Miten toimia lapsen parhaan kaverin vanhemman kanssa, kun lasten kasvatus on täysin eri pohjalla?

Vierailija kirjoitti:

Ihanko oikeasti kasvatatte teininne ilman kotiintuloaikoja, ja ilman minkäänlaisia sääntöjä? Lapsi saa itse määritellä mikä on oikein ja väärin?

Meillä ei ole kotiintuloaikoja, mutta ei lapsi määrää itse mikä on oikein ja väärin, tosin ei me vanhemmat maan suoraan sitä määrätä vaan asioista on tapana keskustella miksi joku tapa toimia on huonompi kuin joku toinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi täällä saa jokainen perhe toistaiseksi itse päättää elämästään. Itse olen saanut lapsena elää vapaasti ja olin aina silti "järkevä". Samoin annan lasteni olla, koti on koti eikä mikään laitos. Saa nauttia elämästä, ei meillä ole ehdotonta karkkipäivää, kotiintuloaikaa, ruutuaikaa, aresteja tms. soopaa. Silti ovat koulussa kunnolla, läksyt tehtyinä, hampaat pestyinä ja toistaiseksi tulevat kotiin nukkumaan ihan käskemättäkin. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, joten en pelkää päästää heitä ostoskeskukseen, leffaan tai julkisiin kulkuvälineisiin. En ole lestadiolainen tai muussakaan lahkouskossa, joten saavat myös katsella tv:n tarjontaa, kuunnella musiikkia, käydä diskossa ja valita itse omat harrastuksensa. Syömme ruuan päälle jälkiruokaa, vaikkei kavereiden perheissä syötäisikään. Lauantaisin ja lomilla valvomme puolille öin, eikä minua kiinnosta yhtään milloin kaverit menevät nukkumaan tai heräävät, se on heidän asiansa, en tiedä sitä, enkä kysykään. En myöskään puutu ystävyyssuhteisiin, he saavat itse tykästyä ja kiintyä ihmisiin. Tiedän kyllä, että osassa perheitä voi olla ongelmia ja on jopa ystäviä, jotka asuvat lastenkodissa, sekin on minulle ok. Jos myöhemmin joku kaveri esim. polttaa tupakkaa, niin mitä sitten? Äitinä voin toivoa, ettei omani polta, mutta lopultakin, lapsiamme me emme voi sulkea maailmalta. Et voi muuttaa koko maailmaa tanssimaan sinun sääntöjesi mukaan, voit vain elää mukana ja varustaa ehkä lapsesi rakkaudella matkaan. Voit tuputtaa hänelle arvomaailmasi, mutta lopulta hän kuitenkin valitsee omansa. 

Anteeksi nyt, mutta et kai nyt itsekään puolisoksi ja kavereiksi ole valinnut itsesi klooneja? Tai ehkä oletkin ja siksi maailmankuva on täysin vinksahtanut...

Siis sinun mielestäsi rajojen laittaminen on soopaa? Onnea valitsemallesi tielle. Luulet ylimielisyydessäsi että tee lapsillesi palvelun, mutta et tee. Älä myöskään ihmettele jos lastesi seuraa vältellään. Rajattomana kasvaminen on turvatonta, ja kaikki lapset toivovat itselleen rajoja. Se on rakkautta ja turvaa. Ei tuo sinun ajattelutyylisi. Sinun mielestäsi kaiken kivan salliminen on hyvä kasvatusmetodi, ja lapset todennäköisesti pompottelevat sinua 6-0. Todennäköisesti valehtelevat sinulle myös, koska eivät arvosta sinua, koska sinulla ei ole mitään auktoriteettia.

En ole edellinen kirjoittaja, mutta juuri tuollaista meillä oli aikanaan. Ei vanhempien keksimiä sääntöjä,joiden ainoa tarkoitus oli osoittaa lapselle, että järjenkäyttö ei ole sallittua.

Ei ne rajat ole kieltoja ja käskyjä, ne ovat ensisijaisesti oma esimerkki ja perheen yleensä ääneenlausumattomat normit. Kiinteä kotiintuloaika ja vanhempien jyrkkä neuvottelemattomuus eivät tuo turvaa, päinvastoin. Sinun mallisi rajoista houkuttelee lapsen ensisijaisesti salailemaan ja valehtelemaan, ei toimimaan oikein.

Kaiken kivan salliminen ei yleensä ole vaarallista, kunhan on kasvattanut lapsensa oivaltamaan, mikä sitä kivaa on. Vai oikeastiko sinä sallit lapsellesi mieluummin kaiken haitallisen ja laittoman kivojen juttujen sijaan?

En ole se, kenelle vastasit, mutta minunkin mielestäni rajat ovat rakkautta. Meitä vanhempia on ilmeisesti kahta lajia; ne jotka eivät pidä rajoja ja ne jotka pitävät. Kiinteä kotiintuloaika ei ole mielestäni ankaraa kasvatusta, vaan normaalia toimintaa. Jokainen kasvattaa niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Itse en ole kuullut teinistä, jolla ei olisi kotiintuloaikaa.

Miksi kotiintuloaika tulisi asettaa, jos lapsi/nuori tulee oma-aloitteisesti ajoissa kotiin? Osaatko perustella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi täällä saa jokainen perhe toistaiseksi itse päättää elämästään. Itse olen saanut lapsena elää vapaasti ja olin aina silti "järkevä". Samoin annan lasteni olla, koti on koti eikä mikään laitos. Saa nauttia elämästä, ei meillä ole ehdotonta karkkipäivää, kotiintuloaikaa, ruutuaikaa, aresteja tms. soopaa. Silti ovat koulussa kunnolla, läksyt tehtyinä, hampaat pestyinä ja toistaiseksi tulevat kotiin nukkumaan ihan käskemättäkin. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, joten en pelkää päästää heitä ostoskeskukseen, leffaan tai julkisiin kulkuvälineisiin. En ole lestadiolainen tai muussakaan lahkouskossa, joten saavat myös katsella tv:n tarjontaa, kuunnella musiikkia, käydä diskossa ja valita itse omat harrastuksensa. Syömme ruuan päälle jälkiruokaa, vaikkei kavereiden perheissä syötäisikään. Lauantaisin ja lomilla valvomme puolille öin, eikä minua kiinnosta yhtään milloin kaverit menevät nukkumaan tai heräävät, se on heidän asiansa, en tiedä sitä, enkä kysykään. En myöskään puutu ystävyyssuhteisiin, he saavat itse tykästyä ja kiintyä ihmisiin. Tiedän kyllä, että osassa perheitä voi olla ongelmia ja on jopa ystäviä, jotka asuvat lastenkodissa, sekin on minulle ok. Jos myöhemmin joku kaveri esim. polttaa tupakkaa, niin mitä sitten? Äitinä voin toivoa, ettei omani polta, mutta lopultakin, lapsiamme me emme voi sulkea maailmalta. Et voi muuttaa koko maailmaa tanssimaan sinun sääntöjesi mukaan, voit vain elää mukana ja varustaa ehkä lapsesi rakkaudella matkaan. Voit tuputtaa hänelle arvomaailmasi, mutta lopulta hän kuitenkin valitsee omansa. 

Anteeksi nyt, mutta et kai nyt itsekään puolisoksi ja kavereiksi ole valinnut itsesi klooneja? Tai ehkä oletkin ja siksi maailmankuva on täysin vinksahtanut...

Siis sinun mielestäsi rajojen laittaminen on soopaa? Onnea valitsemallesi tielle. Luulet ylimielisyydessäsi että tee lapsillesi palvelun, mutta et tee. Älä myöskään ihmettele jos lastesi seuraa vältellään. Rajattomana kasvaminen on turvatonta, ja kaikki lapset toivovat itselleen rajoja. Se on rakkautta ja turvaa. Ei tuo sinun ajattelutyylisi. Sinun mielestäsi kaiken kivan salliminen on hyvä kasvatusmetodi, ja lapset todennäköisesti pompottelevat sinua 6-0. Todennäköisesti valehtelevat sinulle myös, koska eivät arvosta sinua, koska sinulla ei ole mitään auktoriteettia.

Ei ne mulle valehtele, päin vastoin kertovat yleensä kaiken, koska en ole pelottava enkä tuomitse heitä tai heidän ystäviään. En pompota lapsiani eivätkä he minua, emme anna mallia, että toista ihmistä saisi pompotella. Elämme hyvinkin rauhaisaa elämää ja vaikkei meillä ole "sääntöjä" luultavasti luulisit meillä olevan, jos näkisit meidät. Luulisit, koska sinun mielestäsi vain tiukoilla rajoilla voi kasvaa tasapainoisia ihmisiä. Minun arkikokemukseni  on toinen. Monet lapset kenellä on ulkoisesti tiukat rajat, ovat kuitenkin hyvinkin levottomia ja rikkovat näitä rajojaan tämän tästä. 

Se mikä tökkii ap:n aloituksessa, on käsitys siitä, että hänen elämänmallinsa on parempi kuin lapsen kaverin perheen elämä, jota ap:n pitäisi päästä rajoittamaan ja määräämään. Ja miten kaverin rajat/rajattomuus vaikuttaa niin hirveästi oman perheen elämään ensinkään? Lapselle olisi hyväksi saada sellainen itsetunto, ettei hänen tarvitse olla yhdenkään kaverin, (eikä myöskään omien vanhempiensa) klooni eikä sätkynukke.

Mallioppiminen (eli matkiminen) sekä ajan ja läheisyyden antaminen ovat sata krt parempia keinoja kasvattaa lapsia, kuin mitkään "säännöt" ja "rajat".   

Vierailija kirjoitti:

Ihanko oikeasti kasvatatte teininne ilman kotiintuloaikoja, ja ilman minkäänlaisia sääntöjä? Lapsi saa itse määritellä mikä on oikein ja väärin?

Sun mielestä kotiintuloaika määrittää lapselle mikä on oikein mikä väärin? Ei ole olemassa oikeaa aikaa tulla kotiin. Sitä paitsi määritelmä oikeasta ja väärästä perustuu moraaliin, etiikkaan ja lakeihin, eikä liity millään tavalla vanhempien autoritaarisesti asettamiin kotiintuloaikoihin. Mieluummin opetamme lapsen ajattelemaan itse. Tietenkin meillä on rajoja, tiukkojakin, mutta ne liittyvät himan suuremman mittakaavan asioihin kuin kotiintuloaikoihin. Lapset katsos tulleet aina kiltisti kotiin eikä tarvinnut sellaisia sääntöjä asetella. Mutta meillä on sen sijaan mm.sellainen sääntö, että jos kaverin kanssa on erimielisyyttä se selvitetään yhdessä puhumalla, näin opettaen lapselle ihmissuhdetaitoja, eikä esim.käsketä lasta blokkaamaan kaveria somesta tai puhelimesta ja aloittamaan mykkäkoulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi täällä saa jokainen perhe toistaiseksi itse päättää elämästään. Itse olen saanut lapsena elää vapaasti ja olin aina silti "järkevä". Samoin annan lasteni olla, koti on koti eikä mikään laitos. Saa nauttia elämästä, ei meillä ole ehdotonta karkkipäivää, kotiintuloaikaa, ruutuaikaa, aresteja tms. soopaa. Silti ovat koulussa kunnolla, läksyt tehtyinä, hampaat pestyinä ja toistaiseksi tulevat kotiin nukkumaan ihan käskemättäkin. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, joten en pelkää päästää heitä ostoskeskukseen, leffaan tai julkisiin kulkuvälineisiin. En ole lestadiolainen tai muussakaan lahkouskossa, joten saavat myös katsella tv:n tarjontaa, kuunnella musiikkia, käydä diskossa ja valita itse omat harrastuksensa. Syömme ruuan päälle jälkiruokaa, vaikkei kavereiden perheissä syötäisikään. Lauantaisin ja lomilla valvomme puolille öin, eikä minua kiinnosta yhtään milloin kaverit menevät nukkumaan tai heräävät, se on heidän asiansa, en tiedä sitä, enkä kysykään. En myöskään puutu ystävyyssuhteisiin, he saavat itse tykästyä ja kiintyä ihmisiin. Tiedän kyllä, että osassa perheitä voi olla ongelmia ja on jopa ystäviä, jotka asuvat lastenkodissa, sekin on minulle ok. Jos myöhemmin joku kaveri esim. polttaa tupakkaa, niin mitä sitten? Äitinä voin toivoa, ettei omani polta, mutta lopultakin, lapsiamme me emme voi sulkea maailmalta. Et voi muuttaa koko maailmaa tanssimaan sinun sääntöjesi mukaan, voit vain elää mukana ja varustaa ehkä lapsesi rakkaudella matkaan. Voit tuputtaa hänelle arvomaailmasi, mutta lopulta hän kuitenkin valitsee omansa. 

Anteeksi nyt, mutta et kai nyt itsekään puolisoksi ja kavereiksi ole valinnut itsesi klooneja? Tai ehkä oletkin ja siksi maailmankuva on täysin vinksahtanut...

Siis sinun mielestäsi rajojen laittaminen on soopaa? Onnea valitsemallesi tielle. Luulet ylimielisyydessäsi että tee lapsillesi palvelun, mutta et tee. Älä myöskään ihmettele jos lastesi seuraa vältellään. Rajattomana kasvaminen on turvatonta, ja kaikki lapset toivovat itselleen rajoja. Se on rakkautta ja turvaa. Ei tuo sinun ajattelutyylisi. Sinun mielestäsi kaiken kivan salliminen on hyvä kasvatusmetodi, ja lapset todennäköisesti pompottelevat sinua 6-0. Todennäköisesti valehtelevat sinulle myös, koska eivät arvosta sinua, koska sinulla ei ole mitään auktoriteettia.

Ei ne mulle valehtele, päin vastoin kertovat yleensä kaiken, koska en ole pelottava enkä tuomitse heitä tai heidän ystäviään. En pompota lapsiani eivätkä he minua, emme anna mallia, että toista ihmistä saisi pompotella. Elämme hyvinkin rauhaisaa elämää ja vaikkei meillä ole "sääntöjä" luultavasti luulisit meillä olevan, jos näkisit meidät. Luulisit, koska sinun mielestäsi vain tiukoilla rajoilla voi kasvaa tasapainoisia ihmisiä. Minun arkikokemukseni  on toinen. Monet lapset kenellä on ulkoisesti tiukat rajat, ovat kuitenkin hyvinkin levottomia ja rikkovat näitä rajojaan tämän tästä. 

Se mikä tökkii ap:n aloituksessa, on käsitys siitä, että hänen elämänmallinsa on parempi kuin lapsen kaverin perheen elämä, jota ap:n pitäisi päästä rajoittamaan ja määräämään. Ja miten kaverin rajat/rajattomuus vaikuttaa niin hirveästi oman perheen elämään ensinkään? Lapselle olisi hyväksi saada sellainen itsetunto, ettei hänen tarvitse olla yhdenkään kaverin, (eikä myöskään omien vanhempiensa) klooni eikä sätkynukke.

Mallioppiminen (eli matkiminen) sekä ajan ja läheisyyden antaminen ovat sata krt parempia keinoja kasvattaa lapsia, kuin mitkään "säännöt" ja "rajat".   

Juuri näin. Hienosti kirjoitettu!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi täällä saa jokainen perhe toistaiseksi itse päättää elämästään. Itse olen saanut lapsena elää vapaasti ja olin aina silti "järkevä". Samoin annan lasteni olla, koti on koti eikä mikään laitos. Saa nauttia elämästä, ei meillä ole ehdotonta karkkipäivää, kotiintuloaikaa, ruutuaikaa, aresteja tms. soopaa. Silti ovat koulussa kunnolla, läksyt tehtyinä, hampaat pestyinä ja toistaiseksi tulevat kotiin nukkumaan ihan käskemättäkin. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, joten en pelkää päästää heitä ostoskeskukseen, leffaan tai julkisiin kulkuvälineisiin. En ole lestadiolainen tai muussakaan lahkouskossa, joten saavat myös katsella tv:n tarjontaa, kuunnella musiikkia, käydä diskossa ja valita itse omat harrastuksensa. Syömme ruuan päälle jälkiruokaa, vaikkei kavereiden perheissä syötäisikään. Lauantaisin ja lomilla valvomme puolille öin, eikä minua kiinnosta yhtään milloin kaverit menevät nukkumaan tai heräävät, se on heidän asiansa, en tiedä sitä, enkä kysykään. En myöskään puutu ystävyyssuhteisiin, he saavat itse tykästyä ja kiintyä ihmisiin. Tiedän kyllä, että osassa perheitä voi olla ongelmia ja on jopa ystäviä, jotka asuvat lastenkodissa, sekin on minulle ok. Jos myöhemmin joku kaveri esim. polttaa tupakkaa, niin mitä sitten? Äitinä voin toivoa, ettei omani polta, mutta lopultakin, lapsiamme me emme voi sulkea maailmalta. Et voi muuttaa koko maailmaa tanssimaan sinun sääntöjesi mukaan, voit vain elää mukana ja varustaa ehkä lapsesi rakkaudella matkaan. Voit tuputtaa hänelle arvomaailmasi, mutta lopulta hän kuitenkin valitsee omansa. 

Anteeksi nyt, mutta et kai nyt itsekään puolisoksi ja kavereiksi ole valinnut itsesi klooneja? Tai ehkä oletkin ja siksi maailmankuva on täysin vinksahtanut...

Siis sinun mielestäsi rajojen laittaminen on soopaa? Onnea valitsemallesi tielle. Luulet ylimielisyydessäsi että tee lapsillesi palvelun, mutta et tee. Älä myöskään ihmettele jos lastesi seuraa vältellään. Rajattomana kasvaminen on turvatonta, ja kaikki lapset toivovat itselleen rajoja. Se on rakkautta ja turvaa. Ei tuo sinun ajattelutyylisi. Sinun mielestäsi kaiken kivan salliminen on hyvä kasvatusmetodi, ja lapset todennäköisesti pompottelevat sinua 6-0. Todennäköisesti valehtelevat sinulle myös, koska eivät arvosta sinua, koska sinulla ei ole mitään auktoriteettia.

En ole edellinen kirjoittaja, mutta juuri tuollaista meillä oli aikanaan. Ei vanhempien keksimiä sääntöjä,joiden ainoa tarkoitus oli osoittaa lapselle, että järjenkäyttö ei ole sallittua.

Ei ne rajat ole kieltoja ja käskyjä, ne ovat ensisijaisesti oma esimerkki ja perheen yleensä ääneenlausumattomat normit. Kiinteä kotiintuloaika ja vanhempien jyrkkä neuvottelemattomuus eivät tuo turvaa, päinvastoin. Sinun mallisi rajoista houkuttelee lapsen ensisijaisesti salailemaan ja valehtelemaan, ei toimimaan oikein.

Kaiken kivan salliminen ei yleensä ole vaarallista, kunhan on kasvattanut lapsensa oivaltamaan, mikä sitä kivaa on. Vai oikeastiko sinä sallit lapsellesi mieluummin kaiken haitallisen ja laittoman kivojen juttujen sijaan?

Mä miellän tämän asian samoin kuin tämä kirjoittaja. Säännöt on sitä, että joka ilta pitää mennä nukkumaan klo 8 ja joka aamu pitää nousta klo 6, ei poikkeuksia. Tai että pelata saa tunnin päivässä, ei poikkeuksia. Ei saa joustaa, mutta syytä ei osata selittää. Koska sääntö on sääntö ja tulee rangaistus, jos sitä rikkoo ja jää kiinni.

Rajat taas on sitä että vanhemmat pitää koko ajan silmät ja korvat auki ja päättää tilanteen mukaan, miten mennään. Joskus lapset voi pelata kaksi tuntia ongelmitta, mutta jos jollain toisella kerralla kinaa ja kärttyisyyttä alkaa olla jo vartin jälkeen, niin vanhempi astuu väliin, käskee laittamaan pelit pois ja kehottaa vaikka pihalle menoa. Arkena mennään nukkumaan niin että jaksaa nousta aamulla tarhaan ja kouluun, lomilla voidaan valvoa pidempään ja tehdä jotain kivaa yhdessä.

Lapselle tuo turvaa tieto siitä, että joku pitää tilannetta silmällä ja puuttuu, jos tulee ongelmia. Ja kun vanhempi perustelee omien päätöstensä syyt, lapsikin oppii säätelemään omaa toimintaansa. Osaa esim. lopettaa pelaamisen kun peli alkaa kiukuttaa.

Omassa kodissa omien sääntöjen mukaan. Olen joutunut miettimään samaa kun lapseni kaveri asuu sijaisperheessä ja lomillaan aina soittelee mun lapselle ja pyytää luokseen tai ulos. Mielellään en haluaisi että viettäisi aikaa tuon perheen luona mutta minkäs sille voi jos lapset haluavat olla kavereita. Enkä oikeastaan tuota huostaanotettua lasta näe ongelmana vaikka onkin välillä vähän pahoille teille joutunut. Enemmänkin kammoksun tuota äitiä mutta tuskin hänkään mikään murhaaja sentään on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi täällä saa jokainen perhe toistaiseksi itse päättää elämästään. Itse olen saanut lapsena elää vapaasti ja olin aina silti "järkevä". Samoin annan lasteni olla, koti on koti eikä mikään laitos. Saa nauttia elämästä, ei meillä ole ehdotonta karkkipäivää, kotiintuloaikaa, ruutuaikaa, aresteja tms. soopaa. Silti ovat koulussa kunnolla, läksyt tehtyinä, hampaat pestyinä ja toistaiseksi tulevat kotiin nukkumaan ihan käskemättäkin. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, joten en pelkää päästää heitä ostoskeskukseen, leffaan tai julkisiin kulkuvälineisiin. En ole lestadiolainen tai muussakaan lahkouskossa, joten saavat myös katsella tv:n tarjontaa, kuunnella musiikkia, käydä diskossa ja valita itse omat harrastuksensa. Syömme ruuan päälle jälkiruokaa, vaikkei kavereiden perheissä syötäisikään. Lauantaisin ja lomilla valvomme puolille öin, eikä minua kiinnosta yhtään milloin kaverit menevät nukkumaan tai heräävät, se on heidän asiansa, en tiedä sitä, enkä kysykään. En myöskään puutu ystävyyssuhteisiin, he saavat itse tykästyä ja kiintyä ihmisiin. Tiedän kyllä, että osassa perheitä voi olla ongelmia ja on jopa ystäviä, jotka asuvat lastenkodissa, sekin on minulle ok. Jos myöhemmin joku kaveri esim. polttaa tupakkaa, niin mitä sitten? Äitinä voin toivoa, ettei omani polta, mutta lopultakin, lapsiamme me emme voi sulkea maailmalta. Et voi muuttaa koko maailmaa tanssimaan sinun sääntöjesi mukaan, voit vain elää mukana ja varustaa ehkä lapsesi rakkaudella matkaan. Voit tuputtaa hänelle arvomaailmasi, mutta lopulta hän kuitenkin valitsee omansa. 

Anteeksi nyt, mutta et kai nyt itsekään puolisoksi ja kavereiksi ole valinnut itsesi klooneja? Tai ehkä oletkin ja siksi maailmankuva on täysin vinksahtanut...

Siis sinun mielestäsi rajojen laittaminen on soopaa? Onnea valitsemallesi tielle. Luulet ylimielisyydessäsi että tee lapsillesi palvelun, mutta et tee. Älä myöskään ihmettele jos lastesi seuraa vältellään. Rajattomana kasvaminen on turvatonta, ja kaikki lapset toivovat itselleen rajoja. Se on rakkautta ja turvaa. Ei tuo sinun ajattelutyylisi. Sinun mielestäsi kaiken kivan salliminen on hyvä kasvatusmetodi, ja lapset todennäköisesti pompottelevat sinua 6-0. Todennäköisesti valehtelevat sinulle myös, koska eivät arvosta sinua, koska sinulla ei ole mitään auktoriteettia.

En ole edellinen kirjoittaja, mutta juuri tuollaista meillä oli aikanaan. Ei vanhempien keksimiä sääntöjä,joiden ainoa tarkoitus oli osoittaa lapselle, että järjenkäyttö ei ole sallittua.

Ei ne rajat ole kieltoja ja käskyjä, ne ovat ensisijaisesti oma esimerkki ja perheen yleensä ääneenlausumattomat normit. Kiinteä kotiintuloaika ja vanhempien jyrkkä neuvottelemattomuus eivät tuo turvaa, päinvastoin. Sinun mallisi rajoista houkuttelee lapsen ensisijaisesti salailemaan ja valehtelemaan, ei toimimaan oikein.

Kaiken kivan salliminen ei yleensä ole vaarallista, kunhan on kasvattanut lapsensa oivaltamaan, mikä sitä kivaa on. Vai oikeastiko sinä sallit lapsellesi mieluummin kaiken haitallisen ja laittoman kivojen juttujen sijaan?

En ole se, kenelle vastasit, mutta minunkin mielestäni rajat ovat rakkautta. Meitä vanhempia on ilmeisesti kahta lajia; ne jotka eivät pidä rajoja ja ne jotka pitävät. Kiinteä kotiintuloaika ei ole mielestäni ankaraa kasvatusta, vaan normaalia toimintaa. Jokainen kasvattaa niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Itse en ole kuullut teinistä, jolla ei olisi kotiintuloaikaa.

Meillä sellaisia on 3 kpl. Tai oli, nyt vanhin on jo muuttanut kotoa. Meillä lapsilla ja vanhemmilla on kyky keskustella eli jo on jostain syystä menoa illalla, niin keskustellaan, hakevatko vanhemmat kotiin vai pääseekö bussilla jne. Lapset menestyvät koulussa, heillä on harrastuksia ja sosiaalista elämää ja he pitävät huolta asioistaan. Miksi siis keksisin, että minun mielestäni kotona pitää olla klo 22, jos lapset joka tapauksessa ovat kotona jo klo 20 eli suoraa harrastuksesta?

Rajat on rakkautta, mutta ei rajojen tarvitse olla kellonaikoja, tuntimääriä, grammoja tms. mitattavia asioita. Ihan yhtä hyvin rajana toimii se, että toista ei saa satuttaa (vaikka sillä, että ei tule ajoissa kotiin, vaikka rajaa ei ole tiukasti sovittu) eikä toisen kädestä saa ottaa (toista ei häiritä, läksyt saa tehdä rauhassa jne,. eli tuo pitää ymmärtää taaperovaiheen jälkeen  metaforana).

Nämä ajat ovat onneksi jo aikoja sitten ohi. Mutta vaikeaa se välillä oli. 

Tässä esimerkkejä erilaisista kasvatustyyleistä ja rajoista

-lapsen kaveri heitteli mutaa rivitalon pyykkeihin. Meillä ei sallittua, hänen äitinsä kikatti, että sellaisia ne pojat on.

-samainen lapsen kaveri tinttasi turpaan aika herkästi muita. Meillä ei sallittua, hänen äitinsä kikatti, että kyllä poikien pitää tapella rajat

-kärysi kuudenella luokalla pornolehdistä ja nuuskasta. Meillä ei sallittua, hänen äitinsä kikatti, että kyllä poikien pitää kokeilla miesten jutut ajoissa.

Tyttöjen kavereissa oli vielä pahempaa. 12 vuotiaana tytön kaveri kertoi, että menetti neitsyytensä kun oli niin kännissä bileissä. Oma tyttö ei ollut vielä edes ajatellut seksiä ja ryyppäämistä ja ei me vanhemmatkaan. Kaverin äiti taas sanoi, ettei noille mitään voi.

Onneksi lapsilla oli järki päässä ja jättivät pikkuhiljaa nuo erilaisten kasvatustyylien kaverit

Säännöt määrätään sen mukaan missä on ongelmia. Miksi ihmeessä määrätä kotiintuloaikoja jos nuori tulee itse hyvissä ajoin kotiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi täällä saa jokainen perhe toistaiseksi itse päättää elämästään. Itse olen saanut lapsena elää vapaasti ja olin aina silti "järkevä". Samoin annan lasteni olla, koti on koti eikä mikään laitos. Saa nauttia elämästä, ei meillä ole ehdotonta karkkipäivää, kotiintuloaikaa, ruutuaikaa, aresteja tms. soopaa. Silti ovat koulussa kunnolla, läksyt tehtyinä, hampaat pestyinä ja toistaiseksi tulevat kotiin nukkumaan ihan käskemättäkin. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, joten en pelkää päästää heitä ostoskeskukseen, leffaan tai julkisiin kulkuvälineisiin. En ole lestadiolainen tai muussakaan lahkouskossa, joten saavat myös katsella tv:n tarjontaa, kuunnella musiikkia, käydä diskossa ja valita itse omat harrastuksensa. Syömme ruuan päälle jälkiruokaa, vaikkei kavereiden perheissä syötäisikään. Lauantaisin ja lomilla valvomme puolille öin, eikä minua kiinnosta yhtään milloin kaverit menevät nukkumaan tai heräävät, se on heidän asiansa, en tiedä sitä, enkä kysykään. En myöskään puutu ystävyyssuhteisiin, he saavat itse tykästyä ja kiintyä ihmisiin. Tiedän kyllä, että osassa perheitä voi olla ongelmia ja on jopa ystäviä, jotka asuvat lastenkodissa, sekin on minulle ok. Jos myöhemmin joku kaveri esim. polttaa tupakkaa, niin mitä sitten? Äitinä voin toivoa, ettei omani polta, mutta lopultakin, lapsiamme me emme voi sulkea maailmalta. Et voi muuttaa koko maailmaa tanssimaan sinun sääntöjesi mukaan, voit vain elää mukana ja varustaa ehkä lapsesi rakkaudella matkaan. Voit tuputtaa hänelle arvomaailmasi, mutta lopulta hän kuitenkin valitsee omansa. 

Anteeksi nyt, mutta et kai nyt itsekään puolisoksi ja kavereiksi ole valinnut itsesi klooneja? Tai ehkä oletkin ja siksi maailmankuva on täysin vinksahtanut...

Siis sinun mielestäsi rajojen laittaminen on soopaa? Onnea valitsemallesi tielle. Luulet ylimielisyydessäsi että tee lapsillesi palvelun, mutta et tee. Älä myöskään ihmettele jos lastesi seuraa vältellään. Rajattomana kasvaminen on turvatonta, ja kaikki lapset toivovat itselleen rajoja. Se on rakkautta ja turvaa. Ei tuo sinun ajattelutyylisi. Sinun mielestäsi kaiken kivan salliminen on hyvä kasvatusmetodi, ja lapset todennäköisesti pompottelevat sinua 6-0. Todennäköisesti valehtelevat sinulle myös, koska eivät arvosta sinua, koska sinulla ei ole mitään auktoriteettia.

En ole edellinen kirjoittaja, mutta juuri tuollaista meillä oli aikanaan. Ei vanhempien keksimiä sääntöjä,joiden ainoa tarkoitus oli osoittaa lapselle, että järjenkäyttö ei ole sallittua.

Ei ne rajat ole kieltoja ja käskyjä, ne ovat ensisijaisesti oma esimerkki ja perheen yleensä ääneenlausumattomat normit. Kiinteä kotiintuloaika ja vanhempien jyrkkä neuvottelemattomuus eivät tuo turvaa, päinvastoin. Sinun mallisi rajoista houkuttelee lapsen ensisijaisesti salailemaan ja valehtelemaan, ei toimimaan oikein.

Kaiken kivan salliminen ei yleensä ole vaarallista, kunhan on kasvattanut lapsensa oivaltamaan, mikä sitä kivaa on. Vai oikeastiko sinä sallit lapsellesi mieluummin kaiken haitallisen ja laittoman kivojen juttujen sijaan?

En ole se, kenelle vastasit, mutta minunkin mielestäni rajat ovat rakkautta. Meitä vanhempia on ilmeisesti kahta lajia; ne jotka eivät pidä rajoja ja ne jotka pitävät. Kiinteä kotiintuloaika ei ole mielestäni ankaraa kasvatusta, vaan normaalia toimintaa. Jokainen kasvattaa niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Itse en ole kuullut teinistä, jolla ei olisi kotiintuloaikaa.

Meillä sellaisia on 3 kpl. Tai oli, nyt vanhin on jo muuttanut kotoa. Meillä lapsilla ja vanhemmilla on kyky keskustella eli jo on jostain syystä menoa illalla, niin keskustellaan, hakevatko vanhemmat kotiin vai pääseekö bussilla jne. Lapset menestyvät koulussa, heillä on harrastuksia ja sosiaalista elämää ja he pitävät huolta asioistaan. Miksi siis keksisin, että minun mielestäni kotona pitää olla klo 22, jos lapset joka tapauksessa ovat kotona jo klo 20 eli suoraa harrastuksesta?

Rajat on rakkautta, mutta ei rajojen tarvitse olla kellonaikoja, tuntimääriä, grammoja tms. mitattavia asioita. Ihan yhtä hyvin rajana toimii se, että toista ei saa satuttaa (vaikka sillä, että ei tule ajoissa kotiin, vaikka rajaa ei ole tiukasti sovittu) eikä toisen kädestä saa ottaa (toista ei häiritä, läksyt saa tehdä rauhassa jne,. eli tuo pitää ymmärtää taaperovaiheen jälkeen  metaforana).

Juuri näin. Jos perheessä osataan kommunikoida, ei tarvitse asettaa erillisiä kotiintuloaikoja. Ei meillä aikuisetkaan katoa mitään ilmoittamatta teille tietymättömille (tiedän kyllä, että joissain perheissä erityisesti miehet harrastavat katoamistemppuja) ja palaa sitten joskus, kun sattuu huvittamaan. Lähtökohta on, että jokainen haluaa nukkua tietyn määrän yöunta (8-9 tuntia) ja sen vuoksi nukkumaanmeno riippuu siitä, mihin aikaan on seuraavana aamuna noustava ylös. Kaikki perheenjäsenet myös tietävät, että toisen nukkumaanpääsyä ei voi viivyttää katoamalla jonnekin eikä huolestuttaa niin, että ehtii jo soittaa sairaalat, tuttavat ja sukulaisetkin läpi. Yleensä meillä puhutaan illan suunnitelmista jo aamulla ennen töihin ja kouluun lähtöä ja samalla annetaan arvioitu aika, milloin ollaan kotona. Jos se siis menee myöhemmäksi kuin mikä on tavallisinta. Jos iltameno selviää vasta myöhemmin päivällä, kännykät on keksitty ja tekstiviestin lähettäminen helppoa. Meillä on käytössä "akateeminen vartti" eli jos oma työpäiväni venyy kauemmin kuin 15 minuuttia, laitan kotiin viestiä, että menee ylitöiksi. Samalla annan arvion, kuinka myöhään menee. Jos menee pidempään, jälleen se vartti ja laitan uuden viestin ja uuden arvion Jos teini elokuvista tullessaan myöhästyy bussista tai haluaa mennä vielä hampurilaiselle, jälleen tekstiviesti, jotta kotona ei tarvitse olla huolissaan. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että tässä ei useinkaan ole kyse karkkipäivistä tai siitä saako katsoa telkkaria tai olla kännykällä tehden sellaista, joka ikätasoisesti ookoo. Nämä ovat itsestään selvyyksiä ja jos näiden kanssa on nipottamisen aihetta, niin asiat on tosi hyvin. Tyyliin; naapuri antoi tikkarin vaikka meillä ei karkkia syödä lauantaita lukuun ottamatta.

Luulen, että kyseessä on paljon räikeämmät erot kasvatuksen puutteessa. Se että vanhempia ei todellakaan kiinnosta, mikä on ikätasoista ja mitä vaikutuksia mm. jatkuvilla rajuilla väkivaltavideoilla ja peleillä on jopa alle kouluikäisiin lapsiin. Kaikki vanhemmat eivät rajoita sitä, mitä pelejä pieni lapsi saa ladata ja sitten nämä mussukat kaahaa peleissä pitkin bulevardia strippiklubilla huorissa poiketen ja poliiseja+siviilejä päähän ampuen. Ja että ei opeteta millään tasolla sitä omien ja toisen tavaroiden arvostamista; heitetään puhelin seinään jos suututaan - äitikin kun tekee niin. Se että aikuiset eivät välitä juoko alle 10v jo lähikaupan tuulikaapissa energiajuomaa jne.

Yllättävän paljon näitä "meillä lapset saa olla vapaasti" kirjoittelijoita ollut. Nämä perustelevat asiaa sillä, että lapset osaavat olla fiksuja. Hyvä näin.

Kaikkien lapset ei osaa, kun ei tunnu osaavan ne vanhemmatkaan. Ja kaikki lapset saati aikuiset ei ole fiksuja.

Moni itsestään selvä asia ja periaate, joka omalle perheelle tulee automaattisesti (mm. juuri kielenkäyttö, pöytätavat, se mitä lapsi saa pelata/katsoa, toisten arvostaminen, se että ei lyödä, nukkumaanmenoajat jne), että niitä ei tule välttämättä edes ajatelleeksi, ennen kuin joutuu tilanteeseen, että joku saman ikäinen lapsi/perhe systemaattisesti ylittää nämä rajat ja ohittaa säännöt. Tulee olo, että omia periaatteita poljetaan ja päälle kustaan. Maalaisjärki ja lapsen paras kun ei ole kaikille itsestäänselvyys. Ei vanhemman tehtävä ole olla ensisijaisesti kiva lapselle, vaan turvallinen. Ja tämä vaatii vaivannäköä.

Mitä sitten? Jokainen vanhempi kuitenkin asettaa omalle lapselleen juuri sellaiset rajat kuin haluaa. Vai kuuluuko vanhempi itse niihin, joiden omat vanhemmat aikoinaan menivät lankaan, kun lapsi sanoi "mutta kun kaikki kaveritkin saa..."? Lähes kaikki lapsethan kokeilevat jossain vaiheessa tuota ja on venhempien tehtävänä sanoa, että vaikka kaikki muut saisivatkin, sinä et saa. Sitäpaitsi kun lapselta alkaa kysellä, ketkä kaikki nyt oikeasti saavat, yleensä kymmenestä  kaverista vain yksi tai kaksi saa. Eli se siitä "kaikki muutkin saa". 

Jep, jatkan tuohon yleensä vielä että palataan asiaan kun Anna ja Maijakin saavat...heidän äidit tuntuvat ajattelevan tästä asiasta samoin kuin minä :)

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi täällä saa jokainen perhe toistaiseksi itse päättää elämästään. Itse olen saanut lapsena elää vapaasti ja olin aina silti "järkevä". Samoin annan lasteni olla, koti on koti eikä mikään laitos. Saa nauttia elämästä, ei meillä ole ehdotonta karkkipäivää, kotiintuloaikaa, ruutuaikaa, aresteja tms. soopaa. Silti ovat koulussa kunnolla, läksyt tehtyinä, hampaat pestyinä ja toistaiseksi tulevat kotiin nukkumaan ihan käskemättäkin. Elämme turvallisessa yhteiskunnassa, joten en pelkää päästää heitä ostoskeskukseen, leffaan tai julkisiin kulkuvälineisiin. En ole lestadiolainen tai muussakaan lahkouskossa, joten saavat myös katsella tv:n tarjontaa, kuunnella musiikkia, käydä diskossa ja valita itse omat harrastuksensa. Syömme ruuan päälle jälkiruokaa, vaikkei kavereiden perheissä syötäisikään. Lauantaisin ja lomilla valvomme puolille öin, eikä minua kiinnosta yhtään milloin kaverit menevät nukkumaan tai heräävät, se on heidän asiansa, en tiedä sitä, enkä kysykään. En myöskään puutu ystävyyssuhteisiin, he saavat itse tykästyä ja kiintyä ihmisiin. Tiedän kyllä, että osassa perheitä voi olla ongelmia ja on jopa ystäviä, jotka asuvat lastenkodissa, sekin on minulle ok. Jos myöhemmin joku kaveri esim. polttaa tupakkaa, niin mitä sitten? Äitinä voin toivoa, ettei omani polta, mutta lopultakin, lapsiamme me emme voi sulkea maailmalta. Et voi muuttaa koko maailmaa tanssimaan sinun sääntöjesi mukaan, voit vain elää mukana ja varustaa ehkä lapsesi rakkaudella matkaan. Voit tuputtaa hänelle arvomaailmasi, mutta lopulta hän kuitenkin valitsee omansa. 

Anteeksi nyt, mutta et kai nyt itsekään puolisoksi ja kavereiksi ole valinnut itsesi klooneja? Tai ehkä oletkin ja siksi maailmankuva on täysin vinksahtanut...

Siis sinun mielestäsi rajojen laittaminen on soopaa? Onnea valitsemallesi tielle. Luulet ylimielisyydessäsi että tee lapsillesi palvelun, mutta et tee. Älä myöskään ihmettele jos lastesi seuraa vältellään. Rajattomana kasvaminen on turvatonta, ja kaikki lapset toivovat itselleen rajoja. Se on rakkautta ja turvaa. Ei tuo sinun ajattelutyylisi. Sinun mielestäsi kaiken kivan salliminen on hyvä kasvatusmetodi, ja lapset todennäköisesti pompottelevat sinua 6-0. Todennäköisesti valehtelevat sinulle myös, koska eivät arvosta sinua, koska sinulla ei ole mitään auktoriteettia.

En ole edellinen kirjoittaja, mutta juuri tuollaista meillä oli aikanaan. Ei vanhempien keksimiä sääntöjä,joiden ainoa tarkoitus oli osoittaa lapselle, että järjenkäyttö ei ole sallittua.

Ei ne rajat ole kieltoja ja käskyjä, ne ovat ensisijaisesti oma esimerkki ja perheen yleensä ääneenlausumattomat normit. Kiinteä kotiintuloaika ja vanhempien jyrkkä neuvottelemattomuus eivät tuo turvaa, päinvastoin. Sinun mallisi rajoista houkuttelee lapsen ensisijaisesti salailemaan ja valehtelemaan, ei toimimaan oikein.

Kaiken kivan salliminen ei yleensä ole vaarallista, kunhan on kasvattanut lapsensa oivaltamaan, mikä sitä kivaa on. Vai oikeastiko sinä sallit lapsellesi mieluummin kaiken haitallisen ja laittoman kivojen juttujen sijaan?

En ole se, kenelle vastasit, mutta minunkin mielestäni rajat ovat rakkautta. Meitä vanhempia on ilmeisesti kahta lajia; ne jotka eivät pidä rajoja ja ne jotka pitävät. Kiinteä kotiintuloaika ei ole mielestäni ankaraa kasvatusta, vaan normaalia toimintaa. Jokainen kasvattaa niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Itse en ole kuullut teinistä, jolla ei olisi kotiintuloaikaa.

Meillä sellaisia on 3 kpl. Tai oli, nyt vanhin on jo muuttanut kotoa. Meillä lapsilla ja vanhemmilla on kyky keskustella eli jo on jostain syystä menoa illalla, niin keskustellaan, hakevatko vanhemmat kotiin vai pääseekö bussilla jne. Lapset menestyvät koulussa, heillä on harrastuksia ja sosiaalista elämää ja he pitävät huolta asioistaan. Miksi siis keksisin, että minun mielestäni kotona pitää olla klo 22, jos lapset joka tapauksessa ovat kotona jo klo 20 eli suoraa harrastuksesta?

Rajat on rakkautta, mutta ei rajojen tarvitse olla kellonaikoja, tuntimääriä, grammoja tms. mitattavia asioita. Ihan yhtä hyvin rajana toimii se, että toista ei saa satuttaa (vaikka sillä, että ei tule ajoissa kotiin, vaikka rajaa ei ole tiukasti sovittu) eikä toisen kädestä saa ottaa (toista ei häiritä, läksyt saa tehdä rauhassa jne,. eli tuo pitää ymmärtää taaperovaiheen jälkeen  metaforana).

Juuri näin. Jos perheessä osataan kommunikoida, ei tarvitse asettaa erillisiä kotiintuloaikoja. Ei meillä aikuisetkaan katoa mitään ilmoittamatta teille tietymättömille (tiedän kyllä, että joissain perheissä erityisesti miehet harrastavat katoamistemppuja) ja palaa sitten joskus, kun sattuu huvittamaan. Lähtökohta on, että jokainen haluaa nukkua tietyn määrän yöunta (8-9 tuntia) ja sen vuoksi nukkumaanmeno riippuu siitä, mihin aikaan on seuraavana aamuna noustava ylös. Kaikki perheenjäsenet myös tietävät, että toisen nukkumaanpääsyä ei voi viivyttää katoamalla jonnekin eikä huolestuttaa niin, että ehtii jo soittaa sairaalat, tuttavat ja sukulaisetkin läpi. Yleensä meillä puhutaan illan suunnitelmista jo aamulla ennen töihin ja kouluun lähtöä ja samalla annetaan arvioitu aika, milloin ollaan kotona. Jos se siis menee myöhemmäksi kuin mikä on tavallisinta. Jos iltameno selviää vasta myöhemmin päivällä, kännykät on keksitty ja tekstiviestin lähettäminen helppoa. Meillä on käytössä "akateeminen vartti" eli jos oma työpäiväni venyy kauemmin kuin 15 minuuttia, laitan kotiin viestiä, että menee ylitöiksi. Samalla annan arvion, kuinka myöhään menee. Jos menee pidempään, jälleen se vartti ja laitan uuden viestin ja uuden arvion Jos teini elokuvista tullessaan myöhästyy bussista tai haluaa mennä vielä hampurilaiselle, jälleen tekstiviesti, jotta kotona ei tarvitse olla huolissaan. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. 

"Jos perheessä osataan kommunikoida, ei tarvitse asettaa erillisiä kotiintuloaikoja." Väitätkö siis että ne jotka käyttävät kotiintuloaikoja eivät osaa kommunikoida? Aika hassu väite. Melko ylimielinen puheenvuoro, sanoisin. Minä, minä, minä, me, me ,me. Tulee se vaikutelma että aliarvioit täysin kaikkien muiden tavan hoitaa vanhemmuutta.

Ääripäät ovat tässäkin tapauksessa se, mikä tuottaa päänvaivaa niille tolkkuperheille, joita suurin osa perheistä kuitenkin on. Ääripäistä koituu kahdenlaisia ongelmia.

Toinen ääripää on nämä oikeasti rajattomat lapset, joiden vanhempia ei vain kiinnosta olla auktoriteettina lapselle. Ne on näitä lapsia, jotka saavat K-18 materiaalia jopa alle kouluikäisestä kuluttaa niin paljon kuin haluavat. Saavat pelata mitä pelejä haluavat (juurikin esimerkiksi GTA:ta "kun kaikki muutkin saa"), kielenkäyttö on mitä sattuu, lapsen tekemisistä ei olla kiinnostuneita ja toisten tavaroita ei kunnioiteta.

Omalla lapsella on sellainenkin kaveri, joka aina viisi minuuttia meillä oltuaan alkaa mankumaan ruokaa "kamala nälkä, onko mitään ruokaa?" ja marssii penkomaan kaappeja - Omalle sanottu, että toisten kaapeille ei ole asiaa, juotavaa saa pyytää ja kiittää pitää muistaa. Toinen kaveri halusi testata miltä kaikilta ukoilta saa väännettyä päät irti. Oma lapsi koitti sanoa, että huono idea. Ei uskonut - onneksi lapsi tuli kertomaan minulle. Kävin sanomassa, että meillä ei leluja vasiten rikota ja jos meinaa jatkaa, saa lähteä kotiin rikkomaan omiaan. Sitten on sellainen lapsi, jonka kotona saa kuulemma pelata ja olla kännykällä miten paljon haluaa. Meillä ei saa. Kun kaveri tulee kylään voi hetken vaikkapa katsoa jonkun videon YouTubesta, mutta sitten on muun tekemisen aika.

Tästä tolkkuperheelle koituu ongelmia, kun tämmöinen lapsi puhuu asioista / näyttää materiaalia, joita lapsen ei vielä pitäisi edes tietää (mm. seksiasiat ja julma väkivalta, headshotit jne) ja nämä voivat olla niitä lapsia, jotka toisten leluja tahallaankin rikkovat. Suuttuessaan haukkuvat jne. Tämän rajattoman lapsen vanhempia ei kiinnosta. Myhäillään korkeintaan tyyliin "pojat on poikia". Kun tällainen tolkkuperheen lapsi vierailee mahdollisesti tämmöisen kaverin luona, niin eihän siellä toisen pään kodissa mitään ongelmia ilmene, jotka siellä vanhempia häiritsisi.

Sitten on tämä ääripää, missä vaikkapa 10v ei saa matkustaa yksin bussilla, ei saa poistua omalta kotipihalta, ei saa käydä elokuvissa kaverien kanssa yksin, ei saa käydä ilman vanhempaa vaikkapa sisäleikkipuistossa, ei saa käydä kesällä lähikaupassa ostamassa jäätelöä (meillä kun ei syödä sokeria tmv.) jne. Tämä puolestaan menee vanhemman puolelta ylisuojelun puolelle. Liika on liikaa.

Ongelmat, jotka tästä tulee on sellaisia, että ylihuolehtiva vanhempi voi tosiaan alkaa vaatimaan muitakin vanhempia käskemään omat lapsensa kotiin illalla kuudeksi tai että muutkaan eivät mihinkään lähde (esim. bussilla käymään uimassa) kun heilläkään ei saa. Ettei heidän lapselleen tule paha mieli. Rasittavaa tämäkin.

Perheissä on erilaisia sääntöjä. Meillä on kolme aikuista lasta ja kaksi esiteiniä. Vuosien varrella näistä asioista on keskusteltu lukemattomia kertoja. Se minkä olen oppinut on se että jos kiellät lasta olemasta kaverinsa kanssa, ei ystävyys lopu mutta kieltäjä vanhempana saat vihat niskaasi, kaveria kohtaan ollaan lojaaleja. Keskustelu pelisäännöistä omien kanssa kannattaa, kaverisuhteisiin puuttuminen ei.

Asumme pienehköllä paikkakunnalla ja sekään ei tunnu oikealta että lasten vanhemmat kieltävät olemasta jonkun lapsen kanssa jolla jo ehkä lähtökohtaisesti on asiat huonommin kuin muilla. Avoin keskustelu omien kanssa on paras mahdollinen keino välttää isommat ongelmat. Tyhmyyksiä ja virheitä voi tehdä jokainen mutta niistäkin on hyvä voida keskustella jälkeenpäin. Kovin jyrkät säännöt kotona saattavat johtaa siihen että asioista ei uskalleta kertoa vanhemmille silloin kun pitäisi.

Meillä asia on ratkennut niin, että ystävykset ovat pikkuhiljaa erkaantuneet. Mikä on harmi, koska ovat olleet parhaita kavereita kaksivuotiaasta asti. Nyt ikää 10v, kaksi tyttöä kyseessä.

Onneksi ikinä ei ole ollut mitään väkivaltavideoiden katsomista, mutta lapsen kaverin kotona on aina ollut rajatonta karkkien ja herkkujen syömistä, on annettu rahaa päästetty pitkällekin kauppaan keskenään aika pienestä asti, kotiintulo- ja nukkumaanmenoajat hyvin löyhät, ei tiedetä missä tämä 10v kulkee (nykyään keskustassa virastotalon kulmalla muutamaa vuotta vanhempien kanssa). Kymppiveellä on ollut jo "seurustelusuhteita". Uusia kännyköitä ostetaan useampi vuodessa kun edellinen menee rikki tai hukkuu, myös merkkivaatteita saa niin paljon kuin pyytää.

Kaikkea sellaista, mikä sotii minun arvomaailmaani vastaan.

Hiljalleen tytöt ovat olleet aina vain vähemmän yhdessä, koska mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaiset. Toisaalta sääli, mutta toisaalta olen ylpeä omastani, kun haluaa vielä olla lapsi.