Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turun nettipoliisi joutui voimakkaan vihakampanjan kohteeksi – joutui siirtymään toisiin tehtäviin

Vierailija
28.03.2018 |

Poliisien maalittaminen on yleistynyt myös Turun seudulla.

Pahimmillaan seurauksena on ollut se, että poliisi on joutunut siirtymään toisiin tehtäviin. Näin kävi Lounais-Suomen poliisilaitoksen nettipoliisille.

– Meidän nettipoliisi joutui sellaisen kampanjan kohteeksi, että hän joutui jättämään sen toiminnan. Se oli niin voimakas, kertoo Lounais-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Teijo Ristola.

Maalittaminen tarkoittaa sitä, että yksittäistä poliisia vastaan nostatetaan sosiaalisessa mediassa vihakampanja.

Tekijät voivat esimerkiksi tilata poliisin vanhat koulutodistukset ja riepotella niitä julkisuudessa tai hakea sosiaalisesta mediasta poliisin valokuvia. Kuvia voidaan muokata tai laittaa väärään asiayhteyteen.

– Pahimmassa tapauksessa se on tarkoittanut sitä, että poliisia seurataan vapaa-aikana ja käydään lastentarhassa kertomassa poliisin lapsille terveisiä tai lähetetään hoitohenkilökunnan kautta terveisiä, Ristola kertoo.

Toiminnan tavoitteena on saattaa poliisi sellaiseen tilaan, ettei hän voi hoitaa virkatehtäviään. Vihakampanja voi pahimmillaan johtaa työkyvyn menetykseen.

https://www.turkulainen.fi/artikkeli/623370-turun-nettipoliisi-joutui-v…

Tietääkö joku kuka tuo nettipoliisi on?

Kommentit (67)

Vierailija
61/67 |
12.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin ongelma hoituisi siten, että sallittaisiin sananvapaus.

Kyllä meillä on sananvapaus. Itseasiassa sen suhteen Suomi on yksi vapaimmista maista - täällä ei esim. valtio myrkytä toimittajia tai muita ikäviä tyyppejä.

Vapauden kera tulee sitten myös vastuu. Jokaisella on vapaus sanoa mitä haluaa, mutta sanoistaan pitää myös kantaa vastuu eikä ölistä vain nimettömänä puskista.

Ai niin kuin tämä poliisi? Kantoi vastuun sanoistaan, ja joutui vaihtamaan tehtäviä.

Eiku sinä tarkoitat niitä huonompia kansalaisia, jotka sanovat jotain mistä sinä et pidä.

Sinun mielestä sananvapaus tarkoittaa, että voi sanoa mutta saa sitten rangaistuksen, joka pitää vaan kestää. Harvinaisen typerä mielipide, selvästi et ole ajatellut ajatuksesi loppuun asti.

Vierailija
62/67 |
12.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin ongelma hoituisi siten, että sallittaisiin sananvapaus.

Kyllä meillä on sananvapaus. Itseasiassa sen suhteen Suomi on yksi vapaimmista maista - täällä ei esim. valtio myrkytä toimittajia tai muita ikäviä tyyppejä.

Vapauden kera tulee sitten myös vastuu. Jokaisella on vapaus sanoa mitä haluaa, mutta sanoistaan pitää myös kantaa vastuu eikä ölistä vain nimettömänä puskista.

Eli sananvapaus on kunhan sanot vain sitä mitä valtio sallii sinun sanoa.

Kuten Kiinassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/67 |
12.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielistä käytöstä täysin häiriintyneiltä ihmisiltä. 

Onneksi modejen henkilöllisyys salataan tällä palstalla, johon kirjoittaa hyvin paljon erittäin oudosti käyttäytyvää porukkaa.

Näiden modejen toiminta täällä on aivan mielivaltaista. Poistetaan ihan mitä sattuu, jos joku modejejejeista ei pidä siitä, enkä todellakaan puhu mistää m-muutajiin liittyvästä, vaan aiheesta kun aiheesta. Koko m sana on kielletty, koska modejejejen toimintaa ei saa kritisoida.

Vierailija
64/67 |
12.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin ongelma hoituisi siten, että sallittaisiin sananvapaus.

Kyllä meillä on sananvapaus. Itseasiassa sen suhteen Suomi on yksi vapaimmista maista - täällä ei esim. valtio myrkytä toimittajia tai muita ikäviä tyyppejä.

Vapauden kera tulee sitten myös vastuu. Jokaisella on vapaus sanoa mitä haluaa, mutta sanoistaan pitää myös kantaa vastuu eikä ölistä vain nimettömänä puskista.

Eli on sananvapaus ja ei ole? Se että uhataan rangastuksella milipiteistään on ennakkosensuuria. Sanan vastuu on peräisin Neuvostoliitosta eikä millaan tavoin kuulu sananvapauteen. Kuka määrittelee mitä sitten saa sanoa ja mistä saa rangaistuksen?

Ihmisiä ei uhata rangaistuksella mielipiteistään, vaan siitä, miten he niitä ilmaisevat. Myös is lamia voi kritisoida asialliseen sävyyn.

No uhataanpas. Jos sanotaan että jonkun asian sanominen johtaa rangaistukseen, niin se on  uhkaamista ja ennakkosensuuria.

Vierailija
65/67 |
12.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitähän teki että sai nuo vihat niskoilleen?

Työtään 

Vierailija
66/67 |
12.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarvittaisiin oma osasto persurikollisuuden torjuntaan. Kaikilla olisi koodinimet joten persut eivät pääsisi uhkailemaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/67 |
12.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin ongelma hoituisi siten, että sallittaisiin sananvapaus.

Kyllä meillä on sananvapaus. Itseasiassa sen suhteen Suomi on yksi vapaimmista maista - täällä ei esim. valtio myrkytä toimittajia tai muita ikäviä tyyppejä.

Vapauden kera tulee sitten myös vastuu. Jokaisella on vapaus sanoa mitä haluaa, mutta sanoistaan pitää myös kantaa vastuu eikä ölistä vain nimettömänä puskista.

Eikö tuo ole vähän sama kuin sanoisi, että esim.varastaminen on sallittua. Kukaan ei voi estää varkautta jos silmä välttää, mutta pitää sitten kärsiä sakkorangaistus tai mikä milloinkin.

Kukaan ei kiistä etteikö varkauden pitäisi olla rangaistavaa, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä poliittisten mielipiteiden tai kipeiden kokemusten jakamisesta. 

Eli sana ei ole aina vapaa, vaan sen käyttäminen rinnastetaan toisinaan ns.oikeaan rikokseen ja siitä rangaistaan jälkikäteen, kun etukäteisrangaistuksen mahdollistavaa ehkäisyteknologiaa ei ole olemassa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän viisi