Ystävä purkaa vanhemman kuolemasta johtuvan vihan minuun

Vihan? Monet surevat, mutta ei kyllä yleensä tuolla tavoin.

Jätänkö vain toisen rauhaan vai onko mitään mikä auttaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vihan? Monet surevat, mutta ei kyllä yleensä tuolla tavoin.

Ilmeisesti viha (tai raivo) on usein osa suremisprosessia.

Ainakin hän itse sanoi, että syksyllä paineet elämässä veivät häneltä energian olla enää se iloinen ja pirteä ihminen joka viitsii ottaa muita huomioon.

Onko hänellä joku traumatausta?

Minulla on ja tuli miesystävän kanssa vähän samanlainen ongelma, kun olemme etäsuhteessa ja vanhemman kuolema nosti vanhan trauman pinnalle ja jokin hänen tahaton sanomisensa triggeröi minut siihen traumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihan? Monet surevat, mutta ei kyllä yleensä tuolla tavoin.

Ilmeisesti viha (tai raivo) on usein osa suremisprosessia.

Kohdistaa sen johonkin ystävään? Kuolemasta voi olla vihainen, mutta raivota sitten jollekin ulkopuoliselle ihmiselle haukkuen hänet, ei käsitä. Itse olin lähinnä surullinen.

Kenenkään pahan olon nyrkkeilysäkki ei tarvitse olla. Ystävää tuetaan vaikeissa paikoissa mutta siihenkin saa laittaa rajat.

Tosiystävä kertoo rajat selkeästi. Ja auttaa avun etsimisessä, vaikka sitten etukäteen. Itse aikanaan kysyin terveyskeskuksesta yhteystietoja ystävälle jolla oli vaikeuksia elämässään ja annoin ne ystävälleni, sanoin että jos hän haluaa tulen hänen mukaansa ensimmäisille kerroille.

Mutta tuohon kohtaan voi laittaa myös rajan: jos hän EI halua apua sinulta, hänen käytöksensä sinua kohtaan pitää muuttua. Ei enää huutamista puhelimessa, haukkumista tekstiviestein tms. vaan normaalia aikuisen ihmisen käytöstä. Jos hän toimii toisin; sinä suljet puhelimen ja blokkaat hänet niin ettei viestit tule perille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihan? Monet surevat, mutta ei kyllä yleensä tuolla tavoin.

Ilmeisesti viha (tai raivo) on usein osa suremisprosessia.

Kohdistaa sen johonkin ystävään? Kuolemasta voi olla vihainen, mutta raivota sitten jollekin ulkopuoliselle ihmiselle haukkuen hänet, ei käsitä. Itse olin lähinnä surullinen.

Aivan kuin se, miten hyvin sinä asioita käsität, olisi jokin mittari tunteille.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin hän itse sanoi, että syksyllä paineet elämässä veivät häneltä energian olla enää se iloinen ja pirteä ihminen joka viitsii ottaa muita huomioon.

Mä ymmärrän tätä aivan täysin. Ja senkin, ettei ystävä ymmärrä, että hänellä on varmaan paha olla. En minäkään käsittänyt, että vihani johtui siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihan? Monet surevat, mutta ei kyllä yleensä tuolla tavoin.

Ilmeisesti viha (tai raivo) on usein osa suremisprosessia.

Kohdistaa sen johonkin ystävään? Kuolemasta voi olla vihainen, mutta raivota sitten jollekin ulkopuoliselle ihmiselle haukkuen hänet, ei käsitä. Itse olin lähinnä surullinen.

Niin. On tässä itselläkin sanat vähissä. Raivo ja viha kuitenkin ilmeisesti ainakin asiantuntijoiden mukaan ovat monesti osa prosessia. Kai. Tai sitten tämä johtuu jostain muusta, en ymmärrä.

Ja se että minulle raivotaan saattaa olla se, että olen ilmeisesti hänen ainoa kunnon ystävänsä. Muut ovat työtuttuja. Ja töiden lisäksi elämä pyörii sen toisen vanhemman sekä isovanhemman ympärillä, jotka ilmeisesti tukeutuvat häneen. Eli voi olla, että olen ainoa johon hän voi purkaa pahaa oloaan.

Koska jotain tuossa on pielessä. Välillä välimme ovat oikein mukavat, ja sitten tulee näitä. Yleensä liittyvät siellä lapsuudenkodissa käymiseen. Itse sanoo vain, että yksityiselämän ja työelämän paineet samaan aikaan syksyllä veivät hänen energiansa niin, ettei enää jaksa olla se iloinen ja mukava ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Läheisen ystäväni toinen vanhempi kuoli pitkälliseen sairauteen noin kuukausi sitten. Olemme jo aikuisia.

Ystäväni kieltää ehdottomasti, että hänellä olisi paha olla. Kuitenkin mielestäni käytös kertoo muuta: Viimeisen puolen vuoden ajan hän on ollut jatkuvasti vihainen ja ilkeä ja purkaa sen minuun.

Tilanne vaikuttaa pahenevan koko ajan. Hän saattaa soittaa ihan arkiasioissa moikatakseen ja puhelu alkaa normaalisti. Kuten vaikkapa pääsiäisen toivotus. Mutta yhtäkkiä saatan sanoa jotain täysin tavallista, joka aiheuttaa valtavan raivonpuuskan ja haukkumisen ja useita, jopa kymmeniä minua haukkuvia tekstiviestejä perään.

Hän kieltää täysin, että tarvitsisi jotain apua tai että olo olisi paha (suuttuu jos mainitsee) ja jatkaa raivoamista minulle, tavoilla jotka menevät todella ilkeiksi ja rumiksi.

Ei tässä ilmeisesti mitään voi tehdä. Surullista tämä on. Hän syyttää minua jos sanon, että haluaisin olla ystävä ja auttaa mutta että jotkut loukkaukset satuttavat.

Ilmeisesti nyt kummatkin olemme siinä pisteessä, että ystävyys on ohi ainakin toistaiseksi.

Surullista kun mitään ei voi tehdä.

Et todellisuudessa tunne ystävääsi hyvin, jos et tiedä, miksi hän suuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihan? Monet surevat, mutta ei kyllä yleensä tuolla tavoin.

Ilmeisesti viha (tai raivo) on usein osa suremisprosessia.

Kohdistaa sen johonkin ystävään? Kuolemasta voi olla vihainen, mutta raivota sitten jollekin ulkopuoliselle ihmiselle haukkuen hänet, ei käsitä. Itse olin lähinnä surullinen.

Aivan kuin se, miten hyvin sinä asioita käsität, olisi jokin mittari tunteille.

Olen jo sen ikäinen, että sekä ystävien että omia vanhempia on kuollut en ole saanut yhtäkään raivaripuhelua tai haistattelutekstaria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin hän itse sanoi, että syksyllä paineet elämässä veivät häneltä energian olla enää se iloinen ja pirteä ihminen joka viitsii ottaa muita huomioon.

Mä ymmärrän tätä aivan täysin. Ja senkin, ettei ystävä ymmärrä, että hänellä on varmaan paha olla. En minäkään käsittänyt, että vihani johtui siitä.

Miten sinulla olo kehittyi tuosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihan? Monet surevat, mutta ei kyllä yleensä tuolla tavoin.

Ilmeisesti viha (tai raivo) on usein osa suremisprosessia.

Kohdistaa sen johonkin ystävään? Kuolemasta voi olla vihainen, mutta raivota sitten jollekin ulkopuoliselle ihmiselle haukkuen hänet, ei käsitä. Itse olin lähinnä surullinen.

Aivan kuin se, miten hyvin sinä asioita käsität, olisi jokin mittari tunteille.

Olen jo sen ikäinen, että sekä ystävien että omia vanhempia on kuollut en ole saanut yhtäkään raivaripuhelua tai haistattelutekstaria.

Mitä sitten? Ei se tarkoita, että kaiken ymmärtäisit maailmasta ja muiden tunteista.

Hän on niin väsynyt ja loppu, ettei jaksa ylläpitää normaalia itsehillintää. Olin samassa suossa, olen päässyt nyt jo parempaan suuntaan. Ei siinä oikein ole vaihtoehtoja kuin pitää etäisyyttä tai ystävä tukee ja yhdessä keskustellaan, miten estää raivokohtauksia ja miten toimia, jos niitä tulee.

Oma ystäväni halusi yrittää olla rinnalla. Minä tajusin, etten jaksa juuri nyt kaikkia hänen juttujaan ja sain niistä vapautuksen.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään pahan olon nyrkkeilysäkki ei tarvitse olla. Ystävää tuetaan vaikeissa paikoissa mutta siihenkin saa laittaa rajat.

Tosiystävä kertoo rajat selkeästi. Ja auttaa avun etsimisessä, vaikka sitten etukäteen. Itse aikanaan kysyin terveyskeskuksesta yhteystietoja ystävälle jolla oli vaikeuksia elämässään ja annoin ne ystävälleni, sanoin että jos hän haluaa tulen hänen mukaansa ensimmäisille kerroille.

Mutta tuohon kohtaan voi laittaa myös rajan: jos hän EI halua apua sinulta, hänen käytöksensä sinua kohtaan pitää muuttua. Ei enää huutamista puhelimessa, haukkumista tekstiviestein tms. vaan normaalia aikuisen ihmisen käytöstä. Jos hän toimii toisin; sinä suljet puhelimen ja blokkaat hänet niin ettei viestit tule perille. 

Tein tuota avun etsimistä jo syksyllä, mutta hän kieltäytyy täysin ottamasta mitään apua vastaan keneltäkään, tai edes myöntämästä että on paha olo.

Tuo kuulostaa lähinnä burnoutilta.

Siihen, että hän käy lapsuuskodissaan vai sinä puhut omastasi? Ikävä juttu, mutta toisaalta olet hänelle tärkeä ja rakas, jos hän kohtelee sinua noin ikävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin hän itse sanoi, että syksyllä paineet elämässä veivät häneltä energian olla enää se iloinen ja pirteä ihminen joka viitsii ottaa muita huomioon.

Mä ymmärrän tätä aivan täysin. Ja senkin, ettei ystävä ymmärrä, että hänellä on varmaan paha olla. En minäkään käsittänyt, että vihani johtui siitä.

Miten sinulla olo kehittyi tuosta?

Ai eteenpäin? No siis olen vastikään ymmärtänyt, että käytökseni johtui pahasta olostani. Minuahan on käytökseni takia pidetty koko ikäni ilkeänä ihmisenä, tai no, kaikille en ole suuttunut, mutta jos siis oon.

Vain yksi ihminen lähelläni on ymmärtänyt ja näyttänyt, ettei pidä minua ilkeänä. Menin terapiaan ja olen saanut apua. Osaan nykyään toimia paremmin niin, että asioiden tullessa vastaan, joista aikaisemmin hermostuin, tullessa nyt vastaani teen jotain muuta, kuin syydän vihaa toisen päälle. Se ei saa minua varsinaisesti voimaan paremmin, koska jos mulla on paha olla, niin mulle on aivan sama, miten toiset voivat, mutta kun asia etenee ilman, että raivosin, niin siitä tulee pikkuisen parempi olla, että tiedän, etten pahoittanut toisen mieltä. Vaikka siis oma olo ei asian hoidolla eri tavalla muuttunutkaan sen paremmaksi.

Ja tavoitteeni on, että löydän lisää mukavia ihmisiä, jotka pystyvät pitämään minusta, kun saan pahan olon pois (toivottavasti, se on siis eri prosessi ja sitä tehdään terapiassa) ja pystyn olemaan "vain kiva". Laitoin sen lainausmerkkeihin, koska vaikea kokea, että te, joyka täällä kauhistelette, olisitte niin "kivoja ihmisiä", vaikka ilmeisesti pidättekin itseänne tosi kivoina ihmisinä. Ette te sitä ainakaan minunlaisiani kohtaan ole olleet.

Vierailija kirjoitti:

Hän on niin väsynyt ja loppu, ettei jaksa ylläpitää normaalia itsehillintää. Olin samassa suossa, olen päässyt nyt jo parempaan suuntaan. Ei siinä oikein ole vaihtoehtoja kuin pitää etäisyyttä tai ystävä tukee ja yhdessä keskustellaan, miten estää raivokohtauksia ja miten toimia, jos niitä tulee.

Oma ystäväni halusi yrittää olla rinnalla. Minä tajusin, etten jaksa juuri nyt kaikkia hänen juttujaan ja sain niistä vapautuksen.

Kiitos viestistä. Tämä kuvaa tilannetta lähes täysin. Itsekin olen ajatellut, että tuosta hänen käytöksensä johtuu.

Ja samoin, koin että olisi oikein yrittää jotenkin tukea. Ja myös tuon, että hän ei jaksa muita juttuja nyt, joten olen yrittänyt antaa olla rauhassa enkä ole puhunut omia juttujani kuin jotain mahdollisimman neutraalia silloin kun hän soittaa.

Mutta ehkä hänellä on tuo sama tunne, että ei jaksa ketään eikä mitään nyt.

Kuinka kauan sinulla kesti pahin vaihe? Toipuiko ystävyytenne?