Miksi työnantajani on kusipää?
Miksi, oi miksi? Esimies ja koko työpaikka ovat aivan helvetistä.
Kommentit (12)
Koska osa työntekijöistä on umpiluusereita eivätkä ymmärrä, että heidän pitää tehdä LASKUTETTAVISSA olevaa työtä työpäivän aikana. Ellei ihan koko aikaa niin 90% ajasta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:

Minä olisin huolissani jos firmassani tehtäisiin 90% työajasta laskutettavaa työtä. Tuolloin toiminta ei kehity ja kasva halutulla tavalla. Tosin lorvailu on eri asia, jota sitäkin on. Eihän tuossa ole satsausta tulevaisuuteen minkään vertaa.
Ap voisi hiukan selventää, miten työnantajan ja esimiehen kusipäisyys ilmenee. Ja että mikä tekee työpaikasta helvetin.
Minua esimiehenä on nimitelty kusipääksi, kun ehdotin, että työntekijä voisi keskittyä asiakkaisiin jatkuvan somettamisen sijasta. Ja myös siksi, että otin puheeksi työntekijän alkoholin käytön ja useamman tunnin lounastauot. Sekin oli oikeutus nimitykseen, että vaadin palavereissa kohtelemaan asiallsesti muita työkavereita,kun yksi kerta toisensa jälkeen vain v•••••li muille ja esti asioiden käsittelyn. Jne

Kauanko oli töissä? Minä oisin hankkinut esimiehenä potkut. Olenkin hiukan vastaavista 3 kertaa potkut työntekijälle hankkinut, yksi tosin ehti "luikahtaa" YT:den aikana ulos. Mieluummin olisin ilman yt:tä antanut ne potkut, koska vedenpitävän keissin rakentaminen kestää hetken ja syö energiaa.
Useimmat esimiehet tuntuu kusipäiltä, varsinkin nuorena ne tuntuu siltä. Mutta heilläkin on usein oma pomonsa, toimitusjohtaja tai konserninjohtaja tms. Kovassa paineessa ovat kahdelta suunnalta, ei ole helppo duuni.
Ai pitääkö sun mennä töihin työajalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi hiukan selventää, miten työnantajan ja esimiehen kusipäisyys ilmenee. Ja että mikä tekee työpaikasta helvetin.
Minua esimiehenä on nimitelty kusipääksi, kun ehdotin, että työntekijä voisi keskittyä asiakkaisiin jatkuvan somettamisen sijasta. Ja myös siksi, että otin puheeksi työntekijän alkoholin käytön ja useamman tunnin lounastauot. Sekin oli oikeutus nimitykseen, että vaadin palavereissa kohtelemaan asiallsesti muita työkavereita,kun yksi kerta toisensa jälkeen vain v•••••li muille ja esti asioiden käsittelyn. Jne
Kauanko oli töissä? Minä oisin hankkinut esimiehenä potkut. Olenkin hiukan vastaavista 3 kertaa potkut työntekijälle hankkinut, yksi tosin ehti "luikahtaa" YT:den aikana ulos. Mieluummin olisin ilman yt:tä antanut ne potkut, koska vedenpitävän keissin rakentaminen kestää hetken ja syö energiaa.
Somettajen kanssa keskustelu luottamusmiehen läsnäollessa siitä, että miksi töissä ylipäänsä ollaan, auttoi jossain määrin. Pari muuta sai lähteä koeajalla.
Alkoholistien kanssa toimittiin ohjeen mukaan. Huomautus, varoitus, hoitoon-ohjaus ja potkut.
Työtehtävistä kieltäytyjälle potkut. Asiakkaiden solvaajalle potkut.
TEillä siis oli joku joka joi alkoholia työaikana?
Olet itsekin kusipää kun et vaihda työpaikkaa.
No, samanlaiset linnut lentää yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
TEillä siis oli joku joka joi alkoholia työaikana?
On ollut sellaisia, jotka nappailivat töissä. Toiset joivat lounaalla. Ja sitten niitä, jotka tulivat töihin hitommoisessa darrassa. Ja niitä, jotka lintsasivat juomisen takia töistä. Sekä miehiä, että naisia.
Töissä olen ollut mm. raksalla, huoltofirmassa, paperitehtaassa, myyjänä, it firmoissa, suunnittelutoimistossa. Kaikilta aloilta löytyy ihmisiä, joilla on ongelmia alkoholin kanssa.
Ennen alkoholin käyttö töissä oli sallitunpaa, nykyään on piilojuominen yleisempää firmojen alkoholipolitiikan kiristyttyä.
Olen tsekin ollut humalassa töissä (firman tarjoiluista tai aiempina vuosina louastapaamisten jälkeen). Rapulassa firman tilaisuuksien jälkeisinä päivinä. Mutta omatoimista työaikajuopottelua en ole koskaan harrastanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska osa työntekijöistä on umpiluusereita eivätkä ymmärrä, että heidän pitää tehdä LASKUTETTAVISSA olevaa työtä työpäivän aikana. Ellei ihan koko aikaa niin 90% ajasta kuitenkin.
Minä olisin huolissani jos firmassani tehtäisiin 90% työajasta laskutettavaa työtä. Tuolloin toiminta ei kehity ja kasva halutulla tavalla. Tosin lorvailu on eri asia, jota sitäkin on. Eihän tuossa ole satsausta tulevaisuuteen minkään vertaa.
Ei kasvua ja kehitystä kaikki tee. Suurin osa on laskutettavassa työssä tiukasti, ylläpitää asemaa ja pitää homman yritystoimintana. Pieni osa visioi ja kehittää. Kokonaisutilisaation pitäisi kuitenkin olla 85% tasolla.
Jotkut vaan ovat.