Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tulla toimeen kumppanin lasten (ja hullun eksän) kanssa
Sivullinen
04.04.2018 |
Apua kaivataan! Olkaa kilttejä, tämä elämäntilanne on valitettavasti tosi. Minulla ole ketään ystäviä, joiden kumppaneilla olisi lapsia, eikä ketään viisaita vanhempia ihmisiä, joilta kysyä apua. Itselläni ei ole lapsia.
Miesystävälläni (kutsuttakoon Villeksi) on siis sekopäätilanne eksänsä (kutsuttakoon Mimmiksi) kanssa, heillä on 4- ja 11-vuotiaat lapset. Ville ja Mimmi eivät ole koskaan tulleet toimeen sillä Mimmi on hyvin impulsiivinen tapaus, hänellä on diagnosoitu mm. ADHD ja läheiset epäilevät myös narsistiksi. Ville ei tapa lapsiaan oikeastaan lainkaan, sillä Mimmi ei suostu yhteistyöhön, ja tämä on aiheuttanut Villelle vaikeahkon masennuksen.
Eka lapsi (tyttö) oli vahinko, ja raskauden paljastuttua Mimmi ilmoitti lapsia yli kaiken rakastavalle Villelle kasvattavansa lapsen yksin, koska ei tule toimeen tämän kanssa, ja muutti kotimaahansa Villen ulottumattomiin. Ville on ollut vain epämääräisiä pätkiä esikoisen elämässä, sillä eksän kanssa on mahdotonta sopia mitään.
Toisen lapsen (poika) he sitten pyöräyttivät vuosien jälkeen hetken mielijohteesta, sillä esikoinen vaati saada sisarusta, ja Mimmin luonteesta johtuen (kun ei voi kuvankaunis ulkonäkökään olla) hänellä ei ikinä ole ollut mitään muutamaa kuukautta pidempiä juttuja, joten ei ollut tullut muitakaan isäehdokkaita vastaan (nyt Mimmillä ikää 39v). Ville myös kuvitteli, että toinen lapsi saisi hänelle paremmat mahdollisuudet viettää aikaa myös esikoisen kanssa, mutta luulipa väärin. Ville on tavannut 4-vuotiaansa nyt kaksi kertaa. Viimeisellä kerralla olin mukana ja tapasin koko konkkarokan, johon kuuluu nyt myös Mimmin uusi 1-vuotias vahinkopoika toisen miehen kanssa. Uudelle miehelle Mimmi antoi myös kenkää pian raskauden ilmettyä, joten emme päässeet tapaamaan uutta isää. (Uusi isä sentään tapaa lapsia ainakin kerran viikossa, asuvat samassa kaupungissa).
Tapaamisemme oli sellainen että lähdimme lomalle samaan kaupunkiin ja tapasimme joka päivä viikon ajan. Paikalla oli myös muita yh-äitejä lapsineen, yhteensä 9 lasta, joten melkoista vilskettä oli. Päin naamaa Mimmi oli minulle onneksi ihan mukava, mutta olen nähnyt, mitä kukkua hän kirjoittelee minusta selkäni takana Villelle. Tästä oudosta perhedynamiikasta johtuen halusin tavatessa antaa tilaa erityisesti 11-vuotiaalle, joka on nyt alkanut oireilla siitä, että isä ei ole ollut paikalla. Siksi en tyrkyttänyt itseäni ja annoin heidän olla paljon rauhassa, kun sosialisoin itse muiden äitien ja lasten kanssa.
Vaikka en ylipäänsä ole ollut lasten kanssa paljon tekemisissä (mikä stressasi minua hirveästi etukäteen), tulin kaikkien yhdeksän kanssa hyvin toimeen, ja lapset tuntuivat tykkävän myös minusta. Kävivät hakemassa leikkeihin, uimaan ja pelaamaan. 4-vuotias oli aivan ihastuttava ja älykäs poika, selosti mielellään iPad-pelejä mitä pelaili ja otti minua kädestä reippaasti kiinni kävelyllä. Yritin jutella 11-vuotiaan kanssa koulusta, hevosista, voimistelusta ja muusta mitä hänen elämään kuuluu, ja hän kyllä vastaili vaikka oli selvästi vähän ujo kanssani, ja ymmärtäähän sen!
Mimmi sanoi minulle moneen otteeseen että pistää lapset mielellään lentokoneeseen ja lähettää meille joksikin viikonlopuksi Suomeen (lyhyt lento), ja kysyin lapsilta ennen lähtöä, tulisivatko he käymään isänsä ja minun luona kylässä Suomessa. Kummatkin nyökyttelivät ja 4-vuotias innostui muumimaailmasta erityisesti. Tuli sellainen olo, että kyllä tää tapaaminen meni ihan ok ja lapset tuntuivat pitävän minua ihan mukiinmenevänä tyyppinä. (Jatkuu, wait for it)
Kommentit (30)
(jatkuu)
Toinen kysymys: Onko kohtuutonta vaatia poikaystävältä, että hän lopettaisi Mimmin kanssa lähes päivittäisen viestittelyn? Suurin osa viesteistä on Mimmin haistattelua siitä, mikä paska ihminen Ville on, kun on hyljännyt lapsensa. On ihan sairasta, että Mimmi on kääntänyt asian näin päin, ja saanut Villenkin lähestulkoon uskomaan sen. Muut viestit ovat rahan ruinaamista ja välillä tulee pari hassua kuvaa lapsista. Ville maksaa jo nyt korkeampaa elatustukea kuin mitä hänen tarvitsisi. Viestit saavat Villen paskalle tuulelle ja hän purkaa kiukkuaan huomaamattaan minuun.
Kolmas kysymys: Olen itse kolmenkympin kynnyksellä ja haluaisin perustaa perheen tässä parin vuoden sisään. Jos lähden hommaan tämän miehen kanssa, mikä nyt tietysti olisi toiveena, mitä minun pitäisi ottaa huomioon tässä tilanteessa, kun hänen taakkanaan on jo hullu eksä ja kaksi näkymätöntä lasta? Uskon, että Mimmi näkee Villen uuden perheen uhkana (vähemmän rahaa hänen lapsilleen, tuleeko muita syitä mieleen?), joten mietin, että mitä hän keksisi päidemme menoksi. Oletteko te tekemisissä kumppanin eksien tai uusien naisten ja heidän lasten kanssa? Ovatko teidän lapset kavereita? Pidättekö perheet visusti erillään vai onko joku fuusioituminen tapahtunut? Jos saisin valita, en tapaisi rehellisesti sanottuna Mimmiä enää koskaan. Hänen koko olemuksensa hohkaa myrkynvihreänä, ja interaktio on äärimmäisen uuvuttavaa, sillä suusta tulee pelkkää sontaa ("Lähetän lapset mielelläni teidän luokse viikonlopuksi Suomeen!" - Just joo). Tiedän myös, että Mimmi ja lapset eivät tule koskaan muuttamaan sieltä perähikiästä mihinkään, ja lapset eivät tule täten koskaan olemaan isänsä kanssa yhtään tämän enempää. Mua ei yhtään haittaisi, jos 11-vuotias keksisi teini-iässä haluavansa muuttaa isänsä ja mun luokse, kunhan se Mimmi ei vaan tule perästä. Korkeintaan tämän verran odotan siis perheiden fuusioitumista tulevaisuudessa.
Tää kuulostaa pahalta lasten kannalta, mutta luuletteko, että perheen perustaminen Villen kanssa saisi hänen ajatukset pois lapsista, eksästä ja sitä ympäröivästä tuskasta edes vähän? Ville on elänyt jo vuosia henkisessä kidutuksessa Mimmin takia ja hänen psyykkeensä on ottanut tästä kaikesta valtavan kolhun. Minulle tärkeintä on Villen hyvinvointi, ja tämä olemattomien lasten jatkuvasti ajattelu on johtanut melkein sairaalloiseen kierteeseen, josta myös Villen ura on kärsinyt huomattavasti. Tiedän, että Ville olisi mahtava isä, ja haluaisin antaa hänelle mahdollisuuden perustaa tällä kertaa ihan kunnollisen perheen.
Huhuh, tulipa tarina. Tiedän, ettei tämä palsta ole kuuluisa rakentavista kommenteista ja lämpimistä neuvoista, mutta tiedän että myös teitä ihania, avuliaita ihmisiä kirjoittelee täällä. Ehkä mä etsin lähinnä vertaistukea, uusia näkökulmia (kuten: kuinka sekaisin itse olet tuollaiseen tilanteeseen tietoisesti jäädessäsi?) tai vain jotain rohkaisevia sanoja tähän kaikkeen hulluuteen. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastenvalvojalla, tapaamisiin täytyy tehdä kirjallinen sopimus, jos ne eivät muuten toimi.
Vierailija kirjoitti:
Lastenvalvojalla, tapaamisiin täytyy tehdä kirjallinen sopimus, jos ne eivät muuten toimi.
Viranomaisten puoleen on hankala kääntyä lasten näkemisasiassa, sillä eri maiden kansalaiset. Lisäksi olen ymmärtänyt, että huoltajuus äidillä. Ilmeisesti. Kyllä Ville on ainakin isyytensä kuitenkin tunnistanut.
Sivullinen kirjoitti:
Ville ei tapa lapsiaan oikeastaan lainkaan,
Hah-hah, no ei siis tapa eikä myöskään tapaa. Sori, typo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää olla henkisesti tosi vahva tuossa tilanteessa. Tuo exä tuskin muuttuu. Jaksatko sitoa itsesi tuohon vyyhtiin - teit niin tai näin niin aina väärinpäin. Sinussa ei ole mitään vikaa. Olet toiminut aivan oikein lapsia kohdatessasi.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää olla henkisesti tosi vahva tuossa tilanteessa. Tuo exä tuskin muuttuu. Jaksatko sitoa itsesi tuohon vyyhtiin - teit niin tai näin niin aina väärinpäin. Sinussa ei ole mitään vikaa. Olet toiminut aivan oikein lapsia kohdatessasi.
Kiitos rohkaisevista sanoista! <3 Mukavaa iltaa sinulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä mä vähän ihmettelen miksi ylipäätään menit mukaan tapaamiseen jos isä harvoin tapaa lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mä vähän ihmettelen miksi ylipäätään menit mukaan tapaamiseen jos isä harvoin tapaa lapsiaan.
Koska mies pyysi että lähden henkiseksi tueksi. Hän on niin vieraantunut lapsistaan että jännittää tapaamisia aina, lisäksi Mimmin tapaaminen saa hänen hermonsa kireälle. Kaikki katastrofin ainekset kasassa siis.
Me oltiin lisäksi Villen kanssa jo valmiiksi lomalla tässä samassa maassa ja ikäänkuin loman jatkeeksi mentiin sit heitä tapaamaan. Lisäksi Ville halusi että minä ja lapset tavataan jotta lapset tutustuisivat muhun (oltiin siinä kohtaa jo lähes 2 vuotta seurusteltu), ja ensi kerralla voitaisiin hengata keskenämme lasten kanssa (myös ilman Mimmiä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot, että Ville on masentunut. Ihan ensimmäiseksi sinun kannattaisi patistaa hänet terapiaan. Masennus pitää hoitaa kuntoon, ja hänen pitää opetella pitämään puoliaan Mimmiä vastaan. Mimmihän harrastaa (ainakin kirjoitustesi perusteella) henkistä väkivaltaa lastensa isää kohtaan (törkeitä viestejä) ja todennäköisesti myös lapsiaan kohtaan (valehtelee isästä?).
Hänen tehtävänsä on sitten laittaa naiselle selkeät rajat.
Vasta sen jälkeen kannattaa ajatella uuden perheen perustamista, kun miesystäväsi saa asiansa kuntoon. Sinun kannattaisi myös puhua perheenperustamishaaveista Villen kanssa. Mitä mieltä hän on niistä?
11 jatkaa.
Mitä sitten taas tulee lasten kanssa olemiseen. Mene omana itsenäsi. Kuuntele, mitä lapset puhuvat ja vastaa heille rehellisesti, avoimesti ja ystävällisesti. Voit kysyä heidän jokapäiväisestä elämästään, mistä he pitävät, millaisisia leikkejä he leikkivät, kavereista jne..
Tässä nyt ensimmäiseksi mieleeni tulleita asioita. Omat lapseni ovat aina pitäneet huolen, että juttelemisen aiheita löytyy. Minä sitten osallistuin keskusteluun. Pyrin kohtelemaan heitä arvokkaina ihmisinä, joiden mielipiteillä on merkitystä ja ne ovat kuuntelemisen arvoisia.
Uskon, että niin voi olla myös miesystäväsi lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivullinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mä vähän ihmettelen miksi ylipäätään menit mukaan tapaamiseen jos isä harvoin tapaa lapsiaan.
Koska mies pyysi että lähden henkiseksi tueksi. Hän on niin vieraantunut lapsistaan että jännittää tapaamisia aina, lisäksi Mimmin tapaaminen saa hänen hermonsa kireälle. Kaikki katastrofin ainekset kasassa siis.
Me oltiin lisäksi Villen kanssa jo valmiiksi lomalla tässä samassa maassa ja ikäänkuin loman jatkeeksi mentiin sit heitä tapaamaan. Lisäksi Ville halusi että minä ja lapset tavataan jotta lapset tutustuisivat muhun (oltiin siinä kohtaa jo lähes 2 vuotta seurusteltu), ja ensi kerralla voitaisiin hengata keskenämme lasten kanssa (myös ilman Mimmiä).
Lapsiaan ei voi mennä tapaamaan, koska rajalla tulee hässäkkää. Sen sijaan lomamatkat tähän maahan onnistuu oikein hyvin, ei haittaa ne rajahässäkät ollenkaan.
Että juupa juu, keksi parempi tarina.
Vierailija kirjoitti:
Sivullinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mä vähän ihmettelen miksi ylipäätään menit mukaan tapaamiseen jos isä harvoin tapaa lapsiaan.
Koska mies pyysi että lähden henkiseksi tueksi. Hän on niin vieraantunut lapsistaan että jännittää tapaamisia aina, lisäksi Mimmin tapaaminen saa hänen hermonsa kireälle. Kaikki katastrofin ainekset kasassa siis.
Me oltiin lisäksi Villen kanssa jo valmiiksi lomalla tässä samassa maassa ja ikäänkuin loman jatkeeksi mentiin sit heitä tapaamaan. Lisäksi Ville halusi että minä ja lapset tavataan jotta lapset tutustuisivat muhun (oltiin siinä kohtaa jo lähes 2 vuotta seurusteltu), ja ensi kerralla voitaisiin hengata keskenämme lasten kanssa (myös ilman Mimmiä).
Lapsiaan ei voi mennä tapaamaan, koska rajalla tulee hässäkkää. Sen sijaan lomamatkat tähän maahan onnistuu oikein hyvin, ei haittaa ne rajahässäkät ollenkaan.
Että juupa juu, keksi parempi tarina.
Lomalla oltiin kaikki siis etelässä, myös eksä ja lapset lensivät sinne. Se oli yksi syy miksi lähdin ylipäänsä tapaamaan lapsia. Oltiin miehen kanssa jo valmiiksi samassa maassa lomailemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerrot, että Ville on masentunut. Ihan ensimmäiseksi sinun kannattaisi patistaa hänet terapiaan. Masennus pitää hoitaa kuntoon, ja hänen pitää opetella pitämään puoliaan Mimmiä vastaan. Mimmihän harrastaa (ainakin kirjoitustesi perusteella) henkistä väkivaltaa lastensa isää kohtaan (törkeitä viestejä) ja todennäköisesti myös lapsiaan kohtaan (valehtelee isästä?).
Hänen tehtävänsä on sitten laittaa naiselle selkeät rajat.
Vasta sen jälkeen kannattaa ajatella uuden perheen perustamista, kun miesystäväsi saa asiansa kuntoon. Sinun kannattaisi myös puhua perheenperustamishaaveista Villen kanssa. Mitä mieltä hän on niistä?
Kiitos kommentista! Terapiassa jo käydään, onneksi. Henkistä väkivaltaa, todellakin. Ja tätä isän mustamaalaamista lapsille. Kaikki se saa Villen tosi voimattomaksi ja rajojen asetus on vaikeaa, kun Mimmi voi sormia napsauttamalla olla tuomatta lapsia tapaamiseen enää koskaan.
Perheenperustamishaaveista ollaan vähän puhuttu, hän joskus sanoi suhteen alkuvaiheessa että yhtä asiaa pyytää tulevaisuudelta, lapsia. Se oli sillä aika selvästi ilmaistu. Mutta en viitsi aiheesta hirveen aktiivisesti puhua, sillä kaikki lapsiin liittyvä saa hänet aina ajattelemaan niitä olemassa olevia ja se aina saa hänet alakuloiseksi.
Vierailija kirjoitti:
11 jatkaa.
Mitä sitten taas tulee lasten kanssa olemiseen. Mene omana itsenäsi. Kuuntele, mitä lapset puhuvat ja vastaa heille rehellisesti, avoimesti ja ystävällisesti. Voit kysyä heidän jokapäiväisestä elämästään, mistä he pitävät, millaisisia leikkejä he leikkivät, kavereista jne..
Tässä nyt ensimmäiseksi mieleeni tulleita asioita. Omat lapseni ovat aina pitäneet huolen, että juttelemisen aiheita löytyy. Minä sitten osallistuin keskusteluun. Pyrin kohtelemaan heitä arvokkaina ihmisinä, joiden mielipiteillä on merkitystä ja ne ovat kuuntelemisen arvoisia.
Uskon, että niin voi olla myös miesystäväsi lasten kanssa.
Kiitos näistä vinkeistä! <3 Mun oma äiti oli myös sellainen, että kuunteli meitä lapsia ihan yhtä vakavissaan kuin aikuisia, ja muistan itse että se tuntui tosi kivalta silloin joskus 11-vuotiaana. Pitää pitää mielessä. :)
Vierailija kirjoitti:
Juokse.
Haha, on käynyt mielessä heikkoina hetkinä.
Mutta onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella kuitenkaan? Jotain draamaa elämässä aina on. Elämä tämän miehen kanssa on muuten kaikin puolin tosi mukavaa ja antoisaa. Hmm..
Mutta tiedostan olevani rakkaudesta myös osittain sokeutunut. Siksi täällä kirjoittelen, sais jotain tolkkua asioihin. Terapian tarpeessa itsekin :D
Onkos se ville niin mahtava tyyppi että haluat hänen vuokseen sekaantua kaikkeen tuohon? Haluan myös sanoa että vahinkolapsi on ihan järkyttävä, lapsen arvoa väheksyvä termi ja sen käyttäminen kertoo SINUSTA. Myös tuo intensiteetti millä pureudut asioihin ja kahden ihmisen SINULLE KUULUMTTOMAAN historiaan soittaa hälytyskelloja, kuin myös toisen syyttäminen manipuloinnista Tai hulluksi. Luulenpa että sinulla itselläsikin on menossa jonkinlainen manipulointidraamahässäkkä. Minä näen edessäsi melkoisen sotkun, jossa sinä et ole ollenkaan osaton.
Vierailija kirjoitti:
Onkos se ville niin mahtava tyyppi että haluat hänen vuokseen sekaantua kaikkeen tuohon? Haluan myös sanoa että vahinkolapsi on ihan järkyttävä, lapsen arvoa väheksyvä termi ja sen käyttäminen kertoo SINUSTA. Myös tuo intensiteetti millä pureudut asioihin ja kahden ihmisen SINULLE KUULUMTTOMAAN historiaan soittaa hälytyskelloja, kuin myös toisen syyttäminen manipuloinnista Tai hulluksi. Luulenpa että sinulla itselläsikin on menossa jonkinlainen manipulointidraamahässäkkä. Minä näen edessäsi melkoisen sotkun, jossa sinä et ole ollenkaan osaton.
Niin ja minulla on siis myös kokemusta tuollaisesta " narsismimanipulointihulluex"- paskasta.
(jatkuu)
Noh, nyt en tiedä onko Mimmi manipuloinnin mestarina pistänyt ajatuksen 11-vuotiaan päähän vai tuliko se esiteini-ikäiseltä itseltään, mutta kuulemma lapset eivät erityisesti pitäneet minusta. Mimmi on sanonut Villelle moneen otteeseen, että 11-vuotias tuli paremmin toimeen Villen edellisen tyttöystävän kanssa, jonka he myös tapasivat kerran (taustalla on tietysti myös manipuloinnin tarve, jotta Mimmi vaikka saisi Villen eroamaan minusta, olenhan hänelle uhka). On vaan epäreilua, että tämä eksä ja silloin 8-vuotias esikoinen saivat viettää viikon oikeasti keskenään, ilman kahdeksaa muuta lasta juoksemassa ympärillä. Kai 8-vuotias myös kehitysvaiheensa puolesta hyväksyy uuden ihmisen helpommin kuin 11-vuotias?
Ehdin jo vähän taputella selkääni että ihan hyvin selvisin ja sain annettua lapsille kivan kuvan itsestäni, mutta nyt tuntuu ihan paskalta. 11-vuotias erityisesti ei kuulemma haluaisi minua ensi tapaamiseen mukaan, sillä haluaa viettää aikaa vain isänsä kanssa. Lisäksi hän kyselee, että miksi isä matkustaa tyttöystävän kanssa eikä tule viettämään aikaa hänen kanssaan (=ei rakasta häntä mutta rakastaa tyttöystävää). Voin vain kuvitella, mitä vastauksia Mimmi keksii pistääkseen oikein pökköä pesään, satavarmasti taivastelee 11-vuotiaan kanssa että mikä paskiainen hänen isänsä toden totta on. Tästä tavasta meille on raportoinut uuden lapsen isä, joka otti Villeen yhteyttä Facebookissa vertaistukimielessä. Hän sanoi, että Mimmi on hyvin avoin ongelmistaan ja vetää 11-vuotiaan kaikkiin hänen draamoihinsa mukaan, kuulemma hyvin surullista sivustakatsottavaa.
Ja miksi Ville ei siis matkusta tapaamaan lapsiaan? 1) Hän ei voi työnsä puolesta muuttaa kyseiseen paikkaan 2) Hän ei mielellään matkusta maahan sillä oli joskus tytärtä tavatessaan joutunut viisumisotkuun ja rajalla on odotettavissa ongelmia, 3) Mimmi ei suostuisi auttamaan matkan helpottamisessa millään lailla, esimerkiksi ei varmasti ottaisi Villeä heidän vierashuoneeseen asumaan vaan käskisi johonkin läheiseen bed&breakfastiin. Villen masennuksesta johtuen jo pelkkä näin henkisesti vaativan matkan suunnittelu on hänelle raskasta, ottaisi siksi minut mielellään mukaan, Mimmi sanoisi varmasti ei, ja tässä samassa oravanpyörässä sitä oltaisiin taas.
Minulla on nyt kuitenkin tilanteen monimutkaisuudesta huolimatta hyvin yksinkertainen käytännön kysymys! Mistä ihmeestä voisin 11-vuotiaan kanssa ensi tapaamisella jutella ja miten ylipäänsä käyttäytyä, jotta hän tykästyisi minuun vähän enemmän? Entä vinkkejä 4-vuotiaan kanssa hengailuun? Viimeksi vietiin lahjoja, jotka olivat kaikki mieleisiä, mutta onko joku juttu ihan tosi in 11-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa? Hän aloittaa nyt yläkoulun joten muutokset ja murrosikä ovat ihan oven takana... Ja sitten tietysti, mitään vinkkejä Mimmin kanssa kanssakäymiseen?