Miksi naiset muuttuvat kun saavat lapsia?

Se lapsi vaan vie niin täysin kaiken ajan ja ajatustilan. Alkuaikoina tuntui, että koko ajan piti kuulostella toisella korvalla, mitä lapselle kuuluu. Jos vaipui ajatuksiin, niin jonkun ajan päästä havahtui, miten vauva huusi pää punaisena.

Lapsettoman on ehkä helpompi kuvitella, miten käy, jos rakastuu ihan täysillä, saa unelmien vaativan työpaikan, hankki koiranpennun tai alkaa treenata ja varustautua himalajan valloittamiseen. Ja eikös nämä fitnesskilpailijat valita julkisuudessa, miten kisakaudella on elämä niin kurinalaista ettei ehdi edes kavereita tavata.

Jokaisella on omat unelmansa ja ihannetavat miten elää. Joillekin lapsi kuuluu niihin ja joillekin taas ei. Mutta jostain syystä lapselliset ovat niitä jotka eivät osaa hyväksyä lapsettomien tapaa elää vaan tunkevat sitä "et tiedä mitä menetät" lausetta kaikkialle. Miksi lapsettomat osaavat yleensä hyväksyä ja kunnioittaa lapsellisien elämäntapoja ja arvoja paremmin mitä toisinperin? Jokainen eläköön omaa elämäänsä miten haluaa, ja antakoon toisten elää elämäänsä miten he sitä haluavat. 

Heistä tulee äitejä? Ajattele omaa äitiäsi. Olisitko toivonut hänen keskittyvän enemmän meikkaamiseen vai olevan äiti. Oikeasti kokonaisvaltainen vastuu vauvasta muuttaa ihmistä. Vähäksi aikaa ainakin.

Miksi toisista ihmisistä taas tulee valittajia, jotka märehtivät toisten asioita sen sijaan, että eläisivät omaa elämäänsä?

Aika monille käy noin, mutta ei ihan kaikille. Kokemukseni mukaan niille, joilla on ollut vahva oma elämä ennen lasta + puoliso, joka kantaa yhtäläisen vastuun lapsesta, ei käy niin herkästi noin. 

Itsellä esikoinen vasta odottaa tähän maailmaan pääsyä ja kovasti toivon, että kuulun jälkimmäiseen naistyyppiin enkä niihin mammautujiin. 

Aika ällöttävää että puhut lapsen hoidon jättämisestä ja meikkaamisesta "ryhdistäytymisenä". Huomaa ettei sulla ole kokemusta kuinka rankkaa pienen lapsen kanssa voi olla. Puhuin ihankuin lapsen hoitaminen olisi vain jotain rentoa sohvalla löhöilyä.

Vierailija kirjoitti:

Heistä tulee äitejä? Ajattele omaa äitiäsi. Olisitko toivonut hänen keskittyvän enemmän meikkaamiseen vai olevan äiti. Oikeasti kokonaisvaltainen vastuu vauvasta muuttaa ihmistä. Vähäksi aikaa ainakin.

Ei kaikista tule mammoja, Ihan olen samalla tavalla meikannut ja laittanut, vaikka olen vauvan kanssa kotona vielä (5kk äitiysloma täällä päin maailmaa, sen jälkeen mies jää kotiin, kunnes lapsi kahden vanha). Ihan omaksi iloksi ja piristykseksi meikkaan ja pukeudun, vaikka olenkin kotona. Vauva on ihana ja tottakai vauvan hoitoon menee paljon aikaa. Mutta olen iloinen, että olen silti minä enkä mikään mamma. On tärkeää säilyttää oma naisen identiteetti, vaikka onkin jatkossa myös äiti. Olen kuitenkin äiti vain lapsellesi, en äiti työpaikalla tai äiti miehelleni. 

En halua meikata täyteen tällinkiin enkä halua juosta baareissa, elämä muuttaa merkitystä kun saa lapsia, prioriteetit muuttuu, ja niin pitääkin, se kuuluu siihen aikuistumiseen ja vastuunottamiseen jne... 30v teini on vähän säälittivä.

Miksi ihmiset, jotka aloittavat parisuhteen, viettävät vähemmän aikaa kavereidensa kanssa kuin ennen? Ennen parisuhdetta vietettiin kaikki aika kavereiden kanssa, nyt myös sille seurustelukumppanille annetaan aikaa. Miksi?

Miksi pitää ulkoapäin määrittää, että joku on "mamma", jos ei meikkaa? Miksi muiden kuin ihmisen itsensä pitää määritellä, miten hän saa elämäänsä elää? EN tajua.

Viimeistään silloin kun saa lapsen on pakko ottaa se pää pois perseestä ja keskittyä muuhunkin kuin vain itseensä.

En kyllä tiedä ketään äitiä, joka olisi muuttunut dramaattisesti lasten saannin myötä. Kyllä ne hiirulaismammat ovat olleet samanlaisia jo ennen lapsia.

Mä en ole meikannut vielä koskaan (olen nyt 23v) , pitäisi ap:n mielestä vissiin aloittaa meikkaaminen viimeistään kun lapsi syntyy? Ihan älytöntä.

Ei kaikille meikkaaminen ole mitään kivaa ajanvietettä josta "luopuu" lapsen saamisen jälkeen. Niille keille meikkaaminen on mukava harrastus niin kannattaa tietenkin ihmeessä sitä jatkaa eikä luopua lapsen myötä kaikesta mistä pitää, mutta ihan älytöntä yleistää että kuinka (kaikkien?) äitien pitäisi meikata ja lähteä meikit naamassa ulos.

Vuosia sitten me rupesimme jopa vakavasti epäröimään lasten hankintaa, koska tuntui että lähipiirissä naiset yksi toisensa jälkeen muuttuivat aloituksessa kuvatun kaltaisiksi. Onneksi yksi tuttavaperhe valoi meihin uskoa, että ei siinä välttämättä noin käy. Säilytimme oman elämämme myös lasten jälkeen ja elimme niin, että parisuhde tulee ennen perhettä ja lapset tulevat osaksi meidän elämää, ei toisin päin.  Hyvin on toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Aika monille käy noin, mutta ei ihan kaikille. Kokemukseni mukaan niille, joilla on ollut vahva oma elämä ennen lasta + puoliso, joka kantaa yhtäläisen vastuun lapsesta, ei käy niin herkästi noin. 

Itsellä esikoinen vasta odottaa tähän maailmaan pääsyä ja kovasti toivon, että kuulun jälkimmäiseen naistyyppiin enkä niihin mammautujiin. 

Onpa kummaa, että huolehtiminen vauvasta nähdään pahana. Jo on aikoihin eletty.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ulkoapäin määrittää, että joku on "mamma", jos ei meikkaa? Miksi muiden kuin ihmisen itsensä pitää määritellä, miten hän saa elämäänsä elää? EN tajua.

Eiköhän tuo meikkaus-heitto ollut vain esimerkki yhtä typerästä kysymyksestä kuin nuo mammautuneiden "koskas te hankitte lapsia" -heitosta?

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten me rupesimme jopa vakavasti epäröimään lasten hankintaa, koska tuntui että lähipiirissä naiset yksi toisensa jälkeen muuttuivat aloituksessa kuvatun kaltaisiksi. Onneksi yksi tuttavaperhe valoi meihin uskoa, että ei siinä välttämättä noin käy. Säilytimme oman elämämme myös lasten jälkeen ja elimme niin, että parisuhde tulee ennen perhettä ja lapset tulevat osaksi meidän elämää, ei toisin päin.  Hyvin on toiminut.

Kuulostaa oudolta, kaikkiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monille käy noin, mutta ei ihan kaikille. Kokemukseni mukaan niille, joilla on ollut vahva oma elämä ennen lasta + puoliso, joka kantaa yhtäläisen vastuun lapsesta, ei käy niin herkästi noin. 

Itsellä esikoinen vasta odottaa tähän maailmaan pääsyä ja kovasti toivon, että kuulun jälkimmäiseen naistyyppiin enkä niihin mammautujiin. 

Onpa kummaa, että huolehtiminen vauvasta nähdään pahana. Jo on aikoihin eletty.

Missäs ylempi näin sanoi?

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on omat unelmansa ja ihannetavat miten elää. Joillekin lapsi kuuluu niihin ja joillekin taas ei. Mutta jostain syystä lapselliset ovat niitä jotka eivät osaa hyväksyä lapsettomien tapaa elää vaan tunkevat sitä "et tiedä mitä menetät" lausetta kaikkialle. Miksi lapsettomat osaavat yleensä hyväksyä ja kunnioittaa lapsellisien elämäntapoja ja arvoja paremmin mitä toisinperin? Jokainen eläköön omaa elämäänsä miten haluaa, ja antakoon toisten elää elämäänsä miten he sitä haluavat. 

Olen kyllä vankasti eri mieltä tuosta, että lapsettomat jotenkin arvostaisivat äitien valintoja. Kyllä ainakin av-palstalla se nimenomaan on toisin päin, joka päivä hirveä määrä haukkumisia, mollaamisia ja idioottimaisia säälittelyjä tämän aloituksen tapaan.

Kasvakaa velat jo aikuisiksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta lapsettomuutenne. Se on jokaisen ikioma valinta ja perustelut eivät a) kuulu kenellekään b) kiinnosta ketään muuta kuin korkeintaan isoäidiksi hinkuavaa omaa äitiänne.

Lapsettomuus on täysin hyvä valinta, ei sen huonompi tai parempi kuin lapsien hankkiminenkaan. Montako kertaa tämä pitää sanoa?

Kyllähän ihmiset voivat keskittyä eri elämänvaiheissa eri asioihin, ei se sitä tarkoita, että ihmisenä muuttuisi. Itselläni ei ole lapsia, mutta työ ja opiskelu on aiheuttanut jaksoja, jolloin oikeasti ei ole aikaa eikä mielenkiintoakaan muuhun, samoin parisuhde. 

En koe, että olisin noiden elämänvaiheiden myötä muuttunut miksikään, ihan sama ihminen olen aina. Mä nyt vaan keskityn täysillä siihen, mikä mulle itselleni on sillä hetkellä tärkeää. Olen varmaan tosi itsekäs, mutta ystävien kuulumiset on asia jonka jaksan kuunnella max. 10 minuuttia, sitten vaan ei kiinnosta. Kyllä se oma elämä on tärkein.

Eli ymmärrän näitä "mammoja" tosi hyvin. Tottakai se lapsi on ykkönen, ja siihen keskitytään!