Moni ei osaa jakaa ruokaansa, oletteko huomanneet?

Suurta huutia ei tarkoita sitä mitä luulet sen tarkoittavan.

Samaa mietin!oon samanlainen kun sä. En kyllä tavallaan oota että mulle tarjotaan jotain. Alkaa kyllä ärsyttämään kun panostaa aina tarjoiluihin ja sitten sitä panosta ei saa takas.

Oon samanlainen. Ja olen huomannut että jos ihmiset oppii sun anteliaisuuden, niin siitä tulee itsestäänselvyys jota sulta myös odotetaan. Ja tottahan toki maksat kauppaostokset mukisematta. Mutta ei sulle tarvi tietenkään mitään antaa kun oot niin kiltti että tuskin edes sanot asiasta mitään. Huoh.

Tarjoat jääteen tai pirtelön, mutta kuitenkin väität syöttäväsi ja juottavasi heidät kunnolla?

Minusta olisi kiva piipahtaa joskus kaverin luona ihan pikaiseltaan vaikka viemässä jotain lainassa ollutta, mutta sitten alkaa hirveä vääntö, kun pitäisi juoda kahvit ja syödä sitä ja tätä. Anoppi on kaikkein pahin. Joskus kauppareissulla mies soittaa hänelle ja kysyy onko puutteita, niin nehän olisi helppo käydä viemässä ja jatkaa sitten kotiin. Mutta ei, anoppi houkuttelee syömään ja kahville, siinä väitellään asiasta ja omat pakasteet sulaa. Inhoan tyrkyttämistä ja tuputtamista, mutta syyllistäminen se pahinta on "ihan teitä varrten leivoin".

Itse olen ihmetellyt samaa, ja tehokkaasti myös karsinut kaveripiiristäni tällaiset pihistelijät. Nämä samat tyypit on myös ihan hirveää seuraa ravintoloissa, joissa on jaettavat annokset. Ottavat pokkana omia suosikkejaan niin paljon kuin mieli tekee välittämättä lainkaan siitä, paljonko muille jää. Veikkaan että nämä ovat niitä, joiden kotona ei koskaan tarjottu leikkimään tulleelle kaverille mitään vaan kaveri odotti huoneessa, kun he söivät välipalaa. Opittua huonoa käytöstä siis.

Ei tuo mitenkään yleistä ole, kyllä mun ystäväpiirissä jaetaan herkut. Ja miksi maksat muiden ostoksia??

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi kiva piipahtaa joskus kaverin luona ihan pikaiseltaan vaikka viemässä jotain lainassa ollutta, mutta sitten alkaa hirveä vääntö, kun pitäisi juoda kahvit ja syödä sitä ja tätä. Anoppi on kaikkein pahin. Joskus kauppareissulla mies soittaa hänelle ja kysyy onko puutteita, niin nehän olisi helppo käydä viemässä ja jatkaa sitten kotiin. Mutta ei, anoppi houkuttelee syömään ja kahville, siinä väitellään asiasta ja omat pakasteet sulaa. Inhoan tyrkyttämistä ja tuputtamista, mutta syyllistäminen se pahinta on "ihan teitä varrten leivoin".

On vain ystävällinen ja vieraanvarainen. Ei ole niin vaikea ottaa pientä pullapalaa tai edes kahvia/teetä/mehua

Itsekkäitä lellipentuja. Ei ennen ollut tuollaisia ihmisiä. Nykyään ei taida lapset edes kauheasti kyläillä vanhempiensa kanssa missään, eivät tajua että vieraille tarjotaan jotain.

Vierailija kirjoitti:

Minut äiti opetti , että vieraille täytyy AINA olla jotain tarjottavaa. Tietty me nuoret aikuiset tarjotaan erilaisia juttuja kuin vanhempani, joille se tarjoaminen tarkoittaa aina niitä pullia tai täytettyjä voileipiä. Täytetyistä eivistä tosin moni minunkin kaveri tykkää, mutta pullat ei ole enää kovinkaan suurta huutia. Välillä kuumana kesäpäivänä tarjottavani ovat olleet vaikka ihan vaan raikkaat itsetehdyt jääteet tai pirtelöt terassilla, ei sen kummempaa. Joo, se siitä. Olen oppinut siis jakamaan ruokani.

Aina myös tarjoan jos minulla on jotain helposti muille tarjottavaa naposteltavaa. Mutta olen huomannut, että suurin osa kavereista EI todellakaan tarjoa edes karkkipussista muille paikalla oleville. Minulle tulee siitä aina jotenkin tukala ja hyljeksitty olo. Samoin moni kaveri ei tarjoa mitään syötävää tai juotavaa, vaikka oltaisi yhdessä tunteja. Nämä siis samat ystävät, jotka itse aina syötän ja juotan kotonani mielestäni kunnolla.

Poikaystäväehdokkaat samalla tavalla ottaa kyllä vastaan ihan kaikki tarjoamukset tarjoamatta itse ikinä mitään luonaan. Yhdessä kaupassa lapataan korit ja kärryt täyteen vaikka mitä herkkuja ja sit kassalla kadotaan täysin. Kotona kuitenkin syövät hyvällä omalla tunnolla suden osan näistä herkuista. Jos joskus nämä jätkät itse ostavat omalla rahallaan jotain (WOU!), niin eivät TODELLAKAAN tarjoa siitä murustakaan tyttöystävälle tai kavereille.

Miksi ihmiset ei osaa jakaa ruokaansa, ihmettelen? Minulle se jakaminen on aina ollut itsestäänselvyys ja vaikka on joo tavallaan pikkuasia, niin kyllä tämä juttu minua aidostikin loukkaa!

Oot aivan naurettava. Ettäkö ihmisten, joita ei ole kutsuttu syömään, olisi oikeus kieli pitkällä odottaa jotain saavansa, jos tulevat käymään?

Sinä se tässä huonosti ja ahneeksi kasvatettu olet. Mulle on opetettu, että jos on kutsuttu syömään tai teelle, silloin tarjoilua on, mutta muiden ihmisten suut eivät ole asia, joita ruokimme.

Taidat olla huono-osaista taustaltasi, itse olen korkeakulttuurin kasvatti, ja siellä ei todellakaan ruokita ihmisiä kuin joitain vaivaistalon kerjäläisiä. Asialla ei ole mitään tekemistä varallisuuden, jakamisen tai sen sellaisen kanssa, vaan jakamiseen olisi kyllä VARAA, mutta se EI KUULU ASIAAN.

Minulla on erittäin mukava entinen työkaveri, joka ottaa vastaan, jos hänen kanssaan jakaa jotain.

Hän on yli viiden vuoden aikana tarjonnut minulle kerran, jäätelötötterön.

Kaikki eivät osaa jakaa, vaikka olisivat kuinka kivoja. 

Taustalla on varmasti merkitystä. Minä opin kotona, että toisillekin tarjotaan. Aina.

Ihmettelen miksi pilata oma fiilis muiden takia? Itse tarjoan aina jotain naposteltavaa kavereille jotka tulevat käymään. Osa ymmärtää kysyä tarviiko tuoda jotain. Osa taas ottaa kiittämättä vastaan. Itselleni sitä ruokaa kuitenkin pääasiassa teen. Joskus tarjoiltava voi olla todella yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Minut äiti opetti , että vieraille täytyy AINA olla jotain tarjottavaa. Tietty me nuoret aikuiset tarjotaan erilaisia juttuja kuin vanhempani, joille se tarjoaminen tarkoittaa aina niitä pullia tai täytettyjä voileipiä. Täytetyistä eivistä tosin moni minunkin kaveri tykkää, mutta pullat ei ole enää kovinkaan suurta huutia. Välillä kuumana kesäpäivänä tarjottavani ovat olleet vaikka ihan vaan raikkaat itsetehdyt jääteet tai pirtelöt terassilla, ei sen kummempaa. Joo, se siitä. Olen oppinut siis jakamaan ruokani.

Aina myös tarjoan jos minulla on jotain helposti muille tarjottavaa naposteltavaa. Mutta olen huomannut, että suurin osa kavereista EI todellakaan tarjoa edes karkkipussista muille paikalla oleville. Minulle tulee siitä aina jotenkin tukala ja hyljeksitty olo. Samoin moni kaveri ei tarjoa mitään syötävää tai juotavaa, vaikka oltaisi yhdessä tunteja. Nämä siis samat ystävät, jotka itse aina syötän ja juotan kotonani mielestäni kunnolla.

Poikaystäväehdokkaat samalla tavalla ottaa kyllä vastaan ihan kaikki tarjoamukset tarjoamatta itse ikinä mitään luonaan. Yhdessä kaupassa lapataan korit ja kärryt täyteen vaikka mitä herkkuja ja sit kassalla kadotaan täysin. Kotona kuitenkin syövät hyvällä omalla tunnolla suden osan näistä herkuista. Jos joskus nämä jätkät itse ostavat omalla rahallaan jotain (WOU!), niin eivät TODELLAKAAN tarjoa siitä murustakaan tyttöystävälle tai kavereille.

Miksi ihmiset ei osaa jakaa ruokaansa, ihmettelen? Minulle se jakaminen on aina ollut itsestäänselvyys ja vaikka on joo tavallaan pikkuasia, niin kyllä tämä juttu minua aidostikin loukkaa!

Minusta taas mun karkkipussin kyttääjät ovat täysin käsittämättömiä tapauksia. Ostakoot omansa! Miten vaikeaa se on? Jos mulla ei jollain tietyllä hetkellä ole karkkia, niin se on kyllä AIVAN MUN OMA MOKANI, miksi sen toisen pitäisi antaa mulle? Ja siis jos mulla ei ole joskus jotain, niin se on yleensä tietoinen päätös, en silloin kaipaakaan jotain. Jos joku toinen kaipasi ja hankki, niin en piittaa.

Kun en mä niitä karkkeja muille ostanut! Miten vaikea on ap sitä käsittää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi kiva piipahtaa joskus kaverin luona ihan pikaiseltaan vaikka viemässä jotain lainassa ollutta, mutta sitten alkaa hirveä vääntö, kun pitäisi juoda kahvit ja syödä sitä ja tätä. Anoppi on kaikkein pahin. Joskus kauppareissulla mies soittaa hänelle ja kysyy onko puutteita, niin nehän olisi helppo käydä viemässä ja jatkaa sitten kotiin. Mutta ei, anoppi houkuttelee syömään ja kahville, siinä väitellään asiasta ja omat pakasteet sulaa. Inhoan tyrkyttämistä ja tuputtamista, mutta syyllistäminen se pahinta on "ihan teitä varrten leivoin".

On vain ystävällinen ja vieraanvarainen. Ei ole niin vaikea ottaa pientä pullapalaa tai edes kahvia/teetä/mehua

Anoppi keittää kahvit, kattaa pöydän, kantaa pullaa, kakkuja ja keksejä monta reissua eteisessä olevasta ruokakaapista. Kahvittelun jälkeen sama toisin päin. Siinä saa jännätä, miten käy, kun anopilla on tasapainovaikeuksia. Tiskit pitää tietenkin pestä käsin, kun tiskikonetta ei ole. Kun tarjoudun tiskaamaan, anoppi kieltää, mutta takaraivossa silti tuntuu, että pitäisi. Tuossa kaikessa menee vähintään vartti, yleensä enemmän, eikä siinä ole ehditty jutella vielä mitään. Mieluummin istuisin sen 5-10 minuuttia vaihtamassa kuulumisia, niin omat ruuat ei jäätyisi tai lämpenisi. Ikävää, mutta tuon takia en anopin luona kauppareissulla halua piipahtaa.

Meillä vieraille keitetään aina kahvit ja tarjotaan jotain syötävää ja kylään mennessä aina on tarjottu kahvit ja syömistä, se on ihan normaalia ainakin pohjois savossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi kiva piipahtaa joskus kaverin luona ihan pikaiseltaan vaikka viemässä jotain lainassa ollutta, mutta sitten alkaa hirveä vääntö, kun pitäisi juoda kahvit ja syödä sitä ja tätä. Anoppi on kaikkein pahin. Joskus kauppareissulla mies soittaa hänelle ja kysyy onko puutteita, niin nehän olisi helppo käydä viemässä ja jatkaa sitten kotiin. Mutta ei, anoppi houkuttelee syömään ja kahville, siinä väitellään asiasta ja omat pakasteet sulaa. Inhoan tyrkyttämistä ja tuputtamista, mutta syyllistäminen se pahinta on "ihan teitä varrten leivoin".

On vain ystävällinen ja vieraanvarainen. Ei ole niin vaikea ottaa pientä pullapalaa tai edes kahvia/teetä/mehua

Anoppi keittää kahvit, kattaa pöydän, kantaa pullaa, kakkuja ja keksejä monta reissua eteisessä olevasta ruokakaapista. Kahvittelun jälkeen sama toisin päin. Siinä saa jännätä, miten käy, kun anopilla on tasapainovaikeuksia. Tiskit pitää tietenkin pestä käsin, kun tiskikonetta ei ole. Kun tarjoudun tiskaamaan, anoppi kieltää, mutta takaraivossa silti tuntuu, että pitäisi. Tuossa kaikessa menee vähintään vartti, yleensä enemmän, eikä siinä ole ehditty jutella vielä mitään. Mieluummin istuisin sen 5-10 minuuttia vaihtamassa kuulumisia, niin omat ruuat ei jäätyisi tai lämpenisi. Ikävää, mutta tuon takia en anopin luona kauppareissulla halua piipahtaa.

Toki sanoo Älä tiskaa. Älä tarjoudu vaan tiskaa samalla jutustellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi kiva piipahtaa joskus kaverin luona ihan pikaiseltaan vaikka viemässä jotain lainassa ollutta, mutta sitten alkaa hirveä vääntö, kun pitäisi juoda kahvit ja syödä sitä ja tätä. Anoppi on kaikkein pahin. Joskus kauppareissulla mies soittaa hänelle ja kysyy onko puutteita, niin nehän olisi helppo käydä viemässä ja jatkaa sitten kotiin. Mutta ei, anoppi houkuttelee syömään ja kahville, siinä väitellään asiasta ja omat pakasteet sulaa. Inhoan tyrkyttämistä ja tuputtamista, mutta syyllistäminen se pahinta on "ihan teitä varrten leivoin".

On vain ystävällinen ja vieraanvarainen. Ei ole niin vaikea ottaa pientä pullapalaa tai edes kahvia/teetä/mehua

Anoppi keittää kahvit, kattaa pöydän, kantaa pullaa, kakkuja ja keksejä monta reissua eteisessä olevasta ruokakaapista. Kahvittelun jälkeen sama toisin päin. Siinä saa jännätä, miten käy, kun anopilla on tasapainovaikeuksia. Tiskit pitää tietenkin pestä käsin, kun tiskikonetta ei ole. Kun tarjoudun tiskaamaan, anoppi kieltää, mutta takaraivossa silti tuntuu, että pitäisi. Tuossa kaikessa menee vähintään vartti, yleensä enemmän, eikä siinä ole ehditty jutella vielä mitään. Mieluummin istuisin sen 5-10 minuuttia vaihtamassa kuulumisia, niin omat ruuat ei jäätyisi tai lämpenisi. Ikävää, mutta tuon takia en anopin luona kauppareissulla halua piipahtaa.

Toki sanoo Älä tiskaa. Älä tarjoudu vaan tiskaa samalla jutustellen.

Mies voi tiskata, jos kahvit haluaa. Minä saan tehdä kotitöitä omassa kodissakin enemmän mitä haluaisin. Edelleen olen sitä mieltä, että ilman sitä kahvirallia nopea pistäytyminen olisi kaikille hauskempaa.

Riippuu tilanteesta, mutta en välttämättä tarjoa aina omista pienistä naposteltavista, koska jokainen voi hakea kaupasta jos tekee mieli. Ravintolan annosten jakamista vihaan, turhaa säätöä ja pitää yrittää saada ne tasan. Kotona tarjoan aina jotain jos ei ole jääkaappi tyhjänä tai käydään vain piipahtamassa.

4luokalla luokanvalvoja pisti vuorotelleen Tuomaan perjantai katkkipussin. Pussi kiersi luokassa ja palasi tuojalleen :)

Ite ( tienasin itse karkkirahat pienestä pitäen) tarjoan aina. Vaikka purkkaa ja ventovietaille, mutta jos otan annan muille myös. Joskus harvoin en maltannut jakaa.. piilotin ja söin salassa.

En pyri muiden pussille, mutta en voi syödä yksi muiden seurassa.

Ystäväni kaikki tarjoavat. Eivät ole itsekkäitä eivätkä ahneita