Miksi naiset muuttuvat kun saavat lapsia?

No lapset kasvattavat myös vanhempiaan eikä vain päinvastoin.

Itse kasvoin oikeasti aikuiseksi kun minusta tuli äiti. 

Ja ihan tässä nytkin meikkaan ja valitsen juhlavaatteita illaksi koska menen ystävien kanssa syömään.

Lapsilla on isäkin niin minua ei tarvita 24/7.

Olen yhä sen äitiyden lisäksi myös ihminen, nainen, tytär, sukulainen, ystävä, naapuri ym ym.

Et ole ainoa joka ajattelee näin. Meillä ei ole kavereita, jotka ovat vanhempia, mutta yksi tuttavaperhe on kylläkin. En tiedä, mitä oikein ajavat takaa, mutta joka asiaan vastaus on "teidän pitää hankkia lapsi!"

Siis joka keskusteluun vedetään se lapsenhankkiminen mukaan.

Kaippa sitä yritetään saada kaikki muut samaan ansaan, missä itse on. Heidän elämänsä pyörii täysin lasten ehdoilla.

t. ei koskaan lapsia meille kiitos.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä tiedä ketään äitiä, joka olisi muuttunut dramaattisesti lasten saannin myötä. Kyllä ne hiirulaismammat ovat olleet samanlaisia jo ennen lapsia.

Itse olen kyllä tavannut. Yli 30 v. nainen (it-alalla) sai lapsen ja muuttui täysin. Ei muusta puhukaan kuin lapsestaan. Facebookissa ei ole mitään muita päivityksiä kuin että mitä Sirkka-Petteri tänään teki tai sanoi. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihminen on kadonnut ja tilalla pelkkä äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ulkoapäin määrittää, että joku on "mamma", jos ei meikkaa? Miksi muiden kuin ihmisen itsensä pitää määritellä, miten hän saa elämäänsä elää? EN tajua.

Eiköhän tuo meikkaus-heitto ollut vain esimerkki yhtä typerästä kysymyksestä kuin nuo mammautuneiden "koskas te hankitte lapsia" -heitosta?

Miksi se sitten oli aloituksessa, jos se ei ollut merkityksellinen? 

Mitä tulee noihin kyselyihin lapsista, niin jos et ole huomannut, kaikkea muutakin kysellään ihmisiltä: koskas sinä löydät seurustelukumppanin, koskas menette naimisiin/kihloihin, koskas aiot valmistua, koskas aiot ostaa talon/asunnon, koskas aiotte muuttaa kaksiosta isompaan, koskas aiotte hankkia toisen/kolmannen/neljännen lapsen jne. Se on tietty ihmistyyppi, joka noita kysymyksiä kyselee. Minä en ole koskaan ottanut siitä itseeni, suosittelen muillekin samaa. Eläkää omaa elämäänne ja valittakaa vähemmän toisista. Antakaa toisten elää sellaista elämää kuin he parhaaksi katsovat, kai itsekin teette samoin?

No voi kyynel. Suuret kokemukset muuttavat ihmistä. Äitiys on sellainen. Monella pinnallinen arvomaailma heikkenee ja syvällisemmät arvot vahvistuvat. Lapsi on kaikki kaikessa, sen säätelee jo hormonitoiminta. Rakkaus omaan lapseen on järisyttävä elämys. Vastenmielistä käyttää äitiyttä jotenkin huonona esimerkkinä. Meikkaamallako ja ”ihmisten ilmoilla” näyttäytymälläkö pitäisi todistella ettei äitiys muuttanut naista mitenkään? Kyllä se muuttaa, ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on omat unelmansa ja ihannetavat miten elää. Joillekin lapsi kuuluu niihin ja joillekin taas ei. Mutta jostain syystä lapselliset ovat niitä jotka eivät osaa hyväksyä lapsettomien tapaa elää vaan tunkevat sitä "et tiedä mitä menetät" lausetta kaikkialle. Miksi lapsettomat osaavat yleensä hyväksyä ja kunnioittaa lapsellisien elämäntapoja ja arvoja paremmin mitä toisinperin? Jokainen eläköön omaa elämäänsä miten haluaa, ja antakoon toisten elää elämäänsä miten he sitä haluavat. 

Olen kyllä vankasti eri mieltä tuosta, että lapsettomat jotenkin arvostaisivat äitien valintoja. Kyllä ainakin av-palstalla se nimenomaan on toisin päin, joka päivä hirveä määrä haukkumisia, mollaamisia ja idioottimaisia säälittelyjä tämän aloituksen tapaan.

Kasvakaa velat jo aikuisiksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta lapsettomuutenne. Se on jokaisen ikioma valinta ja perustelut eivät a) kuulu kenellekään b) kiinnosta ketään muuta kuin korkeintaan isoäidiksi hinkuavaa omaa äitiänne.

Lapsettomuus on täysin hyvä valinta, ei sen huonompi tai parempi kuin lapsien hankkiminenkaan. Montako kertaa tämä pitää sanoa?

Taas joku joka kuvittelee av-palstan olevan yhtäkuin normaali elämä. Muista nyt että täällä on paljon trolleja, ms-potilaita ja muuten vain häiriintyneitä kirjoittamassa kärkeviä kommenttejaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ulkoapäin määrittää, että joku on "mamma", jos ei meikkaa? Miksi muiden kuin ihmisen itsensä pitää määritellä, miten hän saa elämäänsä elää? EN tajua.

Eiköhän tuo meikkaus-heitto ollut vain esimerkki yhtä typerästä kysymyksestä kuin nuo mammautuneiden "koskas te hankitte lapsia" -heitosta?

Miksi se sitten oli aloituksessa, jos se ei ollut merkityksellinen? 

Mitä tulee noihin kyselyihin lapsista, niin jos et ole huomannut, kaikkea muutakin kysellään ihmisiltä: koskas sinä löydät seurustelukumppanin, koskas menette naimisiin/kihloihin, koskas aiot valmistua, koskas aiot ostaa talon/asunnon, koskas aiotte muuttaa kaksiosta isompaan, koskas aiotte hankkia toisen/kolmannen/neljännen lapsen jne. Se on tietty ihmistyyppi, joka noita kysymyksiä kyselee. Minä en ole koskaan ottanut siitä itseeni, suosittelen muillekin samaa. Eläkää omaa elämäänne ja valittakaa vähemmän toisista. Antakaa toisten elää sellaista elämää kuin he parhaaksi katsovat, kai itsekin teette samoin?

Missä sanoin, että se ei ollut merkityksellinen? Sanoin, että se oli vain esimerkki tuollaisesta typerästä kysymyksestä, jollaisia itsekin tuossa näköjään luettelit pitkän liudan. Sisälukutaitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monille käy noin, mutta ei ihan kaikille. Kokemukseni mukaan niille, joilla on ollut vahva oma elämä ennen lasta + puoliso, joka kantaa yhtäläisen vastuun lapsesta, ei käy niin herkästi noin. 

Itsellä esikoinen vasta odottaa tähän maailmaan pääsyä ja kovasti toivon, että kuulun jälkimmäiseen naistyyppiin enkä niihin mammautujiin. 

Onpa kummaa, että huolehtiminen vauvasta nähdään pahana. Jo on aikoihin eletty.

Missäs ylempi näin sanoi?

'Enkä niihin mammautujiin'.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ulkoapäin määrittää, että joku on "mamma", jos ei meikkaa? Miksi muiden kuin ihmisen itsensä pitää määritellä, miten hän saa elämäänsä elää? EN tajua.

Eiköhän tuo meikkaus-heitto ollut vain esimerkki yhtä typerästä kysymyksestä kuin nuo mammautuneiden "koskas te hankitte lapsia" -heitosta?

Miksi se sitten oli aloituksessa, jos se ei ollut merkityksellinen? 

Mitä tulee noihin kyselyihin lapsista, niin jos et ole huomannut, kaikkea muutakin kysellään ihmisiltä: koskas sinä löydät seurustelukumppanin, koskas menette naimisiin/kihloihin, koskas aiot valmistua, koskas aiot ostaa talon/asunnon, koskas aiotte muuttaa kaksiosta isompaan, koskas aiotte hankkia toisen/kolmannen/neljännen lapsen jne. Se on tietty ihmistyyppi, joka noita kysymyksiä kyselee. Minä en ole koskaan ottanut siitä itseeni, suosittelen muillekin samaa. Eläkää omaa elämäänne ja valittakaa vähemmän toisista. Antakaa toisten elää sellaista elämää kuin he parhaaksi katsovat, kai itsekin teette samoin?

Missä sanoin, että se ei ollut merkityksellinen? Sanoin, että se oli vain esimerkki tuollaisesta typerästä kysymyksestä, jollaisia itsekin tuossa näköjään luettelit pitkän liudan. Sisälukutaitoa.

Suosittelisin sinulle ennemmin miettimistä, mitä kirjoitat. Mitään kohtaa ei saa kommentoida, koska ne eivät ole merkityksellisiä, mutta kumminkin ovat? Ethän sinäkään kommentoinut viestiäni mitenkään muuten, vaikka kirjoitin muustakin. Oletko humalassa?

Erittäin mielenkiintoinen kysymys (myös näin lapsettoman sinkkumiehen näkökulmasta, mielenkiintoista otsikkoa on tietty pakko klikata). Kun siskoni sai ensimmäisen lapsensa 37-vuotiaana, hän oli mielestäni siihen saakka ollut lähinnä kylmän analyyttinen ja hyvin kuivakka ihminen mutta kun lapsi lopulta syntyi, hän oli samalla hetkellä 100% Äiti. Asiaa on perusteltu hormonitoiminnalla ja se vaikuttaisi näin ulkopuolisen maallikon mielestä varsin uskottavalta. Koko elämäni tuntemani ihminen muuttui lapsen syntymän myötä ratkaisevasti ymmärtävämmäksi ja sydämellisemmäksi. Hän kertoi minullekin siitä miten vastuu siitä ainutlaatuisesta ja täysin ulkopuolisesta avusta riippuvasta vauvelista vain yksinkertaisesti vie kaiken huomion. Oli kyllä ilahduttavaa nähdä tämä muutos ja tuli heti sellainen olo että ainakin siskontyttäreni on hyvissä käsissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on omat unelmansa ja ihannetavat miten elää. Joillekin lapsi kuuluu niihin ja joillekin taas ei. Mutta jostain syystä lapselliset ovat niitä jotka eivät osaa hyväksyä lapsettomien tapaa elää vaan tunkevat sitä "et tiedä mitä menetät" lausetta kaikkialle. Miksi lapsettomat osaavat yleensä hyväksyä ja kunnioittaa lapsellisien elämäntapoja ja arvoja paremmin mitä toisinperin? Jokainen eläköön omaa elämäänsä miten haluaa, ja antakoon toisten elää elämäänsä miten he sitä haluavat. 

Olen kyllä vankasti eri mieltä tuosta, että lapsettomat jotenkin arvostaisivat äitien valintoja. Kyllä ainakin av-palstalla se nimenomaan on toisin päin, joka päivä hirveä määrä haukkumisia, mollaamisia ja idioottimaisia säälittelyjä tämän aloituksen tapaan.

Kasvakaa velat jo aikuisiksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta lapsettomuutenne. Se on jokaisen ikioma valinta ja perustelut eivät a) kuulu kenellekään b) kiinnosta ketään muuta kuin korkeintaan isoäidiksi hinkuavaa omaa äitiänne.

Lapsettomuus on täysin hyvä valinta, ei sen huonompi tai parempi kuin lapsien hankkiminenkaan. Montako kertaa tämä pitää sanoa?

Taas joku joka kuvittelee av-palstan olevan yhtäkuin normaali elämä. Muista nyt että täällä on paljon trolleja, ms-potilaita ja muuten vain häiriintyneitä kirjoittamassa kärkeviä kommenttejaan.

En kuvittele, mutta ei tämä palsta myöskään ole irrallaan elävästä elämästä, kyllä tämä heijastelee ihmisten asennemaailmaa.

Jos täällä suurinpiirtein kerran kuussa on jonkun provo, jossa mollataan lapsettomia - oikeasti noita on todella, todella vähän - JA näitä "äidit sitä ja tätä surkiota" on jo pelkästään tänään ollut runsaasti, niin kyllä se aika ikävää kieltä kertoo lapsettomien asennemaailmasta. Tietenkään ei kaikkien, mutta osan.

Minä en mammautunut kun sain lapset mutta nyt 5kymppisenä olen jo vähän mummoutunut.

Viihdyn entistä paremmin kotosalla, olen armelias itselleni enkä jaksa suorittaa ja hössöttää elämää.

Parasta on hautautua sohvan nurkkaan hiukset hapsottaen ilman meikkiä jossain "pieruverkkareissa" ;)

Sitten taas välillä on kiva laittautua viimeisen päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monille käy noin, mutta ei ihan kaikille. Kokemukseni mukaan niille, joilla on ollut vahva oma elämä ennen lasta + puoliso, joka kantaa yhtäläisen vastuun lapsesta, ei käy niin herkästi noin. 

Itsellä esikoinen vasta odottaa tähän maailmaan pääsyä ja kovasti toivon, että kuulun jälkimmäiseen naistyyppiin enkä niihin mammautujiin. 

Onpa kummaa, että huolehtiminen vauvasta nähdään pahana. Jo on aikoihin eletty.

Missäs ylempi näin sanoi?

'Enkä niihin mammautujiin'.

Niin viitaten siihen, että ei osata puhua enää mistään muusta kuin vauvasta, käytöstavat unohdetaan täysin ja vaihdetaan paskavaippoja olkkarin pöydällä jne. Ei tällä ole mitään tekemista lapsesta huolehtimisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoinen kysymys (myös näin lapsettoman sinkkumiehen näkökulmasta, mielenkiintoista otsikkoa on tietty pakko klikata). Kun siskoni sai ensimmäisen lapsensa 37-vuotiaana, hän oli mielestäni siihen saakka ollut lähinnä kylmän analyyttinen ja hyvin kuivakka ihminen mutta kun lapsi lopulta syntyi, hän oli samalla hetkellä 100% Äiti. Asiaa on perusteltu hormonitoiminnalla ja se vaikuttaisi näin ulkopuolisen maallikon mielestä varsin uskottavalta. Koko elämäni tuntemani ihminen muuttui lapsen syntymän myötä ratkaisevasti ymmärtävämmäksi ja sydämellisemmäksi. Hän kertoi minullekin siitä miten vastuu siitä ainutlaatuisesta ja täysin ulkopuolisesta avusta riippuvasta vauvelista vain yksinkertaisesti vie kaiken huomion. Oli kyllä ilahduttavaa nähdä tämä muutos ja tuli heti sellainen olo että ainakin siskontyttäreni on hyvissä käsissä.

Kiitos hienosta kommentista! Kiva kuulla, että joku ei-vanhempi osaa suhtautua äitiyteen jollain muulla tavalla kuin haukkumalla sitä, miten äitiys muuttaa ihmistä näiden näkökulmasta aivan vääränlaiseksi. Osasit mielestäni kiteyttää hyvin tämän muutoksen. Kun lapsi syntyy, syntyvät myös vanhemmat. Lapsi on pitkään todella avuton ja vaatii huolehtimista ensimmäiset vuoden ihan koko ajan. Tuntuu, että nämä "mammautumisesta" valittajat eivät ole ollenkaan kiinnostuneita ajattelemaan asiaa äitien kannalta, vaan ainoastaan omastaan. Tuntuu, että äitejä syyllistetään nykyään kaikesta (vai onko aina ollut näin?), siitä, että ottaa aikaa itselleen ja siitä, ettei ota. Teit niin tai näin, aina on väärin päin.

Toisaalta, ehkä tämä on trollausta. Mutta miksi? Miksi joku on niin kiinnostunut tästä asiasta, että trollaa aiheesta jatkuvasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on omat unelmansa ja ihannetavat miten elää. Joillekin lapsi kuuluu niihin ja joillekin taas ei. Mutta jostain syystä lapselliset ovat niitä jotka eivät osaa hyväksyä lapsettomien tapaa elää vaan tunkevat sitä "et tiedä mitä menetät" lausetta kaikkialle. Miksi lapsettomat osaavat yleensä hyväksyä ja kunnioittaa lapsellisien elämäntapoja ja arvoja paremmin mitä toisinperin? Jokainen eläköön omaa elämäänsä miten haluaa, ja antakoon toisten elää elämäänsä miten he sitä haluavat. 

Olen kyllä vankasti eri mieltä tuosta, että lapsettomat jotenkin arvostaisivat äitien valintoja. Kyllä ainakin av-palstalla se nimenomaan on toisin päin, joka päivä hirveä määrä haukkumisia, mollaamisia ja idioottimaisia säälittelyjä tämän aloituksen tapaan.

Kasvakaa velat jo aikuisiksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta lapsettomuutenne. Se on jokaisen ikioma valinta ja perustelut eivät a) kuulu kenellekään b) kiinnosta ketään muuta kuin korkeintaan isoäidiksi hinkuavaa omaa äitiänne.

Lapsettomuus on täysin hyvä valinta, ei sen huonompi tai parempi kuin lapsien hankkiminenkaan. Montako kertaa tämä pitää sanoa?

Taas joku joka kuvittelee av-palstan olevan yhtäkuin normaali elämä. Muista nyt että täällä on paljon trolleja, ms-potilaita ja muuten vain häiriintyneitä kirjoittamassa kärkeviä kommenttejaan.

En kuvittele, mutta ei tämä palsta myöskään ole irrallaan elävästä elämästä, kyllä tämä heijastelee ihmisten asennemaailmaa.

Jos täällä suurinpiirtein kerran kuussa on jonkun provo, jossa mollataan lapsettomia - oikeasti noita on todella, todella vähän - JA näitä "äidit sitä ja tätä surkiota" on jo pelkästään tänään ollut runsaasti, niin kyllä se aika ikävää kieltä kertoo lapsettomien asennemaailmasta. Tietenkään ei kaikkien, mutta osan.

Eiköhän se kerro ennemminkin sen yhden trollin, joka noita aloituksia tehtailee, elämän sisällöstä...

Vierailija kirjoitti:

Erittäin mielenkiintoinen kysymys (myös näin lapsettoman sinkkumiehen näkökulmasta, mielenkiintoista otsikkoa on tietty pakko klikata). Kun siskoni sai ensimmäisen lapsensa 37-vuotiaana, hän oli mielestäni siihen saakka ollut lähinnä kylmän analyyttinen ja hyvin kuivakka ihminen mutta kun lapsi lopulta syntyi, hän oli samalla hetkellä 100% Äiti. Asiaa on perusteltu hormonitoiminnalla ja se vaikuttaisi näin ulkopuolisen maallikon mielestä varsin uskottavalta. Koko elämäni tuntemani ihminen muuttui lapsen syntymän myötä ratkaisevasti ymmärtävämmäksi ja sydämellisemmäksi. Hän kertoi minullekin siitä miten vastuu siitä ainutlaatuisesta ja täysin ulkopuolisesta avusta riippuvasta vauvelista vain yksinkertaisesti vie kaiken huomion. Oli kyllä ilahduttavaa nähdä tämä muutos ja tuli heti sellainen olo että ainakin siskontyttäreni on hyvissä käsissä.

Tai sitten se ihminen ei muutu, itse vaan näkee siitä toisen puolen, kuin muulloin. 

Mun tapailukumppanini, nykyinen miesytäväni, sanoi alkaneensa ajatella suhdettamma vakavammin kun oli nähnyt minun juttelevan treffeillämme jonkin satunnaiset pöytään eksyneen lapsen kanssa. 

Hänellä oli haaveissa lapset ja oli ihastunut minuun, mutta kertoi miettineensä miten minä, uranainen ja maailmanmatkaaja, sopisin hänen haaveisiinsa perheestä. Mua nauratti kun kuulin tuon, kun haaveilin itsekin lapsista ja mulla oli todella paljon lapsista kokemusta. Mutta ihmiset vaan on siinä naurettavia, etteivät aina osaa nähdä toisen ihmisen moninaisuutta.

Kyllä normaali äitikin saa näppylöitä oikein mammailevista mammoista.

Koska he menettävät kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monille käy noin, mutta ei ihan kaikille. Kokemukseni mukaan niille, joilla on ollut vahva oma elämä ennen lasta + puoliso, joka kantaa yhtäläisen vastuun lapsesta, ei käy niin herkästi noin. 

Itsellä esikoinen vasta odottaa tähän maailmaan pääsyä ja kovasti toivon, että kuulun jälkimmäiseen naistyyppiin enkä niihin mammautujiin. 

Onpa kummaa, että huolehtiminen vauvasta nähdään pahana. Jo on aikoihin eletty.

Missäs ylempi näin sanoi?

'Enkä niihin mammautujiin'.

Mammautujalla tarkoitin niitä, jotka uppotuvat pelkkää äitiyteen ja katkaisevat yhteyden niihin muihin asioihin, joista ovat ennen äityttä olleet kiinnostuneita. Sen, että lapsesta tulee huolehtia, luulisi olevan itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

Heistä tulee äitejä? Ajattele omaa äitiäsi. Olisitko toivonut hänen keskittyvän enemmän meikkaamiseen vai olevan äiti. Oikeasti kokonaisvaltainen vastuu vauvasta muuttaa ihmistä. Vähäksi aikaa ainakin.

Eikö äiti voi olla muualla kuin neljän seinän sisällä? Liikkeelle sieltä! Näytä maailmaa lapsellesi!