Kaverini väittää että voi treenata siten että kroppa kiinteytyy ilman että lihakset kasvaisi
Hän on sitä mieltä että kiinteytys tapahtuu jotenkin muuten kuin rasittamalla eli kasvattamalla lihaksia. Onko hän oikeassa vai väärässä?
Kommentit (29)
mitä pahaa on siinä että lihakset vähän kasvaisi? jos siis valmiiksi on niin kuin useimmat meistä, eli lihasta saisi olla enemmän ihan terveydenkin takia.
Käytännössä ihminen kiinteytyy vain ja ainoastaan polttamalla ylimääräistä rasvaa pois. Varsinkin nainen joutuu kasvattamaan melkoiset muskelit, jos haluaa kiinteytyä ilman rasvan polttoa. Eli siinä mielessä ystäväsi on oikeassa - kiinteytyäksesi sinun on kulutettava enemmän kuin syöt, jotta saat laihdutettua ylimääräisen rasvan pois. Tämä taas onnistuu parhaiten aerobisella, paljon energiaa kuluttavalla liikunnalla ja etenkin syömisen vähentämisellä. Samalla kannattaa tietysti harrastaa myös vastusharjoittelua, jotta lihakset pienenisivät mahdollisimman vähän ja kiinteytymistä oikeasti tapahtuisi, mutta ei sitä lihasta tarvitse kasvattaa - eikä laihduttaessa oiekin voikaan kasvattaa. Jos olet nyt ylipainoinen, järkevintä on laihduttaa ensin sopivaan painoon kevennetyllä ruokavaliolla, aerobisella liikunnalla ja tukena olevalla vastusharjoittelulla. Sitten sen jälkeen, kun paino on saavutettu, alat lisätä syömistä ja samalla alat tehdä rankempaa vastusharjoittelua ja kasvattaa lihasta.
Esim pilateksessa kiinteytyy ja tulee tasaisesti lihaksia ilman että pullistelee sinnetänne. Kaunis muoto vartaloon.
Katsopa taitoluistelijoita. Ei heillä hirveän näkyviä lihaksia ole kuin harvalla. Silti ovat kiinteitä ja takuulla treenaavat paljon.
Klassinen esimerkki kaikille naisille:
http://www.hawtcelebs.com/wp-content/uploads/2017/07/margo-hayes-at-chr…
https://www.instagram.com/p/BT8KFUigDBw/
Sama ihminen kuvassa.
Vierailija kirjoitti:
No jos lähtee läskiä niin kyllä silläkin kiinteytyy. Mutta treenaamalla ei juurikaan laihdu.
Vaikka laihdut et välttämättä kiinteydy koska lihaksesi saattavat olla todella pienet ja heikot. Käytännössä tarkoittaa silloin että laihdut mutta nahka roikkuu. Käytä mittanauhaa vaa'an sijasta niin huomaat kyllä treenaamisen tehot ellet muuten sitä huomaa (onpa ihme ellei huomaa).
Olen koko elämäni ollut tanssija, voimaa ja kuntoa on mutten, silti ole mikään lihaskimppu.En koskaan ole laihduttanut.
Kiinteytyminen voi olla a) rasvakudoksen vähenemistä tai b) lihaskudoksen kasvua. Näitä ei yleensä saa aikaan samaan aikaan, ellei ole ihan rapakunnossa, jolloin pienikin treeni lisää lihasmassaa. Eli, kyllä pelkkä laihdutus tekee kropasta kiinteämmän, jos läskiä lähtee enemmän kuin lihasta. Paras tapa kiinteytymiseen on kuitenkin lihasmassan kasvattaminen, ellei ole todella lihava.
Joo aerobisella voimantuotolla on isompi osuus mitä kevyempää lihaskuntotreeni on, mutta kyllä kevytkin lihaskuntotreeni kehittää voimaa. Aerobisesta liikunnasta puhuminen on vähän harhaanjohtavaa siinä yhteydessä. Tarkemmin perus- ja maksimivoiman sijaan se kehittää kestovoimaa, kestävyyttä, peruskestävyyttä, miksi sitä nyt haluaakin sanoa.
Tuo sarjatoistomäärä 8-12 on ihan ok haarukka mutta vähän yksioikoinen ja vanhentunut. On totta että lihas kasvaa isommilla kuormilla parhaiten (eli painoilla joilla ei jaksa tehdä paljoa yli 15 toistoa) sen takia, että raskaammat kuormat saa tehokkaimmin aikaan voimantuoton lisääntymisen, ja parempi voimantuotto taas tarkoittaa sitä, että ajan kanssa lihasmassakin kertyy paremmin.
Mutta tämän VOI saada aikaiseksi myös pidemmillä, yli 15 toiston sarjoilla. Oleellisempaa on, että treenivolyymia (eli liikkeitä, sarjoja ja treenikertoja) kertyy riittävästi ja tämä riittävä määrä taas on jokaiselle yksilöllinen. Riippuu treenikokemuksesta. Mutta jos aina ajattelee, että treenaan nyt vain noita 8-12 toiston sarjoja koska se on tehokkainta, ajautuu helposti tekemään aina samanlaisia treenejä. Myös vaihtelu on tärkeää, jotta kehitys jatkuu. Silloin on hyvä vähän leikkiä tuolla sarjapituudellakin eikä aina lukkiutua siihen 4 toiston haarukan sisään.
t. viesti nro 17