Te joilla on tosi paska exä, miten toimitte

Ja siis täytyy kai tarkentaa että lapset ei ole koskaan isällään jos se on juonut pisaraakaan, käyn sitä asiaa varmistamassa isäviikonlopun aikana ja puheluilla. Tuntuisi aika väärältä erottaa lapset isästään kun ne sitä haluaa nähdä. Ap

Ja miksi empatia ja sympatia ei voisi säteillä minullekin? Onko se lapsilta pois? Voiko ne paremmin jos äidillä on mahdollisimman paha olo? Ap

Voisit käydä tuulettamassa tunteitasi terapiassa. Tämä on minun neuvoni.

Olen joutunut turvautumaan terapiaan toisinaan pitkin elämääni oman masennustaipumukseni vuoksi. Avioero otti niin koville, että hakeuduin taas terapiaan. Tuntuu hyvältä, kun on joku aikuinen, asiantunteva ihminen kuuntelemassa ja antamassa neuvojaan. 

Vierailija kirjoitti:

menikö viikonlopun panoreissut puihin kun niin kismittää?

meni ja muutakin piti tehdä. Ap

Paska exä on minulla, mutta olkoon. Viettää kaikki viikonloput naisystävän luona. Sanoo, että lapsetkin voi sinne tulla, mutta lapset ei halua, ja tuskinpa oikeasti toivookaan heitä sinne. Aivan käsittämätöntä käytöstä. Ei siis ole puoleen vuoteen ollut kotonaan viikonloppua eikä siis ollut lasten kanssa. Hirveästi ei tunnu kiinnostavan.

Seurasin tuota sivusta parikymmentä vuotta, kun parhaan ystävän tilanne oli samankaltainen.  Lapsi oli aika pieni kun erosivat, ja mies oli / on ihan periaatteessa kunnon mies, siis töissä esimiesasemassa ja hyvä palkka, mutta aina sama epävarmuus, että voiko lapsi mennä isälleen vai ei.  Aina viime hetken muutoksia tai mies ei vaan tullut hakemaan vaikka oli sovittu.  Alkoholin käyttö suurin tekijä, mutta muutakin siinä oli.  Kova naisten isku päällä koko ajan, joten menihän se sitten lapsen edelle jos sattuikin tapaamaan hyvän eukkosen.  Ja jostain syystä ääretön pihiys, mistään ei olisi suostunut maksamaan mitään.

Lapsi kuitenkin kaipasi isäänsä ja odotteli aina isälle menemistä, koska joinain kertoina kaikki menikin oikein hyvin, isä oli kunnossa ja leikki lapsen kanssa ja vei tätä sinne ja tänne, oli lapsella mukavaa isän kanssa.  Mutta sitten taas pettymys.  Tätä kaiken aikaa, ihmettelin miten tämä ystäväni jaksoi ja venyi.  Omia suunnitelmia ei voinut olla, koska mieheen ei voinut luottaa.

Niin, mitä muuta ap:llekaan voi neuvoa muuta kuin sen, että veny ja vanu.  Jos lasten suhteen isään tarkoituksellisesti katkaisee, niin siitä kyllä saa kärsiä sitten myöhemmin.  Lapset syyttää äitiä, ei ne näe asian todellista laitaa, ennen kuin ehkä sitten vasta oikeasti aikuisena, mutta siihen on matkaa.

Valitettavasti tälllaista siis on.  Eikä ole ihan harvinaistakaan.

Tuo ystävän lapsi kyllä pärjäsi ihan hyvin ja on ihan tasapainoinen aikaihminen nykyään.  Isän kanssa vieläkin samaa poukkoilemista, mutta nyt lapsi junailee asiat itse.  Isä vaan on mikä on.