Apua, pelottaa

kyllä lapsi pärjää, eikä se yhdestä yöstä traumatisoidu. (Anopista en taas mene takuuseen..) Voi olla, ettei anopin luona ole niin mukavaa kuin kotona ja että nälkäkin tulee ja itku ja huuto ja nukkumaanmeno on hankalaa jne.. Mutta se unohtuu nopeasti, kun vanhemmat ovat taas saatavilla ja pieni konservatiivi pääsee tuttuun kotiin olemaan.



Meidän junnu on viettänyt isänsä luona öitä 7kk ikäisestä eikä aina ole mennyt ihan putkeen, vaikka olemme lapsen ehdoilla yrittäneet asiassa edetä. En ole huomannut mitään trauman merkkejä lapsessa edes hankalien öiden jälkeen. Hän on iloinen ja hyväntuulinen ja kehittyy normaalisti, viihtyy isänsä kanssa ja tämän luona eikä ole mitenkään erikoisen turvallisuushakuinenkaan..



Vaikka ymmärrän kyllä tunnelmasi hyvin, meidänkin oli todella hankala antaa lasta isän luokse ensimmäisiä kertoja, ja on vähän edelleenkin. Mutta ei siitä selviä kuin yrittämällä luottaa ja uskoa siihen, että kaikki menee hyvin ja muut osaavat huolehtia lapsesta ihan ok, vaikkakaan eivät ihan yhtä hyvin ja samalla tavalla kuin sinä itse.



(myöskään hillitön puhelimella soittelu ei auta, koska joka puhelulla huomaa jotakin, joka menee eri tavalla kuin kotona ja hermostuu.. omia hermojaan (ja hoitajan) säästää parhaiten niin, että luottaa siihen, että kyllä sinulle päin soitetaan jos on joku hätä..)



Tsemppiä!

meidän lapsella on siis etäisä, jota hän tapaa säännöllisesti muttei asu tämän luona.