korjaa virheensä, mutta siihen menee aikaa. Tuollaisessa on koetuksella lähinnä kärsivällisyys ja usko virastojen oikeudenmukaisuuteen.
Ilmoititko työnantajalle, että palkasta ei ulosmitata enää? Siis skannasit ulosottovirastosta saamasi päätöksen samantien?
Systeemihän toimii niin, että palkanmaksuun menee kirje siitä, paljonko ulosmitataan ja miten pitkään. Siellä ei voi tehdä omia päätöksiä ja maksaa koko palkkaa, jos ei ulosotosta tule virallista päätöstä siitä, että velka kuitattu. Käytännössä ulosottovirastolla on muistaakseni 2 vko aikaa laittaa työnantajalle tietoa, joten koska palkat yleensä menevät maksuun jo viikkoa ennen palkanmaksupäivää, niin aika usein syntyy kertomasi tilanne. Syytä ei ole työnantajassa eikä ulosotossa vaan laissa, joka sallii sen, että työnantajalle ei ole pakko antaa tietoa samantien.
Vierailija kirjoitti:
... 10.4.2018 on lähtenyt palkanlaskentaan kirje jossa kumotaan seuraava ulosmittaus. Tämä jo mitattu summakin tietysti palautetaan.
Mutta periaatteessa, eihän se näin voi mennä. Virhe on tapahtunut virastossa, ei minun eikä tämän asianosaisen puolesta. Tyydynkö tosiaan tuohon "voi voi" selittelyyn vai vienkö asiaa eteenpäin?
Siis mitä kettua nyt? Virhe on myönnetty ja rahat palautetaan. Mikä tässä nyt on ongelma?
Ja mitä tarkoittaa "kuuluma"?
jos 3. päivä maksettu ulosotto, ja vaikka viranomainen olisi heti hoitanut tiedon eteenpäin (4. päivä postille kuljetettavaksi käytännössä). Posti jakanut sen todennäköisesti 6. päivä. Palkanlaskijalle se on saapunut aikaisintaan 9.päivä eli sen jälkeen kun palkka on jo maksettu käytännössä 6. firman tililtä ja palkka laskettu viimeistään 5. tai 6. päivä. Eli käytännösä ei mitään mahdollisuuksia olisi ollut että tuohon palkkaan olisi ehtinyt se tieto.
Mitä maksoit niin myöhään.
No, eipä tuo hyödytä mitään se valitus ja purnaus