Peruin sitten ajan sterilisaatioon, en uskaltanutkaan...
Ikää on lähemmäs 40, kaksi teiniä perheessä ja lapsia emme halua lisää mutta...
Olin jo jonossa steriin, lähetteet sain helposti ikäni takia ja kun on isoja lapsiakin ja emme enempää lapsia halua.
Sitten kuitenkin jänistin ja peruin koko homman. Parina yönä mietin tuskaisena sitä toimenpidettä ja lukemiani negatiivisia asioita. Joillekin murto-osalle steriloiduista on tullut ennenaikaiset vaihdevuodet (varmaa yhteyttä ei sterilisaatioon, mutta epäily), joillekin inhottavia vuoto-ongelmia yms. Pieni osa katuu toimenpidettä, koska haluaisikin lapsen myöhemmin. Tuntuu ihan varmalta etten enää halua lapsia, eikä miehenikään, joka on on mua vanhempi, mutta mitä jos elämäntilanne ja mieli muuttuu niin paljon että haluaisikin kuitenkin sen pienen mahdollisuuden (mikä ikäisilläni on ehkä alle puolet raskautuu enää yrityksistä huolimatta). En pidä todennäköisenä, mutta mitä jos kuitenkin. Olen sairaalassa töissä, siinä missä sterilisaatio oltaisiin tehty, ja mietin kollegoitani ympärilläni leikkauksen aikana ja sen jälkeen kun itse olen nukutettuna yms. Ei niin kiva ajatus ja vaikka aiemmin tuntui pikkuseikalta nyt tämäkin alkoi vaivata. Ja kivut toimenpiteen jälkeen yms. Aiemmin leikkaamaton vatsa ja nyt tällaisen takia leikkaus.
Ja näin sitten peruin sterilisaation.
Mulle ei kierukka käy, joten pillereillä tai kondomeilla mennään nyt sitten vaihdevuosiin saakka. Huoh. Mutta eiköhän sterilisaatioharkinta ollut mun osalta nyt tässä, en enää uutta lähetettä tule pyytämään. Se siitä vaihtoehdosta mun kohdalla. Vaatii tiettyä luonteenlujuutta tuo ko. toimenpide selkeästi, sellaista mitä minulle ei ole suotu. Tai ehkä olen liian varman päälle ja harkitseva tyyppi.
Vuosia harkitsin sterilisaatiota, pari vuotta sitten meinasin jo pyytää lähetettä sinne, mutten rohjennutkaan. Ja nyt pyysin mutta peruin. Että näin täällä.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä noi alapeukut vasektomiaan liittyen tulee? Perustelut olis kivat.
Nainen voi edelleen tulla raskaaksi, vaikka mies hommaisi vasektomian. Toisaalta myös koska miehen lisääntymisikä on pidempi, siitä ei välttämättä kannata ainakaan naisen painostuksesta luopua.
No se olisikin järkevää, että molemmat kävisivät sterilisaatiossa ihan vaan tasa-arvon vuoksi. Huoh.
Tai sitten nainen käy ihan yksinään. Huoh.
Tai sitten mies käy ihan yksinään. Huoh. Kuten meillä, normaalissa perheessä.
Jos mies itse haluaa, niin totta kai. Siksi sanoinkin, että siihen ei kannata naisen painostuksesta suostua. Joko vihdoin ymmärsit vai pitääkö toistaa vielä kerran?
Missä kohtaa ketjua voit lukea, että joku nainen on painostanut miestään teettämään vasektomian. Omia harhojasi, tuskin sulla on edes naista enkä ihmettele.
Miehelle tosiaan paljon helpompi ja riskittömämpi toimenpide kun ei tarvitse mihinkään vatsaonteloon tunkeutua. Miksei ap miehesi mene?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan älyttömän vähän tehdään vasektomiota vaikka se on huomattavasti sterilisaatiota pienempi operaatio.
Enemmän niitä tehdään kun naisten sterilisaatioita.
Suomessa tehtiin pitkään naisten sterilointeja enemmän kuin miesten, mitä kovasti ihmeteltiin, muualla maailmassa kun oli päinvastoin. Vanhempien ikäryhmien miehet oli jotenkin tossukoita, nuoremmat taas eivät enää pelkää samalla tavalla ja ymmärtävät että se on miehelle paljon helpompi toimenpide kuin naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä noi alapeukut vasektomiaan liittyen tulee? Perustelut olis kivat.
Nainen voi edelleen tulla raskaaksi, vaikka mies hommaisi vasektomian. Toisaalta myös koska miehen lisääntymisikä on pidempi, siitä ei välttämättä kannata ainakaan naisen painostuksesta luopua.
No se olisikin järkevää, että molemmat kävisivät sterilisaatiossa ihan vaan tasa-arvon vuoksi. Huoh.
Tai sitten nainen käy ihan yksinään. Huoh.
Tai sitten mies käy ihan yksinään. Huoh. Kuten meillä, normaalissa perheessä.
Jos mies itse haluaa, niin totta kai. Siksi sanoinkin, että siihen ei kannata naisen painostuksesta suostua. Joko vihdoin ymmärsit vai pitääkö toistaa vielä kerran?
Missä kohtaa ketjua voit lukea, että joku nainen on painostanut miestään teettämään vasektomian. Omia harhojasi, tuskin sulla on edes naista enkä ihmettele.
Miksi sitten aloit jankuttamaan vastaan, kun sanoin, että naisen painostuksesta ei kannata vasektomiassa käydä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan älyttömän vähän tehdään vasektomiota vaikka se on huomattavasti sterilisaatiota pienempi operaatio.
Enemmän niitä tehdään kun naisten sterilisaatioita.
Suomessa tehtiin pitkään naisten sterilointeja enemmän kuin miesten, mitä kovasti ihmeteltiin, muualla maailmassa kun oli päinvastoin. Vanhempien ikäryhmien miehet oli jotenkin tossukoita, nuoremmat taas eivät enää pelkää samalla tavalla ja ymmärtävät että se on miehelle paljon helpompi toimenpide kuin naiselle.
Enpä usko, että syy oli yksin miehissä. Silloin aiemmin lääkärit suosittelivat naisille sterilisaatiota paljon yleisemmin. Vielä tänä päivänäkin monet gynekologit suosittavat steriä naiselle ennemmin kuin miehelle, koska vain nainen voi tulla raskaaksi. Ja jos kohtua ei ole poistettu, niin nainen voidaan yhä hedelmöittää, joten siinä mielessä se ei ole yhtä lopullinen kuin vasektomia.
Kyllä vakaasti kannattaa harkita sterilisaatiota. Moni katuu ja sterilisaatiohetkellä ovat olleet ihan varmoja päätöksestä. Osa on katunut heti nukutuksesta herätessä, osa puolen vuoden päästä, osa parin vuoden päästä, jotkut vasta yli 10 v päästä mutta katujia riittää. Netissäkin moni on tilittänyt tuntojaan ja kertonut miten steriä on kalliilla hinnalla purettu. Aina se ei onnistu.
Myöskin sivuoireet, jos niitä tulee, ovat usein valitettavan pysyvän luonteisia. Moni on joutunut sterin jälkeen runsastuneisiin vuotoihin sitten kuitenkin ottamaan sen hormonikierukankin vielä tai syömään sit kuitenkin pillereitä.
Nythän ajetaan sterilisaation ikärajaksi 25 vuotta ja 2 lasta. En voi tätä kannattaa koska se nostattaisi katujien määrää.
Eikä millään pahalla. Suurin osa on tyytyväisiä mutta on ikävä huomata kuuluvansa myöhemmin niihin katujiin vaikka oli sterilisaation hankkiessaan ihan varma.
Jos mies itse haluaa, niin totta kai. Siksi sanoinkin, että siihen ei kannata naisen painostuksesta suostua. Joko vihdoin ymmärsit vai pitääkö toistaa vielä kerran?