Demareilla ongelma - kannattajat kuolevat liian nopeasti
Kommentit (39)
Niin se vaan on että oikein muita äänestämiskelpoisia puolueita ei Suomesta löydy.
Vassarit ja vihreät: sinänsä hyviä linjauksia, mutta jatkuva loukkaantuminen ja somekohuissa päteminen vie miinukselle. Ärsyttävyys on vaan ärsyttävää.
Kokoomus: ei helvetissä. Köyhiä kyykyttävä edgyjonnejen puolue. Äänestäisin jopa persuja mieluummin.
Persut: noloja jurrisia juntteja ja rasísteja.
Keskusta: ei oikein eroa kokoomuksesta mitenkään käytännön politiikaltaan, voi olla joskus jopa pahempi.
Pikkupuolueet: merkityksettömiä
Eli jäljelle ei jää muita kuin demarit.
Niinhän tuo puheenjohtaja pönötti lehdessä jo seuraavana pääministerinä. Lupasi taas kaikkea sitä, mitä itse oli poistamassa edellisenä kautenaan. Oli hauskaa kun demarit äänestivät eduskunnassa omiakin aloitteitaan vastaan. On nämä Sipilän kohut pieniä siihen verrattuna.
Eipä paljon kannata töihin vaivautua niiden tarvittavien veronkorotusten jälkeen, kun tuetkin nousisivat ja nytkään ei hirveästi enempää jää käteen kuin työttömälläkään keskimäärin.
Meitä on kyllä paljon aikaisemmin kymmeniä vuosia demareita äänestäneitä ei vielä ihan kuoleman portillakaan olevia, jotka vaihtavat puoluetta.
Ei kuole tarpeeksi nopeasti. Valitettavasti.
Jo parikymmentä vuotta sitten joku asiantuntija ennakoi, että Kokoomus ja Vihreät ovat hyvissä asemissa, sillä ne vetoavat nuoriin. Demarivaikuttaja kommentoi tähän ylimielisenä tyyliin "Kyllä ne tyhmät kakarat järkiinsä tulee, kunhan Suomen Siperia opettaa". Eipä järkiintymistä näy.
SDP on porvaripuolueen RKPn tukevin tukija pakkoruotsi-asiassa. Pitää olla varsin tyhmä jos ei huomaa pakkoruotsin suunnatonta taakkaa suomalaisten identiteetissä, taloudessa, kielitaidossa ym.
Ei puolue joka on huorannut politiikassa jo sata vuotta pysty ajattelemaan äänestäjiensä etua. Sen olemassaolo on jo itsetarkoitus. SDP toimii toimiakseen itsensä takia EI äänestäjiensä takia.
Nyt on tullut uusia puolueita jotka eivät ole ryvettyneitä ja kuuntelevat kansaa eivätkä tunge omia etuja sisältäviä ratkaisuja äänestäjilleen eivätkä veljelle rahoittajiensa (RKP säätiöiden) kanssa.
Juuri siksi he haluavat tuoda maahamme luku- ja kirjoitustaidottomia elintasosiirtolaisia, joille luvataan ilmainen elämä, kunhan nämä oleskululuvan saatuaan äänestävät demareita.
Vierailija kirjoitti:
Jo parikymmentä vuotta sitten joku asiantuntija ennakoi, että Kokoomus ja Vihreät ovat hyvissä asemissa, sillä ne vetoavat nuoriin. Demarivaikuttaja kommentoi tähän ylimielisenä tyyliin "Kyllä ne tyhmät kakarat järkiinsä tulee, kunhan Suomen Siperia opettaa". Eipä järkiintymistä näy.
Kyllä se mieli muuttuu kokoomuksen puisto osastoon eli vihreitä äänestävällä duunarilla kunhan ilta, sunnuntai, yö ym. lisät poistetaan. Kun asumistuet ym. laitetaan leikkuriin ja henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan eivät homojen oikeudet välttämättä tunnukaan enää niin tärkeiltä.
Keskiluokkaisuudesta on turha puhua sillä jollette ole huomanneet keskiluokantyöpaikkoja häviää nopeiten tai sitten niistä tulee matalapalkkatöitä. Vihreiden äänestäminen on jonkinlainen statusjuttu proletarisoituvalla alamäkeä valuvalle keskiluokalle tai niille jotka kuvittelevat kuuluvansa siihen. Nuorien ongelma on että kuvitellaan että luokka asemasi on se miksi sen kuvittelet tai haluat sen olevan.
Huvittavaa oli Kokoomusta äänestävän rahvaan suuttumus taannoisesta vasemmiston tv-mainoksesta jossa Oiva Lohtander esitti herkkupöydän ääressä mässäävää duunareita riistävää kapitalistia. Onkohan mieli muuttunut kun liian hyvää palkkaa saavien paperimiesten lisäksi taitaa olla saanut kenkää enemmän diplomi insinöörejä ja muita älytyöntekijöitä. Onkohan Nokien insinöörin olo enää niin porvarillinen kun ajaa renkinä taksia 1700 euron kuukausi palkalla.
Vierailija kirjoitti:
SDP on porvaripuolueen RKPn tukevin tukija pakkoruotsi-asiassa. Pitää olla varsin tyhmä jos ei huomaa pakkoruotsin suunnatonta taakkaa suomalaisten identiteetissä, taloudessa, kielitaidossa ym.
Presidenttehdokas Tuula Haatainen SDP haluaa aikaistaa pakkoruotsia. Haatainen ei siis ole pelkästään pakkoruotsin kannalla vaan myös sen aikaistamisen kannalla
Tuula Haatainen menettää paljon suomenkielisten ääniä koska koko kansasta vastustaa pakkoruotsia 74%. Vastustajien osuus on vielä suurempi suomenkielisten joukossa.
Hän saa muutaman äänen RKPn ehdokkaalta Torvaldsilta mutta menettää satakertaisen määrän suomenkielisten ääniä.
Se onkin aivan käsittämätöntä että SDP vaaleista vaaleihin aina saa pakkoruotsia kannattavia ehdokkaita pääehdokkaikseen, mutta se kertoo sen että SDP on RKPn taskussa. RKP on Suomen mahtavin ja rikkain puolue vaikka kooltaan se on pieni.
Häpeä Haatainen ja SDP
https://svenska.yle.fi/artikel/2017/10/28/sdps-haatainen-vill-tidigarel…
Vierailija kirjoitti:
Juuri siksi he haluavat tuoda maahamme luku- ja kirjoitustaidottomia elintasosiirtolaisia, joille luvataan ilmainen elämä, kunhan nämä oleskululuvan saatuaan äänestävät demareita.
Laitahan linkkiä missä näin on esitetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo parikymmentä vuotta sitten joku asiantuntija ennakoi, että Kokoomus ja Vihreät ovat hyvissä asemissa, sillä ne vetoavat nuoriin. Demarivaikuttaja kommentoi tähän ylimielisenä tyyliin "Kyllä ne tyhmät kakarat järkiinsä tulee, kunhan Suomen Siperia opettaa". Eipä järkiintymistä näy.
Kyllä se mieli muuttuu kokoomuksen puisto osastoon eli vihreitä äänestävällä duunarilla kunhan ilta, sunnuntai, yö ym. lisät poistetaan. Kun asumistuet ym. laitetaan leikkuriin ja henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan eivät homojen oikeudet välttämättä tunnukaan enää niin tärkeiltä.
Keskiluokkaisuudesta on turha puhua sillä jollette ole huomanneet keskiluokantyöpaikkoja häviää nopeiten tai sitten niistä tulee matalapalkkatöitä. Vihreiden äänestäminen on jonkinlainen statusjuttu proletarisoituvalla alamäkeä valuvalle keskiluokalle tai niille jotka kuvittelevat kuuluvansa siihen. Nuorien ongelma on että kuvitellaan että luokka asemasi on se miksi sen kuvittelet tai haluat sen olevan.
Huvittavaa oli Kokoomusta äänestävän rahvaan suuttumus taannoisesta vasemmiston tv-mainoksesta jossa Oiva Lohtander esitti herkkupöydän ääressä mässäävää duunareita riistävää kapitalistia. Onkohan mieli muuttunut kun liian hyvää palkkaa saavien paperimiesten lisäksi taitaa olla saanut kenkää enemmän diplomi insinöörejä ja muita älytyöntekijöitä. Onkohan Nokien insinöörin olo enää niin porvarillinen kun ajaa renkinä taksia 1700 euron kuukausi palkalla.
Kerro kun näytät tietävän että mihin perustuu SDPn into pakkoruotsittaa demareiden lapsia?

Älä yritä maalata piruja seinälle.
SDP on kunnostautunut pilaamaan ja vähättelemään suomalaista identiteettiä väittämällä että siihen kuuluu ruotsin kieli.
Kerro kun näytät tietävän että mihin perustuu SDPn into pakkoruotsittaa duunareiden lapsia?
Antti rinne ja sdp joutaa mennä mun puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP on porvaripuolueen RKPn tukevin tukija pakkoruotsi-asiassa. Pitää olla varsin tyhmä jos ei huomaa pakkoruotsin suunnatonta taakkaa suomalaisten identiteetissä, taloudessa, kielitaidossa ym.
Presidenttehdokas Tuula Haatainen SDP haluaa aikaistaa pakkoruotsia. Haatainen ei siis ole pelkästään pakkoruotsin kannalla vaan myös sen aikaistamisen kannalla
Tuula Haatainen menettää paljon suomenkielisten ääniä koska koko kansasta vastustaa pakkoruotsia 74%. Vastustajien osuus on vielä suurempi suomenkielisten joukossa.Hän saa muutaman äänen RKPn ehdokkaalta Torvaldsilta mutta menettää satakertaisen määrän suomenkielisten ääniä.
Se onkin aivan käsittämätöntä että SDP vaaleista vaaleihin aina saa pakkoruotsia kannattavia ehdokkaita pääehdokkaikseen, mutta se kertoo sen että SDP on RKPn taskussa. RKP on Suomen mahtavin ja rikkain puolue vaikka kooltaan se on pieni.
Häpeä Haatainen ja SDP
https://svenska.yle.fi/artikel/2017/10/28/sdps-haatainen-vill-tidigarel…
Eiks se Haatainen oo joku tyhmä lähäri vaan?
Entäpä se puupää-stasi, ryssänkätyri Paavo öh-öh. Hurrien pepunnuolija myös.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän tuo puheenjohtaja pönötti lehdessä jo seuraavana pääministerinä. Lupasi taas kaikkea sitä, mitä itse oli poistamassa edellisenä kautenaan. Oli hauskaa kun demarit äänestivät eduskunnassa omiakin aloitteitaan vastaan. On nämä Sipilän kohut pieniä siihen verrattuna.
Eipä paljon kannata töihin vaivautua niiden tarvittavien veronkorotusten jälkeen, kun tuetkin nousisivat ja nytkään ei hirveästi enempää jää käteen kuin työttömälläkään keskimäärin.
Nyt kun Nokiaa ei ole, olisi tärkeää löytää vientiä uusilta markkinoilta. Kielitaitomme ei siihen riitä. Meillä ei ole venäjän, espanjan, ranskan tai muiden suurten kielien osaajia.
SDPssä on ollut pakkoruotsia kannattava kulttuuri jo vuosikymmeniä koska RKPn säätiöistä on valunut rahaa SDPlle ja sen ehdokkaille.
Olisi hirveä onnettomuus jos RKP menettäisi otteensa SDPstä. Siksi on varmaa että SDP tulee saamaan pakkoruotsia kannattavan johtajan. Antti Rinteen tai jonkun muun pakkoruotsia kannattavan.
SDPn Rinne pakottaa pakkoruotsia
SDPn Rinne kävi kerjuulla ruotsinkielisten säätiöiden luona.
HBL
http://hbl.fi/nyheter/2015-03-22/738511/rinne-uppmanar-tala-svenska
Käännös:
Rinne kutsuu puhumaan ruotsia. Kuuluu yleissivistykseen oppia kansalliskieliä, sanoi Rinne ruotsinkielisten sosiaalidemokraattien kokouksessa.
- Suomi kuuluu Pohjolaan ja ruotsin kieli on meidän side muuhun Pohjolaan.
Näin valehtelee Antti Rinne eikä ymmärrä että että suomalaiset ovat eurooppalaisia suomen kielellä ja myös pohjoismaisia suomen kielellä.
Pakkoruotsi on ollut aika vieraskieli ja pakkokieli suomalaiselle.
Suomen kieli on myös pohjoismainen kieli mutta eivät ruotsalaiset sitä kieltä salli edes omassa maassaan tai puhumattakaan opiskele sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo parikymmentä vuotta sitten joku asiantuntija ennakoi, että Kokoomus ja Vihreät ovat hyvissä asemissa, sillä ne vetoavat nuoriin. Demarivaikuttaja kommentoi tähän ylimielisenä tyyliin "Kyllä ne tyhmät kakarat järkiinsä tulee, kunhan Suomen Siperia opettaa". Eipä järkiintymistä näy.
Kyllä se mieli muuttuu kokoomuksen puisto osastoon eli vihreitä äänestävällä duunarilla kunhan ilta, sunnuntai, yö ym. lisät poistetaan. Kun asumistuet ym. laitetaan leikkuriin ja henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan eivät homojen oikeudet välttämättä tunnukaan enää niin tärkeiltä.
Keskiluokkaisuudesta on turha puhua sillä jollette ole huomanneet keskiluokantyöpaikkoja häviää nopeiten tai sitten niistä tulee matalapalkkatöitä. Vihreiden äänestäminen on jonkinlainen statusjuttu proletarisoituvalla alamäkeä valuvalle keskiluokalle tai niille jotka kuvittelevat kuuluvansa siihen. Nuorien ongelma on että kuvitellaan että luokka asemasi on se miksi sen kuvittelet tai haluat sen olevan.
Huvittavaa oli Kokoomusta äänestävän rahvaan suuttumus taannoisesta vasemmiston tv-mainoksesta jossa Oiva Lohtander esitti herkkupöydän ääressä mässäävää duunareita riistävää kapitalistia. Onkohan mieli muuttunut kun liian hyvää palkkaa saavien paperimiesten lisäksi taitaa olla saanut kenkää enemmän diplomi insinöörejä ja muita älytyöntekijöitä. Onkohan Nokien insinöörin olo enää niin porvarillinen kun ajaa renkinä taksia 1700 euron kuukausi palkalla.
Se oli muuten SAK:n mainos ja sen tarkoitus oli motivoida duunareita äänestämään. Ja se vedettiin pois ennenkuin sitä edes alettiin esittää, mutta se kelpasi kyllä medialle lyömäaseeksi vasemmistoa vastaan ja niin Kokoomus voitti vaalit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri siksi he haluavat tuoda maahamme luku- ja kirjoitustaidottomia elintasosiirtolaisia, joille luvataan ilmainen elämä, kunhan nämä oleskululuvan saatuaan äänestävät demareita.
Laitahan linkkiä missä näin on esitetty.
Ei tarvitse laittaa mitään linkkiä, riittää kun seuraa politiikkaa ja SDPtä eduskunnassa. He toimivat samoin kuin sossut Ruotsissa missä sossut saavat aina 30% äänistä, koska heillä on suuri kannatus maahan muuttajien joukossa.
Keskustalla on vähän samanlainen ongelma, koska maalaisten määrä vähenee koko ajan. Ja ruotsinkielistenkin osuus väestöstä vähenee koko ajan, joten sama ongelma on RKP:llä.