Todella kivulias ihottuma sormessa
Ollut jo pari vuotta, olen käynyt lääkärissä ja sain reseptillä Bemetson- ja Ceralan- voiteet. Olen käyttänyt niitä reilun vuoden ohjeistuksen mukaan, mutta ei helpota. Aina hetkeksi kivuliain vaihe helpottaa, muutamiksi päiviksi, mutta palaa sitten aina takaisin.
Olen jonossa lääkärille, josta yritän saada lähetettä ihotauteihin erikoistuneelle lääkärille, mutta sitä odotellessa ajattelin kysyä, josko jollakin olisi ideaa, miten edes helpottaa kipua.
Minulla on ollut lapsesta asti atooppinen iho, joka oli oireilematta yli kymmenen vuotta, sitten 2016 kesällä se vain alkoi taas. Lääkäri epäili, että tämä olisi atooppista ekseemaa.
Tätä on hiukan hankala kuvailla, mutta ihottuma rajoittuu oikeaan etusormeen, aluksi se oli molemmissa käsissä, kaikissa sormissa, mutta voiteilla hävisi muualta. Joskus on myös oikein käden keskisormen toisella puolen, mutta todella harvoin.
Iho halkeilee, saan todella kipeitä ja syvän näköisiä haavoja sormen nivel kohtaan, jotka tietysti sattuvat kun sormea liikuttaa. Samalla tietysti nämä haavat ratkeavat auki. Tällä hetkellä ihottuma on levinnyt myös sormen päähän, joten se aiheuttaa lisää kipua monessa asiassa, esim. en voi käyttää sitä sormea kirjoittamiseen näppäimistöllä. Joudun monesti käyttämään laastaria pahimpien kohtien päällä, että kestän edes jotenkin näiden kanssa.
Koska iho halkeilee, sormessa on jatkuvasti valkoisia törröttäviä ihon riekaleita, jotka sitten tarttuvat joka paikkaan ja tuntuu todella inhottavalta. Välillä sormeen ilmestyy myös pieniä vesikellon näköisiä paukuroita, mutta häviävät muutamassa päivässä. Välillä myös kutittaa todella paljon, mutta raapiminen tietysti on todella kivuliasta.
Olisiko jollakin tietoa, mitä tämä on? Tai edes vinkkejä kivun hoitamiseen/sietämiseen?
Kommentit (29)
Minulla myös diagnoosina atooppinen ihottuma. Todellisuudessa ihottumani oli yliherkkyyttä viljoille. Jos syön ruisleivän, pullan tai vastaavan viljoja sisältävän tuotteen, nousee ihottuma takaisin muutamassa päivässä. Ihottuma rajoittuu pariin sormeen, josta se lähtee leviämään altistuksen jatkuessa ympäri käsiä.
Lapsena sormien nivelet olivat aina auki. Se sai alkunsa sormien kastumisesta multaisessa tai hiekkaisessa vedessä. Haavat eivät parantuneet kuukausiin. Kun jätin viljat pois, ei tuotakaan vaivaa enää ole!
Mulla loppui kun olin karpannut noin 6 kk, kädet olleet terveet viisi vuotta. En sitten tiedä mikä se lopullinen ratkaisu oli. Oliko mulla jotain allergioita esim. hedelmiin, kun niitä en nykyään juurikaan syö (kotimaisia marjoja kyllä, ja paljon muita vihanneksia), oliko se leipä eli gluteeniyliherkkyys (ihokeliakia?), oliko se joku lisäaine (nykyään syön mahdollisimman puhdasta ruokaa, perusmausteina suola, pippuri, yrtit), oliko se teolliset margariinit ja rypsiöljy? Rypsäri ei oikeasti ole kovin terveellistä, omega-happojen saanti menee epätasapainoon, liikaa omega 6:a, aiheuttaa elimistössä tulehdusta. No ihan sama mikä, voin nykyään hyvin muutenkin.
Mulla sama juttu, en edelleenkään tiedä mikä mulla oli, mutta SINKKIVOIDE auttoi. Ostin apteekista ilman reseptiä, pieni harmaa putkilo, laitoin aina nukkumaan mennessä, viikon päästä kädet kunnossa. Käytän voidetta edelleen, joskus tuo uusiutuu.
Tiedän monta, joilla on tullut tuo ihan ykskaks, ja ollut muutaman vuoden, joilla se on lähtenyt myös ykskaks. Itselläni, siskollani yms. Voiteista ei juuri apua kuin kutinaan(kortisoni), mutta käsien kuivana pitäminen on tärkeää. Vedellä lotraaminen minimiin.
Pakko kirjoittaa tähän, vaikka on vähän vanhentunut ketju. Kärsin nyt 17:ttä vuotta sormenpäiden ihottumasta, myös kynnet irtoavat päistään eli onyncholosis tms. Välillä pahoja tulehduksia. Erilaisia lääkekuureja syöty pilvin pimein, samoin eri rasvoja kokeiltu. Vitamiineja yms.
Nyt näyttää parantuvan minun kohdallani, kun aloin syödä entsyymilisää. Apteekista ja luontaiskaupasta vapaasti, esim. multientzyme go ja elivo. Saksalaisilla olisi Wobentzymes, jota saa 100 kpl purkissa. Pitänee tilata, ettei tarvitse juosta ostamassa noita pikkupakkauksia.
Mulla auttoi joku Celestoderm. En tiedä onko sitä enää.
Miksi muuten tuo vaiva tulee nuorille naisille? Muistan kun joku selitti, että iho on raja itsen ja maailman välillä ja jotkut reagoi noin.
Siis Sibicortia itse laittaisin. Ei ole ollut käsien kanssa ongelmaa aikoihin. Taipeet saattaa ärsyyntyä, mutta en ole sinnekään kummempaa keksinyt. Tekisi mieli kokeilla niihin esim. pihkavoidetta tai jotain muuta luonnollisempaa, mutta en tiedä, tehoavatko. Tärkeää joka tapauksessa reagoida ajoissa.