Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte ihmisiä jotka puhuvat vain itsestään ja omista asioistaan ja haluavat niille yleisön?
26.07.2023 |
Ihan aito kysymys. Tämä on nyt tullut työpaikalla ongelmaksi ja eilen kun tapasin lapsuudenkaveria niin tuntui ihan samalta.
Eli ihmiset, jotka puhuvat vain itsestään ja omasta elämästään tuntikausia, haluavat jutuilleen yleisön mutta eivät ole yhtään kiinnostuneita muista.
Työpaikalla on kaksi tällaista ihmistä. Kummatkin haluavat puhua tuntikausia joka päivä oman elämänsä ongelmista ja tyytymättömyydestään työpaikkaan. Kaikki pakoilevat heitä ja välttävät heille puhumista, joten sitten yrittävät aina etsiä jonkun "uhrikseen" ja pakottaa tämän kuuntelemaan. Valittavat toimitusjohtajalle huonoista "tiimipelaajista" aina kun joku välttelee heidän kuuntelemistaan.
Mutta kun tämä ei edes rajoitu työpaikalle. Eilen tapasin lapsuudenkaveriani todella, todella pitkästä aikaa ja tämä puhui kaksi tuntia vain itsestään ja omasta elämästään. Ei kysynyt mitään minulta, ei ollut kiinnostunut mistään minuun liittyvästä tai mistään mitä sanoin, vaan käänsi puheen aina itseensä. On ilmeisesti hieman yksinäinen ja tylsistynyt elämässään kun puhui siitä, miten se pyörii vain työn ja lasten ympärillä eikä hän yleensä ehdi minnekään.
En tarkoita olla ilkeä, empatisoin kyllä jos ihmisillä on vaikeaa, mutta kun niin on kaikilla. Ja minua ainakin väsyttää ihan hirveästi joutua olemaan se empaattinen kuuntelija ja ilmainen terapeutti, varsinkin kun itsellä ei todellakaan aina olisi siihen aikaa eikä voimavaroja.
Miten te muut selviätte, varsinkin kun ihmiset helposti suuttuvat jos eivät saa sitä yleisöään?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
En ole missää tekemisissä tuollaisten idioottien kanssa
Työpaikalla on pakko olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei nykyään haittaa muiden suuttuminen. En ole manipuloitavissa kehumalla enkä kiukuttelemalla. Nuorempana olin kovasti huolissani muiden ihmisten tunteista enkä osnnut vaalia omaa hyvinvointiani.
Lähipiirissä on. Pää kääntyy, silmiin syttyy kuin lamppu ja alkaa tuntikausia kestävä yksityiskohtainen puhe tai oikeastaan monologi omasta itsestä, omista asioista ja menoista.
Ei sitä millään jaksakaan. Olen kuitenkin empaattinen ihminen ja yritän tiettyyn pisteeseen kuunnella ja ymmärtää vsikka jonkun yksinäisyyttä; mutta tämä henkilö ei ole 15 vuoteen kysynyt minulta oikeastaan mitään asiaa.
Pakko jollakin tasolla kuitenkin olla tekemisissä.
Sukulaisista löytyy myös vastaava tapaus. Hänellä on kuitenkin värikkäät jutut ja hyvä huumorintaju mutta ei häntäkään jaksa kuin pienillä annoksilla.
Nyt kesälomalla tuo kysymys on tullut mieleen kun kuuntelin 4h tätini omahyväistä monologia miettien kuumeisesti tekosyytä lähteä. Ja pyysi minua joku työkaverikin terassille, en taida lähteä kun hän on aina suuna ja päänä. Rasittavia ihmisiä! Eivät lainkaan huomioi toisia!
En jaksakaan. Siksi on kaveripiiri viime vuosina pienentynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pienissä annoksissa tällaiset ihmiset on hyvää viihdettä. Ongelma on kun he kokevat suhteen läheisemmäksi kuin se on (koska puhuvat itsestään kaiken ja ajattelevat sen ystävyydeksi). Ja sitten tulevat vaikka tämän kuuntelijan juhliin, ja havaitsevat että hän ja hänen ystävänsä puhuvat asioista, tunteista ja kokemuksista vilkkaasti ja vastavuoroisesti. Ja tämä itsekeskeinen on ulkopuolinen.
Parhaimmillaanhan se vielä loukkaantuu.
Mikä saa ihmiset käyttäytymään noin? Kun kai jokainen tajuaa, että kaikilla aika on rajattu ja että keskustelun pitäisi olla molemminpuolista.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole missää tekemisissä tuollaisten idioottien kanssa
Työpaikalla on pakko olla.
Sanoisin suoraan että mene tekemään työsi , ei sinulle makseta tuosta puhumisesta.
Kuten on jo todettu, pieninä annoksina. On ihan kivakin "pitää yhteyttä" vaikka joihinkin lapsuudenkavereihin niin, että näkee noin kerran vuodessa. Sitten voi ihmetellä sitä, miten ihmiset ovatkin niin erilaisia ja mimmoisia "murheita" kullakin on.
Työpaikalla tuo tietenkin on ongelma, jos/kun tuollaiset minä-minä-puhujat vievät sekä työaikaa että työstä palautumiseen tarkoitettua lounas- tai kahviaikaa. Siihen pitää kehittää sitten joku strategia. Jos tekee jonkun erikoisstrategian, siitä kannattaa ehkä kertoa etukäteen esimiehelle, ettei ala ihmetellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksaisi kauan, mutta kun on lähisukulainen, jonka tapaan melkein pakosti liian usein. Aiheena yleensä hänen sairautensa ja niiden hoito ja tuntemukset, yleensä oman kropan ympärillä pyörii jutut.
Ja yhtä soittoa. Korottaa ääntään jos yritän sanoa jotain väliin.
Usein kuuluu kommentti: "en viitsisi valittaa mutta...jne" ja taas alkaa jorinat.
Vierailija kirjoitti:
No pienissä annoksissa tällaiset ihmiset on hyvää viihdettä. Ongelma on kun he kokevat suhteen läheisemmäksi kuin se on (koska puhuvat itsestään kaiken ja ajattelevat sen ystävyydeksi). Ja sitten tulevat vaikka tämän kuuntelijan juhliin, ja havaitsevat että hän ja hänen ystävänsä puhuvat asioista, tunteista ja kokemuksista vilkkaasti ja vastavuoroisesti. Ja tämä itsekeskeinen on ulkopuolinen.
Parhaimmillaanhan se vielä loukkaantuu.
on mukavaa kun saa olla joidenkin ihmisten kanssa ihan yksityinen. he eivät ole kiinnostuneit a elämästäsi ja se on ihan parasta! en jaksaisikaan tai suostu kertomaan asioitani ja salaisuuksiani mutta se toinen itserakkaudessaan jakaa kaikkea mehukasta draamaa ihan ilmaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jätän sellaiset ihmiset, jotka eivät edes vaivaudu kysymään "Mitä kuuluu?" tai muutenkaan ole kiinnostuneita minusta ja mielipiteistäni. Joku trauma heillä täytyy olla tai jokin kehitysvaihe on varmaan jäänyt heiltä pois välistä tai he ovat jääneet jumiin johonkin henkiseen kehitykseen - en toki syytä heitä siitä. He taitavat olla jonkin asteisia narsisteja tai sitten heillä vaan on jotain narsistisia piirteitä, vaikkeivät ehkä olisikaan pahantahtoisia manipuloijia. He ovat vain sosiaalisesti erittäin sokeita. Mikähän olisi parempi nimitys heille? Itsestäänpälättäjät?
Anyway, it takes two to tango. Vastavuoroisuus on erittäin tärkeää suhteissa.
Ap, ettet vaan tule kärsimään empaatin ylikuormituksesta saamatta mitään välittämistä vastineeksi, älä tuhlaa aikaasi itsestäänpälättäjiin - vaan etsiydy sellaisten seuraan, jotka ovat myös kiinnostuneita sinusta, ja säästä henkiset voimavarasi ja empatiasi heihin.
Vierailija kirjoitti:
Kuten on jo todettu, pieninä annoksina. On ihan kivakin "pitää yhteyttä" vaikka joihinkin lapsuudenkavereihin niin, että näkee noin kerran vuodessa. Sitten voi ihmetellä sitä, miten ihmiset ovatkin niin erilaisia ja mimmoisia "murheita" kullakin on.
Työpaikalla tuo tietenkin on ongelma, jos/kun tuollaiset minä-minä-puhujat vievät sekä työaikaa että työstä palautumiseen tarkoitettua lounas- tai kahviaikaa. Siihen pitää kehittää sitten joku strategia. Jos tekee jonkun erikoisstrategian, siitä kannattaa ehkä kertoa etukäteen esimiehelle, ettei ala ihmetellä.
nää on pahimpia, jotka keksii alkaa lounaalla selostamaan terveysongelmiaan, hyvin perusteellisesti..jotkut keskittyisi mieluummin syömään ja hiukan kepeämpiin aiheisiin...ja välillä jopa "ällöttäviin", mutta kun filtteri ja tilannetaju puuttuu niin se puuttuu. Samoin jossakin eläkekahvitilaisuuksissa joku saattaa ruvetta tilittämään omiaan juurta jaksaen vaikkei ole päivän sankari.
Nämä ovat niitä joita kutsun kuoliaaksi puhujiksi. Puhuvat päälle, eivät kysy mitään ja paasaavat omista asioistaan kuin ne olisivat upeita, loisteliaita ja kaikkia kiinnostavia kultapaloja. Lisäksi ovat besserwissereitä ja joka alan asiantuntijoita. Olen aivan nääntynyt näitten tapaamisten jälkeen, korvat soivat ja päätä särkee. Rasittavia yksilöitä.
En ole missää tekemisissä tuollaisten idioottien kanssa