Miksi julkisella terveydenhuollolla pitäisi jonkun tehdä rahaa?
Minulla ei ole mitään liiketoimintaa vastaan, mutta julkinen terveydenhuolto tulisi pitää sen ulottumattomissa. Maksan mielelläni veroja ja odotan, että rahani käytetään yhteiseen pottiin ja yhteiseen hyvään: tuetaan heikompia, koulutetaan lapsia (joita minulla ei ole), hoidetaan sairaita ja huolehditaan kuolevat inhimillisesti loppuun asti.
Tätä arvokasta tehtävää pitäisi tehdä ihan muista syistä kuin nyt tunnutaan ajateltavan.
Kommentit (17)
Valtion tulisi hoitaa ainakin asiat, joita ei pitäisi olla, eli sairaudet, lasten huostaanotot jne, niin voisi olla joku toive niiden vähenemisestä. Yksityinen puoli ajattelee vain oman kassansa kasvattamista.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne pennut saa hoitaa ja maksaa ne ketkä niitä tekee, ei liene valtion asia.
Ideahan on se, että valtio laskee jonkun hoitolaitoksen maksavan vuodessa x euroa. Sitten jos joku yksityinen tekee samat hommat tehokkaammin niin, että se veloittaa vähemmän kuin x euroa/vuosi, meidän veronmaksajien kannattaa ostaa se tältä firmalta. Veroeuroja siis säästyy, ja niillä voidaan joko tehdä kaikkea muuta hyvää tai alentaa veroja.
Firma tietysti hinnoittelee työnsä niin, että saa myös voittoa, mutta se ei muuta ylläolevaa. Käytännössä yksityiset yleensä toimivat niin paljon tehokkaammin, että kulut+voitto on vähemmän kuin julkisella pelkät kulut.
Eihän julkisella terveydenhuollolla tehdäkään voittoa. Jos kuitenkin julkinen haluaa mieluummin ostaa palvelun yksityiseltä kuin tuottaa sen itse, ei yksityinen toimija muutu julkiseksi vaan on edelleen yksityinen, jolta julkinen vain ostaa palvelun. Yksityinen toimija harjoittaa liiketoimintaa ihan riippumatta siitä, onko ostaja julkinen taho vai yksityinen.
Vierailija kirjoitti:
Ideahan on se, että valtio laskee jonkun hoitolaitoksen maksavan vuodessa x euroa. Sitten jos joku yksityinen tekee samat hommat tehokkaammin niin, että se veloittaa vähemmän kuin x euroa/vuosi, meidän veronmaksajien kannattaa ostaa se tältä firmalta. Veroeuroja siis säästyy, ja niillä voidaan joko tehdä kaikkea muuta hyvää tai alentaa veroja.
Firma tietysti hinnoittelee työnsä niin, että saa myös voittoa, mutta se ei muuta ylläolevaa. Käytännössä yksityiset yleensä toimivat niin paljon tehokkaammin, että kulut+voitto on vähemmän kuin julkisella pelkät kulut.
Ei, yksityinen ei toimi mitenkään tehokkaammin. Yksityinen tuottaa voittoa tehokkaammin, koska se on sen tarkoitus. Tämän se tekee pääasiassa heikentämällä joko palvelun laatua tai työntekijöiden työehtoja ja palkkausta. Terveydenhuollon kaltaisella yhteiskunnan tukeviin toimintoihin kuuluvalla alalla tämä on käytännössä verotusoikeuden yksityistämistä ja resurssien imemistä tuottavasta reaalitaloudesta. 80-luvulta asti hyvin pitkälti talouskasvu kehittyneissä maissa on perustunut nimenomaan tähän finansialisaatioon, eli käytännössä markkinaosuuksien ja resurssien uusjakoon yksityiselle pääomalle.
Yksityisen suosiminen julkisen kustannuksella ei ole mikään muu kuin ideologinen valinta. ”Yksityinen on tehokkaampi” taas on uskonnollinen mantra, joka ei tarkoita mitään,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi hoitaa ainakin asiat, joita ei pitäisi olla, eli sairaudet, lasten huostaanotot jne, niin voisi olla joku toive niiden vähenemisestä. Yksityinen puoli ajattelee vain oman kassansa kasvattamista.
Kyllä ne pennut saa hoitaa ja maksaa ne ketkä niitä tekee, ei liene valtion asia.
Hyvä, että on joku toinenkin, jonka mielestä koko huostaanottobusiness pitää lopettaa.
Koska ihminen on ahne, ja me äänestämme ihmisiä mielikuvien perusteella valtaan, jossa päätetään asioista ilman että ollaan alan asiantuntijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi hoitaa ainakin asiat, joita ei pitäisi olla, eli sairaudet, lasten huostaanotot jne, niin voisi olla joku toive niiden vähenemisestä. Yksityinen puoli ajattelee vain oman kassansa kasvattamista.
Kyllä ne pennut saa hoitaa ja maksaa ne ketkä niitä tekee, ei liene valtion asia.
Hyvä, että on joku toinenkin, jonka mielestä koko huostaanottobusiness pitää lopettaa.
Öö, siis vaikka lapsen henki olisi vaarassa? Tai henkinen/fyysinen terveys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ideahan on se, että valtio laskee jonkun hoitolaitoksen maksavan vuodessa x euroa. Sitten jos joku yksityinen tekee samat hommat tehokkaammin niin, että se veloittaa vähemmän kuin x euroa/vuosi, meidän veronmaksajien kannattaa ostaa se tältä firmalta. Veroeuroja siis säästyy, ja niillä voidaan joko tehdä kaikkea muuta hyvää tai alentaa veroja.
Firma tietysti hinnoittelee työnsä niin, että saa myös voittoa, mutta se ei muuta ylläolevaa. Käytännössä yksityiset yleensä toimivat niin paljon tehokkaammin, että kulut+voitto on vähemmän kuin julkisella pelkät kulut.
Ei, yksityinen ei toimi mitenkään tehokkaammin. Yksityinen tuottaa voittoa tehokkaammin, koska se on sen tarkoitus. Tämän se tekee pääasiassa heikentämällä joko palvelun laatua tai työntekijöiden työehtoja ja palkkausta. Terveydenhuollon kaltaisella yhteiskunnan tukeviin toimintoihin kuuluvalla alalla tämä on käytännössä verotusoikeuden yksityistämistä ja resurssien imemistä tuottavasta reaalitaloudesta. 80-luvulta asti hyvin pitkälti talouskasvu kehittyneissä maissa on perustunut nimenomaan tähän finansialisaatioon, eli käytännössä markkinaosuuksien ja resurssien uusjakoon yksityiselle pääomalle.
Yksityisen suosiminen julkisen kustannuksella ei ole mikään muu kuin ideologinen valinta. ”Yksityinen on tehokkaampi” taas on uskonnollinen mantra, joka ei tarkoita mitään,
Jos yksityinen ei olisi tehokkaampi, länsimaissa ei olisi ollut korkeampi elintaso kuin esim. vanhassa Neuvostoliitossa. Oikeasti tässä ei ole edes mitään epäselvyyttä vaan asia on päivänselvä. On asioita jotka eivät sovellu yksityistettäviksi, esim. poliisi tai sosiaalitoimi. Terveydenhuollossa mitään ylivoimaisia esteitä ei pitäisi olla. Yli- tai alihoidon riski pitää torjua tekemällä pelisäännöt oikein.
Henkilöstön palkat ja edut ovat yksityisillä terveysyrityksillä paremmat kuin julkisella puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi hoitaa ainakin asiat, joita ei pitäisi olla, eli sairaudet, lasten huostaanotot jne, niin voisi olla joku toive niiden vähenemisestä. Yksityinen puoli ajattelee vain oman kassansa kasvattamista.
Kyllä ne pennut saa hoitaa ja maksaa ne ketkä niitä tekee, ei liene valtion asia.
Hyvä, että on joku toinenkin, jonka mielestä koko huostaanottobusiness pitää lopettaa.
Öö, siis vaikka lapsen henki olisi vaarassa? Tai henkinen/fyysinen terveys?
Ei taida joku vieraan lapsen henki ja terveys näitä tyyppejä kiinnostaa. Epäilen että ei varmaan kiinnosta omankaan jos oma sattuu ajattelemaan näiden mielestä väärin.
Terveydenhoito on julkisen puolen palvelu, mutta ei valtion vaan kunnan tarjoama. Nyt ongelmana on se, että palvelu on olemassa, mutta asiakas ei sitä saa, vaikka kuluja syntyy koko ajan. Yksityinen puoli kykenee tarjoamaan palvelun tehokkaammin, siksi maakunnat ostavat palvelut sieltä, mistä sitä saa julkista paremmalla panos-tuotos -suhteella. Asiakas saa valita, haluaako odottaa pari kuukautta mennäkseen julkisen puolen lääkärille vai meneekö yksityiselle jo huomenna.
Ongelma on se, että tähän se sairauden hoitaminen päättyy. Yksityinen saa bonusta, jos ei ohjaa asiakasta erikoissairaanhoitoon ja vaikka ohjaisi, maakunta päättää, hoidetaanko syöpää vai ei. Lopputuloksena tulee olemaan, että asiakas käy sillä kivalla yksityislääkärillä pari kertaa kuukaudessa, mutta sairaudelle ei tehdä mitään, koska maakunta on niin päättänyt. Yhteiskunnalle kallista, asiakkaalle tappavaa, mutta maakunnan erikoissairaanhoidon kannalta halpa ratkaisu.
Näin muuten toimii jo nyt Päijät-Häme, siellä on säästetty kymmeniä miljoonia sillä, että potilaat eivät pääse erikoissairaanhoitoon kuin sattumalta. Kuolleisuus on kasvanut ja esim. aivoinfarktiin kuolee siellä huomattavasti todennäjöisemmin kuin muualla, vaikka ikä vakioitaisiin.

"Jos yksityinen ei olisi tehokkaampi, länsimaissa ei olisi ollut korkeampi elintaso kuin esim. vanhassa Neuvostoliitossa."
Asia on hyvin paljon monimutkaisempi kuin haluat sen esittää, eikä tällä pointillasi ole juuri mitään tekemistä infran yksityistämisen kanssa, jota terveydenhuollon yksityistäminen on. Länsimaiden yksityissektorikin oli pitkälti 80-luvulle asti hyvin vahvasti valtion talutusnuorassa, pääomia kontrolloitiin ja talous- sekä työllisyyspolitiikka oli kansallista.
Lisäksi, edelleenkin teet a priori valinnan puhuessasi tehokkuudesta tavalla jolla puhut. Kuten jo sanoin, totta kai yksityinen on tehokkaampi kun mittarina on voitontekeminen. Mutta se ei vielä tarkoita yhtään mitään sen kannalta, kuinka se voitto jaetaan ja kuka siitä hyötyy.
"Oikeasti tässä ei ole edes mitään epäselvyyttä vaan asia on päivänselvä. "
Ei olekaan, on päivänselvää, että sellainen dogma kuin "yksityinen on julkista tehokkaampi" ei tarkoita itsessään mitään.
"On asioita jotka eivät sovellu yksityistettäviksi, esim. poliisi tai sosiaalitoimi. Terveydenhuollossa mitään ylivoimaisia esteitä ei pitäisi olla."
Miksipä nuo eivät soveltuisi yksityistettäväksi siinä missä terveydenhuoltokin. Jos pääoma ja resurssit on kaapattu yksityisille omistajille niin mitä intressejä näillä olisi suojella persaukisia palkansaajia/työttömiä? Ei kyse ole mistään luonnonlain asettamista "esteistä", ainoastaan siitä millainen systeemi on kestävä ja järkevä kenenkin kannalta.
Lähinnä esimerkiksi Suomen sote-uudistuksessa vastenmielisintä on se, että kaupataan mielikuvilla järjestelmää, josta pääsee hyötymään vain pieni osa hoitoa tarvitsevista, ja kaikkein suurimmat voittajat ovat yksityisten terveydenhuoltoyritysten omistajat. He saavat käytännössä oikeuden painaa rahaa muun yhteiskunnan kustannuksella, jokainen penni joka otetaan voittona ulos terveydenhuoltosysteemistä, on poissa investoinneista ja siten hoidon laadusta (ellei sitten nosteta hintoja, jolloin tietysti imetään suoraan resursseja kaikesta muusta taloudellisesta toimennasta).
"Yli- tai alihoidon riski pitää torjua tekemällä pelisäännöt oikein."
Keskitetyillä markkinoilla se tekee pelisäännöt, jolla on resurssit ja pääoma eli valta. Kun panoksena on viimekädessä henki, mitä keinoja asiakkaalla on käytettävissään?
"Henkilöstön palkat ja edut ovat yksityisillä terveysyrityksillä paremmat kuin julkisella puolella."
Tätä epäilen suuresti, ja vielä huonommiksi ne tulevat menemään kun julkinen puoli poistuu kilpailemasta.
Vierailija kirjoitti:
Terveydenhoito on julkisen puolen palvelu, mutta ei valtion vaan kunnan tarjoama. Nyt ongelmana on se, että palvelu on olemassa, mutta asiakas ei sitä saa, vaikka kuluja syntyy koko ajan. Yksityinen puoli kykenee tarjoamaan palvelun tehokkaammin, siksi maakunnat ostavat palvelut sieltä, mistä sitä saa julkista paremmalla panos-tuotos -suhteella. Asiakas saa valita, haluaako odottaa pari kuukautta mennäkseen julkisen puolen lääkärille vai meneekö yksityiselle jo huomenna.
Ongelma on se, että tähän se sairauden hoitaminen päättyy. Yksityinen saa bonusta, jos ei ohjaa asiakasta erikoissairaanhoitoon ja vaikka ohjaisi, maakunta päättää, hoidetaanko syöpää vai ei. Lopputuloksena tulee olemaan, että asiakas käy sillä kivalla yksityislääkärillä pari kertaa kuukaudessa, mutta sairaudelle ei tehdä mitään, koska maakunta on niin päättänyt. Yhteiskunnalle kallista, asiakkaalle tappavaa, mutta maakunnan erikoissairaanhoidon kannalta halpa ratkaisu.
Näin muuten toimii jo nyt Päijät-Häme, siellä on säästetty kymmeniä miljoonia sillä, että potilaat eivät pääse erikoissairaanhoitoon kuin sattumalta. Kuolleisuus on kasvanut ja esim. aivoinfarktiin kuolee siellä huomattavasti todennäjöisemmin kuin muualla, vaikka ikä vakioitaisiin.
Niin, ongelmana ei ole se onko toimija julkinen vai yksityinen vaan se, että resursseja ei haluta osoittaa. Yksityistäminen ratkaisee vain sen, että köyhille ei tarvitse enää edes esittää tarjottavan hoitoa, ei siinä ole mitään sen kummempaa.
Ylipäätään julkisen sektorin rahoituksen tuhoaminen, 80-luvulta lähtien harjoitettu teollisuus-, työ-, talous-, sosiaali- ym politiikka on olleet ihan globaaleja tietoisia poliittisia ratkaisuja, joissa on kävelty palkansaajan yli. Ei nämä asiat ole "vain tapahtuneet". On tehty päätöksiä, joiden myötä on haluttu kehitysmaalaistaa myös entiset kehittyneet maat. Suurin osa ihmisistä nyt vaan on pääomalle turhia hapentuhlaajia.

Sotessa jokainen voi valita perusterveydenhoidossa palveluntarjoajan, mutta siitä eteenpäin hoito on ostettava omalla rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion tulisi hoitaa ainakin asiat, joita ei pitäisi olla, eli sairaudet, lasten huostaanotot jne, niin voisi olla joku toive niiden vähenemisestä. Yksityinen puoli ajattelee vain oman kassansa kasvattamista.
Kyllä ne pennut saa hoitaa ja maksaa ne ketkä niitä tekee, ei liene valtion asia.
Hyvä, että on joku toinenkin, jonka mielestä koko huostaanottobusiness pitää lopettaa.
Öö, siis vaikka lapsen henki olisi vaarassa? Tai henkinen/fyysinen terveys?
Ei taida joku vieraan lapsen henki ja terveys näitä tyyppejä kiinnostaa. Epäilen että ei varmaan kiinnosta omankaan jos oma sattuu ajattelemaan näiden mielestä väärin.
Avataanpa tätä hieman lisää, kun siellä on tuota sarkasmia välissä, eli kyllä kiinnostaa, mutta kuten ekassa kommentissa on, niin julkisenpuolen pitäsi hoitaa ne asiat, joita ei pitäisi olla, mutta kun niitä kuitenkin on, niin esim. lasten huostaanotto ei pitäisi olla business yksityisille.
Tyhmät ihmiset menevät lääkäriin kun sairastuvat
Koska thatcherilaisella eliitillä on unohtunut, että kapitalismi ei ole mikään ikiliikkuja. Leikkaamalla ei kasvateta pääomia, ainoastaan siirretään niitä taskusta toiseen.