Soteli esivalintakokeessa huijaaminen
Kaksi kertaa koittanut fyssariksi tai toimintaterapeutiksi päästä mutta ei ole riittänyt pisteet edes pääsykokeisiin.
Avauduin tästä kaverille joka naurahti vaan että miksi teen kokeen yksin kun hän ja hänen useampi tuttu ovat tehneet kokeet parittain samassa huoneessa, niin että toinen täyttää materiaalin perustuvia kysymyksiä ja toinen esim aloittaa matikasta, sitten näytetään vastaukset kaverille, näin jää enemmän aikaa pohdiskella eikä aika lopu kesken.
Tuli epätoivoinen olo kun taas pitäisi tuo koe tehdä mutta ei minulla ole ketään paria auttamassa.
Onko täällä muutkin tehnyt kokeen yhdessä jonkun kanssa ja näin onnistunut saamaan paremmat pisteet?
Kommentit (53)
Jos koetta ei saa läpi huijaamatta, niin ei sote-alalle kannata lähteä lainkaan yrittämään. Koe on todella helppo matikan, äikän ja enkun osalta, vaatii vain keskittymistä ja paineensietokykyä. Materiaalit kannattaa lukea hyvin ja tehdä muistiinpanot, on usein ollut pikkutarkkaa nysväämistä. Tein kokeen täysin itsenäisesti, sain hyvät pisteet vaikka matikassa olen todella surkea.
Minä olen tehnyt kokeen viime vuonna yksin ja pääsin haluamani kohteen kokeeseen (en tosin mennyt pääsykokeeseen). Tänä vuonna teen tuon esivalintakokeen mieheni kanssa, ihan käytännön syistä - olemme tuolloin matkoilla yhdessä. Olisi aika typerää olla kysymättä mieheltä, jos hän sattuisi jotain aiheesta tietämään tai pystyisi minua auttamaan. En kyllä osaa nähdä tuota mitenkään huijaamisena. Varsinainen pääsykoe kuitenkin ratkaisee.
asian vierestä kirjoitti:
Te jotka teette kokeen ihan omilla ansioilla, kuinka monta kertaa luette matskut läpi?
Kysymykset ovat todella pikkutarkkoja, eivät varsinaisesti testaa ymmärrystä, vain ulkoa muistamista. Tee hyvät muistiinpanot! Viimeksi oli mahdollista avata matskut uusiin välilehtiin ja tarkistaa nopeasti sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan niissä huijaa, siellä on n. 3-5 tyyppiä samaan aikaan tekemässä koetta. Itsekin laitan diplomi-insinööriveljeni tekemään sen matikkaosuuden.
Olet sitten varmaan aika tyhmä ihminen? Vuosi sitten ainakin ne matikan tehtävät olivat naurettavan helppoja, minulla meni ehkä 5 minuuttia siihen, koska suurin osa niistä oli vain muuntamista esim. millilitroista desilitroihin :D
Ei välttämättä ole kyse tyhmyydestä. Kokeissa on liian vähän aikaa vastata kaikkiin kysymyksiin, joten jos saa valmiit vastaukset niin saa enemmän vastauksia ja siten enemmän pisteitä.
- Eri -
Kumpi on tyhmempi ja kumpi fiksumpi, jos samaan kokeeseen menee toiselta 10min ja toiselta 120min vaikka pisteet olisi samat?
jos huijaaminen on noin helppoa, en ihmettele alojen alasajoa, koska kuka tahansa lahjaton sekopää pääsee läpi tuosta seulasta
Kyllä minä sen ainakin yksin tein ja valmistauduin niin hyvin että sain sellaiset pisteet että olisin päässyt minkä tahansa sote-linjan pääsykokeisiin tässä maassa.
Opiskelupaikankin sain unelma-alalta ja keskiarvo on pysynyt kiitettävänä kokoajan, nyt jo puolessa välissä opintoja.
Jos ei viitsi kunnolla valmistautua edes esivalintaan niin miksi ylipäänsä hakea kouluun?
Itse tein kokeen 2016 ja silloin ainakin pystyi (ja sai) pitää ennakkomateriaalin itsellä auki samaan aikaan kuin teki koetta. Ctrl+F hain kysymyksen avainsanoja materiaaleista, jolloin ei tarvinut kahlata kaikkia eri tutkimuksia läpi jos ei heti muistanut missä käsiteltiin ko. aihetta. Enkku ja matikka oli todella helppoja, tosin itselleni ne ovat muutenkin helppoja aineita. Heittämällä pääsin läpi ja ainoa apu oli laskin matikkaosuuksissa :) Koulussahan toki laskinta ei käytetä, mutta lääkelaskut oppii kyllä nopeasti jos muistaa vähänkään peruskoulumatikkaa (allekkain kertominen, jakokulma yms..)
Hain viime syksynä koemielessä kouluun, että näkisin millainen se SOTELI on. En huijannut, hyvillä pisteillä pääsin pääsykokeeseen ja aikaa jäi ylikin.
Sain opiskelupaikan, heittämällä olisin mennyt myös 2. vaihtoehtoon sisälle, vaikken edes hankkinut oikeaa pääsykoekirjaa.
Ei oo vaikeita juttuja. Ja kyllä ne SOTELIssa huijaajat sit tippuu varsinaisissa pääsykokeissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan niissä huijaa, siellä on n. 3-5 tyyppiä samaan aikaan tekemässä koetta. Itsekin laitan diplomi-insinööriveljeni tekemään sen matikkaosuuden.
Olet sitten varmaan aika tyhmä ihminen? Vuosi sitten ainakin ne matikan tehtävät olivat naurettavan helppoja, minulla meni ehkä 5 minuuttia siihen, koska suurin osa niistä oli vain muuntamista esim. millilitroista desilitroihin :D
En oo tyhmä, ajattelin vaan ottaa varman päälle, oon kattonut, millaista on sote-alojen matikka, ei pitäis tuottaa ongelmia. Viimeks sain tradenomikokeen matikasta (piti olla paikan päällä tekemässä ite se koe) niin jotain 8/10, ja se oli oikeesti vaikee. Et enköhän mä selviäis.
No mikset sitten tee yksin, jos muka selviäisit yksin? Huhhuh. :D
Miten nämä huijarit oikein meinaavat sitten varsinaisessa pääsykokeessa pärjätä?
Vierailija kirjoitti:
jos huijaaminen on noin helppoa, en ihmettele alojen alasajoa, koska kuka tahansa lahjaton sekopää pääsee läpi tuosta seulasta
Lahjaton sekopää voi päästä pääsykokeisiin, mutta ei toivottavasti kouluun. Esim. meillä oli pääsykokeissa matikan, enkun ja äidinkielen osuudet. Lisäksi psykologisia testejä ja mensa-tyyppisiä älykkyystestejä. Noiden testien jälkeen vielä parhaimmat pääsivät psykologin ja alan opettajan haastatteluun, jossa taas karsittiin.
Itse olen käynyt myös yliopiston pääsykokeissa ja pääsin sinnekin, mutta AMK:n pääsykokeet oli kyllä yllättävän monipuoliset ja haastavat.
Miten VOI olla, että ei pääse sisään ammattikorkeaan? Minä olen päässyt kaikkiin hakemiini, siirtänyt aloitusta, ja luopunut paikasta kun olenkin halunnut aloittaa toisessa. Pääsykokeet ovat naurettavan helppoja, myös ne esivalintahommelit.

Mikä järki olisi pääsykokeissa, jos kaikki kuitenkin pääsisivät läpi? Miten VOI kukaan olla noin yksinkertainen
Luokalla oli muutama soteli-huijari; pääsivät siis myös varsinaisesta pääsykokeesta läpi. Liekö näitä suoraan luokiosta tulleita ja kiintiöllä sisään.
Lopettivat opiskelut sitten kun ei enää äly riittäny. Olisivat varmaan karsiutuneet suoraan sotelissa, jos olisivat olleet rehellisiä.
Ei varmasti olisikaan järkeä, olet aivan oikeassa. Jaksan aina vaan ihmetellä, kuinka helposti ja vähällä vaivalla olen kouluni aina suorittanut. Kai tämä on ylpeilyä sitten...
Onneksi ei ollut mitään esivalintoja vielä muutama vuosi sitten! Oli muutenkin tosi vaikea päästä sisään..varmasti olisin käyttänyt jotain apua tuollaisessa, jos se olisi tullut eteen. Ihan varmasti kokeen tekijät myös ovat hyvin tietoisia tuollaisesta vilpistä, kun ei sitä mitenkään pystytä kontrolloimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos huijaaminen on noin helppoa, en ihmettele alojen alasajoa, koska kuka tahansa lahjaton sekopää pääsee läpi tuosta seulasta
Lahjaton sekopää voi päästä pääsykokeisiin, mutta ei toivottavasti kouluun. Esim. meillä oli pääsykokeissa matikan, enkun ja äidinkielen osuudet. Lisäksi psykologisia testejä ja mensa-tyyppisiä älykkyystestejä. Noiden testien jälkeen vielä parhaimmat pääsivät psykologin ja alan opettajan haastatteluun, jossa taas karsittiin.
Itse olen käynyt myös yliopiston pääsykokeissa ja pääsin sinnekin, mutta AMK:n pääsykokeet oli kyllä yllättävän monipuoliset ja haastavat.
Pääsykokeissa on kyllä älyttömän paljon eroja. Itse kävin pari vuotta sitten pääsykokeissa joissa piti kirjallisesti vastata muutamaan kysymykseen tyyliin "minkälaisessa työssä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?". Toinen osio oli ryhmätehtävä, jossa keskusteltiin muutamasta annetusta aiheesta.
Nuo ryhmätehtävät oli porrastettu niin että ekoissa ryhmissä olleet lopettivat pääsykoepäivänsä jo ennen klo. 11, päivä alkoi siis yhdeksältä. Viimeinen ryhmä aloitti klo. 17, eli osa joutui odottelemaan aivan älyttömän kauan omaa vuoroaan kun toiset pääsivät skarppeina omalle vuorolleen heti.
Melkein yhtä hyvin alalle soveltuvuus olisi voitu mitata laittamalla jokaisen nimi paperilapulle ja nimi hattuun ja sieltä sitten olisi arvottu opiskelemaan pääsijät.. Jos jo esivalintakokeessa toisella hakijalla on apuna tyyliin 10 kaveria ja toinen tekee yksin ja lisäksi tuo apuja käyttänyt sattuu pääsemään ensimmäisten joukossa varsinaisena koepäivänä ja tuo toinen hakija jää viimeiseen ryhmään niin kyllä on tasa-arvoisuus valintaprosessista kaukana.
Tosin niinhän se taitaa olla muutenkin elämässä, ne röyhkeimmät ja onnekkaimmat porskuttaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan niissä huijaa, siellä on n. 3-5 tyyppiä samaan aikaan tekemässä koetta. Itsekin laitan diplomi-insinööriveljeni tekemään sen matikkaosuuden.
Olet sitten varmaan aika tyhmä ihminen? Vuosi sitten ainakin ne matikan tehtävät olivat naurettavan helppoja, minulla meni ehkä 5 minuuttia siihen, koska suurin osa niistä oli vain muuntamista esim. millilitroista desilitroihin :D
En oo tyhmä, ajattelin vaan ottaa varman päälle, oon kattonut, millaista on sote-alojen matikka, ei pitäis tuottaa ongelmia. Viimeks sain tradenomikokeen matikasta (piti olla paikan päällä tekemässä ite se koe) niin jotain 8/10, ja se oli oikeesti vaikee. Et enköhän mä selviäis.
No mikset sitten tee yksin, jos muka selviäisit yksin? Huhhuh. :D
KOSKA haluun ottaa varman päälle, silleen turvaa selustan. Get it? :D
Te jotka teette kokeen ihan omilla ansioilla, kuinka monta kertaa luette matskut läpi?