Kahvipöydässä muistisairaan kanssa, mistä jutella?

Vanhoista asioista. Vaikka hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Muistisairaudet vievät ensimmäisenä lähimuistin, joten ei kannata puhua muistisairaan kanssa ajankohtaisista asioista. 

Ystävällinen vastaus muistiongelmaiselle ja sitten palataan keskustelemaan mistä nyt sitten oltiinkaan keskustelemassa. Muistiongelmaisen vieressä istuva voi juttelun lomassa vaikka otta häntä kädestä kiinni ja vetää mukaan keskusteltaessa Matti-serkusta, että "muistatkos Matti-serkun" ja kun muistiongelmainen vastaa, että on ilmoja pidellyt, niin siihen taas ystävällisesti myötäillään ja jatketaan juttua tyynen rauhallisesti. 

Vanhempien on syytä itseään tuossa kohtaa tsempata nimen omaan nuorten vuoksi. Vanhemmiltaan saavat mallin, miten erilaisuus kohdataan, miten suvaitsevaisuuttaan voi kehittää jne. Jos vanhemmat menevät kipsiin ja vaivaantuneina vain katselevat seinille, miten ihmeessä nuoret voisivat muunlaista käytöstä oppia?

Olkaa vaan omia itsejänne, ei se muistisairn vika ole ettei hän muista. ”Kevät on tulossa” - tyyppiseen voi vastata vaikk ”mikä sinussa keväässä on parasta?” eikä vaan ”jaa”.

Mitä sen on väliä vaikka hän toistelee samoja asioita.

Sen sijaan varmasti aistii jos te olette vaivutuneita ja varuillaan.

Katselkaa joskus vaikka yhdessä valokuvia tai jutelkaa muistoista jne.

Mitä kiinnostuksen kohteita hänellä on ollut? Ehkäpä niistä löytyisi juttua?

Katselkaa vanhoja valokuvia, höpötelkää omia kuulumisia ja pidelkää kädestä. Lähtekää hitaalle pienelle kävelylle, se tekee tosi hyvää terveydelle ja tarjoaa tilaisuuksia puhua helpost säästä ja pajunkissoista. Muistijälki keskusteluista katoaa nopeati, mutta hyvä turvallinen olo toivottavasti jättää jotain positiivista varastoon pidemmäksi aikaa.

Oma äitini sairasti 10 vuotta alzheimeria ja oli ihan poissa todellisuudesta viimeiset vuoden pari. Kuitenkn vanhat valokuvat ja jotkin esineet saivat aikaa yllättävänkin kirkkaita hetkiä. Samoin tunsi olonsa turvalliseksi, kun muut ympärillä rupattelivat, mutta hermostui, jos oli melua.

Musikaaliset kyvyt eivät katoa muistisairaalta kuin suurin piirtein viimeisimpänä asiana. Eli voitte laulaa ja soittaa. Tai jos ette osaa laulaa tai soittaa, niin viekää vaikka levyllinen Olavi Virtaa, tai mitä se pappa/mamma on aikoinaan kuunnellut. Musiikki antaa yhteistä kosketuspintaa, ja voitte jutella artistista ja vaikka lavatansseista yms. 

Miksi alapeukku aloitukselle? Osaako kaikki muut olla aina kaikissa tilanteissa joustavia, lempeitä ja luonnollisia?

Vinkkiin vanhoista muistoista jutteluun: tämä toimii hetken mutta suurimmaksi osaksi kierretään 2-3:n muiston kehää. Niistäkään ei enää oikein kukaan innostu. Joskus toimii ohittaminen/ muut keskustelee suurimmaksi osaksi jostain ihan muusta kun alkaa olla selvää ettei muistisairas enää pysy edes kuulumisten kertomisessa mukana. Mutta kaikki selkeästi ovat vaivautuneita, myös muistisairas. Ja hämmentyneenä hiljenee kokonaan ja olisi tärkeää pitää puhekykyä yllä, vääjäämättä sekin alkaa kadota taudin edetessä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukku aloitukselle? Osaako kaikki muut olla aina kaikissa tilanteissa joustavia, lempeitä ja luonnollisia?

Vinkkiin vanhoista muistoista jutteluun: tämä toimii hetken mutta suurimmaksi osaksi kierretään 2-3:n muiston kehää. Niistäkään ei enää oikein kukaan innostu. Joskus toimii ohittaminen/ muut keskustelee suurimmaksi osaksi jostain ihan muusta kun alkaa olla selvää ettei muistisairas enää pysy edes kuulumisten kertomisessa mukana. Mutta kaikki selkeästi ovat vaivautuneita, myös muistisairas. Ja hämmentyneenä hiljenee kokonaan ja olisi tärkeää pitää puhekykyä yllä, vääjäämättä sekin alkaa kadota taudin edetessä.

Alapeukkua sille, että teette normaalista asiasta jotenkin kamalan vaikeaa ja vaivalloista ja siirrät esimerkkisi lapsiisi.

Mitä sitten vaikka muistisairas ei jaksa/halua puhua/ puhuu samoja asioita, on kuitenkin tärkeää että olette lähellä mutta jos te vaan pönötätte vaivautuneina niin ei siitä ole mitään hyötyä, miksi ette vaan ole omia itsejänne. Ei koko aikaa tarttekaan puhua ja olla hössöttämässä eihän kukaan normaalistikaan niin aina tee. Anna teinien tehdä siellä mitä haluaa, eikä tarvi kahvipöydässä jäykistellä. Sano sille teinille että näyttää kännykästään valokuvia tai vaikka jotain peliä, mitä sen väliä kunhan vaan olette.

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukku aloitukselle? Osaako kaikki muut olla aina kaikissa tilanteissa joustavia, lempeitä ja luonnollisia?

Vinkkiin vanhoista muistoista jutteluun: tämä toimii hetken mutta suurimmaksi osaksi kierretään 2-3:n muiston kehää. Niistäkään ei enää oikein kukaan innostu. Joskus toimii ohittaminen/ muut keskustelee suurimmaksi osaksi jostain ihan muusta kun alkaa olla selvää ettei muistisairas enää pysy edes kuulumisten kertomisessa mukana. Mutta kaikki selkeästi ovat vaivautuneita, myös muistisairas. Ja hämmentyneenä hiljenee kokonaan ja olisi tärkeää pitää puhekykyä yllä, vääjäämättä sekin alkaa kadota taudin edetessä.

Voi voi kun ei muistisairas nyt osaa teitä viihdyttää!

Vierailija kirjoitti:

Miksi alapeukku aloitukselle? Osaako kaikki muut olla aina kaikissa tilanteissa joustavia, lempeitä ja luonnollisia?

Vinkkiin vanhoista muistoista jutteluun: tämä toimii hetken mutta suurimmaksi osaksi kierretään 2-3:n muiston kehää. Niistäkään ei enää oikein kukaan innostu. Joskus toimii ohittaminen/ muut keskustelee suurimmaksi osaksi jostain ihan muusta kun alkaa olla selvää ettei muistisairas enää pysy edes kuulumisten kertomisessa mukana. Mutta kaikki selkeästi ovat vaivautuneita, myös muistisairas. Ja hämmentyneenä hiljenee kokonaan ja olisi tärkeää pitää puhekykyä yllä, vääjäämättä sekin alkaa kadota taudin edetessä.

Se on selvää ettei kukaan innostu pitkälle edenneestä muistisairaudesta kärsivän jutuista. Ei tarvitsekaan, eikä sellaista voi kerta kaikkiaan odottaa. Hänen kanssaan keskustellaan hänen ehdoillaan, eli jutellaan vaan jotain vaikka jutut ei itsessään kiinnostaisi yhtään. Kyllä siihen kevään tuloonkin monia eri kommentteja keksii jos se toistetaan monta kertaa. "Niinpä onkin, ei ollut kova pakkastalvi tämä mutta kevät on ollut aika kylmä", "Valoisaa jo alkaa olla, kyllä se kesä sieltä tulee", "Tänään kuulin jo iltasella mustarastaiden lauluakin joten kyllä se kevät tosiaan tulee" jne. 

Olen työkseni hoitanut muistisairaita ihmisiä, ja olen yleensä ihmisten seurassa huono introvertti. Mutta minusta muistisairaiden, samoin kuin pienten lasten, kanssa on helppo jutustella, koska ei tarvitse pitää mitään itsekritiikkiä yllä, että onko jutut nyt asiallisia tai fiksuja, antavatko minusta hyvän vai nolon kuvan. 

Hei

Mun rakas mummini oli muistisairas. Kuoli 91-vuotiaana, oli syntynyt 1922. Harrastan sukututkimusta ja kyselin paljon vanhoista ajoista, äidistään isästään ja isovanhemmistaan, kouluajoista ja esim. vanhoista työtavoista ja muusta sellaisesta. Kuten milloin näki auton ja television ja sodasta. Kuviakin käytettiin. Vanhat joulut..

Ne oli arvokasta tietoa, kirjoittelin paperille tai Nauhoitin. Ei nyt yhtään harmita. Piti tosin ottaa muistisairaus huomioon mutta moni juttu piti paikkansa kun olen tarkistellut sisaruksiltaan. Heistä nuorinkin on nyt 89.

Kun nykypäivä ei suju, jutellaan menneistä. Muistot voi olla lyhyitä ja jutunjuuri unohtuu mutta yritä.

Ap:n kannttaa jo miettiä, miten itse samassa tilanteesssa haluaa jälkeläistensä häntä itseään aikanaan kohdeltavan. Voi neuvoa teinejä olemaan pyörittelemättä silmiään ja kiusaantumatta vastaamaan vaikka 30 kertaa peräkkäin samaan kysymykseen ei se ole liikaa vaadittu, vaikka ei ehkä yhtä jännittävää ole kuin muut nuoruuden viihdykkeet.  Seuraavaksi on tiedossa aika, jolloin vanhus ei tiedä onko nyt joulu vai juhannus, joten kevätkommentit ovat vielä ihan positiivista kuultavaa.