Saara Aalto ei mennyt euroviisujen ennakkojuhliin
Kommentit (1107)
Näin Aallon tänään Helsingin keskustassa naisensa kanssa.
En itse seuraa häntä ollenkaan, mutta pakko näin ulkokultaisesti todeta, että hän paljon sirompi ja pienempi kuin miltä esim. lehtikuvissa vaikuttaa.
Onko kukaan listannut niitä väärinymmärryksiä jotka me olemme kuvitteleet olevan Saara Aallon kertomia faktoja? Niitä on aika paljon. Harmittaa että ymmärrämme niin väärin:
-levysopimus viidestä levystä sonyn kanssa
-single tulee keväällä 2017, kesällä 2017, syksyllä 2017, jouluna 2017...
-SIA antoi hänelle biisin kuunneltavaksi
-on menossa losiin kirjoittamaan biisejä
-koko x factor tiimi oli ihan että wau ”eeppinen rakkauspoppi”
-Simon Cowell oli missään tekemisissä Saaran kanssa kisan jälkeen
-Nicole, Simon ja Sharon tulossa lesbohäihin
-Saara oli koulukiusattu
-Saaralla on suomen kovin hiiva
-Saara on suomen ensimmäinen lesbo
-Saara on masentunut
-Saara esitti uutta musiikkia Areenalla
-Saara perustaa onnellisuuskouluja ympäri maailmaa
-Saara on menestynyt Kiinassa
-Saara on tehnyt 300 keikkaa vuodessa
-Saara lähtee maailmankiertueelle
-Saaralla on kansainvälinen sopimus warnerin kanssa
-Saara ei voi käydä kaupassa tai ravintolassa koska fanit häiritsee
-Saara ei voi olla epäonnistumatta Euroviisuissa
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako Netta kuitenkaan voittaa, koska edustaa kiistanalaista maata. Politiikka aina näissä äänestämisissä vaikuttaa.
Ajattelin kans. Mutta nyt ei ole Venäjä kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleltä selitystä pöytään, ketkä tämän edustajavalinnan takana on ja paljonko rahaa on käytetty.
Oikein hyvä valinta. Eikä ole viisuhistoriassa edes mikään yksittäistapaus, onhan näitä ollut muissakin maissa.
Suomi on lähettänyt euroviisuihin huomattavasti huonompia biisejä ja biisien esittäjiä, vaikka apuna on käytetty asiantuntijaraateja, Suomen kansaa ja jopa "kansainvälisiäkin" raateja. Esittäjinä on kierrätetty lähes kaikki tähdet, ketkä on paikalle saatu narrattua. Ja mikä on tulos? Huhuuuuu?
Huhuuuuuu ittelles vaan. Eipä ole aikaisemmin tarvinnut pelätä, mitä edustaja sanoo kansainvälisen lehdistön edessä. Nyt tarvii. Tympii todella tuo jatkuva valitus. Olisi edes kunnon levymyyntiä takana tai jotain näyttöä menestyksestä, mutta näillä näytöillä ei Saara vielä ole mikään poptähti.
Omat odotukset euroviisuista tuli lunastettua vuonna 2006, kaikki menestys sen jälkeen on ylimääräistä plussaa. Paitsi tänä vuonna, jos ihme kävisi ja Saara voittaisi viisut, en todellakaan olisi iloinen ja ylpeä. 4 tunnin ruotsalaiseuroviisu kaiken hypetyksen jälkeen on pohjanoteeraus.
Potkut Ylen tyypille, jonka ansiota tämä on!

Suomen tämän vuoden euroviisu, Saara Aallon Monsters on striimannut kultaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen euroviisukappale striimaa kultaa jo ennen Euroviisuja.

Pitää muistaa, että ensimmäistä kertaa meillä on näinkin kansainvälinen tähti edustamassa, että eihän tuon pitäisi olla edes ihme.

Yksikään edustaja aiemmin ei ole saanut Yleisradiolta tällaista panosta. Kyllä niitä striimauksia olisi tullut jo aiemmin, jos olisi biisi tilattu Ruotsista, koreografi Jenkeistä ja musavideon tekijä Englannista.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan listannut niitä väärinymmärryksiä jotka me olemme kuvitteleet olevan Saara Aallon kertomia faktoja?
Kyllä sinä olet sadoissa Saara Aalto ketjuissa toistamalla jatkuvasti näitä maanisia listauksiasi pitänyt intensiivisesti siitä huolta, että omat vääriymmärryksesi eivät jää huomaamatta.

Jotenkin kuvittelisi, ettei tuosta striimauksesta enää voisi kehitellä mitään negatiivista sanottavaa, mutta sieltähän tuo taas tuli. Mikään ei siis ole hyvin ja oikein ikinä.
Ps. listasta unohtui, että laulaja Saara Aalto...

mm. naapurimaan viisuun verrattuna striimaukset on aika vähäisiä. Ja esim Sannin kuukausi sitten julkaistulla biisillä on lähes yhtä paljon striimejä, vaikkei sen biisi ole edes kansainvälisillä markkinoilla ja ehdolla euroviisuissa, Evelinan biisillä on huomattavasti enemmän striimauksia reilussa kuukaudessa, että ei nuo monsterin määrät mitään huikeita ole.

Niin ja hän on saanut ihan erilaiset lähtökohdat kuin kukaan muu, joten vertailu on erittäin epäreilua. Toki hänen leirilleen tyypillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan listannut niitä väärinymmärryksiä jotka me olemme kuvitteleet olevan Saara Aallon kertomia faktoja?
Kyllä sinä olet sadoissa Saara Aalto ketjuissa toistamalla jatkuvasti näitä maanisia listauksiasi pitänyt intensiivisesti siitä huolta, että omat vääriymmärryksesi eivät jää huomaamatta.
:-D saako teille kaikille nauraa?
No onhan monsters aika vaatimaton biisi, vaikka sen laulaisi päällään seisoen.
Eikä ne toiset ehdokkaat sen parempia olleet.
Vaikka olisi kolmesta mikä valittu, ei lopputulos olisi ollut erinlaisempi. :-\
Mites se maailmankiertue? Milloin starttaa ja mistä? Olen 55-vuotias yksinhuoltaja ja haluttaisiin 1-vuotiaan tyttäreni kanssa lähteä mukaan fanittamaan Suomen parasta ja maailman kärkinimiin kuuluvaa artistia kympillä, ympäri maailmaa. Ja ei, emme ole rikkaita, meille vain tuli pieni perintö parikymmentä tuhatta ja päätettiin sijoittaa se Saaran fanittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan listannut niitä väärinymmärryksiä jotka me olemme kuvitteleet olevan Saara Aallon kertomia faktoja? Niitä on aika paljon. Harmittaa että ymmärrämme niin väärin:
-levysopimus viidestä levystä sonyn kanssa
-single tulee keväällä 2017, kesällä 2017, syksyllä 2017, jouluna 2017...
-SIA antoi hänelle biisin kuunneltavaksi
-on menossa losiin kirjoittamaan biisejä
-koko x factor tiimi oli ihan että wau ”eeppinen rakkauspoppi”
-Simon Cowell oli missään tekemisissä Saaran kanssa kisan jälkeen
-Nicole, Simon ja Sharon tulossa lesbohäihin
-Saara oli koulukiusattu
-Saaralla on suomen kovin hiiva
-Saara on suomen ensimmäinen lesbo
-Saara on masentunut
-Saara esitti uutta musiikkia Areenalla
-Saara perustaa onnellisuuskouluja ympäri maailmaa
-Saara on menestynyt Kiinassa
-Saara on tehnyt 300 keikkaa vuodessa
-Saara lähtee maailmankiertueelle
-Saaralla on kansainvälinen sopimus warnerin kanssa
-Saara ei voi käydä kaupassa tai ravintolassa koska fanit häiritsee
-Saara ei voi olla epäonnistumatta Euroviisuissa
Ei sua saada hoitoon?

-Saara ei voi olla epäonnistumatta EuroviisuissaEi sua saada hoitoon?
Miksi hänet pitäisi saada hoitoon? Listaushan on täyttä asiaa ja ennenkaikkea totta. Siitä kylläkin puuttuu parikymmentä "lipsahdusta" ja "väärinymmärrystä". Hauska oli huomata tuosta mielenterveysuutisoinnista että sekinhän oli "väärinkäsitys". Levy-yhtiön edustaja Suomessa joutui selittelemään, että ei se nyt niin ole että iso ratas päässä vippaa ja olisi ongelmia. Miksi tämän ihmisen käyttäytyminen on niin tönkköä? Miksi hänen sanomisille ei voida antaa mitään painoarvoa? Miksi Suomea mollataan koko ajan? Miksi lupauksia ei pidetä meille faneille vaan levyn tulemista on lykätty nyt puolitoista vuotta niistä alkuperäisistä lupauksista.

Teikäläisillä ei tuo netin nformaation tulkitseminen ja käsittely ole parhainta a-luokkaa mitä tulee roskalehdistöstä ammennettuihin "faktoihin". Joo, mutta et sinäkään varmaan se penaalin ihan terävin kynä ole.

Kaikki nämä "lipsahdukset" ja "väärinymmärrykset" ovat maailmantähtemme itsensä antamia haastatteluita. Se on ihan sama antaako hän ne vaikka Ratto tai Jallu-lehdille, kun ne on hänen kommenttejaan. Se että näitä toistuvasti esiintyy osoittaa vaihtoehtoisesti täydellistä osaamattomuutta hänen "managerin" ja "life coachin" toiminnassa, luulisi että se pieni palleropää puuttuisi jo asiaan ja vaatisi kaikki artikkelit oikoluettavaksi ennen julkaisua. Saara Aaltohan on ainoa artisti jonka jokainen sana mukamas vääristetään. Viimeksi hän selitti itse masennuksestaan suorassa televisiolähetyksessä Britanniassa jota suomalainen levy-yhtiö sitten joutui heti oikomaan. Ei ole kaikki lumikeijut laaksossa tuolla Aallolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleltä selitystä pöytään, ketkä tämän edustajavalinnan takana on ja paljonko rahaa on käytetty.
Oikein hyvä valinta. Eikä ole viisuhistoriassa edes mikään yksittäistapaus, onhan näitä ollut muissakin maissa.
Suomi on lähettänyt euroviisuihin huomattavasti huonompia biisejä ja biisien esittäjiä, vaikka apuna on käytetty asiantuntijaraateja, Suomen kansaa ja jopa "kansainvälisiäkin" raateja. Esittäjinä on kierrätetty lähes kaikki tähdet, ketkä on paikalle saatu narrattua. Ja mikä on tulos? Huhuuuuu?
Huhuuuuuu ittelles vaan. Eipä ole aikaisemmin tarvinnut pelätä, mitä edustaja sanoo kansainvälisen lehdistön edessä. Nyt tarvii. Tympii todella tuo jatkuva valitus. Olisi edes kunnon levymyyntiä takana tai jotain näyttöä menestyksestä, mutta näillä näytöillä ei Saara vielä ole mikään poptähti.
Omat odotukset euroviisuista tuli lunastettua vuonna 2006, kaikki menestys sen jälkeen on ylimääräistä plussaa. Paitsi tänä vuonna, jos ihme kävisi ja Saara voittaisi viisut, en todellakaan olisi iloinen ja ylpeä. 4 tunnin ruotsalaiseuroviisu kaiken hypetyksen jälkeen on pohjanoteeraus.
Potkut Ylen tyypille, jonka ansiota tämä on!
Suomen tämän vuoden euroviisu, Saara Aallon Monsters on striimannut kultaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen euroviisukappale striimaa kultaa jo ennen Euroviisuja.
Yksikään edustaja aiemmin ei ole saanut Yleisradiolta tällaista panosta. Kyllä niitä striimauksia olisi tullut jo aiemmin, jos olisi biisi tilattu Ruotsista, koreografi Jenkeistä ja musavideon tekijä Englannista.
Jotenkin kuvittelisi, ettei tuosta striimauksesta enää voisi kehitellä mitään negatiivista sanottavaa, mutta sieltähän tuo taas tuli. Mikään ei siis ole hyvin ja oikein ikinä.
Ps. listasta unohtui, että laulaja Saara Aalto...
mm. naapurimaan viisuun verrattuna striimaukset on aika vähäisiä. Ja esim Sannin kuukausi sitten julkaistulla biisillä on lähes yhtä paljon striimejä, vaikkei sen biisi ole edes kansainvälisillä markkinoilla ja ehdolla euroviisuissa, Evelinan biisillä on huomattavasti enemmän striimauksia reilussa kuukaudessa, että ei nuo monsterin määrät mitään huikeita ole.
Lue se alkuperäinen lause; Monstereitten striimausta verrataan Suomen omiin aiempiin striimauksiin, ei Eveliinaan ei Adeleen ei Ruotsin edustajaan. Lause on Ylen omilta sivuilta, valitukset voi osoittaa sinne ja vaatia tiukkana oikaisua tai ko. kvasitiedon poistamista.
"Jossain vaiheessa sikäläiset räppärit eivät paljoa muusta puhuneetkaan kuin ”hatereistä”, jotka pilaavat heittaamisellaan räppärin piehtaroinnin a) rahakasoissa ja b) omassa erinomaisuudessaan. He myös alun perin lainasivat valkoiselle kulttuurille Saarojenkin viljelemän ”oman jutun tekemisen” käsitteen.
Logiikka on sama Young Jeezystä Saaroihin ja Sipilään: jos kyseenalaistat tekemisiäni, olet kateellinen. Jos kysyt vaikean kysymyksen, olet negatiivinen. Kaikkien pitää tehdä omaa juttuaan, jolloin kaikki voivat menestyä.
Tietenkään tällä ei ole paljolti kosketuspintaa todellisuuden kanssa. Kovin moni 1,5 miljoonasta henkensä pitimiksi roskia päivät pitkät keräävästä intialaisesta ei voi tehdä omaa juttuaan, vaikka kuinka haluaisi."
- Rumba 7.3.2017