Onko normaalia, kun mua ei kiinnosta juuri kenenkään jutut tai ihmiset ylipäänsä?

Töissä varsinkin on pahinta, kun joutuu kuuntelemaan sitä lamauttavaa jaarittelua muiden keittiöremonteista, koirien ja hevosten madotuksista, naapureista, juoksulenleistä, shoppailusta, teneriffan pakettimatkoista, lasten hassutteluista ja miehen mökötyksistä, you name it.

Aivot sulaa kun joutuu kuuntelemaan, yrittää estää ajatuksia harhailemasta muualle, jotta edes vähän vaikuttaisi kohteliaalta ja osaisi kommentoida. En voi sille mitään, mutta lamaannun aina tylsyydestä ja jään vain tuijottamaan tyhjyyteen. On niin paljon mielenkiintoisempaakin ohjelmaa menossa omissa ajatuksissa ja vaikka uutisissa.

Pahinta on tauot. Välillä on pakko käydä työyhteisöön kuulumisen merkiksi yhdessä muiden kanssa tauoilla, mutta yleensä käyn silloin, kun ei ole muita paikalla. Ajattelen juovani ihan rauhassa istuen kupin tuoretta kahvia ja lukevani uutiset tai miettiväni omiani (asiakaspalvelua ja seisomatyötä, joten tauko on todellakin päivän kohokohta), niin eikö siihen taukohuoneeseen parkkeeraa joku räpättäjä piinaamaan minua jaarituksillaan! Seisoo oven suussa ja jaarittelee jaarittelemistaan, vaikka miten harvasanaisesti vastailisi. Päivä pilalla! Jos niissä jutuissa olisi järjen hiventäkään, voisin ehkä keskustellakin. Esim. politiikasta ja uutisaiheista hyvinkin, mutta evvvk jonkun uusi parketti tai välikausihaalari.

Parisuhteessa en voi elää, sillä viihdyn aivan liian hyvin itsekseni. Mikään suhde/kukaan ihminen ei voita omaa rauhaani, tietokonetta, x-boxia ja harrastuksia. Olen siis elänyt suhteissa ja todennut tämän.

Mietin, että onko mussa joku vikana? Sinänsä vähän huolestuttavaa, kun olen aina ajatellut, että haluaisin esim. jälkikasvua. Mutta mites alat perustaa perhettä, kun ei kiinnosta yhtään muiden kanssa ajan viettäminen ja yksin en siihen ryhdy.
Treffitkin ovat turhauttavaa ajantuhlausta ja suurin osa ihmisistä puuduttavia ja älyllisesti laiskoja perttejä, joiden kanssa voi silloin tällöin pahimmassa tarpeessa viettää illan ja yön, mutta siinäpä se.

N34