Tyyntä lopun edellä? Suursota syttymässä?
Yle on hiljaa, vaikka maailma on sodan partaalla.
Lieneekö valtionjohdolta tullut ohjeistus ettei saa lietsoa paniikkia?
Military-foorumeilla ainakin kuohuu USA vs Venäjä tilanne.
Kieltämättä itseäkin vähän jännittää ensimmäistä kertaa sitten Kuuban aikojen. USA ei voi perääntyä, koska impulsiivinen Trump meni jo mesoamaan iskusta Syyriaan. Venäjä ei voi perääntyä ilman, että se menettää kaiken kredibiliteettinsä liittolaistensa suojelijana.
Mitenkä luulette että tilanne tästä kehittyy?
Kommentit (29)
Eipä oikeen kiinnosta. Tappakoon toisensa jos tykkäävät.
Kehittyy kuten aina ennenkin. USA ampuu ohjuksia johonkin puolityhjään Syyrian armeijan lentokenttään ja venäläiset menee omaan tukikohtaansa piiloon ja sanoo, että se meinasi juuri nukettaa kaikki, mutta amerikkalaiset lopettivat ajoissa. Varma ei voi olla, mutta eiköhän mennä samalla kaavalla kuin vuosi sitten.
En toivo sotaa, koska omien sijoitusten arvo kärsisi.
Nyt on eri juttu! Netissä jaetaan twiittiä, että Venäjä on pyytänyt Iranilta lentotukikohtaa käyttöönsä. Sieltä ne ennenkin lensi.
AP
Military-forumit ovat varmaan kiinnostuneita, ja antaisihan uusi sota mahdollisuuden käyttää aseet, joiden "parasta ennen " päivämäärä alkaa olla lähellä.
Toisaalta aina välillä kuohahtaa, ja sitten taas laantuu. Joka tapauksessa pieni ihminen ei voi trhdä yhtään mitään, joten kaikki on Korkeimman kädessä.
Trump on jo ennättänyt lieventämään edellistä lausuntoaan ja syyttää Twitterissä huonoista väleistä Venäjään omia poliittisia vastustajiaan:
Much of the bad blood with Russia is caused by the Fake & Corrupt Russia Investigation, headed up by the all Democrat loyalists, or people that worked for Obama. Mueller is most conflicted of all (except Rosenstein who signed FISA & Comey letter). No Collusion, so they go crazy!
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/984053549742067712
Putin ei ole Stalin. Putin ei uskalla tehdä Venäjästä suurta.
Siksi en usko mitään isompaa tapahtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Trump on jo ennättänyt lieventämään edellistä lausuntoaan ja syyttää Twitterissä huonoista väleistä Venäjään omia poliittisia vastustajiaan:
Much of the bad blood with Russia is caused by the Fake & Corrupt Russia Investigation, headed up by the all Democrat loyalists, or people that worked for Obama. Mueller is most conflicted of all (except Rosenstein who signed FISA & Comey letter). No Collusion, so they go crazy!
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/984053549742067712
Myös Venäjä "tarkentaa" lausuntojaan:
Aiemmin sanoivat, että kaikki Syyriaan ammuttavat ohjukset ammutaan alas ja laukaisualustat tuhotaan. Nyt sanoo enää, että jos Venäjän tukikohtaan hyökätään niin hyökkääjät tuhotaan.
Se siitä.

Yle heräsi juuri ja tulee tuttuun tapaan puoli vuorokautta myöhässä.
Nyt Yle uutisoi siitä vaiheesta aiemmin tänään kun Venäjä vielä sanoi tuhoavansa kaikki.
Vähän liikaa valtaa tuollaisilla koppuleilla. Suora demokratia tarvitaan. 90% yhdestäkään kansasta tuskin haluaa sotia. Miksi pieni promille määrää noin merkittävästä asiasta oman mielensä mukaan?
https://www.express.co.uk/news/uk/944475/Russia-News-Donald-Trump-take-…
"Russia's ambassador to Lebanon said any US missiles fired at Syria would be shot down and the launch sites targeted."
He told Hezbollah's al-Manar TV: "If there is a strike by the Americans then... the missiles will be downed and even the sources from which the missiles were fired."
In terms of military action the US or coalition forces have to contend with an S-400 anti-air defence system based in Latakia that covers a large area.
Usa lähettää special forces commandot jotka eliminoi S-400 alustat
Vierailija kirjoitti:
En toivo sotaa, koska omien sijoitusten arvo kärsisi.
Meinaatko että keräämiesi tyhjien kaljatökkien panttimaksua alennetaan?
HAHAHA, Trump paskoi sitten housuihinsa.
Hyökkäystä ei näy eikä kuulu ja nyt twiittaakin jo ettei hän koskaan sanonutkaan että hyökkäystä olisi tulossa pian... LOL, eikös se eilen ja edellispäivänä keuhkonnut, että kohta vastataan voimalla ja kehotti Venäjää varautumaan?
Putin taisi oikeasti sähköttää, että tällä kertaa ammutaan malliksi yksi amerikkalainen laiva meren pohjaan. Tai vähintään joku ranskalainen tai muu groupie.
Tuo olisi valtava nöyryytys USA:lle joka on pitänyt yllä hollywood-imagoaan lähinnä sillä perustein, että se on "sotinut" kamelein ja kivilingoin aseistettuja kehitysmaita vastaan. Jotain Venäjää vastaan esim. lentotukialus on lähinnä valtava kelluva maali, johon on helpompi osua kuin kalastuspurkkiin.
Trump Twitterissä tänään:
Never said when an attack on Syria would take place. Could be very soon or not so soon at all! In any event, the United States, under my Administration, has done a great job of ridding the region of ISIS. Where is our “Thank you America?”

Ihan käsittämättömän pelle äijä presidentiksi!? Ilmeisesti soitti suutaan ennen kuin oli konsultoinut pentagonia siitä mikä oikeasti on mahdollista.
mitään tule tapahtumaan unoamista ja ehkä vähän ohjuksia. Molemmat pellepressat tykkää uhota. Vahvistaa molempien asemia.
Palaamme takaisin kivikauteen.